Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset

Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien Tulkinta

Juutalaisten Pyhien kirjoituksien tulkintaan sisältyy monella eri tasolla tiedon sovitusta.

Ihminen, joka lukee Juutalaisia Pyhiä kirjoituksia saattaa olla täysin tietämätön siitä miten eri tavalla Juutalaisia on opetettu ja ovat oppinet ajattelemaan maailmakuvaa eri tavalla kuin tietämättömät tai pakana kansat.

Yksinkertaistettuna voisi sanoa, Juutalaisten kansa on valittu kansa, ja Juutalaiset saivat oikean tiedon Elämän Luojalta (YHWH) koulutuksen ja opetuksen maailmasta sellaisena kuin Elämän Luojan tahto on luonut, tuottanut ja toteuttanut tapahtumia maan päällä. Abraham, Isaac, Jaakob, Egyptin Faaraon alaisena orjuudessa satoja vuosia ja lopulta Pelastus pois Egyptistä Mooseksen tottelevaisuuden kautta.

3460 vuotta sitten Juutalaiset saivat ohjeet Elämän Luojalta Siinai vuorella, ne ohjeet sisälsivät tarkkaa oikeata tietoa mikä tuli suoraan Elämän Luojan suusta. Ohjeet mitkä tulevat suoraan Elämän Luojan suusta on virheetöntä tietoa. Elämän Luoja antoi Juutalaisille elämän ohjeitten raamit mitä pitää kunnioittaa ja noudattaa että ihmisen henki noudattaa Elämän Luojan tahtoa maan päällä.

Ensimmäinen  Virhe, Ihminen

3460 vuotta sen tapahtuman jälkeen, kun Elämän Luoja ilmestyi, antoi ohjeet ja puhui Juutalaisille Siinai vuorelta, ihmiskuntien kulttuurit ovat ajautuneet pakana kansojen halujen ja tahtojen mukaisesti enemmän tai vähemmän vasten Elämän Luojan tahtoa maan päällä.

Tyypillinen ihminen, joka aukaisee Raamatun ja alkaa lukemaan sieltä sanoja ja lauseita usein luottaa itsessään olevan tieto ja ymmärrys minkä avulla tulkitsee Raamatun viestiä. Tulkitseminen kautta sitten soveltaa sitä tieto itselle omaan elämän vaiheisiin.

Hyvin helposti maailman ihmisellä ei ole tietoa siitä, miten lähestyä ja suhtautua Elämän Luojaan. Jos ei ole saanut peruskoulu opetusta Elämän Luojan kunnioittamisesta.  Ihmisen elämässä tulee monta estettä mitkä johtavat ihmisen pois Elämän Luojan tuntemisesta. Tässä muutama este Elämän Luojan tuntemiselle.

  1. Ihmisen oma tahto.
  2. Ihmisen lihan himot.
  3. Ihmisen silmien himot.
  4. Ihmisen elämän ylpeys.

Tämä tieto saattaa olla shokki ihmiselle, joka ei ole oppinut tuntemaan elämän Luojan ominaisuuksia.

Tämä tieto ei pitäisi olla shokki, se vain ilmaisee, että ihmisen elämässä on suurempi kapasiteetti kuin lihan himot, silmien himot ja elämän kerskaus. On olemassa totuuden tieto elämästä, ihminen, joka on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi, hänellä on äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet. Oikeata tietoa pitää hakea, arvostaa, kunnioittaa ja oppia ymmärtämään, että oikea tieto saa ihmisen älyssä otteen, minkä avulla ihminen pystyy ohjaamaan omaa elämää järkevällä tavalla, elämän oikealla puolella, kunnioittamalla Pyhää Elämän Luojaa. Päämäärä ihmiselle on elää pyhää elämää maan päällä.

