Category Archives: Koti Uskonto Isänmaa Vapaus

Suomen Kansan Vapauden Juhla Päivä

Suomen Kansan Vapauden Juhla Päivä Joulukuun kuudes päivä.

Suomen kansan vapauden juhla päivä on joulukuu 6 päivä. Suomen Itsenäisyyden Kunnia Päivä on synonyymi kansan vapauden kanssa.  Jos Suomen 500 vuoden historia olisi ollut sellainen skenaario kuin joku tyynen meren saaren alkukansan historia, niin sitten ei olisi ollut mitään käsitystä, kokemusta tai tarvetta Itsenäisyyden Vapauden Juhla Päivälle.

Vapaus on orjuuden vastapuoli, niin kuin valo on pimeyden vastapuoli. Samalla itsenäisyyden vastapuoli on avuton, alistettu tai orjuutettu kansa. Suomen kansan historian psyykessä on paljon sota trauman aiheuttamia kärsimystä, väärää ymmärrystä ja tietämättömyyttä. Se on yleinen psyyke piirre yli rasitetusta orjuutetusta kansan hengestä. Niin että ihmiset menettävät totuuden käsitteet, ja alkavat uskomaan kieroutuneeseen orjuuden maailmakuvaan. Orjuudesta sitten uskomalla uskotaan olevan tulevaisuuden uusi neutraali normaali. Sellainen kieroutunut maailma kuva pesii jälkisukupolvissa, sukupolvesta sukupolveen, ihmisten maailma kuva ymmärryksestä tulee kuin kitukasvuinen koivu, kasvanut kivi lohkareen alla, mikä ei ole kokenut elämässä suoraan kasvamista.

Miten kansan ihmiset vapautuvat alistetusta psyyke tilasta?  

Vasta sitten kuin tilalle on esitetty neutraali normaali maailmakuva. Neutraali normaali maailmakuva on olemassa, se on ollut alusta lähtien Elämän Luojan tahdossa.  Mutta se on suljettu ihmiseltä kenellä ei ole uskoa eikä luottoa luonnon oikeudenmukaisuuden hengen rauhan maailmakuvalle.

Tärkein kysymys on?

  • Mitkä ovat ihmisen elämän kaikista arvokkaimmat arvot?
  • Voisiko se olla ihmisen äly?
  • tajunta?
  • mielikuvitus?
  • tahto?
  • muisti ja tunteet?
  • Elämän Luojan tahdolle?

Se totuus ilmaisee paljon, minkälainen pakanan kaltainen epäjumalan kuva ihmisillä on mielen tajunnassa. Pakana jumalan uskoa on pohjoisessa pidetty yllä tuhansia vuosia.  

Monet uskovaiset eivät ole oppineet ajattelemaan, eikä puhumaan toisille Elämän Luojan luonteesta tai persoonasta. Miksi eivät ole oppineet? Siksi että heitä on opetettu vain uskomaan. Usko ilman tietoa.

Siten heidän ”jumalasta” on tullut subjektiivinen tunne perustan käsite, mistä he eivät osaa puhua järkevästi. ”Jumalan” keskustelu aiheesta on tullut äärimmäisen laidasta laitaan tunne purkautuminen, niin kuin ”jumala” ei sallisi ihmisten käyttää älyä, tajuntaa, mielikuvitusta tai tahtoa.

Sellainen ”jumala” kokemus on enemmän Saatanan luonteen kaltainen, kuin Elämänluojan.

Niin kuin ajoneuvo minkä kaasutus on juuttunut täysin päälle. Moottori pitää olla sammunut, ei minkään laista tyhjä käyntiä. Sitten kun matkalle haluaa lähteä,  siinä pitää olla tilaa, laittaa ajoneuvo tielle valmiiksi ja osoittaa ajoneuvoa kohde suuntaan, ja matkustajat kyytiin, sitten kun starttaa niin lähtö ampuu eteenpäin kuin tykin piipusta, ja kyydissä olijat ovat pipot suorana täydessä vauhdissa.

Elämän Luoja on huippu älykäs henkinen olento, älyllisen design kautta tietoisesti luonut maailmakaikkeuden ja elämän maan päälle.

2 Pietarin kirje. 3:8

”Mutta älkää te, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Adonaille yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Adonai vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.”   

