Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset

Uskonnon Harha Luulot Osa 1

Uskonnon harhaluulot muodostuvat uskovaisten subjektiivisista uskomuksista.

Uskovainen ihminen hyvin helposti saattaa lähteä menemään oman subjektiivisen uskomuksen oksalla, ja jos persoona on itsepäinen ja jäykkä oikean tiedon suhteen (ei arvosta oikeata tietoa) sitten henkilö lopulta päätyy oman uskon oksalle, ja se ei vie totuudessa paljonkaan eteenpäin uskon elämässä.

Miten Ihmisen Subjektiivinen Uskomus Voisi Viedä Ihmistä Harhaan?

Se on totuus ihmisen elävän sielun mielen toimintojen rakenteista. Ihmisen elävän sielun subjektiivinen mielen toiminta ei ole mikään totuuden lähde. Se on enemmänkin kuin suljettu kala tankki mikä vaatii veden vaihtoa ja säännöllistä puhdistusta. Muuten suljetusta vesi tankista tulee kuollut vesi mikä ei kannata elämää.

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat eivät luo uutta elämän tietoa. Ihminen on luotu suljetuksi olennoksi, ja samalla luotu Elämän Luojan kaltaiseksi. Ihmisen pitää hyötyä Elämän Luojan viisauden luovuudesta ja Hänen mielen ajatuksien suunnitelman tarkoituksesta ihmistä varten. Oppia ottamaan vastaan oikeata tietoa Elämän Luojan näkökulmasta, ja toisten ihmisten viisaudesta. Oikea tieto mikä kiertää vuorovaikutuksessa voi hyvinkin pysyä tuoreena ja kannattaa elämää.  

Kaikkialla on todisteita siitä, miten ihminen usein ajattelee liian lyhyesti elämän kokonaisuutta. Ihminen usein luottaa oman mielen ajatuksiin, omiin haluihin, omiin toiveisiin tai oman lihan himoihin. Ja sitten oman elävän sielun tunteitten perusteella lataa koko elämän subjektiivisen tunteitten varaan. Hylkäämällä vanhempien, tai ystävien viisauden.

Hylkäämällä tuhansien vuosien ihmisen ja Elämän Luojan näkökulma ihmisestä, niin kuin on kirjoitettu Juutalaisten Pyhien kirjoituksissa. Siellä tuodaan esille uudestaan ja uudestaan, että ihmisen pitää oppia ajattelemaan järkevästi, oppia ajattelemaan elämää maan päällä Elämän Luojan näkökulmasta, eikä luottaa ihmisen subjektiivisiin tunteisiin asioissa.

Yeshua Nasaretista Esimerkkinä

Yeshua Nasaretista 100 % ihmisenä oli samalla tavalla altis hänen elävän sielun subjektiivisille tunteille. Yeshua kertoi siitä hänen opetuslapsillensa. Eihän muuten Matteus, Markus ja Luukas, olisi saanut mitään tietoa sellaisesta Yeshuan kokemuksesta, jos Yeshua ei olisi itse sitä kertonut hänen läheisille.

  • Matteus 4:1–11
  • Markus 1:12–13
  • Luukas 4:1–13

Mitä Yeshua halusi tuoda esille kertomalla siitä kokemuksesta mitä hän koki, kun lähti erämaahan 40 päivän ajaksi paastoamaan, Johannes kastajan kasteen jälkeen? Yeshua rehellisesti halusi tuoda esille, että hän oli 100 % ihminen.

Yeshuan YHWH elämän kutsumus ei ollut itsestään selvää, eikä hänen identiteettinsäkään ollut itsestään selvää. Miksi ei ollut itsestään selvää?

Siksi että Yeshua ei syntynyt maailmaan yliluonnollisena olentona, suomen kielellä sanottu ”jumalana”.

Ei.

Yeshua Syntyi Maailmaan 100 % Ihmisenä.

Yeshua 30 vuoden aikana, ei ollut Papistoa, fariseusten laitosta tai uskollisia Juutalaisia ketkä olisivat tulkinneet Juutalaisista pyhistä kirjoituksista täsmällisesti Yeshuan identiteetin Juutalaisena ihmisenä.  Yeshuan itse piti hakea Juutalaisista pyhistä kirjoituksista YHWH tahto hänen elämänsä kutsulle, ja mikä oli hänen henkisen olemuksensa identiteetti YHWH tahdossa.

Yeshua itse piti olla luottamusta siihen kuka hän oli ja mikä oli hänen elämänsä kutsumus.