Toinen Virhe, Kirkon virheelliset doktriinit

Maailmassa on tuhansia eri kirkkokunnan denominaatioita. Yleistä kirkkokuntien toiminnassa on Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien tulkinta.  Miksi on tuhansia eri kirkkokunta denominaatioita? Siksi että he tulkitsevat Raamatun eri tavalla toisista. Siten kirkon doktriineista tulee ihmisen perinnäisyys. Uskonto instituutiot usein luottavat enemmän kirkon traditioon, kun Juutalaisten Pyhien kirjoituksien viesti Juutalaisille ja ihmiskunnalle.

Kolmas Virhe,  Ei Valittu Kansa

Tyypillinen virhe ihmisen lukea Raamattua on tulkita valitun kansan olevan itse. Ottaa itselle haavilla Raamatun lupaukset ja siunaukset eikä jaa niitä muille. Ei edes Juutalaisille. Sen on tyypillisesti ihmisen ominaisuus. Osittain myös ihmisen perusrakenne, jokainen ihminen on kautta elämän vastuussa omasta elämästä. Elämän alussa ihminen ei edes kykene itse pitämään itseä elossa, ja on täysin oman emon, hyvän tahdon, Elämän Luojan ja rakkauden armoilla.   

Israelin Kansa on valittu kansa, 3460 vuoden ajan ohjeet ovat vielä voimassa, vaikkapa maailman henki on irtaantunut monesti irti Elämän Luojan ohjeista.

Siksi pitää ottaa huomioon ja muistaa että Raamatun vanhan Testamentin kirjoitukset ovat Juutalaisia Pyhiä Kirjoituksia. Elämän Luoja ilmestyi Siinai vuorella, puhui suoraan Juutalaisille ja Ihmiskunnalle. Eikä se, joka ilmestyi Siinai vuorella ollut Jeesus. Jeesus Nasaretista on ihminen, ja Jeesuksen elämä pitää tulkita ihmisenä. Sillä Jeesuksen viesti oli ihmiseltä ihmiselle.  Jeesuksen elämä ihmisenä sisältä paljon tietoa, se tieto pitää hakea esille, ja ottaa vastaan ohjeet mitä Jeesus ihminen antoi ihmiselle.

Elämän Luoja Siinai vuorelta puhui ihmiselle Elämän Luojana (YHWH), silti Elämän Luoja puhui ja antoi ohjeet ihmiselle sellaisessa muodossa missä ihmiset pystyvät ymmärtämään ja noudattamaan niitä, heti alussa lapsen kasvatuksen vaiheessa.

Ihminen, joka ei ole saanut vastaan Juutalaisten Pyhien kirjoituksien ohjeita, hyvin helposti tulkitsee Elämän Luojan ohjeet negatiivisena lakina.  Mitä pahemmin ihmisen yläpää on tukossa, sitä nopeammin sitten henkilöt hylkäävät Elämän Luojan ohjeet. Miksi niin on? Siksi että he eivät ole oppineet ajattelemaan elämän kokonaisuutta tiedon ja ymmärryksen kautta. Ihmisen elämä on paljon enemmän kuin vain ruokaa ja nautintoja. Elämä pitää löytää suhteellinen tasapaino, tiedon ja ymmärryksen kanssa.

Israelin kansa on valittu kansa, Abraham, Isaac, Jakob, Mooses, Daavid, ja luvattu Israelin kansa Messias, Yeshua Hamashiach.   Israelin kansa sinnitteli 1400 vuotta Abrahamista Jeesuksen syntymiseen asti.  Miksi niin pitkän aikaa? Siksi että se on Elämän Luojan tahto. Oli pitkä aika, vuodesta 70, 1500 vuotta, milloin Israel ei ollut palannut luvattuun maahan, silloin saattoi olla hyvin helppoa alkaa uskomaan, että Israel on menettänyt Elämän Luojan lupaukset.  Eikä Israel ikinä palaa entiseen luvattuun maahan.  Tänään on toisin, Israelin kansa palasi takaisin luvattuun maahan.  Nyt voimme sanoa että Elämän Luoja on pitänyt kiinni lupauksista Abrahamille, Moosekselle, ja Kuningas- Daavidille.   He saivat luvatun Pelastajan, Yeshua Nasaretista 1970 vuota sitten. Myös Israelin kansa asuu ja elää luvatussa maassa.  

