Jeesuksen ja Paavalin Opetuksien Erot

Jeesus Nasaretista ja Fariseus Saulin elämän arvot, intohimot ja persoonan maailmakuvat olivat monessa asiassa vastapuolia ja samalla he olivat saman kansan Juutalaisia.

Jeesuksen ja Saulin opetuksissa on paljon eroja. Sauli puhuu omasta elävän sielu mielen toimintojen kautta, mitkä eivät ole päässeet uudistumaan, niin kuin monen muun apostolien mielen ajatukset uudistuivat ajattelemaan Jeesuksen opetuksen maailmakuva ja YHWH valtakunnan näkemyksen kautta.

Paavali oli saanut Juutalaisen fariseus opetuksen, intohimoisesti Paavali oli kiivennyt siinä ylöspäin. Miksi? Siksi että se sopi hänen persoonansa tyyppiin hyvin mieluisesti.  Saulin fariseus opettaja (Rabbi) virka oli Saulille kaikki kaikessa.

Sauli oli epärehellinen ihmisenä, usein liioitteli, ja puolusti itseä ja omaa vanhurskautta. Saulin oli myös huijattu, hänen oma epärehellisyytensä huijasi Saulin.

Sauli luonteeltaan on nopea puhumaan, ja hidas kuuntelemaan.    Em. ”En tiennyt, veljet, että hän on ylipappi. Onhan kirjoitettu: ”Älä kiroa kansasi päämiestä.”

Paavali lähtökohta on esittää itsensä niin kuin hänen olemuksensa olisi 100 % Juutalaisten uskonnon lain noudattaja. Täysin asioista tiedossa ja tekee aina sen, mikä on oikein. Saulilla ja Paavalilla on luonnollisia sokeita kulmia, mutta Paavali itse ei niitä tajunnut. Se oli hänen persoonansa ominaisuus.

Paavali ei tutkinut tarkkaan mitä Jeesus oli opettanut, Paavalilla oli niin paljon itsellä sanottavaa.

Paavali aina viittaa Juutalaiseen Torah opetukseen tai Tanakh kirjoihin.

Löytyykö mistään Paavalin kirjeistä missä Paavali on ottanut Jeesuksen opetukset esille, ja aukaisee niitä Jeesuksen opetuksia kirjeitten lukijoille? Niin kuin, että Jeesuksen opetukset olisivat hyödyllisiä lukijoille.

Jeesus Opetti Opetuslapsia

Jeesus lähettää kaksitoista opetuslasta

Luukas 9:1-

”Jeesus kutsui koolle kaksitoista opetuslastaan ja antoi heille voiman ja vallan parantaa taudit ja karkottaa pahat henget. Hän lähetti heidät julistamaan Jumalan valtakuntaa ja parantamaan sairaita ja sanoi heille:

”Älkää ottako matkalle mukaanne mitään – ei sauvaa, ei laukkua, ei leipää eikä rahaa. Älkää ottako toista paitaakaan. Ja mihin taloon majoituttekin, siellä asukaa ja sieltä taas lähtekää.

Jos teitä ei jossakin paikassa oteta vastaan, lähtekää siitä kaupungista ja pudistakaa pöly jaloistanne. Tämä on oleva todiste heitä vastaan.”

Niin opetuslapset lähtivät matkaan. He kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita kaikkialla.”

Sauli opetti kirjeissä päinvastoin.

”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.”

Paavali opetuksen mukaan ei saa olla velkaa.

Jeesuksen opetuksen mukaan Pyhä Henki kantaa yli ihmisten velkaantumisen, jos on uskoa toimia palveluksessa.  

Rooma nimiseen kaupunkiin. Luku 13.

Kuuliaisuus esivaltaa kohtaan

”Jokaisen on suostuttava esivaltansa alaisuuteen. Eihän ole esivaltaa, joka ei olisi Elshaddai peräisin, häneltä ovat vallankäyttäjät saaneet valtuutensa.

Joka vastustaa esivaltaa, nousee siis Elohim säädöstä vastaan, ja ne, jotka näin tekevät, saavat rangaistuksensa.

Ei sen, joka tekee oikein, tarvitse pelätä viranomaisia, vaan sen, joka tekee väärin.

Jos siis tahdot elää pelkäämättä esivaltaa, tee oikein!

Silloin saat siltä kiitosta. Se on Elohim palvelija ja toimii sinun parhaaksesi.

Mutta jos teet väärin, pelkää! Esivalta ei kanna miekkaa turhaan. Se on Elohim palvelija ja panee täytäntöön väärintekijälle kuuluvan rangaistuksen.

Siksi on suostuttava esivallan alaisuuteen, ei vain rangaistuksen pelosta vaan myös omantunnon vaatimuksesta.

Sen vuoksi te verojakin maksatte, sillä viranomaiset ovat Elohim palveluksessa, kun he hoitavat tehtäviään.

Antakaa jokaiselle se, mikä hänelle kuuluu: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.”

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.

”Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset. Käskyt ”Älä tee aviorikosta», ”Älä tapa”, ”Älä varasta”, ”Älä himoitse”, samoin kaikki muutkin, voidaan koota tähän sanaan: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.”

Paavalin kirjeitten ominaisuus ei ole alistunut Jeesuksen opetuksille.  Niin että Paavali olisi nähnyt vaivaa tuoda esille sitä mitä Jeesus opetti opetuslapsille 3 vuoden aikana.

Paavali hyvin harvoin, tai ei missään ota Jeesuksen opetuksen sanoja ja aukaise sitä opetusta Paavalin kirjeitten lukijoille. Rakkautta kyllä.

Miksi ei?

Yksi syy siihen on, että Paavalin aikana ei ollut sellaista käsitettä eikä sellaista kirjaa kuin Uusi Testamentti.

