Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus

Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus

Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus on yleistä, sillä harva ihminen on kiinnostunut laajemmin elämän asioista muuta kuin luonollisesti ruoka, juoma ja seksuaalisuus.

Yleensä ihmiset luulevat tietävän mitä ihminen on ja mikä on elämän tarkoitus. Mutta todellisuudessa monet ihmiset eivät ole oppineet ajattelemaan loogisella ja järkevällä tavalla. Monella ei ole ollut sellaista mahdollisuutta antaa aikaa oppia ajattelemaan. Elämään on putkahdettu kuin makkara pötkö makkara tehtaan putkesta. Sitten pienestä pian annettu suu täyteen makuja, syötetty kerta toisen jälkeen. Eikä paljoakaan aikaa hukattu kirjojen lukemisessa, eikä kynien ja paperien käytön parissa. Lopputulos sitten kasvatuksessa on, että elämä on vain makuasia.

Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus
All Copyrights Reserved.

Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus ja koulutus

Mitä ihmiset Suomessa tietavat todellisesta maailmasta? Suomessa on yllättävän ylpeitä ihmisiä, röyhkeän ylpeitä ihmisiä. Tarkoitan sillä niitä ketkä ovat omassa mielessä kiivenneet ylös pain koulutuksessa kuin se olisi ollut rajojen ulkomuurin kiviseinä. Saavutettuaan koulutuksen loppuun asti, kaiken sen sisällön mitä oli asetettu eteen saavutettavaksi. Sen seurauksesta tullut ylimielisyys maailman ihmiskunnan suhteen, eikä mitään käsitystä ihmiskunnan menneisyyden peilistä, mikä näyttää taakse historiaan edelliset 4000 vuotta.

Post Modernismi

Suomessa yleensä ei näytä olevan käsitystä, sille kaikelle vaikutukselle minkä on tuonut esille moraali arvojen käsityksen kansainväliseen yhteyskuntaan. Sillä on ollut edeltä kävijät, nähneet paljon vaivaa ja kärsimyksiä, että ihmisen identiteetti ja eettiset moraaliset arvot olisivat kestäviä absoluuttisia totuuksia.

Sitä tekstiä ihminen ei löydä mielen sisältä, sellainen käsitys on ulkopuolella ihmistä. Sillä luonnostaan ihminen syö ja juo ja nauttii elämän kokemuksista, kunnes vanhenee ja kokemukset kuolee pois.

Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus ja elämän historia

4000 vuotta sitten, oli ihmisiä ketkä etsivät tarkoitusta elämälle, suurempaa tarkoitusta kuin vaan syödä ruokaa, juoda virkistellä ja harrastaa seksuaalisuutta. Ihmisellä on kapasiteetin ratkaista tulevaisuuden haasteita, ongelmia, ja ajatella niin suhteessa tulevaisuus, että välttää epäsuositut seuraukset, olipa se terveys, taloudellinen tai rakkaus asioissa. Toimia oikean moraalisen suunnitelman perustalta, ja pysyä sen raamien sisällä.

Nehemiah

Nehemiah kirjoitti kirjan, joka on nimetty hänelle. Hän oli “kupin-haltija” (Hovimestari) kuningas Artakserkselle Persiassa. Artakserkses antoi Nehemialle luvan lähteä Jerusalemiin jälleen rakentamaan kaupungin muureja. Vuonna 444 B. C. Nehemiah otti matkan Jerusalemiin. Hän pysyi kuvernöörinä siellä 12 vuotta. Lopussa tällä kertaa hän palasi Persiaan. Vähän myöhemmin hän palasi Jerusalemiin jatkamaan työtään (Nehemia 13: 6). Nehemia oli vahva, rohkea johtaja. Hän työskenteli Esra, kirjanoppinut ja Malakian profeetan kanssa pitää juutalaisten uskollisena Jumalalle.

Luettelo muurin rakentajista

2460 vuotta sitten, ihmiset kirjottivat heidän kansan tilanteesta, ja tarkalleen laskivat kansan. Suomessa, kohta juhlitaan 100 vuotta. Ketkä ovat eniten julkisesti äänessä?  Moraali relavistit, post modernistit, homo avioliiton kannustajat, ja tulevaisuuden kansan presidentin ehdokkaaksi homo pari kulta rantaan? Mitä? Missä on ihmisen elämän kokonaisuuden järki? Suhteessa moraali arvojen puolesta keskustelut?