Neljäs Virhe, Kristityt korvannut ja syrjäyttänyt Juutalaiset (Dispensationalismi)  

”Dispensationalismi on kristinuskon teologian suuntaus, jonka kannattajat uskovat Jumalan pelastavan ihmisiä eri aikoina eri tavoin. Se levisi 1800- ja 1900-luvuilla lähinnä fundamentalismin mukana. Dispensationalismi on esiintynyt oppirakennelmana myös aiemmin, mutta roomalaiskatolisen kirkon oppien tarkan määrittelyn vuoksi se on esiintynyt lähinnä marginaalisena suuntauksena. Dispensationalismi sai uutta suosiota John Darbyn eskatologian perusteella, johon kuului muun muassa oppi seitsemän vuoden vihan ajasta.”  https://fi.wikipedia.org/wiki/Dispensationalismi

Kristilliset Instituutiot ovat pahasti pihalla, kun tulkitsevat Raamatun kirjoja, Juutalaisten siunaukset omaan laariin, ja hylkäävät Elämän Luojan Pyhän Kansan.  Maailmassa on tuhansia Instituutioita ketkä ovat täysin pihalla Juutalaisen Kirjoituksien tulkinnassa.

Esimerkiksi Johanneksen Ilmestys kirja,   tulkitaan metaforien kautta, vapaasti subjektiivisten mielikuvituksien tulkintojen kautta, eikä Juutalaisten Pyhine Kirjoituksien kautta.  

Juutalaisten Pyhien Kirjoituksen tausta on kuin avain millä ymmärtää Johanneksen Ilmestyksen kirja, Danielein kirja, ja Mooseksen viisi kirjaa. Lyhyesti sanottuna Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset ovat kaikki palat, suuressa palapelin kuvassa Elämän Luojan tahdossa. Ei ole mitään muita opetus kirjoja tai kirkon johtajia annettu, että Elämän Luojan tahto toteutuu maan päällä. Martin Luther ja John Calvin, siinä kaksi ihmistä ketkä tulkitsivat Raamatun väärin suhteessa Elämän Luojan lupaukset Israelin kansalle. Martin Luther ja John Calvin olivat antisemitistejä. Ja tulkitsivat Johanneksen Ilmestys kirjan sanat virheellisesti. Sanomalla että Kristityt ovat syrjäyttäneet Juutalaisten sijainnit Elämän Luojan (YHWH) tahdossa ja taivaassa.     

Viides Virhe, Jeesus on syrjäyttänyt YHWH, Elämän Luojan sijainnin taivaassa

Daniel: 9: 9, 10.

”Minun sitä katsellessani valtaistuimet asetettiin, ja Vanhaikäinen istuutui.

Hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi ja hänen päänsä hiukset kuin puhdas villa.

Hänen valtaistuimensa oli tulen liekkejä, ja sen pyörät olivat palavaa tulta.

Tulivirta vuoti, se kävi ulos hänestä; tuhannen tuhatta palveli häntä, ja kymmenen tuhatta kertaa kymmenen tuhatta seisoi hänen edessänsä.

Oikeus istui tuomiolle, ja kirjat avattiin.”

Vanhanikäinen, YHWH.

YHWH päivä.

Kristilliset Instituutiot, vaihtavat Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien sanan YHWH (Jahve), sanalla Lord (Herra).   

”Katso, YHWH päivä on tuleva, ja sinun saaliisi jaetaan sinun keskelläsi.

Minä kokoan kaikki pakanat sotaan Jerusalemia vastaan. Kaupunki valloitetaan, talot ryöstetään, naiset raiskataan, ja puoli kaupunkia lähtee pakkosiirtolaisuuteen, mutta jäljelle jäävää kansaa ei hävitetä kaupungista.

Ja YHWH on lähtevä liikkeelle ja sotiva näitä pakanoita vastaan, niin kuin sotimispäivänänsä, taistelun päivänä. Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.”