Luukaan Evankeliumi ja Apostolien teot olivat yhtenäinen tarina siitä mitä oli tapahtunut Jerusalemissa. Ihmiset lukivat sitä saadakseen tietoon mitä oli tapahtunut Jerusalemissa Yeshuan kautta.

Paavalilla ei ollut mitään tietoa siitä että 150 vuotta myöhemmin hänen kirjeensä ladataan yhteen teokseen, ja ne yhdistetään pakanoitten ”Raamattuun”.

Paavali usein kirjoituksissa viittasi Israelin kansan tapahtumiin.

”Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.

Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Messias.

Mutta useimmat heistä Elohim hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa.

Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät.

Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: “He istuivat syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat tanssimaan.”

Älkäämme antautuko siveettömyyteen niin kuin jotkut heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta.

Meidän ei myöskään tule koetella Herran kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin.

Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä.

Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja. ”

Jeesuksen Opetus Hengessä

Matteus 5: 27

”Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee haureutta.’

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt haureutta hänen kanssaan.

Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.

”On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.”

Jeesuksen opetus vannomisesta.

Matteus 5:33

”Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: ’Älä tee väärää valaa’ ja ’Pidä, mitä olet Adonain valalla vannonut’.

Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Adonai Elohim valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki.

Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi.

Kun myönnätte, sanokaa vain: ’Kyllä’, kun kiellätte, sanokaa: ’Ei.’ Enempi on pahasta.”

Jeesuksen Opetus Mooseksen Kirjojen Torah Opetuksesta.

Jeesus ja Torah.

Matteus 5: 17

”Älkää luulko, että minä olen tullut Torah tai Tanakh profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

Totisesti: Torah laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Sitä, joka jättää Torah laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi.

Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Minä sanon teille: ellette te noudata Adonai Elohin tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Jeesus Nasaretista ja Tarsolainen Sauli.  

Saulin Tausta.

Apostolien Teot 9:1-6.

“Saul uhkui yhä vihaa ja murhanhimoa Herran opetuslapsia kohtaan. Hän meni ylipapin luo ja pyysi tältä Damaskoksen synagogille osoitettuja kirjeitä, jotka valtuuttaisivat hänet vangitsemaan tuolle tielle lähteneet, sekä miehet että naiset, ketkä vain käsiinsä saisi, ja tuomaan heidät Jerusalemiin.

Matkalla, Saulin ollessa jo lähellä Damaskosta, taivaasta leimahti yhtäkkiä valo hänen ympärilleen. Hän kaatui maahan ja kuuli äänen sanovan:

”Saul, Saul, miksi vainoat minua?” Hän kysyi: ”Herra, kuka sinä olet?” Ääni vastasi:

”Minä olen Yeshua, jota sinä vainoat. Nouse ja mene kaupunkiin. Siellä saat kuulla, mitä sinun on tehtävä.”  

Saul Jerusalemissa

9:26–31.

“Jerusalemiin saavuttuaan Saul yritti liittyä opetuslasten joukkoon, mutta kaikki pelkäsivät häntä eivätkä uskoneet, että hänestä oli tullut opetuslapsi.

Silloin Barnabas tuli hänen avukseen ja vei hänet apostolien luo. Hän kertoi heille, kuinka Saul oli tiellä nähnyt Adonai, kuinka Adonai oli puhunut hänelle ja kuinka hän Damaskoksessa oli rohkeasti julistanut sanomaa Yeshuasta.

Sen jälkeen Saul eli ja vaikutti heidän parissaan Jerusalemissa. Rohkeasti hän julisti sanomaa Adonaista. Hän puhui myös kreikankielisille juutalaisille ja väitteli heidän kanssaan, mutta he yrittivät tappaa hänet.

Kun uskonveljet saivat tietää tämän, he veivät Saulin Kesareaan ja lähettivät hänet sieltä Tarsokseen.

Kaikkialla Juudeassa, Galileassa ja Samariassa kirkolla oli nyt rauha. Se eli ja rakentui Adonain pelossa, ja Ruach Hakodesh vahvisti sitä, niin että se yhäti kasvoi.”

Paavalin Todistus.

Mitä Paavali ajatteli kun sanoi seuraavasti. ”

”Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi:

”Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Elohim edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta.”

Ensiksi, Paavalin ei loukannut omaatuntoa siksi että hänessä oli niin paljon sokeita kulmia mitä ei itse tajunnut itsestä. Yli pappi laittoi Paavalin koetukselle, heti tuli virheitä ulos Paavalista.  Paavalissa oli 100 % usko että hän oli virheetön ihminen. Ei kukaan muu apostoli erehtynyt sellaiseen itse huijaamiseen.

Sauli ol läsnä kun Yeshuan seuraajia, siis Yeshuan seuraaja ihmisiä kenessä oli Ruach Hakodesh, niitä ihmisiä pahoinpideltiin, vangittiin ja surmattiin kivittämällä. Sauli oli hengellisesti sokea. Omatunto Saulilla on paljon kovempi kuin keskimäärän ihminen. Saulilla ei ollut mitään mahdollisuutta lähteä seuraamaan Jeesusta jos olisi tavannaut hänet. Miksi ei? Siksi että Saulin sydän oli kovaa kallkia. Harvalle ihmiselle Adonain pitää ilmestyä niin rajusti kuin kävi Saulin suhteen. Yleensä ihmisillä on sydän johon Ruach Hakodesh vaikuttaa, ilman mitään rajuja ilmestystymisiä. Sauli oli kova nakki mihin Pyhä Henki ei saanut otetta, muuten kuin ilmestyksen kautta.

Apostolien Teot. 23:1

“Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: ”Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Elohim edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta.

”Silloin ylipappi Ananias käski Paavalin vieressä seisovia miehiä iskemään häntä suulle.