Tässä vaiheessa saattaa nousta se vanha kysymys, kumpi tuli ensiksi, kana vai muna?

Vastaus on selvä, kana tuli ensiksi, siis YHWH on yli hallitseva kaiken. Juutalainen mies nimeltä Yeshua Nasaretista oli, on ja tulee olemaan käskynalainen YHWH tahdolle. Totta myös on, että Yeshua on tuleva Kuningas kenelle kaikki kansat ovat hänelle käskynalaisia.

2000 vuotta myöhemmin, Yeshuan kuolemisesta Helluntailaisten keskuudessa realistinen keskustelu Yeshua ihmisenä, ja Juutalaisten Pyhien kirjoituksien teologia usein kumotaan.  Eikä ainoastaan Helluntailaiset uskovaiset.

Yeshuan ensisijaiset silminnäkijät, ja heidän kirjoituksien todistukset usein kumotaan. Paavali kirjoitti Yeshua ihmisenä, samoin myös Yeshuan veli Jaakob, ja monet muut kirjoittajat.

Mikä Osa Yeshua Ihmisestä on Kaikesta Vaikea Luojaa Etsivän Ihmisen Uskoa?

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli Juutalainen?  Ei. Yeshuan sukupuu todistaa sen. Matteus 1:

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli neitsyt Miriamin poika?  Ei.  Se ei ollut ainoa ihme lapsi Juutalaisten historiassa. Abraham ja Saaran lapsi oli myös ihme lapsi, joka syntyi Saaralle 90+ vuotiaana.      

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli olemassa ennen kuin syntyi? Kyllä on vaikea ja outo alue. Miksi?

Siksi että sellainen käsitys on täysin mysteeri ihmisen käsittää? Sellainen käsityksessä ihmisen ajatuksen lähtevät täysin tyhjän päällä liikkumaan, mistä ei ole mitään tietoa. Siten se on puhtaasti mysteeri.

Monet uskovaiset on opetettu ja uskotettu uskomaan asioihin, vaikka heillä ei ole mitään käsitystä tai ymmärrystä uskomuksen sisällöstä. Mitä hyötyä sellaisesta uskosta on? Kuka siitä hyötyy?

Siitä nousee kysymys, mikä on uskomuksen tarkoitus?

Uskomisen tarkoitus Juutalaisissa Pyhissä kirjoituksissa viime 4000 vuoden aikana on osoitettu tai annettu ihmiselle tietoa, ja ihmisen tulee pitää kiinni siitä tiedosta tai ilmoituksesta, siksi että ihminen oppisi noudattamaan Elämän Luojan (YHWH) tahtoa maan päällä.

Siitä suurin ja toistuva todiste on seuraava:  YHWH kasvattaa Israelia kuin lasta aikuiseksi.

”Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä YHWH sanoo. (Tai on sanonut).

5 Moosekesen Kirja 8:1-5.

”Painakaa mieleenne se laki, jonka minä nyt annan teille. Noudattakaa sitä tarkoin, että saisitte elää, lisääntyisitte ja pääsisitte ottamaan omaksenne sen maan, josta Herra on valalla vannoen antanut lupauksen teidän esi-isillenne.

Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette.

Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.

Noina neljänäkymmenenä vuotena eivät vaatteet kuluneet päältänne eivätkä jalkanne turvonneet.

Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. Noudattakaa hänen käskyjään, kulkekaa hänen tietään ja pelätkää häntä.”

5 Mooseksen kirja 8:

Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien perustalta, pakkomielisellä uskolla voi olla hyötyä, että säästyy hengeltä. Joku hätä tilanne, että ihmisen tulee lähteä paikalta tai menettää henkensä. Siitä on hyötyä, vaikkapa Sodoma ja Gomora.

 Juutalaiset pyhät kirjoitukset opettavat ihmiselle oppia arvostamaan viisautta ja ymmärrystä. Yeshua opetti sitä saman kaltaista uskoa hänen seuraajillensa ja kansalle yleensä. Vertaukset kallista helmestä, ja aarre mikä on peitetty, ja myös kylväjän vertauskuvat YHWH valtakunnasta. Kaikki Yeshuan vertaukset puhuivat ihmisen älylle, siis Yeshua oletti hänen seuraajansa olevan ajattelevia ihmisiä, ketkä ovat tutkineet asioita ja ovat välineet itse sen tien mitä he seuraavat YHWH valtakunnassa.  

Entä sitten pakkomielinen Helluntailaisuuden saarnat? Miksi useat saarnat ovat pakkomielisiä saarnoja?