Mitä tämä ilmaisee?

Juutalaiset kirjoitukset puhuvat Elämän Luojasta, YHWH (Jahve). Siten Juutalainen Jeesus, ja hänen Juutalaisensa opetuslapset lukivat ja tulkitsivat Juutalaiset Pyhät kirjoitukset sillä tavalla, että YHWH on tuleva ja on toimiva maan päällä lopun ajalla.

Jos olisi kysytty Jeesukselta, kuka lähtee liikkeelle, kuka tulee ja astuu lopun aikana Öljymäelle, niin että ” Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.”

Kuka se henkilö on? Jeesus olisi vastannut, mitä olet lukenut, ja miten tulkitset sen kirjoituksen? Sinä Juutalaisena olisit vastannut YHWH. Siksi että Juutalaisessa Pyhässä kirjoituksessa lukee, että YHWH lähtee liikkeelle.

Mitä Instituution Kristityt sanovat YHWH?

Ainakin lahkolaiset sanovat, että Jeesus tulee ja astuu Öljymäelle.  Samalla tavalla kaikki kohdat missä Juutalaisessa Raamatussa lukee YHWH, Instituutiot ovat vaihtaneet sanan YHWH sanalla Lord, (Herra).

Jotkut sanovat, että Jeesus vieraili Abrahamin ja Saaran luona? Miksi Siksi että heillä on vajavainen käsitys Juutalaisista Pyhistä Kirjoituksista. Monet käsitteet Elämän Luojasta ja Taivaasta, ja Enkeleistä jäävät täysin pois ulkopuolelle tietoa ja ymmärrystä.  

Elämme ajassa missä ihmiset ovat ajoilla maailman virtojen hengessä, ja siten he sekoilevat. Heillä ei ole ymmärrystä Juutalaisten Pyhistä Kirjoituksista. Siksi että kirkot ovat opettaneet heille kirkon opin perinteitä, eikä alkuperäisiä Juutalaisten Pyhiä kirjoituksia. Siinä on suuri ero, ja samalla suuri virhe. Mon uskovainen on ottanut kirkon instituution doktrinit virheettömänä Elämän Luojan sanana. Samalla sulkeneet tiedon ja ymmärryksen pois Juutalaisista Pyhistä kirjoituksista.

Lopuksi.

Joku yksinkertainen ajattelija saattaa ajatella, että minä edustan ”Jehovan Todistajia” (Jehovah Witness). ”Jehovan todistajat” ovat lahko kenen opetukset ovat täysin pihalla ja virheelliset suhteessa Kristityt ja Juutalaiset.   

Ajatella että Jehovan todistajat ottavat Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset ja vääristävät niitä kirjoituksia, sillä tavalla että he yrittävät varastaa Juutalaisten siunaukset kirjoituksissa pois Juutalaisilta ja ottavat ne itselle. Sanomalla että 144,000 ovat ”Jehovan todistajia”.  Se ilmaisee ihmisen hengen luontoa ja ihmisen röyhkeyttä.   

Johanneksen Ilmestys kirjassa on siunaus ja kirous niille ketkä noudattavat kirjoituksia tai väärentävät kirjoituksia.

Johanneksen Ilmestyskirja. 22:18, 19.

”Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin YHWH on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin YHWH on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

Hän, joka näitä todistaa, sanoo: “Totisesti, minä tulen pian”. Amen, tule, Adonai Yeshua!

Adonai Yeshua armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

5 Mooseksen Kirja. 4: 1, 2.

  “Ja nyt, Israel, kuule ne käskyt ja säädökset, jotka minä teille opetan, että seuraisitte niitä, eläisitte ja ottaisitte omaksenne sen maan, jonka Adonai, teidän isienne YHWH, teille antaa.

Älkää lisätkö mitään siihen, mitä minä teille määrään, älkääkä ottako siitä mitään pois, vaan noudattakaa Adonai, teidän Elohim, käskyjä, jotka minä teille annan.”