Paavali sanoi hänelle:

”Sinä saat vielä iskun Elohim kädestä, sinä kalkilla valkaistu seinä! Sinä istut oikeutta tuomitaksesi minut lain mukaan, mutta teet vastoin lakia ja käsket lyödä minua.

”Vieressä seisovat miehet sanoivat: ”Herjaatko sinä Elohim ylipappia? ”

Tähän Paavali vastasi:

”En tiennyt, veljet, että hän on ylipappi. Onhan kirjoitettu: ”Älä kiroa kansasi päämiestä.”

Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä:

”Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen.”

Tuskin hän oli tämän sanonut, kun fariseusten ja saddukeusten kesken puhkesi ankara kiista ja koko joukko jakautui kahtia.”

Yksi Totuus Paavalin kirjeistä.

Suurin syy miksi maailmalla on ollut harhaoppeja ja tuhansia eri kirkko opetuksia johtuu juuri Paavalin kirjeitten viestistä ja määrästä.

Sillä jokainen kirkko perustaa kirkon opetuksen Paavalin kirjeitten varaan. Paavalin kirjeitten nojalla kirkot tekevät itselle kirkon opetukset.

Niin teki myös katollinen kirkko. Katollinen kirkko oli tuhollinen kirkko satoja vuosia, yli 500 vuotta sitten.

Miksi oli tuhoinen opetus. Siksi että Saatana valta maan päällä otti katollisen kirkon kautta uskonnon omaan haltuunsa. Ja sulki ihmiset pois Ruach Hakodesh totuudesta.

Protestantti kirkot.

  • Adventists
  • Baptists
  • Congregationalists
  • Lutherans
  • Methodists
  • Pentecostals
  • Presbyterians

Kirkkojen opetukset poikkeavat toisistaan jossain määrin.

Usein yhden kirkon opetus nähdään vastapuolelta kuin vihollisen opetus.

Miksi ?

Se on ihmisen elävän sielun mielen toimintojen tulkintaa. Ihminen tulkitsee kirjoituksia älyn, tajunnan, mielikuvituksen, tahdon , muistin ja tunteitten kautta.

Samoin tekevät ihmiset, kun lukevat Paavalin kirjeitä, ihmiset tulkitsevat kirjoitukset oman elävän sielun subjektiivisen ennakko luulojen kautta. Harvoilla ihmisillä on objektiivinen ymmärrys käsite Juutalaisesta Pyhästä Raamatusta.

Uskovaiset eniten uskovat oman kirkon opetukseen, ilman ymmärrystä miksi heidän kirkkonsa on ottanut sellaisen opetuksen käyttöön.

Monesti kirkko on hyljännyt objektiivisen maailmakuvan Juutalaiseen Pyhän Tora opetuksen Raamattuun. Miksi ? Siksi että he ovat lukeneet Paavalin kirjeitä, ja saaneet sieltä sellaisen subjektiivisen käsityksen, että Paavali hylkäsi Mooseksen Torah ohjeitten opetuksen.

Vaikka Jeesus nimenomaan sanoi, että Hän ei ole hyljännyt Mooseksen Torah ohjeitten opetusta.

Sen suhteen Paavalin kirjeet ovat usein harhaan vieviä,  sillä Paavali kirjoitta yhtä linjaa yhdessä kirjeessä, ja toisessa kirjeessä päinvastoin mitä oli, tai mitä tulee kirjoittamaan toisessa kirjeessä.

Miten vältää Paavalin kirjoitus virheet? Opi tuntemaan Torah ohjeet. Siten tiedät mistä Paavali oikein viittaa tai kirjoittaa.

Mitä siinä on opittavaa?

Kaikista tärkein oppi on se että Sauli oli pahasti altis virheille. Paavalista ei tullut täysin toista persoonaa. Sama persoona uuden uskonnon tunnustuksen ja totuuden tiedon kautta.

Paavali ei ollut 100 % täydellinen ihminen, joka olisi palvellut Elämän Luojaa puhtaasti hengellisesti.

Vaikkapa Paavalilla oli sellainen persoona ominaisuus, että näki itsensä erittäin viattomana Juutalaisena Fariseuksena.  Paavalilla persoonassa on paljon sokeita kulmia mitä hänen oli vaikea havaita itselle.

Se on perin pohjin ihmisen elävän sielun äly, tajunnan ja itse tunnon kolminaisuuden yksikkö.

Ihmisissä on paljon vikoja, ihmisen elävän sielun mielen toimintoja voi elvyttää, tiedon kautta.

Totuus ja Tieto Valistaa Ihmisen Mielen

Elämän Luojalla on aina ollut odotuksia ihmisille. Elämän Luoja odottaa että ihmiset hoitajat oman elämänsä. Ihminen on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi. Ihmisen pitää tehdä päätlöksiä, toimia ja vaikuttaa maan päällä. Se vaatii tietoa. Ajattelua. Pohdintaa ja toimintaa.

”Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: »Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.”.

Juutalaisen Pyhän Raamatun Torah opetukset ovat annettu ihmisille siksi että ihmiset oppisivat tuntemaan Elämän Luojan tahdon maan päällä. Se ei saa aikaansa Pelastusta, mutta pelastuneet ihmiset oppivat tuntemaan Elämän Luojan ohjeitten kautta. Mikä on sallittu. Mikä kieletty. Mikä on puhdasta mikä on epäpuhdasta.

Herran pöydällä ei oel mitään merkitystä jos et ole lukenut Torah ohjeita. Et tiedä mikä synti on jos et ole lukenut Mooseken kirjan ohjeita. Seksuaaliset synnit ovat siellä listattu. Se on ikuinen (suhteellisesti) totuus maan päällä.

Niin Jeesus vältti tekemästä syntiä maan päällä ja oppi tuntemaan Elämän Luojan tahdon hänen elämässänsä maan päällä.

