Category Archives: Tolkku

Paavalin Filosofian Hölön Pölyä?

Useat kohdat Paavalin kirjeissä ovat selkeästi kirjoitettu, helppo lukea ja seurata viestiä mitä Paavali halusi jakaa hänen kirjeidensä kautta ryhmien kanssa. Ja samalla Paavalin kirjiessä on myös paljon epä-loogista kirjoitusta, siis sekoilua.

Suurin haaste on ymmärtää mitä Paavalilla oli mielessä kuin kirjoitti, mihin uskoi ja mikä oli hänen Juutalaisuuden uskonnon Raamatun opetus?

Paavali kirjoitti kirjeitä yli 1900 vuotta sitten.

Paavali sanoi olevan Juutalainen, syntynyt ja kasvanut Juutalaisten vanhempien perheessä Diasporassa.

Samalla Paavali usein puolustaa kirjeissä Juutalaisia, sanomalla että Juutalaiset ovat se kansa minkä Elämän Luoja (YHWH) valitsi tuoda pelastuksen ihmiskunnalle. 

Kaikki Raamatun säännölliset lukijat ovat kokeneet, että Paavali kirjeitten lukeminen on usein kuin sirkus näyttelyn katsomista, siellä mennään äärimäisen pitkälle, ja äkisen nopeasti, että saadaan katsojissa huomiota.    

Usko ja Jumalan lupaus

Paavalin Kirje Rooma Nimiseen kaupunkiin.

”Alkutervehdys

Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Elohim evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Elohim rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä.

Julistamani evankeliumi, jonka Elohim on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Elohim Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Adonai, ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.

Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te. Elohim (YHWH), meidän Isämme, ja Adonai Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille”.

Yllä oleva kohta on alussa helppo lukea ja ymmärtää.  Seuraava kirjeen kohta myös on selkeätä kieltä.

Rooma. 1: 16,17.

Evankeliumin voima

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Elohim voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Elohim vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää”.

Paavali viittaa Habakuk profeetan kirjaan. Korostamalla miten usko ja vanhurskas elämä käy käsi kädessä. 

Habakuk. 2:1-4.

 

Elohim vastaus: Vanhurskaat pelastuvat

”Profeetta sanoi: – Minä seison vartiopaikallani, asetun tähystämään saadakseni tietää, mitä Adonai puhuu minulle, mitä hän vastaa valituksiini. Adonai vastasi minulle: – Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea.  Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä.

Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan.

Kirjoita siis: Tuo kansa on perin juurin röyhkeä ja väärämielinen. Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena”.

Ihmisten Syyllisyys.

Kirje Rooma kaupunkiin. 1:18-21.

Ihmisten syyllisyys

”Elohim viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Elohim voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Elohim ilmaissut sen heille.

Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

Vaikka he ovat tunteneet Elohim, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Elohim, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt”.

Yllä olevat jakeet ovat kirjoitettu selkeästi. Siinä Paavali kohdistaa saarnaa ihmisiin ketkä eivät kunnioita Elämän Luojaa. He ovat valinneet itselle epäuskon ja synnin tien.

Rooma 4: 13.

”Ei Elohim sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi”.

Yllä oleva Paavali kirje kohta on alussa helppo lukea ja ymmärtää. ”Abraham katsottiin vanhurskaaksi”.

Siis Elämän Luoja (YHWH) itse valitsi Abrahamin, ja antoi hänelle uskomisen kutsun koetukset. 

Juutalaiset ja laki

4: 17-

Kuinka siis on? Sinä sanot itseäsi juutalaiseksi, sinä luotat lakiin ja ylpeilet Elohim (YHWH).

Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää. Sinä uskot olevasi sokeiden opastaja ja pimeydessä elävien valo, ymmärtämättömien kasvattaja ja kokemattomien opettaja, kun sinulla on tieto ja totuus hallussasi lakiin kirjoitettuna.

Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko itse, vaikka julistat, ettei saa varastaa?

Teetkö itse aviorikoksen, vaikka kiellät muita tekemästä? Anastatko itsellesi temppelien aarteita, vaikka inhoat epäjumalia?

Kuinka sinä, joka ylpeilet laista, häpäiset Elohim rikkomalla lakia?

On kirjoitettu: ”Teidän vuoksenne pakanakansat pilkkaavat Elohim nimeä”.

”Ympärileikkaus on kyllä hyödyksi, jos noudatat lakia. Mutta jos olet lainrikkoja, ympärileikkauksesi on mitätön. Jos ympärileikkaamaton noudattaa lain säännöksiä, eikö häntä silloin tule pitää ympärileikattuna?

Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.

Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Elohim, ei ihmisiltä.

Mitä etuja sitten on juutalaisilla, ja mitä hyötyä on ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin. Elohim on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille.

Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Elohim uskollisuutta tyhjäksi?

Ei toki! Vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia, Elohim on luotettava. Onhan kirjoitettu:

– Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen”.

Mitä Paavalin yrittää tuoda esille? 

Paavalilla on inho teeskentelijöitä vasten. Paavali itse oli ollut teeskentelijä Fariseus, Paavali hyvin haisti teeskentelijä Juutalaiset, erikoisesti Fariseukset. Jos paavali jostain tiesi jotain, se oli Juutalainen kultuuri.

Uskonnolla teeskentely meni vastakarvaan Paavalin evankeliumi työssä, Paavali saarnasi teeskentelijöitä vasten, ja siten kirjoittaa samassa hengessä Juutalaisia uskonnon teeskentelijöitä vasten.

Jeesus samalla tavalla saarnasi käämit kuumana Fariseusten teeskentelyä vasten.

Katso Matteus luku 23.  Jakeet 1- 39.  

Voi teitä!

Jae 13-15.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette”.

Miten tällaisia kirjoituksia pitää käsitellä?

Hyvin helposti saa sellaisen mielikuvan, että Juutalaiset Fariseukset Jerusalemissa olisivat olleet pahoja ihmisiä. Samalla saa sellaisen mielikuvan, että heidän Juutalainen uskontonsa myös oli pahuuden uskonto. 

Samoin saddukeukset Jerusalemissa.

Fariseukset

”Farisealaiset eli fariseukset (hepr. ‏פרושים‎, perushim, sanasta parash, “erottaa”, lat. pharisæ|us, -i) olivat juutalainen uskonnollis-kansallinen puolue nykyisen Israelin alueella. Farisealainen puolue syntyi alemman papiston keskuudessa noin vuonna 100 eaa. vastavoimaksi ylemmän papiston saddukealaisille. He pitivät itseään juutalaisten uskonnollisina johtajina. Farisealaisille tunnusomaista oli juutalaisen lain tarkka noudattaminen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten.

Fariseukset olivat yhteiskunnallinen liike, johon jäseniä liittyi kaikista yhteiskuntaluokista. Tavallisen kansan keskuudessa fariseukset olivatkin suosittuja yläluokkaisiin ja aristokraattisiin saddukealaisiin verrattuna. Suosiota kansan keskuudessa lisäsi myös Rooman miehittäjähallinnon vastustaminen ja vahva kansallismielisyys, johon liittyi hellenististen vaikutteiden vastustaminen juutalaisessa yhteiskunnassa. Fariseukset eivät kuitenkaan varsinaisesti olleet aktiivisessa vastarinnassa. Liikkeen piirissä oli myös sovinnaisempia näkemyksiä, joiden mukaan Rooman kanssa toimeen tuleminen oli järkevää, koska se takasi kohtalaisen rauhalliset olot”.  

https://fi.wikipedia.org/wiki/Farisealaiset

Saddukeukset

”Saddukeukset eli saddukealaiset olivat juutalainen uskonnollis-poliittinen ryhmä, joka syntyi noin 150 eaa. ja vaikutti aina Jerusalemin hävitykseen asti 70 jaa.

Saddukeukset olivat kehittyneet vanhasta pappisylimystöstä. He ottivat nimensä luultavasti kuningas Salomon ylipapilta Zadokilta, joka oli Jerusalemin temppelin esimies. Saddukeukset tähdensivät Tooraa ainoana sitovana lakina ja vastustivat farisealaisia, toista tuon ajan merkittävää ryhmää. Saddukeukset kiistivät farisealaisten uskon enkelien ja henkien olemassaoloon sekä sielun elämään kuoleman jälkeen. Saddukeukset eivät myöskään uskoneet siihen, että Jumala olisi puuttunut ihmeiden kautta ihmisten elämään. Saddukeukset torjuivat suullisesti välitetyt perinnäissäännöt, ja he alistivat ihmisen valinnanvapauden Jumalan kaitselmukselle. He eivät hyväksyneet myöskään ylösnousemusta”.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saddukeukset

Jeesuksen ja Paavalin kuuma käämi saarnoista saa hyvin helposti sellaisen mielikuvan, että kaikki Juutalaisten uskonnot Jerusalemissa olivat menneet pilalle, ja ainoa tie eteenpäin oli perustaa Uusi Uskonto, Jeesuksen opetusten kautta. Sitä samaa ajattelua on Kristilliset kirkot jatkaneet tuhansia vuosia. Entinen on mennyt pilalle ja uusi on perustettu entisen tilalle.

