USA, UK, UN, Ranska, ja Venäjän Utilitarismi

USA, UK, UN, Ranska, ja Venäjän Utilitarismi

Suurivalta valtiot toimivat Utilitarismi etiikka filosofian mukaisesti.

Sehän näkyy selvästi historiasta. Olipa asia Maailman sodat, sodan jälkeen tai viime 10 vuoden kyvyttömyys toimia jos ihmiset ilman valtion valtaa ovat diktatuurien kynsissä. Niin kävi Euroopassa pienille maille ketkä ajautuivat suurivaltioitten Maailman sotaan.

Suuri vallat aloittavat Maailman sodat. Pienet kansat ja maat eivät haluaisi mitään tekemistä Suurivaltojen sotien kanssa. Ei siitä ole heille mitään hyötyä. Hyötyä puskevat suurivallat, niin kuin Venäjä Ukrainan Krimillä, ja Itä Ukraina.

Euroopan Unioni

Euroopan Unioni haaveilee itselle suurivallan status, sen voi ainoastaan mahdollistaa jos paljon pieniä maita menee kimpaan tulla yhdeksi isoksi liittovaltioksi.  Mitä hyötyä siitä Liittovaltiosta olisi, kun Iso liittovaltion kuitenkin toimi Utilitarismi filosofian perusteella.  Euroopan Union vetäjillä on filosofia ja maailman kuva mitä ne ajavat saadakseen sen toteutua.

Moni puolustaa EU idea sanomalla että EU on rauhan asialla. Että se olisi ainot asia mikä ajaa EU toimintaa eteenpäin. EU liittovaltiona voi ajautua mahdottomaan tilanteeseen missä se ei voi peruttaa. Kuka määrää tulevaisuuden EU johtajat? Mistä tiedät ketä ja millä asialla he tulevat olemaan? Ei tiedetä. Mutta yksi asia on varma, voima ja valta virka asemat vettää kuin piru pirulaisia.  Siitä voi jo ennustaa mitä on tulevan tuleva tulevaisuduessa 2020-2030. He kyllä tulevat olemaan intohimoisesti Utilitarismi seurausetiikan kannattajia. Sillä filosofialla tulevaisuuden johtajat saavat eniten ääniä.

 Utilitarismi

Utilitarismi on seurausetiikan muoto, jonka perusperiaatteen mukaan teon moraalinen hyvyys määräytyy sen toimijoille tuottaman hyödyn perusteella. Filosofi John Stuart Mill määritteli utilitarismin opiksi, joka olettaa ”moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnellisuuden periaatteen”. Tästä seuraa, että utilitarismin mukaan teot ovat oikein silloin kun ne edistävät onnellisuutta ja väärin silloin kun niillä on taipumus tuottaa onnettomuutta. Utilitarismissa moraalisesti hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus ei siis ole toimijan omaa onnellisuutta, vaan kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee.

https://en.wikipedia.org/wiki/Utilitarianism#Karl_Marx’s_criticism

Hyöty

Hyöty (engl. Utility) on taloustieteessä onnellisuuden tai tyytyväisyyden mitta, joka saavutetaan kuluttamalla hyödykkeitä tai palveluita. Tämän mitan avulla voidaan puhua mielekkäästi hyödyn lisäyksestä ja selittää ihmisten taloudellista käyttäytymistä ajatellen sen olevan rationaalista toimintaa, joka tähtää hyödyn määrän lisäämiseen. Mikrotaloustieteessä rationaalisuus on määritelty täsmällisesti hyödyn määrän maksimoivana käyttäytymisenä taloudellisten rajoitteiden alaisuudessa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hy%C3%B6ty

” Utilitarismissa moraalisesti hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus ei siis ole toimijan omaa onnellisuutta, vaan kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee.”

Maailman sota.

Toisen maailman sodan liittolaiset katsoivat että hyvän toiminnan mittapuuna toimiva onnellisuus oli kaikkien niiden onnellisuutta, jotka oliva osana Länsimaitten liitossa. Yksi selvä musta vihollinen, ja harmaata ei erotettu.

Totta että Nuremberg oikeudenkäynti oli henkisesti rehellistä tuomita Natsi Saksan sota rikolliset. Mutta kun Neuvostolitto oli mukan Länsimaitten liittoa niin sitten he toimivat Utilitarismi etikka filosofian periaatteiden mukaan. Suurempi etu oli pitää hyvä sopu Neuvostoliiton jothajien kanssa, kuin kyselle heidän osasta Toisen maailman sodan sota rikoksista. Utilitarismia.