Miksi Jeesuksen seuraaja uskovaiset menisivät toisen laiseen opetukseen? Kuin sitä alkuperäinen Juutalaisten Pyhä Torah ohjeet?  Mitä Jeesus ja Juutalaiset opetuslapset noudattivat.

Sh’ma Yisra’el, YHWH ‘eloheinu, YHWH ‘eḥad.

”Kuule, Israel! Adonai YHWH meidän Elohim, YHWH on yksi.”             

Rakasta Adonai, YHWH, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja koko voimastasi.”

5 Mooseksen kirja 6:4,5.

Uskonnon opetuksessa pitää olla suoria linjoja.

Siinai vuorelle, 3460 vuotta sitten.

Israelin kansan 4000 vuoden  tarina.

Lupaus Israelin kansalle saada Pelastaja Messias.

Yeshua oli juuri se Messias Pelastaja.

Torah ohjeet Elämän Luojalta ovat yhä voimassa Pyhälle kansalle.

Yksi Pyhäkansa, YHWH valtakunta maan päällä.

Objektiiviset suorat linjat ovat ehdottomia, että ymmärtää 4000 vuoden kokonaisuuden.

Samalla pitää ymmärtää miten Saatana on tämän maailman huijaaja. Ja usein on käyttänyt juuri uskontoa saadakseen uskovaiset pois totuuden tiedosta.

Saatana on usein käyttänyt Paavalin kirjeitä, niin kuin myös on käyttänyt Mooseksen ajan kirjoja.

Ihmisellä on äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet.  Niitä pitää käyttää ja teroittaa että pystyy selvittämään asioita, ja samalla Saatanan huijaukset tulevat esille. 

Salapiirteiset kulttuurit ovat pimeydestä, ihmiset ovat usein oman salatun elämän kahleissa. Saatana sitoo ihmiset monilla keinoilla ja monilla valheilla. Ihminen on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi.

Elävän sielun mielen toiminnat, Äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet.  Ne pitää olla oikeassa järjestyksessä, ja hyvässä vireessä.      

Paavalin Kirjeitten Yli Korotusta

Mikä merkitys oli Jeesuksella valita 12 apostolia?

Oliko se Jeesuksen aika apostolien kanssa Jeesuksen alkuperäinen suunnitelma minkä kautta YHWH valtakunta laajenisi ympäri maailmaa.

Mikä rooli 12 apostolilla oli Jeesuksen ja Taivaan Isän (YHWH( suunnitelmassa?

Uskon että jokainen lukija ymmärtää että 12 apostolia oli merkittävä suunnitelma Jeesuksen elämän viestin jakamisessa.

Kaksitoista apostolia

Luukas 6:12–19.

”Samoihin aikoihin Jeesus meni vuorelle rukoilemaan ja vietti siellä koko yön rukoillen Adonai Elohim(YHWH).

Päivän koittaessa hän kutsui luokseen opetuslapsensa ja valitsi heistä kaksitoista, jotka nimesi apostoleiksi.”  

  1. Nämä olivat Simon, jolle hän antoi myös nimen Pietari,
  2. tämän veli Andreas,
  3. Jaakob
  4. ja Johannes,
  5. Filippus,
  6. Bartolomeus,
  7. Matteus,
  8. Tuomas
  9. ja Jaakob Alfeuksen poika,
  10. Simon, jota kutsuttiin Kiivailijaksi,
  1. 6Juudas Jaakobin poika
  2. ja Juudas Iskariot, josta tuli kavaltaja.

Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä heidän kanssaan ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta.

Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi.

Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.”

Oliko Apostoli Paavali näiden 12 ryhmässä?

Ei ollut?

Miksi ei ollut?

Siksi että Paavalia ei ollut kutsuttu tähän 12 apostolien ryhmään.

Kuka näistä 12 apostolista oli kaikista vaikuttava tai suuri apostoli?

Tyhmä kysymys, eikö niin?

Mitä tiedämme näistä 12 apostolista?

Suurin nolla oli Juudas Iskariot, kun kavalsi Jesuksen rahan edestä.

Sitä seuraavista eniten tutuista ovat Pietari tai Yakov, Jeesuksen veli.

Miksi tiedämme enemmän heistä kuin ne toiset 10 apostolia?

Yakovin kirje.

Jaakobin kirje

”Jaakob, Adonai, Elohim Messiaan palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa.

Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte.

Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.

Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Elohim. Hän on saava pyytämänsä, sillä Elohim antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta. Mutta pyytäköön uskossa, lainkaan epäilemättä. Joka epäilee, on kuin meren aalto, jota tuuli ajaa sinne tänne. Älköön sellainen luulko saavansa Adonailta mitään, kahtaalle horjuva ihminen, epävakaa kaikessa mitä tekee.

Olkoon alhainen veli ylpeä siitä, että on saanut korkean arvon, rikas siitä, että hänet on alennettu, sillä hän on katoava niin kuin kedon kukka.

Aurinko nousee, ja helle kuivattaa ruohon. Kukka putoaa maahan, ja sen kauneus on mennyttä. Samoin on rikas lakastuva kesken kukoistavien toimiensa.

Autuas se, joka koettelemuksessa kestää. Sen kestettyään hän on saava voitonseppeleeksi elämän. Elohim on sen luvannut niille, jotka häntä rakastavat. Älköön kukaan kiusauksiin jouduttuaan ajatelko, että kiusaus tulee Adonai Elohim (YHWH). Elohim ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän itse kiusaa ketään.

Jokaista kiusaa hänen oma himonsa; se häntä vetää ja houkuttelee.

Ja sitten himo tulee raskaaksi ja synnyttää synnin, ja kun synti on kasvanut täyteen mittaan, se synnyttää kuoleman.

Älkää eksykö, rakkaat veljet!

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.

Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.”