Paavali koki ihmeellisen valon, ja menetti näkönsä ajaksi. Sen uuden uskon käänteen jälkeen Paavali alkoi sovittaa ja perustella entistä Juutalaisten uskontoa uuteen Yeshua tien seuraajien uskontoon.

Paavali kaivoi syvälle Juutalaisena Fariseuksena, saadakseen jonkun kovan pohjan mille rakentaa hänen uuden uskontonsa teologiaa. Paavali fariseuksena, hänen Juutalaisen uskonnon ylpeys oli mennyt palaiseksi. Hän koki, että hänen Juutalaisessa uskonnossansa oli enemmän kaasun ilma reikiä kuin sveitsiläisessä juustossa.

Juutalainen järjestäytynyt uskonnon Instituutiot Jerusalemissa oli kokenut hengellisen katastrofin,  siellä alkoi hengellisyys vuotamaan ulos teeskentelyä ja ulkokultaista epäpyhyyttä. Niin kuin uppoava puu laiva missä tuhannet rotat alkavat tulla ulos kannen päälle, kun vesi täyttää kannen alla alakerrokset. 

 Mikä oli Alkuperäisen Juutalaisuuden totuus?

Eihän Mooseksen saama Toora kirjojen ohjeet ollut saatu Jerusalemissa.  Toora tuli Israelin kansalle Siinain vuoren huipulla erämaassa. 

Mooseksen Toora ja Jerusalemia ei pidä yhdistää yhteen ja samaan. Muuten siitä kehittyy virheellinen käsitys Elämän Luojan ohjeista ihmiskunnalle.

Siihen samaan Jerusalemin kivi seinää Jeesus ja Paavali löivät päätänsä usean kerran.  Ja sen päävaiva seurauksen kautta usein heittivät Juutalaisen vauvan pesu veden kanssa ulos pihalle.

Siten myös Länsimainen kirkko myös on tulkinnut Paavalin kirjeitten kirjoituksia ja Jeesuksen puheita siihen kanttiin, että Juutalaisten laki on paha asia. Siinä erehtyvät tulkitsemaan Mooseksen saama Toraa Juutalaisten perinteellisiin uskonnon opetuksien viilauksiin. Eihän sellaisessa tulkinnassa ole mitään järkeä.

Kansan pelastus Egyptistä

Parempi keino tulkita on mennä sinne ensisijaiseen Siinai vuoren Toora lähteeseen. Sinne missä Elämän Luoja ilmestyi Israelin kansalle. Se oli Elämän Luojan (YHWH) antamat sanan ohjeet mitä myös Jeesus ihmisenä noudatti 2000 vuotta sitten, ja sen Toora kirjojen opetuksen uskon kautta ihmisenä, Jeesus voitti elävän sielun silmien himot, lihan himot, elämän ylpeyden ja Saatanan juonet viedä häntä harhaan.       

Mikä todellisuudessa oli Paavalin saama koulutus ja opetus Mooseksen ohjeitten suhteen?

Todennäköisesti sen ajan kulttuurissa Saatana oli sekoittanut sitä alkuperäistä Juutalaisten Toora opetuksen ohjeita niin kierosti kansan keskellä, että jopa Paavali alkoi uskomaan, että sen ajan kulttuurin perinteellinen Juutalainen Toora laki koulutus minkä oli saanut, olikin harhaan vievä pahuuden lähde. Sellaisen johtopäätöksen voi saada, kun lukee Paavalin käsi kirjoituksia.  Paavali seuloo Juutalaisten uskonnon opetusta moneen kertaan, niin kuin pakkomielisesti.

Paavali yrittää ruotia itsestä sen subjektiivisen Juutalaisen Fariseusten instituution opetuksen.  Häntä vaivaa se totuus, että hän oli uskonut johonkin opetukseen olevan täysi totuus, mutta myöhemmin itse koki ja huomasi että se oli ollut vain puoli totuus. Se laittoi Paavalin toimimaan saadakseen kiinni täyden totuuden opetuksen itselle, ja päästä eroon niistä puoli totuuksista.

Mitä Paavalin mielessä oli, kun kirjoitti seuraavasti?  

”Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.

Todennäköisesti Paavali kokemuksessa on hänen pitkän elämänsä Juutalaisuuden hairahdus, ollut intohimoinen fariseus, ja samalla hengellisesti täysin pihalla. Paavali fariseuksena oli ollut lihassa, ja pettänyt itseä omassa mielikuvituksessa, siis elämän ylpeydessä.   