Suuri häpeä on siinä että suhteelisen moraaliset ja viattomat ihmiset heitettiin vankilaan, siitä syystä että Lnasimaitten liitto antoi voiman ja vallan Neuvostoliittolle tehdä oman tahdon mukaisesti.  Oma tahdo esimerkiksi Neuvostoliitolle oli tehdä Molotov & Ribbentrop sopimus Natsi Saksan kanssa. Sitä seurasi väkivaltainen hyökkäys sota 1939 Suomen rajan yli, ja antoivat vaatimuksia Viron valtiolle, Latvia, Liettua. Sitten he tekivät sota rikoksia Puolassa ja Suomessa. Se oli kaikki heidän omaa tahtoa.

Toisen maailman sodan päätyttyä Neuvostoliitto pääsi mukaan Voittajien Oikeuteen (Victors Justice).

Siinä voittajien piirissa heitä suojeltiin 1939-1945 sota rikoksista. Suuria sota rikoksia.

https://en.wikipedia.org/wiki/Soviet_war_crimes

Sodan vastuullisuus oikeudenkäynti.

Suomessa vuosina 1945 ja 1946 käytyä oikeudenkäyntiä, jossa Neuvostoliiton vaikutus piirin alaiset valtiot tuomittiin Stalinin tahdosta.

Sodan vastuullisuus oikeudenkäynti olivat suomalaisten sota-ajan johtajien oikeudenkäynnit, jotka olivat vastuussa “ehdottomasti vaikuttamisesta Suomeen Neuvostoliiton ja Yhdistyneen kuningaskunnan sodassa vuonna 1941 tai rauhaa ehkäisevän sodan aikana”. Jatkosota, 1941-1944.

  • Risto Ryti viides presidentti 10 vuotta vankilassa
  • Jukka Rangell 25. Suomen pääministeri 6 vuotta vankilassa
  • Edwin Linkomies 28. pääministeri 5 vuotta ja 6 kuukautta vankilassa
  • Väinö Tannerin kauppaedustaja 5 vuotta ja 6 kuukautta vankilassa
  • Toivo Kivimäki Suomen suurlähettiläs NazI Saksassa 5 vuotta vankilassa
  • Henrik Ramsay kabinetin ministeri 2 vuotta ja 6 kuukautta vankeutta
  • Antti Kukkonen kabinetin ministeri 2 vuotta vankilassa
  • Tyko Reinikan kauppaedustaja 2 vuotta vankilassa

Suomen reaktio tutkimukseen

Useimmat suomalaiset katsovat sotavastuutaistelun olevan Neuvostoliiton asettaman kenguru-tuomioistuin, jotta he soditsevat sodan sodan johtajat,  koska ex post facto laki oli Suomen perustuslain vastaista.

Vielä pahempaa yleisön mielipide oli se, että Neuvostoliiton johtoasema, joka oli tehnyt väkivaltaisen sodan Marraskuu 1939, vain 19 kuukautta ennen kuin Suomi aloitti jatkosodan ottamalla taisin sen minkä Neuvostoliitto oli väkivaltaisesti riistänyt. Mutta heitä ei syytetty lainkaan, joten koko prosessi oli tekopyhää Länsimaitten liittolasiten voittajan oikeudella. Väinö Tannerin vakaumus ei runnonut sosiaalidemokraatteja, kuten Zhdanov ennusti; päinvastoin, se teki hänet marttyyriin ja pahasti antikommunistisen kannan puolueessa. Kommunistien sympatiaattoreita syrjäytettiin sosiaalidemokraateista ja työväenliikkeiden valvonta kiistettiin kipeällä tavalla.

Jopa presidentti Paasikivi valitti avustajalleen, että koettelemuksissa annetut tuomiot olivat yksi suurimmista kompastuskivistä Suomen ja Neuvostoliiton välisten suhteiden parantamiseksi. Se oikein sanottu Presidentti Paasikiveltä, se pitää paikansa vielä 58 vuotta myöhemmin. Eihän moraali arvot ole menettäneet arvoa, sen arvo pyssy samalla tavalla voimass kuin kulta ja hopea. Se on kuin arvo metallia.