Jeesuksen Veli

Jeesuksen veli Yakov, oli Juutalaisen uskonnon seuraaja. Yakov oli suurin määrin samalla linjalla kuin Juutalaiset hengelliset ihmiset Jerusalemissa. En tarkoita, että se olisi sama asia kuin ammatti fariseus, tai intohimoiset ulkokultaiset temppeli papit Sadeukset.

Tarkoitan aitoa Juutalaisuutta, siis hengellisyyttä ja Torah ohjeitten noudattaminen. Jeesuksen perhe olivat Juutalaisia, he noudattivat Torah ohjeita. Ruoka säännöt ja Jerusalemin temppeli juhla kolme kertaa vuodessa.

Juutalaisille Torah ohjeet osoittivat mikä on syntiä, ja mikä on epäpuhdasta Elämän Luojan näkökulmasta.

Jeesus ei tehnyt syntiä, Jeesus noudatti Torah lain täydellisesti, ei vain kirjaimellisesti vaan hengellisesti.

Kristityt myös tulee kunnioittaa Elämän Luojan ohjeita. Mikä on sallittu, ja mikä ei ole sallittu. Mikä on synti, ja mikä on epäpuhdasta. Kristitty uskovainen saattaa elää epäpuhdasta elämää. Jos kristityllä ei ole tietoa siitä mikä on puhdasta ja mikä on epäpuhdasta.

Elämän Luojan ohjeet 3460 vuotta sitten ovat tulleet ajan ja tilan ulkopuolelta.  Siis ikuisuudesta.

Siksi ne säännöt ihmiselle, mikä on sallittu ja mikä ei ole sallittu ovat vieläkin voimassa.

Vaikkapa Israelin Messias on Israelin kansan lunastaja, ja samalla myös pakanoitten lunastaja, jos pakanat ottavat omaksi Israelin kansan Elohim, YHWH.  En tarkoita fyysisesti ympärileikkauksen kautta tulla Israelin kansalaiseksi, vaan tarkoitan Hengellisesti tulla Israelin kansalaiseksi.

Mitä tarkoittaa Hengellisesti?  Israelin kansalainen?

Siinä pitää alkaa oppimaan mikä on Israelin Adonai Elohim tahto. Oppia tuntemaan Israelin Elohim.

Tässä on se kohta missä Helluntailaiset ja monet muut uskovaiset ovat ottaneet itseoikeutetun oikotien.

He sanovat, että Paavalin kortti vapauttaa heidät Israelin kansan lakien noudattaminen. Paavali kortti on kuin FREE PASS millä välttää Vanhan Testamentin säännöt ja ohjeet. Tai niin sanottu Mooseksen laki.

Helluntailaiset jossain maailman kolkossa sanovat, että heillä ei ole mitään velvoitteita noudattaa Mooseksen lakia. Siksi että Paavali kirjeet on antanut heille sellaisen oikeudet välttää Mooseksen lakien noudattaminen.  

Sellainen opetus on ollut Suomessa jo joskus 1940 ajoilta. Sitten suurin määrin koko Helluntailaisten sukupolvi on elänyt sellaisessa uskossa, että Vanha testamentti on vanhaa, ja Uusi Testamentti on voimassa. Ja Paavalin kirjeet ovat kaikista korkein auktoriteetti.

Raamatun Totuudet eivät ole ihmisten yksinkertaisia, niin kuin ihmiset haluavat uskoa.

Ensiksi Elämän Luoja on suurin määrin Suuri Mysteeri ihmisille.

Kun ajattelemme Hänen olemustansa.  Ei alkua,  ei kenellekään alainen. Kaikki voimallinen, kaikki tietävä, kaikkialla läsnä fyysisessä maailman ajassa ja tilassa , jos niin haluaa. Samalla oleskelee ulkopuolella materiaalisen syy ja seuraus maailman aikaa ja tilaa.

Elämän Luoja, kun ilmestyi maan päälle 3460 vuota sitten Siinain vuorelle, ja alkoi puhumaan. Hän puhui itsestään, siis ikuisuudesta.  Hänen tahtonsa ja mieli ovat sitä samaa ikuisesti. Ajattella, sitä Elämän Luojan näkökulmasta. Eikä vaan ihmisen elävän sielun mielen subjektiivisen tahdon näkökulmasta. Suuri ero niiden kahden näkökulman välillä.

Ihminen näkee sen ajan tilan mitä ympäristöä seuraa. Ihminen ei pysty näkemään eteenpäin kohti huomisen tulevaisuutta, elämme ajassa.  Fyysisessä maailman menon ajassa.  Menneisyyden ovi on suljettu, ei ole menoa eiliseen. Eikä huomisen ovea ole vielä avattu, ennen kuin olemme siellä huomisen fyysisen ajan tilassa. Emme voi olla samaan aikaa eileisessä, tässä hetkessä ja huomisessa. Se on mahdotonta fyysisessä ulottuvuudessa.

Ihmisen elämä on aika lailla rajoitettu pieneen ajan ikkunaan, se on sekunti, minuutti, tunti, tai useat tunnit.

Ihminen ei ole paikalaan yhtään hetkeä elämässä. Eikä myös maailman pallo pysähdy yhdeksikään hetkeksi. Meno on suuri eteenpäin kohti tulevaisuutta.

Miten Paavalin Kirjeet Usein Yli Korostetaan?

Apostolia oli 12, Paavalia voisi sanoa numero 13.

Jeesus oli nöyrä, Apostolit olivat nöyriä, Sauli oli röyhkeä, intohimoinen Juutalainen Fariseus. Juuri sitä luokan fariseuksia mitä Jeesus saarnasi vasten. Matteus   23.

Itsensä korottamisesta

Matteus 231

Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.

Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.

Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.”

Jeesus ei sanonut, että Elämän Luojan ilmestys 1300 aikaisemmin Siinai vuorella oli pahajuttu.