Elämä Suomessa on mennyt makuasian tasolle, ruokaa, juomaa, ja seksuaalisuuden viihdettä.

On ihmeellistä, miten vähän Suomessa ja monessa muissa länsimaissa ihmiset tuntevat raamatun kirjoitukset ja sen perus moraali opetuksen. Monella ihmisellä tietämättömyys on niin hukassa, että heidän mieltä vallitsee epäusko, epäusko todellisesta kansan historiasta.  Moni ihminen on niin pahasti rappeutunut suhteessa totuus, ja sitten sen epäuskon ja epärehellisen sydämellä osoitetaan sormea Raamatun kirjoittajiin. Niin kuin, raamatun kirjoittajat, 1000, 2000, ja 3000 vuotta sitten, eivät olisi olleet yhtään kiinnostuneita totuudesta tai rehellisyydestä. sehän on absurdi, kiero, epälooginen ajatus, suhteessa koko raamatun 66 kirjan yhtenäisyydelle.  40 kirjoittajaa ketkä olivat todella kiinnostuneet totuudesta, rehellisyydestä, ihmisen ja maailman luojasta. He kirjoittivat sen mitä luoja antoi heidän ymmärtää. Uskollisuuden kautta, Israelin kansa pysyin moraali raamien sisällä henkisesti.  Se on ainoa keino ihmisen pysyä luojan asettamien moraali raamien sisällä, olla uskollinen pyhän raamatun opetukselle.  Raamit ovat rajoittavia kyllä, mutta elämä eletty raamien sisällä, ei pala poroksi.

Nehemiah kirja 3.1.

1 Ylipappi Eljasib ja muut papit aloittivat työn. He rakensivat Lammasportin, vihkivät sen käyttöön ja pystyttivät portinpuoliskot. Sitten he jatkoivat edelleen Sadan tornille sekä Hananelin tornille. 2 Tästä eteenpäin rakensivat jerikolaiset, ja sitten jatkoi Sakkur, Imrin poika. 3 Kalaportin rakensivat senaalaiset, ja he tekivät myös sen puuosat, pystyttivät portinpuoliskot ja tekivät niihin lukot ja salvat…

Tähän Nehemian kirjaan on kirjoitettu tarkalleen mitä oli siellä tapahtumassa. He olivat tietoisia, tajusivat heidän kansan menneisyyden, tilan ja tulevaisuuden suunnan.

Moni ihminen vihaa totuutta, vihaa rehellisyyttä, ja vihaavat luojaa siksi että luoja ei ole tullut heidän ajatuksien alaiseksi. Se on paha umpikuja mihin ihminen joutuu, jos ei ota ajatuksiin järkevää rehellistä sanaa, mikä itse luoja on antanut. Periaate on se, että alussa oli elohim, ὁ Θεός.

Mitä nimi ὁ Θεός merkitsee? Minkä käsityksen se antaa Juutalaisessa mielessä?

Mika käsitys sana God, antaa Englanti kielen osaajalle? Entä sana jumala? Mika käsitys siitä nimestä tulee Suomen kielen osaajalle?

Johtaako sana ’jumala’ jonkunlaiseen synkän korven kylmään kiveen?, taikauskoon? tai laho puun kantoon? Mielen ajatuksien umpikujaan?  Sana jumala on yleinen käsitys, epäjumalasta.

Sana jumala tarkoittaa nimenomaan epäjumalaa. Jotain pohjolan esi-isien epäjumalaa.

Suomessa sana muoto ’lauta’ on myös kiro sana, se osoittaa selvästi, miten Suomen kieli on monessa asioissa käsityksissä köyhää kieltä, eikä rikasta luovan ajan tasan kieltä.

Eihän kukaan kiroile sanalla, tai käsityksellä God. Isolla G, se osoittaa, että sana God, on hyvin luotu ja suunniteltu kohdistettu tarkoittamaan vain sitä mikä on yksi ja ainoa. ’’Idol’’ on sitten se epäjumala käsitys sana.

Suomen kielessä olisi hyvä etsia uusi sana luojalle, joku mikä kohdistuu erikoisesti elohim, ὁ Θεός, käsitys persoonallisesta älykäs ajatteleva, ainut ihmisen ja maailman luoja.

Kiitos vierailusta http://kotiuskontoisanmaa.fi/ verkkosivulla. Ja lukemalla  Ihmisen mielen virhe ajattelu kokonaisuus kirjoituksen.