Tämän Paavalin Filosofointi että ”laki tuo Elohim vihan”, on hölön pölyä. Niin kuin, jos ei ole lakia niin sitten ei ole rikkomustakaan. Sehän on mielettömän ajatus.

Kirjoitus johtaa sinne missä että Aatami ja Eevalle oli annettu ohjeet, tai sääntö, tai laki, ne ovat yhtä ja samaa. Sillä Elämän Luoja vaati Aatamilta ja Eevalta, että he käyttävät kuuliaisuutta, älyä, tajuntaa, mielikuvitusta, tahtoa, muistia ja tunteita. Ei ole mitään väliä mikä se elämän puu paratiisissa oli, yksi asia oli selvä, siihen ei saanut koskea.  Se oli laki minkä Elämän Luoja asetti Aatamille ja Eevalle.

Miksi? Siksi että Elämän Luoja on aina oleva yli Hänen luomuksensa työn. Ihminen ei ikinä tule olemaan yli Elämän Luojaa.

Vertauskuvana voi käyttää ihmistä ja lemmikki elämiä. Ihminen voi ihastua lemmikki eläimeen, vaikkapa koiraan, ja koira voi olla hyvä ihmisen kaveri, mutta ei ikinä ”ihmisen paras kaveri”.

Ei ikinä tule olemaan sellaista tulevaisuutta, että ihminen alistaa itsensä lemmikki eläimelle, sehän olisi ihmisen älyn ja tajunnan sosiaalinen häpäisy.

Jos koiralla ja ihmisellä on pitkä välimatka Elämän Luojan silmissä, ihmisellä ei ole näkyä siitä miten pitkä välimatka on ihmisen ja Elämän Luojan välillä. Tiedämme että Elämän Luoja ei ole materiaalinen, myös on Infinite, ja ihminen on suurin osin materiaalinen, ja finite.

Jos Elämän Luojan yksi päivä voi olla tuhat vuotta, ja Elämän Luojan tuhat vuotta voi olla yksi päivä, ihmisen on hyvä pitää mielen ajatuksia joustavana, kun heijastaa itseään elämän Luojaan.   Ihminen on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi, elävän sielun mielen toimintojen äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet. Siinä on ihmisen työkalut oppia ajattelemaan Elämän Luojan tahdon mukaisesti maan päällä.     

Rooma 4:13- 25.

Usko ja Jumalan lupaus

”Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa.

Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä, joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä, niin kuin on kirjoitettu: »Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.» Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan”.

Mitä Paavali ajatteli, kun hän noin kirjoitti?

Paavali kirjoitti Rooma nimiseen kaupunkiin, sen ajan Juutalaisten hengellisyyden imu tilaan. Siellä Juutalaisessa kultuurissa oli hengen puute, siis hengellinen imu tila, ja samalla ne Juutalaiset olivat innokkaita harrastamaan uskonnon rituaalia. Heillä oli yritys uskonnon rituaalien kautta tuottaa hengellisyyttä. Niin kuin katolliset kirkon rituaalit. Yritys tuottaa sillä hengellisyyttä.

Tämä yllä oleva Paavalin kirjeen jakeet, ”Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.  Sitä ei pidä ymmärtää väärin.

Moni helluntailainen uskovainen on lukenut sen Paavalin kirjeen kohdan ja ymmärtänyt se väärin suhteessa Juutalaisen Raamatun kokonaisuuden suhteen. Sitten jakaa sellaista tietoa, että Elämän Luojan ilmestyminen maan päälle Siinai vuorella oli väliaikainen ilmiö.

Elämän Luoja ei tee väliaikaisia ilmiöitä. Hän sanoo mitä tarkoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo. Kymmenen sanan ohjeet ovat Elämän Luojan viisaus ihmiselle ottaa vastaan. Se oli Elämän Luojan viisaus 3460 vuotta sitten, ja on Elämän Luojan viisaus ihmiselle niin pitkään kuin ihminen kävelee maan päällä.  

Ihminen ei ikinä ole ollut vapaa laista materiaalisessa maailmassa. Materiaalinen maailma toimii monella tasolla lakien vuorovaikutuksen kautta. Ilman lakeja materiaalinen maailman kaikkeus ei pystyisi olemaan tasapainossa.