Elämän Luojalla ei ole kiire. Pietarilla oli kiire, Paavalille oli kiire, Yeshua Nazaretista oli myös kiire, mutta Elämän Luojalla (YHWH) ei ole kiire, sillä Hän oleskelee ajan ja tilan ulkopuolella.

Ulkopuolelta aikaa ja tilaa, sieltä käsin Elämän Luoja on asettanut tapahtumien muodot ja kuviot. Yksinkertaisesti Luonut asioitten olemaan, alusta loppun saakka. Hänen yliluonnollisen älyn, tajunnan ja kokonaisuus viisauden kuvion mallikaavan mukaisesti.  

Ihmisen ongelma hahmottaa Elämän Luojan käsitystä, joka oleskelee ulkopuolella aikaa ja tilaa, johtuu ihmisen rajallisesta tajunnasta. Ihmisen äly ja tajunta toimii fyysisen maailman syy ja seuraus ulottuvuudessa. Ihmisen on vaikea käsitttää sellaisen olemuksen toiminta käsite, missä on rajaton äly, rajaton tajunta, rajaton luovuuden voima, ja toimii nopeammin kuin valon nopeus. Siis toteuttaa ilman ajan odotusta. Sillä siinä ulottuvuudessa ei ole aikaa eikä tilaa, se on täysin toisen lainen ulottuvuus ulkopuolella materiaalisen syy ja seuraus maailmankaikkeutta.

Siten Elämän Luoja ei odota, eikä ikinä ole odottanut. Hän alussa Loi taivaan ja maan, ja kaikki elämän siemenet mikä on kasvanut maan päällä. Se oli alkuperäinen Elämän Luojan luomus työ, mikä sisälsi alusta loppuun kaikki mikä oli tulemassa. Samalla tarkoituksella antoi ihmiselle erittäin tärkeän elävän sielun mielen ominaisuuden, se on vapaa tahto.

 Matteus 24:36-

”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.

Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.

Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.

Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

”Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Adonai tulee.

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Jeesus sanoi, ”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika”. Jeesus oli ihminen, eikä tietänyt sen enempää mitä Henki antoi hänen tietää.

Apostolit, ja erikoisesti Paavali odotti ja uskoi täysin siihen, että viimeiset päivät olivat tulleet hänen  aikakaudellansa. Mutta toisin kävi, aika on mennyt eteenpäin melkein ”kaksi päivää”, Pietarin näkökulmasta. Mitä se totuus tuo esille? Se tuo totuuden esille, ja ihmisten tarve ottaa Pyhien kirjoituksien totuus uskottavalla tavalla. Eikä kiertää selvät totuudet, eikä antaa tekosyitä siitä, että Jeesus, apostoli Paavali ja muut apostolit todella uskoivat, että loppu oli lähellä.

Entä sitten se kolmasosa puoli?

Mitä mieltä YHWH oli asiasta?

Mitä taivaan Isä ajatteli ikuisuuden omasta roolista ja ikuisesta itsestään?

Se totuus on monesta kirkosta jätetty sivuun, niin kuin Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen YHWH olisi jäänyt eläkkeelle, antanut kaikki valtuudet taivaassa Jeesuksen huostiinsa. Se on väärä teologinen käsite 4000 vuosien takaisesta historiasta, Israelin kansan lupauksista. Abraham, Isaac, Jacob. Mooses, Daavid. Ja Israelin Messias.

Jeesus syntyi Israeliin kansan lupauksien täyttäjänä. Jeesus on syntynyt Israelin kuninkaaksi, täyttämään Mooseksen saaman Toora ohjeet ja opetukset. Täyttämään eikä lopettamaan.

Uskovaisilla on velvollisuus noudattaa Elämän Luojan antamia Pyhiä kirjoituksia.  Jeesuksen tarkoitus ei ollut olla kosminen cowboy. Vaikkapa hänen kiusaukset yrittivät syöttää sitä, Johannes kastajan kasteen jälkeen, erämaassa, kiusaukset Jeesukselle, 40 päivän  paaston aikana.

Mitä Jeesuksen puoliveli Jaakob sanoi ihmisen perus luonteesta?

Jaakob puhui syvää totuutta.

1 Jaakobin kirje. 1:12-18.

”Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Elohim on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat.”

”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Elohim. Elohim ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.”

Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.  Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.

”Älkää eksykö, rakkaat veljet!  Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

Samaa totuutta voi liittää Jeesuksen olemukseen, maan päällä. Jeesuksen puoliveli Jaakob oli hyvin tietoinen Jeesuksen olleen ihminen, kun oli sama äiti Miriam ja kasvoi samassa kodissa.

”Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Elohim. Elohim ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.”

Jeesusta objektiivisessä todellisuudessa ei kiusannut “Kiusaaja” (Saatana), vaikkapa niin kirjoittaja Matteus kuvailee sitä. Luultavasti Jeesus oli kertonut hänen erämaa paasto kokemuksesta opetuslapsille.

Jeesuksen uskon, Toora opetuksen ja Pyhän Elohim pelon ja elämän suhteen, Jeesus koki sen samana haasteena, Jeesuksen kutsulle, ja elämälle niin kuin itse Saatana olisi kiusannut häntä. Eeva ja Aatami paratiisissa lankesivat kiusaukseen. Siinä mielessä Jeesuken kiusaus erämaassa, Johannes kastajan kokemusken jälkeen, oli jotenkin samankaltainen kiusaus Jeesuksen kutsulle, ja elämän tarkoitukselle.

Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi.

Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä.

Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: »Jos kerran olet Elohim (YHWH) Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.”

Mutta Jeesus vastasi:

“On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Elohim (YHWH) suusta.”

Totuus on enemmän Jaakobin kuvailevalla puolella, että Jeesus ihmisenä oli syntynyt, Aatamin lankeamisen kirouksen alaisena, maan päälle. Samalla tavalla niin kuin Miriamin synnyttämät toiset lapset, mutta ei sama biologinen isä, eikä itse valinnut täyttää lihan hioja , tai muuten tehnyt häirinkö tilassa syntiä. Jeesuksella oli usko, luottamus ja tottelevaisuus Toora opetukselle. Selkeä tieto sitä miten olla kuuliainen Elämän Luojalle, YHWH Jehovan tahdolle.

Toinen seikka naisesta nimeltä Miriam.

Miriam oli yhdessä mielessä täysin tietämätön kutsumuksen luonteesta, Jeesuksen kutsusta Kristuksena, ja samalla Miriam oli kiusaajalle otollinen. Miriam halusi Jeesuksen käyttää yliluonnolista Jehovan Hengen voimaa ihmisten maallisille nautinnoille. Juuri siihen samaan saumaan sielun vihollinen yrittä lyödä kiilaa syvemmälle erämaassa, Jeesuksen elämän, Jehovan Hengen kutsun edessä.

Miriamin esitys ystäville Pojan Ihmeistä

“Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin.”

“Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: “Heillä ei ole viiniä.”

Mutta Jeesus vastasi:

“Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut.”

“Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: “Mitä hän teille sanookin, tehkää se.”

“Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan vetoisia.”

Jeesus sanoi palvelijoille:

“Täyttäkää astiat vedellä», ja he täyttivät ne reunoja myöten. Sitten hän sanoi: “Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle”, ja he veivät. Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi.

“Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen ja sanoi:”

“Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti.”

“Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen.”

“Tämän jälkeen Jeesus sekä hänen äitinsä, veljensä ja opetuslapsensa menivät Kapernaumiin ja viipyivät siellä muutaman päivän.”

Oliko Miriamilla Häitten Jälkeen Krapula?

Joku uskovainen ihminen saattaa kokea hänen uskon olevan uhattu, kun lukee tätä kirjoitusta. Jos tämä aiheuttaa sellaisia uskon uhan tunteita, niin hyvä niin. Se on vaje merkki totuuden käsityksestä, ja samalla merkki siitä miten monen uskovaisen ihmisen usko ja tieto Raamatun Pyhistä kirjoituksista, Mooseksen Toora,  ei  täsmää Jeesuksen opetuksen kanssa. Eikä täsmää Paavalin puheitten, kirjoituksien ja opetuksen kanssa.

Monen uskovaisen usko perustuu sellaiseen suppean käsitykseen kuin Jeesus on jotain yliluonnollista, kaiken korkein olimus. Sitä kuvataan samalla tavalla kuin pakana kansat ovat kuvailleet tuhansia vuosia, kustsumalla sitä käsitettä jumala sanalla. Sehän on kova pakana uskon kiro sana Suomessa. Samankaltainen niin kuin Saatana. ovatko pakana uskoiset meneet harhaan Elämän Luojan tuntemisessa, ja sana jumala onkin epäjumalan nimitys. Eihän kukaan muu kansa minun tietääkseen yhdistä Elämän Luojan käsitystä kovaan kiro sanaan? Se ilmaisee paljon pohjoismaitten pakana kansojen historian uskomuksista ja kielen sanoista.