5 Mooseksen Kirja. 12: 28–32.

”Noudata ja tottele kaikkia näitä sanoja, jotka minä sinulle annan, että menestyisit, sinä ja sinun lapsesi sinun jälkeesi, ikuisesti, kun teet sitä, mikä on hyvää ja oikeata Adonai, sinun Elohim, silmissä.

Kun Adonai, sinun Elohim, on hävittänyt ne kansat, joita sinä menet karkoittamaan tieltäsi, ja kun olet karkoittanut heidät ja asettunut heidän maahansa, niin varo, sitten kuin he ovat hävitetyt sinun tieltäsi, ettet kietoudu heidän pauloihinsa, heitä seuraamaan, ja ettet etsi heidän jumaliansa ja kysy:

‘Miten oli näiden kansojen tapana palvella jumaliansa, että minäkin tekisin niin?’

Älä tee niin Adonai, sinun Elohim, kohtaan, sillä kaikkea, mikä on YHWH kauhistus ja mitä hän vihaa, he ovat tehneet palvellessaan jumaliansa: omia poikiansakin ja tyttäriänsä he ovat jumalillensa polttaneet.

Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois.”

Sananlasku. 30 5, 6.

”Jokainen YHWH sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat.

Älä lisää hänen sanoihinsa mitään, ettei hän vaatisi sinua tilille ja ettet valhettelijaksi joutuisi.”

Yksi Lause ja Kymmenen Tulkintaa

Melkein jokaisesta Raamatun lauseesta on monia eri tulkintoja. Esimerkiksi Johanneksen Ilmestys Kirjan  ensimmäinen lause.

” Yeshua Kristuksen ilmestys, jonka YHWH antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva. YHWH lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle,  Yeshua Kristuksen ilmestys, jonka YHWH antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.

YHWH lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa YHWH sanan ja Yeshua Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.

Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.

Tervehdys

Johannes tervehtii Aasian maakunnan seitsemää seurakuntaa. Armoa ja rauhaa teille häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva, ja niiltä seitsemältä hengeltä, jotka ovat hänen valtaistuimensa edessä, ja Yeshua Kristukselta, luotettavalta todistajalta, joka on esikoisena noussut kuolleista ja on maailman kuninkaiden hallitsija!”

Revelation 1 Complete Jewish Bible (CJB)

“This is the revelation which God gave to Yeshua the Messiah, so that he could show his servants what must happen very soon. He communicated it by sending his angel to his servant Yochanan, who bore witness to the Word of God and to the testimony of Yeshua the Messiah, as much as he saw. Blessed are the reader and hearers of the words of this prophecy, provided they obey the things written in it! For the time is near!

From: Yochanan

To: The seven Messianic communities in the province of Asia:

Grace and shalom to you from the One who is, who was and who is coming; from the sevenfold Spirit before his throne;  and from Yeshua the Messiah, the faithful witness, the firstborn from the dead and the ruler of the earth’s kings..”

Ketä oli Ilmestyksen viestinnän yhteydessä?

  1. YHWH
  2. Yeshua
  3. Angel
  4. Yochanan.

Johanneksen ilmestyksen yhteydessä oli seuraavat henkilöt mukana.

  1. ….… joka On, joka Oli ja joka on tuleva. (YHWH).
  2. ……..Yeshua, the Messiah.
  3. ……“.sending his angel to his servant”.
  4. ……..Yochanan

Suomalainen Raamattu tulkitsee ensimmäisen lauseen seuraavasti.

  ”Yeshua Kristuksen ilmestys, jonka YHWH antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen”.

Englanti kielellä osa Raamatun käännöksistä kuvaavat kirjoituksia toisella tavalla.  

  1. “The revelation from Jesus Christ”
  2. “This is the revelation which God (YHWH) gave to Yeshua”
  3. “This is a Revelation from Jesus Christ”
  4. “This is the revelation which God gave to Yeshua the Messiah”.