Jeesus ei sanonut, että Elämän Luojan sanat 1300 aikaisemmin Siinai vuorella oli harhaoppia.

Jeesus ei sanonut, että Elämän Luojan antamat ohjeet 1300 vuota aikaisemmin eivät enää olleet voimassa.

Hän ei niin sanonut.   

Jeesus itse piti kiinni Torah ohjeista. Jeesus noudatti niitä oikeassa suhteessa Elämän Luojan Pyhässä Hengessä. Jeesus noudatti lakia, ettei tekisi syntiä. Jeesus noudatti Torah ohjeita, ettei tekisi mitään epäpuhdasta, ja niin saastuttaisi itsensä ajaksi.    

Jeesus sanoi, että uskonnon johtajien kulttuuri oli mennyt pahasti harhaan Hengellisyydestä.

Siellä Juutalaisten uskonnon johtajissa ei ollut aitoa Pyhää Henkeä.  

Vika ei ollut Torah ohjeissa. Vika oli sen ajan Jerusalemin uskonnon johtajien kulttuurin hengessä.

Onko mitään erikoista Paavalissa suhteessa toiset 12 apostolit?

Onko Paavali jotenkin korostettu ylemmäksi toisia apostolia?

En usko siihen. Eikä Jeesuksen opetus antanut mitään sellaisia oikeuksia apostolille korostaa itseä yli toisia apostolia. He olivat kaikki opetuslapsia Jeesuksen suhteen.

Miksi sitten apostoli Paavali itse sitten korottaa itseään yli muiden apostolien?

Paavali kirjeitten viestin sävy on usein täysin erilainen viesti mitä toiset apostolit kirjoittivat.

Paavali oli Juutalainen Fariseus. Paavali oli epäonnistunut hengellisesti juutalaisena fariseuksena.

Paavali itse sanoi, että häntä oli huijattu. Hänen Juutalainen Fariseuksensa koulutus huijasi hänet.

Samalla Paavali usein syyttää kirjiessä Juutalaisten Pyhän Raamatun Sanan ohjeita. Niin kuin vika olisi Sanassa.

Paavali koki itsevihaa, kun hyvin tiesi miten varma hän oli ollut omasta Juutalaisesta koulutuksesta, ja samalla oli vailla hengellisyyttä. Jeesus toi paikalle aidon hengellisyyden. Jeesuksen opetus oli täydellinen opetus hengellisyydestä.

Mutta, samalla Jeesus oli noudattanut Torah opetusta. Ja oli säilynyt hengellisenä sen kautta. Jeesus vältti syntiä, kun uskon kautta kunnioitti Elämän Luojan Pyhää sanaa.  

Miksi ihmisten aivot ovat jääneet niin vaille ajattelun koulutusta, jääneet niin vajavaiseksi, että ne eivät kykene ajattelemaan Siinai vuoren Torah ohjeitten kokonaisuutta. Ne mitkä tulivat suoraan Elämän Luojalta. Ne ohjeet ovat pyhät ohjeet Elämän Luojan pyhän kansan ihmisille. Niissä ohjeissa ei ole mitään vikaa.

Ne ohjeet eivät lunasta ihmistä, ne ohjeet ei lunastanut Israelin kansaa Egyptistä. Elämän Luoja itse lunasti Israelin kansan Egyptistä, lampaan veren kautta. Ohjeet tulivat pelastuksen jälkeen.  Miten pelastunut ja lunastettu kansa tulee elää Elämän Luojan tahdon mukaisesti.

Paavali ottaa yhteen niiden saman mielen aaltopituuden fariseusten opetuksen kanssa.

Paavali taistelee kirjeissä niistä kohdista mitä Juutalaiset käyttivät vastaväitteenä Jeesus Israelin Messias Pelastajan hengellisyyden korkea tie.

Jeesus esitti korkeamman hengellisen tien missä uskovaisten ihmisten tulisi kulkea.

Nimenomaan korkea hengellinen tie.

Korkea hengellinen tie oli myös Mooseksen tie 1300 vuota aikaisemmin.  

Paavali tajusi että Mooses oli kulkenut korkealla hengellisellä uskon tiellä.

Siksi Paavali kirjoitti seuraavasti.

Varoitus epäjumalien palvelemisesta

Kirje Korinttolaisille. Luku 10:1-

”Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.

Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Messias.

Mutta useimmat heistä Jumala hylkäsi, kohtasihan heidät tuho autiomaassa.

Näin heistä tuli meille varoittavia esimerkkejä: meidän ei pidä himoita pahaa, niin kuin he tekivät.

Älkää ruvetko palvelemaan epäjumalia niin kuin jotkut heistä. Kirjoituksissa kerrotaan: »He istuivat syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat tanssimaan.”

Älkäämme antautuko siveettömyyteen niin kuin jotkut heistä; heitä kuoli yhtenä päivänä kaksikymmentäkolmetuhatta.

Meidän ei myöskään tule koetella Adonain kärsivällisyyttä, niin kuin jotkut heistä tekivät; he kuolivat käärmeenpuremiin.

Älkää liioin nurisko niin kuin jotkut heistä; he saivat surmansa kuolemanenkelin kädestä.

Nämä tapahtumat ovat varoittavia esimerkkejä, ja ne on kerrottu ojennukseksi meille, joiden osana on elää lopun aikoja.

Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei kaadu.

Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Elohim voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.

Rakkaat ystävät, pysykää siis erossa epäjumalien palvelemisesta. Puhun teille kuin järkeville ihmisille ainakin. Harkitkaa mitä sanon.

Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Messiaan vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Messiaan ruumiiseen?

Leipä on yksi, ja niin mekin olemme yksi ruumis, vaikka meitä on monta, sillä tulemme kaikki osallisiksi tuosta yhdestä leivästä.