Uskovaisilla on velvollisuus ottaa selvä mitä Jeesus ajatteli itsestään järkevästi?

  • Samalla mitä Jakob ajatteli Jeesuksen elämästä?
  • Mitä Paavali ajatteli Jeesuksen elämästä?
  • Paavali puheet ja kirjoitukset ovat perus Juutalaisten opetuksien pohjalta.

Paavalin tuo esille objektiivisia totuuksia Israelin kansan 2000 vuoden historiasta.

Siksi uskovaisten pitää oppia tietämään mikä on historian totuus, eikä luota omiin tunteisiin, ja subjektiivisiin uskomuksiin.

Mitä Paavali sanoi puheissa? Paavali sanoi näin, ottakaa korviinsa, kuulkaa kansan historian totuuksia.

Paavali meni Juutalaisena Juuttaiseen Synagogaan Sapattina. Paavali ei ikinä luopunut omasta Juutalaisuudesta kristittynä, eikä ollut mitään tarvetta luopua. Eikä kukaan muukaa apostoli luopunut heidän Juutalaisuudestansa, eikä ollut mitään tarvetta. Fariseusten lahkosta kyllä Paavali teki pesäeron,  mutta sillä pesäerolla ei ollut mitään tekemistä Mooseksen lain kanssa (Tooran opetus).  Sen ajan Juutalaisuudessa oli useinta opetuksia, ainakin 4 opetusta, enemmän tai vähemmän lahkoja.   

Apostolien teot. 13:13-35.

”Paavali lähti seuralaisineen Pafoksesta ja purjehti Pamfylian Pergeen. Siellä Johannes erosi heistä ja palasi Jerusalemiin. Toiset jatkoivat Pergestä eteenpäin ja tulivat Pisidian Antiokiaan. Sapattina he menivät synagogaan ja asettuivat istumaan.”

Huomio. ”Kun lakia ja profeettoja oli luettu”, Moosekselle annettu Toora, Elämän Luojalta YHWH (Yud he vah he).   

”Kun lakia ja profeettoja oli luettu, synagogan esimiehet lähettivät heille sanan: »Veljet, jos haluatte lausua seurakunnalle joitakin kehotuksen sanoja, niin puhukaa.”

”Silloin Paavali nousi, viittasi kädellään ja alkoi puhua: ”Kuulkaa minua, israelilaiset, ja te muut, jotka pelkäätte Israelin Elohim!”

Elohim valitsi isämme, ja kun he olivat Egyptissä, vieraassa maassa, hän teki heistä suuren kansan ja johdatti heidät väkevällä kädellään sieltä pois.

“Neljänkymmenen vuoden ajan hän autiomaassa sieti kansansa niskurointia, ja hän hävitti Kanaanin maasta seitsemän kansaa ja jakoi näiden maat israelilaisille perintömaaksi.”

Tähän kaikkeen kului noin neljäsataaviisikymmentä vuotta. Sen jälkeen hän antoi heille tuomareita profeetta Samuelin aikaan saakka. Kun he sitten pyysivät itselleen kuningasta, Elohim antoi heille Saulin, Kisin pojan, Benjaminin heimosta, ja Saul hallitsi neljäkymmentä vuotta.

“Sitten Elohim pani hänet viralta ja nosti heille kuninkaaksi Daavidin. Daavidista hän myös antoi todistuksen: ’Minä olen löytänyt Daavidin, Iisain pojan, mieleni mukaisen miehen. Hän on kaikessa toteuttava minun tahtoni.”

”Daavidin jälkeläisistä Elohim on lupauksensa mukaan antanut Israelille Pelastajan, Jeesuksen.

“Hänen edellään kulki Johannes, joka julisti Israelin kansalle, että kaikkien tuli kääntyä ja ottaa kaste. Kun Johannes oli matkansa päässä, hän sanoi: ’En minä ole se, joksi te minua luulette. Minun jälkeeni tulee toinen, jonka kenkiäkään minä en kelpaa riisumaan.”

”Veljet, Abrahamin jälkeläiset, ja te muut, jotka pelkäätte Elohim! Juuri meille on lähetetty sanoma tästä Pelastajasta.

“Jerusalemilaiset ja heidän hallitusmiehensä eivät tajunneet, kuka Jeesus oli. He tuomitsivat hänet, mutta näin he panivat täytäntöön profeettojen sanat, joita joka sapattina luetaan.”

