Rauhanmies kotimaasta

Rauhanmies kotimaasta sisältö tulee runosta nimellä Rauhanmies. Tämä runo on mielenkiintoinen lukea. Runokirjasta Kotimaani, itsenäinen Suomi, runouden kuvastimessa. WSOY. 1992.

Kotimaani, Itsenäinen Suomi, Runouden Kuvastimessa.

Rauhanmies.

Miks suotta toist tokaiset, sopua oivaa sokaiset?
Pois kaikki oksat okaiset, suo rauha, rauhan saat!
rakenna rauhan kappeli, se hullu mies, ken tappeli, mut viisas tieltä lappeli, mink’s ehti lapikaat.

Miks soittain lähdet sotihin?
Tuo routa porsaan kotihin, tai suistut surman otihin, pääs puhki pusket vaan.
Ei kuku onnenkäkesi, jos sonnustatkin väkesi, sun pieni pieksämäkesi se siellä peitotaan.

Jos tyhjistä ja vähistä ain’ alkais räiskää, rähistä, jäis ruumenet vain tähistä ja lihoista vain luut.
On julkeaa, jos valaiset, sa saalispaikat salaiset.

Jos missä veet on kalaiset, vie verkkos vain kuin muut.
Saat suvaita ja sallia, jos maass’ on joka mallia;
ei tasavallan tallia sun taikkos luoda voi.

Ois työtä niistä talkoista:
tuo punaista, tää valkoista, ja paikoista ja palkoista juur julma parku soi.

Suo halullisten hallita, maan valituiden vallita, vain rauhan virttä rallita; hoi-laari-laari-laa!
Kyll’ asiat ne hoitelee ja veroruoskin roitelee sun nahkaas naukuvaa.

Kun voit, niin muku untasi, sun valvoo, eduskuntasi.
Vain turhat haaveksuntasi ne usita sukkelaan. Ei suotu sulle siipiä, et lentää voi, mut kiipiä, voit hissutellen hiipiä, -ties, minee saavutkaan.

Voi torat paljon tuhoilla, mut ruokituilla ruhoilla ne käy, jot’ osaa muhoilla.
On “jommikummin tai päinvastoin” varmin viitoista, ei potkia sua liitoista, mut lemmon hakkapeliitoista vain varmin, haitan sai.

Silitä, älä sivalla! Lyöt itseäs, jos ivalla toist’ isket halveksivalla: lyö pökkö pökkijää.
Jo pankkiiritkin pahoituu, ja milläs sitten rahoituu! Maa autioksi ahoittuu?  Ja hampaas naulaan jää.

Siis veikko, mieles hillitse, ettei sua vimma villitse, ja viisauden prillitse vain katsele maailmaa.
Pois luonto luhytmalttinen ja paatos ylenpalttinen!
Tie tasainen, asfalttinen on varmin vaeltaa.

– Otto Manninen. (Kotimaani. 1992 WSOY).