Tämän kohteen pointti on, että tämä ilmestys ei lähtenyt Yeshuasta, (Jeesuksesta),  ilmestys kyllä tuli Jeesuksen kautta, mutta ei lähtenyt Jeesuksesta. Ilmestys lähti Taivaan Isästä, (YHWH).  Juutalainen Pyhät Kirjoitukset kun puhuvat ” häneltä, joka on, joka oli ja joka on tuleva”. Se on aina YHWH, Taivaan Isä.  

  • Revelation 1 New International Version (NIV). “The revelation from Jesus Christ, which God gave him to show his servants what must soon take place.”
  • Revelation 1 Complete Jewish Bible (CJB). “This is the revelation which God gave to Yeshua the Messiah, so that he could show his servants what must happen very soon.”
  • Revelation 1 King James Version (KJV).  “The Revelation of Jesus Christ, which God gave unto him, to shew unto his servants things which must shortly come to pass;”
  • Revelation 1 American Standard Version (ASV). “The Revelation of Jesus Christ, which God [a]gave him to show unto his [b]servants, even the things which must shortly come to pass:”
  • Revelation 1 J.B. Phillips New Testament (PHILLIPS). “This is a Revelation from Jesus Christ, which God gave him so that he might show his servants what must very soon take place.”

Tämä keskustelu aihe tuo esille, miten hyvin helposti Raamatun lukijat tulkitsevat Juutalaiset Pyhät Kirjoituksen pinnallisesti, ilman oikeata tietoa Juutalaisten Pyhistä Kirjoituksien syvyydestä. 1400 vuotta Juutalaiset kirjoitukset olivat kehityksen vaiheessa. Abrahamista Messiaan saapumiseen Jerusalemiin. Valtavat koetukset ja monien satojen vuosien aikojen odotukset ja johdatusta Elämän Luojan valitulta kansalta.  Elämän Luojalla (YHWH) oli suuret odotukset vaatimukset Israelin kansalle, ainoa tie eteenpäin oli suorittaa vaatimukset Pyhän YHWH tahdon mukaisesti. Yrittää tai kuolla yrittämisessä.

Jeesus ei antanut mitään kierto reittiä Elämän Luojan Pyhän tahdon vaatimuksista. Jeesus kyllä antoi uuden ohjelman, miten noudattaa Elämän Luojan (YHWH) tahtoa maan päällä, Jeesus esitti sen uuden ohjelman oman elämän kautta.   Ja sanoi, päättäkää yrittää seurata Jeesusta ja kuolkaa oman tahdon suhteen yrittämässä matkan varrella.

Samassa aiheessa uskovaiset ovat saanet Kristillisen instituution doktriinin Elämän Luojan kolminaisuudesta, vaikkapa se kolminaisuuden opetuksessa ihmiset ohjataan hyväksymään opetuksen mitä he eivät käsitä eikä ymmärrä Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien valossa. Siten uskovaisten mielessä heillä saattaa olla jonkunlainen käsite, että Elämän Luojan kolminaisuus on kuin kolme kaasua mitkä helposti sekoittuvat helposti yhden kaasun seokseen.

Elämän Luoja (YHWH) on aina ollut ja tulee olemaan johtava ja ylivoimainen (pre-eminent).

Yeshua Hamashiach on alamainen (subservient) Isälle.  Silti Yeshua Hamashiach on divine. Hänelle on annettu virka ja voima alistaa pahuuden voimat maan päällä, uskoville myös Jeesuksen esimerkin kautta.

Kristillisen Instituution virheellisten doktriinin nojalla ihmiset eivät pysty voittamaan maailmaa. Siksi että Kristillisen instituution usein ovat virheelliset doktriinit ja samalla voimattomia taistelemaan hengellistä sotaa. Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset sisältävät Pyhän Hengen voimaa, Juutalainen Jeesus voitti lihan ja itsensä, voitti maailman ja voitti Saatanan kiusauksen Juutalaisten Pyhine kirjoituksien nojalla. Mooseksen viisi kirjaa, Torah ohjeet ovat annettu ulkopuolelta Aikaa ja Tilaa, suoraan Elämän Luojalta (YHWH) Taivaasta.