Mitään syytä kuolemantuomioon he eivät voineet esittää, mutta silti he vaativat Pilatusta teloittamaan hänet. Kun he olivat toteuttaneet kaiken, mitä hänestä oli kirjoitettu, he ottivat hänet ristinpuulta ja panivat hautaan. Mutta Elohim herätti hänet kuolleista.

“Hän ilmestyi sitten usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Nämä ovat nyt hänen todistajiaan, he todistavat hänestä Israelin kansalle.”

”Me julistamme teille ilosanoman: Minkä Elohim lupasi meidän isillemme, sen hän on täyttänyt meille, heidän lapsilleen. Hän on herättänyt Jeesuksen kuolleista, niin kuin toisessa psalmissa sanotaan:

– Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin.

“Ja kun Elohim on herättänyt Jeesuksen kuolleista, Jeesus ei enää palaa katoavaisuuteen. Tästä Elohim on sanonut:”

– Sen pyhän ja lujan lupauksen, jonka Daavidille annoin, minä täytän teille. Hän sanoo toisessa kohden: – Sinä et salli pyhän palvelijasi ruumiin maatua.”

Paavali puhe oli heinäjuuren tasolla, kantapään kautta.       

Suomen Itsenäisyyspäivä Juhla   

“Suomen itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jota vietetään 6. joulukuuta 1917 tapahtuneen itsenäistymisen kunniaksi. Itsenäisyyspäivä on vakavamielinen juhla, johon liittyy sodan ja kaatuneiden muisteleminen. Päivään liittyy monia jokavuotisia perinteitä, kuten jo ensimmäisen presidentin ajoista vietetty tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto, paraateja, soihtukulkueita ja uudempana perinteenä Tuntemattoman sotilaan televisioesitys.”

“Joulukuun kuudetta päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 alkaen, jolloin siitä tuli kouluissa, tuomioistuimissa ja virastoissa yleinen vapaapäivä. Siitä tuli palkallinen vapaapäivä vuonna 1929 ja yleinen juhla- ja vapaapäivä vuonna 1937. Itsenäisyyspäivä on liputuspäivä.”

Historia

“Suomen suuriruhtinaskunta itsenäistyi Venäjästä omaksi tasavallaksi 6. joulukuuta 1917. Bolševikit olivat kaapanneet Venäjällä vallan lokakuun vallankumouksessa 7.–8. marraskuuta 1917, ja joulukuun 4. päivänä 1917 P. E. Svinhufvudin johtama senaatti antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen. Eduskunta hyväksyi itsenäisyysjulistuksen joulukuun 6. päivänä äänin 100–88.”

“Itsenäisyyden alkuvaiheessa itsenäisyyspäivästä oli eri mielipiteitä. Oikeisto ajatteli, että Suomi irrottautui Venäjästä kokonaan vasta sisällissodan päätyttyä, ja halusi juhlia itsenäisyyttä valkoisen armeijan voitonparaatin päivänä 16. toukokuuta. Vasemmisto puolestaan ajoi itsenäisyyspäiväksi marraskuun 15. päivää, koska kansanvaltaa edustanut Suomen eduskunta oli julistautunut korkeimman vallan käyttäjäksi 15. marraskuuta 1917. Kun itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä oli kulunut vuosi 6. joulukuuta 1918, akateemiset piirit juhlistivat vuosipäivää.”

“Laajemmin joulukuun 6. päivää on vietetty itsenäisyyspäivänä vuodesta 1919 lähtien. Valtioneuvosto määräsi päivän tuolloin vapaapäiväksi valtion virastoissa, kouluissa ja tuomioistuimissa. Vuonna 1929 päivä säädettiin lailla yleiseksi palkalliseksi vapaapäiväksi.[4] Vuonna 1937 säädettiin laki itsenäisyyspäivän viettämisestä yleisenä juhla- ja vapaapäivänä. Sen mukaan itsenäisyyspäivän tuli olla palkallinen vapaapäivä tai siitä on maksettava korotettua palkkaa, kuten sunnuntaityöstä, jos ei ole mahdollista antaa vapaapäivää.”

Itsenäisyyspäivä on virallinen liputuspäivä. Liputus päättyy muista talven liputuspäivistä poikkeavasti vasta kello 20.

Tidon lähde:  https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_itsen%C3%A4isyysp%C3%A4iv%C3%A4