Luultavasti sinä haetaan herätystä ihmisten elävän sielun mielen toimintoihin. Siis saada ihminen tajuamaan, että hänen itse pitää valita oikea tie mitä päin kulkee elämässä. Sehän lähtee tiedosta, hakea kirjasta tietoa mikä puhuu aiheelle. Jos on hälyttävä tilanne, että tieto ei enää auta, niin sitten voi olla tarpeen hengellinen ensiapu, uskovaisten hengellisyyden avulla. Hengellistä apu hengitystä. Sitähän monet maailmalle menneet ihmiset tarvitsevat. Mutta se ei ole mikään normaali tilanne missä ihmisen uskon elämä tulisi alkaa.

Normaali uskon elämä tulisi alkaa turvallisessa kodissa. Missä vanhemmat ovat tajunneet älyllisesti ja tajunnallisesti että ihminen ei ole vaan lihaa ja verta. Ihminen ei ole pelkkä eläin, mikä syö, juo ja hakee turvaa ja lepoa. Vaikkapa monet eläimet elävät enemmän ihmisesti tai viattomasti kuin ihmiset. Esimerkiksi monet lintu lajit, nehän ovat täysin viattomia, kun eivät tee kenelläkään pahaa, eikä ryöstä toisten lintujen pesijä kuin roisto linnut.    

Yeshuan Kasvu ja Kehitys Ihmisenä.

Yeshuan kehitys ja kasvatus, aistien kehitys ja tiedon oppiminen tuli samalla tavalla Yehualle kuin muillekin Juutalaisille lapsille.  EI ollut mitään oikopolkua tai etuoikeuksia Yeshuan kasvatuksessa ja kehityksessä. Yeshua oli teini ikäisen Miriam äidin lapsi, joka hoivasi Yeshuata kuin teini ikäiset tytöt hoivaavat leikki nukke vauvoja.   100 % inhimillisesti tiedon, varojen, kokemuksen ja taidon mukaisesti. Miriamilla oli suuri vaikutus Yeshuan elämään aikuisena. Mutta se ei ollut kaikki kaikessa.

 Uskonnon Harha Luulot Osa 2 on tulossa, siinä yritän tuoda esille miten uskovaisen uskomukset ovat usein hyvin pinnallisia teologian näkökulmasta. Miksi teologian näkökulmasta?

Siksi että Yeshua uskon elämä oli täysin teologian tiedon perusteella.

Yeshua itse todisti siitä sanomalla.

Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä

Luukas 24:13-

”Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.

Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”

”Mitä te tarkoitatte?” Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä.

Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.

Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää.”

Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet. ”Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?

Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.”

Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: »Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.» Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.

Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: »Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?»

Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat.

Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Suomalainen käännös? ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”

Sana muukalainen on outo käännös. Monessa muissa käännöksissä on vieras (visitor) Jerusalemissa, tai ”stranger”.

Muukalais tulkinta sanaa en löytänyt muita UT käännöksistä.

Luke 24:18

Wycliffe Bible

“And one, whose name was Cleopas, answered, and said [to him], Thou thyself art a pilgrim in Jerusalem[a], and hast thou not known, what things be done in it in these days?”

Luke 24:18

King James Version

“And the one of them, whose name was Cleopas, answering said unto him, Art thou only a stranger in Jerusalem, and hast not known the things which are come to pass there in these days?”

Luke 24:18

New American Standard Bible

“One of them, named Cleopas, answered and said to Him, “Are You possibly the only one living near Jerusalem [a]who does not know about the things that happened here in these days?”

Luke 24:18

Darby Translation

“And one [of them], named Cleopas, answering said to him, Thou sojournest alone in Jerusalem, and dost not know what has taken place in it in these days?”

Vincent’s Word Studies

“Art thou only a stranger in Jerusalem (σὺ μόνος παροικεῖς Ἰερουσαλὴμ)”

“Παροικεῖν, to dwell as a stranger, is used in later Greek of strangers who have no rights of citizenship, and no settled home. Compare Hebrews 11:9. See on strangers, 1 Peter 1:1; and compare sojourning, 1 Peter 1:17. The only of the A. V. is commonly understood adverbially: “Are you nothing but a stranger?” But the emphasis of the question falls there, and the word is an adjective. Render “Dost thou alone dwell as a stranger in Jerusalem?” Are you the only one who sojourns as a stranger in Jerusalem, and who does not know, etc. So, nearly, Wyc., Thou alone art a pilgrim in Jerusalem.”

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Toivottavasti tämä kirjoitus oli hyödyllinen ja auttavainen sinun YHWH sanan (Toorah) uskon elämässä.