Ajatelkaa Israelin kansaa! Eivätkö papit, jotka syövät uhrilihaa, joudu läheiseen yhteyteen alttarin kanssa?

Mitä tällä tarkoitan? En sitä, että epäjumalille uhrattu liha sinänsä olisi jotakin tai että epäjumalat olisivat jotakin todellista.

Tarkoitan sitä, että epäjumalien palvelijat uhraavat pahoille hengille eivätkä Elohim, enkä halua teidän joutuvan yhteyteen pahojen henkien kanssa.

Te ette voi juoda sekä Adonai maljasta että pahojen henkien maljasta, ette voi olla osallisina sekä Adonai pöytään että pahojen henkien pöytään.

Emme kai halua herättää Adonain kiivautta? Olemmeko muka häntä vahvempia?”

Mitä tämä tarkoittaa?

Paavalin tässä kirjeessä Korintolaisille suorastaan tunnustaa , että ei siinä Israelin kansan tapahtumissa 1300 aikaisemmin ollut mitään vajavaisuutta. Sillä Elämän Luojan itse ilmestyi ja teki ihmeitä Israelin kansan puolesta. Pelasti heidät ensiksi, ja sitten antoi HÄNEN OHJEENSA mitä Israelin kansa tuli seurata.

Jaakob monessa näkemyksessä erimieltä Paavalin kanssa.

Jaakob ja Jeesus olivat samalla linjalla tämän asian suhteen.

Sanan oikea kuunteleminen

”Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Elohim tahtoo.

Olkaa siis sävyisiä ja pankaa pois kaikki saasta ja pahuus. Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne.

Toteuttakaa sana tekoina, älkää pelkästään kuunnelko sitä – älkää pettäkö itseänne.

Se, joka kuulee sanan mutta ei tee sen mukaan, on kuin mies, joka kuvastimesta katselee omien kasvojensa piirteitä. Hän kyllä tarkastelee itseään, mutta poistuttuaan hän unohtaa saman tien, millainen on.

Mutta se, joka kiinnittää katseensa vapauden täydelliseen lakiin ja jää sen ääreen, ei unohda kuulemaansa vaan tekee sen mukaisesti, ja kerran hän on saava kiitoksen siitä mitä tekee.”

Uskovaiset Kristityt ovat saaneet pelastuksen silloin kuin ottivat Pelastuksen vastaan.  Entä sitten?

Miten uskovainen ihminen elää?

Mitä ohjeita noudattaa?  Onko käytössä Paavali kortti? Millä vapautetaan itsemme irti lain noudattamisesta?

 Olemmeko uskossa ja samalla epäpuhtaita? Siksi että emme noudata Elämän Luojan ohjeita.  Juutalaisten Pyhän Raamatun Sanan ohjeet ovat ihmisten saatavissa. Onko meillä  älyä, että voimme hyötyä siitä Pyhän Raamatun sanasta hengellisessä elämässä, ja kasvaa pyhyydessä?

Vai käytämmekö Paavali korttia, ja palaamme takaisin alku ruutuun?

Juutalaisen Pyhän Raamatun Tulkinta

Kuka vaan ihminen saattaa noudattaa kirjaimellisesti ohjeita, ja samalla väärentää sitä alkuperäistä Henkeä missä kirjaimelliset ohjeet oli annettu.

Esimerkiksi, käsky, kunnioita Isääsi ja Äitiä.

Sehän lapset voivat tehdä kirjaimellisesti, mutta samalla vailla aitoa ihmisen elävän sielun mielen toimintoja ja elävän sielun henkeä, missä ohjeet oli annettu.

Väärä tulkinta tai väärä henki ohjeitten toteuttamisessa ei ole mikään peruste, että ohjeissa olisi vikaa.

Toinen ohje Elämän Luojalta ihmisille oli se, että ihmisten tulee pitää seitsemäs päivä pyhänä lepopäivänä.
Aidolla, Elämän  Luojan kunnioituksen kanssa.

Ei ole sattumaa, että Seitsemäs Pyhä päivä ja kunnioitus vanhempia kohden ovat niin lähellä toisia. Sehän on yhtä ja samaa perhe elämää kasvattavia ohjeita.

Uskovaisten vanhempien elämästä on usein jäänyt nämä tärkeät ohjeet pois, miksi?

Siksi että Katollisen kirkon johtajat ottivat etäisyyttä Juutalaisen Pyhän  Raamatun Torah, jo heti alussa 1600 vuotta sitten.

Toinen syy on se, että uskovaiset usein käyttävät Paavali korttia omassa puolustuksessa lakia vasten. Sillä tavalla, että kaikki kohdat missä Paavali kirjoitti kielteisesti kirjeissä Juutalaisten Fariseuksen opetuksen suhteen,  he käyttävät niitä kohtia kuin Paavali korttia ohittaa Elämän Luojan ohjeet.

Em.  Joulu kinkku on kunnian asia. Veriletut sisältävät hyvää proteiinia, viikon seitsemäs pyhä lepo päivä on siirretty viikon ensimmäiseen pyhä päivään. Joulukuun 25 päivänä juhlitaan Jeesuksen syntymää joulu kinkulla. Pääsiäistä voi kunnioittaa karjalan paistilla, kinkku voileivillä tai jotain vastaavaa.

Monella uskovaisella on sellainen käsite Juutalaisuuden uskonnosta, että se on Kristittyjen vihollisia.

Siksi Paavalin kirjeitten lukemisessa ja tutkimisessa pitää ottaa huomioon, että Paavalilla oli oma fariseus tausta.   Paavali otti yhteen Fariseus Juutalaisten kanssa silloin Jerusalemissa 1970 vuotta sitten.  

Se ei ole meidän tilamme eikä meidän kokemuksemme 1970 vuotta myöhemmin Paavalin ajasta.

