Category Archives: kansallinen identiteetti

Kelluva kansallinen identiteetti

Kelluva kansallinen identiteetti

Kelluva kansallinen identiteettii tulee alkulähteisesti lapsille perheen vanhempien kautta, mikä rakentuu pienistä elämän kokemuksista ja tunteista mitkä muodostavat ihmisissä tunteen olevan osa suurempaa ryhmää, tai laumaa, kuulua jollekin kansakunnalle, kansan lipun alla. Onko kansallinen identiteetti valittu lapsille valmiiksi? Niin kuin kasvi kukan siemenet mitkä on istutettu kukka ruukkuun, valmiiksi saatu ympäristö ominaisuus, niin kuin puutarhan kukka penkki missä kasvaa ja sopeutua ympäristöön, monen muun kukkalajien kanssa, tuomalla esille oman persoonaa?

Kelluva kansallinen identiteetti

Miten kukka penkit muodostuvat? Kuka niitä rakentaa?

Kukat eivät alkuperin ole ollut kukka penkkejä varten, ne ovat olleet osa luonnon kasvien keskeistä elämää, niillä on oma historia ja ympäristöt missä ne menestyvät oman lajien mukaan. Paikallisuus maapallon päällä, määrittelee eri kasvien menestyksen, luonnollisesti kasvit menestyvät oman kaltaisessa ympäristössä omalla aikataululla.

Kansalaiset ovat usein historiassa joutuneet pakolla siirtyä pois vanhoilta asuin alueilta, poistua sotien kohdistuksen alta, menemällä monesti oudoille alueille, minkä luonnon ympäristö ja kansojen kulttuuri ei ole ollut luonnon mukaista.

Kelluva kansallinen identiteetti

Kansallinen identiteetti

Kansallinen identiteetti ei välttämättä ole synnynnäinen ominaisuus, siinä todellisuudessa on ainakin kolme vaikuttajaa. i. persoona ii. perheen identiteetti. iii. kasvu ja kehitys ihmisenä.  Moni ihminen ei muutu miksikään siitä perheen identiteettistä mihin on syntynyt.  Tieto ja ympäristö muokkaa ja vaikuttaa paljon, miten ihminen rakentaa omaa identiteettiä, ja sen päähän sitten liitetään kansallinen identiteetti, kaikilla ei sellaista ole, joku ala kulttuurikin voi olla vahvempi identiteetti yksilölle, ja lähiö piirille, kuin oman kasvatuksen kansallinen kulttuuri.

Miten uskonto muokkaa kansallista identiteettiä?

Uskonto voi olla apu tai haitta, sopeutua kansalliseen yhteyskuntaan. Ensiksi pitää oikaista miten uskonnot eivät ole samankaltaisia, ne ovat erilaisia periaatteessa ja opetuksessa.  Tietämättömät ihmiset Suomen hedonismi ja maallistuneessa kulttuurissa, jakavat omaa tietämättömyyttä sanomalla, että uskonnot olisivat samankaltaisia.  Samalla tavalla joku voi sanoa, että lentokoneet ovat samankaltaisia, jos henkilöllä ei ole kiinnostusta tai ei mittaan tietoa lentokoneista.  Silla tavalla voi yleistää uskontojen ulkokuorta, mutta niin kuin kirjaa ei voi määrittää sen kirjan kuorien kautta, samalla uskontojen eri kirjat tai raamatut eivät sisällä samaa tarinaa tai samoja ohjeita ihmisen elämälle.

Onko kaikki tietokoneet samanlaisia? Onko tietokoneen järjestöt samanlaisia? Onko kaikki verkkosivut samankaltaisia? Ei ole!

Jeesus Kristus ei luonut hänen opetus lapsille uskontoa, samaan tyyliin mitä juutalaiset harrastivat uskontona hänen aikana.  Kristuksen opetus oli enemmän elävä usko kuin kuollut uskonto.  Elävä uskonto on elää elämää kristuksen opetuksen mukaisesti, se vaatii luovuttamista omista haluista ja tahdosta antamalla tilaa Jeesuksen opetukselle.

Kristuksen opetuksen mukaan se on kuuliainen luonnon oikeudenmukaisuuden totuudelle, se totuus on itsestään selvää, ihmiselle jonka omatunto in viritetty olemaan kuuliainen oikeudenmukaisuudelle.  Henkinen totuus todistaa luonnon oikeudenmukaisuuden olevan oikea tie mitä ihminen tulee kuullella ja noudattaa.  Se poistaa aloitteen, työstää naapureille/ihmisille pahaa tai vakivaltaa, ihmisten omaisuudelle. Se on 100% rauhanomainen henki mille ihminen voi olla kuuliainen.  Se on suurin osin älyn ja ymmärryksen tila.

Islamin uskonnon opetuksesta, et löydä samaa vapautta ihmisten valita itse luonnon oikeudenmukaisuuden tiestä, mitä löytyy Christian Judea opetuksesta. Ihmisillä on vapaus uskoa Jeesuksen opetukseen tai olla uskomatta, se ei muuta ihmisen valintojen seurausta, jos ihminen valitsee itselle vaikkapa tehdä tietoisesti syntiä. Tuhlaaja poika on yksiesimerkki siitä, miten Kristuksen opetuksen henki on arvokasta ja anteeksi antavaa.

Tuhlaaja pojan isä meni hänen poikaansa vastaan, sellainen nöyryys on vasten mielinen Islamin uskonnossa. Islamin uskonnossa isät ovat valmiita murhaamaan oman tyttären tai poikansa, jos hän hylkää Islamin uskonnon, ja ottaa omakseen rauhanomaisen Judea Christian uskonnon.  Jeesuksen opetus ruokouksessa oli Abba isän käsitys, sellaista käsitystä ei löydy muista uskonnoista.  Niin kuin ihmisellä voisi olla heinä juuren tasolla oikea henkinen suhde ja mielen ymmärrys luoja Jumalaan.

Seuraavassa kirjoituksessa tulee lisää kansallisesta identiteetistä.

Kiitos vierailusta www.kotiuskontoisanmaa.fi/ verkkosivuilla, ja lukemalla tämän Kelluva kansallinen identiteetti kirjoituksen.  Jaa tämä verkkosivu lenkki ystävien kanssasi, kiitos.