Koti Uskonto Isänmaa Ja Rakkaus ovat ne moraaliset raamit mitkä suojelevat ihmisen sielu elämää harha teiltä ja turhilta kärsimyksiltä.
Me kasvamme
Me kasvamme kansana, nuorina.
Me nousemme Suomen vuorina.Me peitämme kukkasin kummut ja haat,
me kylvämme vehreiksi Väinölän maat,
tule, Väinö, niin tuoksussa tuomen
läpi lehtojes astua saat.Me kasvamme Kalevan juuresta.
Me laulamme maasta suuresta.Me nostamme kansamme kunniaan,
yön valtoja vastahan taistelemaan,
ja peittävä ei petos, saasta
ole laaksoja laulujen maan.Me voitamme virsin ja kantelein,
me kiistaamme taiteen tanterein.
Ja tulkohon talvet ne tuiskuin ja jäin,
me seisomme vastassa seppelepäin,
me aitaamme aatteiden kaiteen
tuhatjärvien turvaksi näin.Me olemme pikkunen kansa vaan.
Meit’ tenhota ei saa ansat maan,
ei kullat, ei valtojen vaunut nuo,
mut meille vain taivas on siintävä tuo,
min kiitosta kiuruset veisaa,
jonk’ armoa ves’sade suo.Me seisomme yksin päällä maan.
Meill’ on tämä ranta täällä vaan.
Jos me emme tääll’ ylös katsone vain,
jos me emme toistamme tukene ain,
me sorrumme niinkuin santa alle aaltojen pauhoavain.Meill’ onhan niin paljon yhteistä.
Miks riidellä oraan lyhteistä?
Vain toukojen, toivojen aika on tää.
Kuka tietää, ken laihomme leikkaa nää?
Mut sortua saa ne ei soraan,
joka riitojen riehusta jää.Siis kylki kylkehen kiini vaan!
Eino Leino.
Ei meill’ ole maljat viinimaan,
mut seiskame näin, sotatorvi kun soi,
niin kauniisti kansamme riemua voi
myös kuohua Kalevan kaljat.
Ole siunattu, Suomeni oi!
Lähde: https://www.kainuuneinoleinoseura.fi/eino-leinon-runoja/isanmaa/