Ilman lakia ihmisellä ei ole älyä , tajuntaa, mielikuvitusta eikä vapaata tahtoa. Ihminen itse pitää hallita elävän sielun mielen toiminnat, sen kautta ihminen saa tietoa ja kasvaa ymmärryksessä Elämän Luojan tiedossa.

Paavali kirjoitti Rooma nimiseen kaupunkiin, siellä oli varmaan useita Juutalaisia piirejä ja kulttuuria. Nämä Juutalaiset Rooma nimisessä kaupungissa olivat diaspora juutalaisia. Kaukana pois Juutalaisten koti maasta. Kolme kertaa Jerusalemissa vuodessa, Juutalaisten kalenterin mukaan?

Kuka kävi Jerusalemissa, kuka ei, kävi enemmän tai kävi vähemmän. Onko mitään uutta mitä emme tiedä ihmisistä? Uskosta, luopioista, herätyksestä.

Me tiedämme sen verran että Timoteuksen äiti oli Juutalainen, ja myös Juutalainen luopio. Vaikkapa Paavali kirjoitta Timoteukselle niin ruusuisasti. 2 Timoteus 1:5.  

”Kiitän Elohim, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma”.

Timoteuksen äiti Eunice, oli kasvanut diasporassa. Juutalaisena hänen olisi pitänyt mennä Juutalaisen kanssa naimisiin. Niin ei käynyt. Eunice liittyi kreikkalaisen miehen kanssa ja sai pojan. Juutalaisena äitinä, 8 päivän jälkeen hänen lapsi olisi pitänyt ympärileikata. Mutta niin ei käynyt. Miksi eivät noudattanut Juutalaista lakia? Siksi että Eunice oli tehnyt kreikkalaisen pakanan kanssa liiton. Timoteus ei saanut Juutalaista kasvatusta ainakaan isältä.

Mitä Paavali sanoi Timoteuksen äidille?

Skenaario: Hyvä Eunice.  Olet suuresti rakastettu. Kuule Eunice, älä välitä, vaikkapa sinä et ole noudattanut Juutalaista lakia. Kuule Eunice, mehän tiedämme, että ”Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.

Skenaario jatkuu: Siis Timoteus ilman ympärileikkausta, ilman Juutalaisen lain noudattamista, hän säästyy rikkomukselta.

Paavalin Hölön pölyä. Paavali oli Juutalainen Fariseus, pahasti rappeutunut ihmisenä, niin rappeutunut että oli täysin sokea hengellisesti, ei edes Stephanus hengellisyys herättänyt mitään muuta Saulissa kuin vain Samarialaisia vasten murhaavaa vihaa.

On hyvä erottaa Paavalin kirjeistä Paavalin hölön pölyt. Sillä Paavali kirjoitti ensisijaisesti Juutalaisten tilanteisiin. Sen ajan Juutalaisten pakkomieliseen maailmakuvaan, ja se ristiriita mitä Israelille luvattu Messias, Yeshua Nasaretista tuotti.  

Paavali ei kirjoittanut kuin paavi antamassa ohjeita pakan kansoille. Paavalilla ei edes ollut mitään hajua että hänen kirjeistä joskus myöhemmin tehtäisiin niin suuri numero. “Pyhä Paavi”?

Paavalin ajalla oli vain yhdet pyhät Kirjoitukset, Toora ja Tanakh. Siinä alkuperäinen Juutalaisen Raamatun kokonaisuus.

Mitä Paavali sanoi Timoteuksen äidille? Jotain seuraavaa.

Olet tehnyt väärin, kun et Juutalaisena ympärileikannut poikaasi Timoteusta. Se on Juutalaisille annettu käsky, ja Juutalainen tapa, ja Juutalaisten pitää noudattaa Elämän Luojan antamia lakeja. 

Eunice noudatti Paavalin ohjetta ja Timoteus ympärileikattiin nuorena aikuisena. Sitten Timotouksesta vihdoin tuli aito Juutalainen, Juutalaisten lain mukaisesti.

Oliko Yeshua Nasaretista ympärileikattu?

Oliko Jeesus Juutalainen? Siinä vastaus.

Jeesus ja laki

Mattus 5: 17-20.

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”.

Kumpi tuli ensiksi, kana vai kanan muna?   Elämän Luoja vai Mooses?

Mooses vai Jeesus?  Jeesus vai Paavali?   Kaikissa nämä palvelivat yhtä Elämän Luojaa, Yehovaa (YHWH).

Moni uskovainen palvelee Paavalin kirjeitten epä-logiikan lakia, ja samalla sekoilee. Eikä tiedä paljonkaan mitään Elämän Luojan tarjolla olevasta uudesta elämästä.