On tyhmää lukea Paavalin kirjeitä 1970 vuotta myöhemmin ja perustaa niitten kirjeitten perustalle nykypäivän käsiteen Juutalaisuudesta. Vaikkapa siellä on jotain suoria linjoja mitkä pitää paikkansa vieläkin 2000 vuota myöhemmin.

Mitkä suorat linjat ovat?

Mooseksen viisi kirjaa (Torah)

Mennä suoraan sinne alkuperäiseen Elämän Luojan sanaan, ja lukea mitä Elämän Luoja (YHWH) on sanonut Juutalaisille ja uskovaisille. Pyhä päivästä, ruoka säännöistä, mikä on sallittu, ja mitä ei ole sallittu. Mikä on synti, ja mikä on pyhää.  

Siksi Paavali kirjeitten lukemisessa pitää olla kokonaisuus kuva ja ymmärrys mihin Paavalin kirjeet asetetaan Juutalaisten Pyhien kirjoituksien yhteydessä.

Totuus Paavalin kirjeistä

  1. Paavali ei kirjoittanut meille, 1940 vuotta Paavalin elämän ajan jälkeen. Paavali kirjoitti eläville ihmisille, siihen tilanteeseen, ja siinä ajassa missä hän eli. Paavali kirjeissä Paavali puhuu, eikä Elämän Luoja (YHWH). Ei pidä yli hengellistä Paavalin kirjeitä. Elämän Luojan sana löytyy Tora kirjojen ohjeista. Siellä Elämän Luoja puhuu suoraan ilman välimiestä.
  2. Paavalin kirjeet eivät ole samalla tasolla kuin Juutalaiset Pyhät kirjoitukset. Vaikka niissä on totuuksia. Helluntailaiset ovat usein laittaneet kaikki munat Paavalin kirjeitten pesään.
  3. Jeesus ei valinnut Paavalia, silloin kuin valitsi 12 apostolia. Paavalissa silloin ei ollut aitoja hengellisiä aineksia, että olisi nöyryyttänyt itsensä, ja alkanut seuraamaan Jeesusta. Samalla tavalla kuin Matteus, Johannes, Pietari, Stephania ja muut opetuslapset.
  4. Paavali oli intohimoinen Fariseus, mutta ei aina aidosti hengellinen.
  5. Paavalin persoona ei paljonkaan muuttunut siitä mitä oli Fariseuksena, vaikka kyllä teki täyden käännöksen henkilökohtaisen syntien suhteen, ja julisti evankeliumia täysin.
  6. Paavali oli evankelista.
  7. Paavali oli Fariseuksen opetuksen saanut opettajana.
  8. Paavali oli kuin jään murtaja, Juutalaisten Fariseusten suhteen.
  9. Paavali otti härkää sarvista kiinni, kun yritti kääntää Jerusalemin Juutalaisten ymmärrystä Juutalaisten Messiaan suhteen.
  10. Paavali usein hakkasi omaa päätä Jerusalemin uskonnon kiviseinään.
  11. Paavali ei ollut niin tärkeä mitä itse uskoi ja ajatteli. Se oli Paavali persoona ominaisuus, mikä ei poistunut kuin vasta kuoleman kautta.
  12. Jeesus koki samankaltaisia ihmisen elävän sielun  mielen toiminnon ominaisuuksia, kun oli paastonnut 40 päivää. Pyhä henki vei Jeesuksen erämaahan, kun oli saanut Johannes kastajan kasteen.  Sieltä 40 päivän jälkeen Saatanan hengen vaikutus vei Jeesuksen temppelin katolle. Houkutuksen vaikute siinä oli Jeesuksen nostaa itsensä yli Juutalaisten historiaa ylemmäksi, ja siten menettää hänen oman osansa YHWH kutsumuksessa.  
  13. Jeesuksen elävän sielun mielen toiminnot halusivat tuoda YHWH valtakunnan heti, tai mahdollisen pian maan päälle, vaikkapa käyttää YHWH Hengen voimaa sen toteuttamiseen. Mutta sitä YHWH valtakuntaa ei voitu pikaista, ajan piti mennä eteenpäin tuhansia vuosia, kunnes se aika milloin YHWH oli asettanut ajan päättyvän.
  14. Jeesuksen koetuksen usein ymmärretään väärin, vailla Jeesus ihmisen todellisuutta. Samoin jotkut elokuvat ovat kuvanneet Jeesuksen ja Saatanan olleen fyysinen ilmiö, ja fyysisesti erillään.   Ja kiusaus kuvataan kuin fyysisesti erillään oleva houkutteleva kauppa tarjous Jeesuksen ja maailman tulevaisuuden suhteen.
  15. Samalla niistä elokuvista täysin puuttuu ulottuvuus Jeesus Aatamin jälkeläinen, Daavidin jälkeläinen, Juutalaisen kansan jälkeläinen, ja 100 % ihminen, elävän sielun mielen toimintojen kera. Äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet.
  16. Jeesus syntyi Miriamista, lihasta ja verestä. Kasvoi ja kehittyi lihan ja veren kautta 100 % ihmisen lapsena. Jeesuksen kutsumus, haaste ja taistelu oli myös saavuttaa voitto, siinä missä ihmiskunta oli langennut. Jeesus saavutti sen voiton YHWH Hengen avulla ja Torah ohjeitten kautta.
  17. Jeesuksen elämä ei ollut etuoikeutettu, niin kuin suuren Kuninkaan poikana. Ei. Jeesus syntyi ihmisen lapsena ja kehittyi ja kasvoi ihmislapsena. Kaikki elämän takapakit yrittivät saada Jeesusta luopumaan Torah Hengen opetuksesta, Jeesus arvosti Torah opetuksen sanaa enemmän kuin ihmisen elävän sielun mielen elämää itsessä. Kaiken ihmisen tajunnan kokemuksien takana elämästä oli Elämän Luoja.
  18. Montako kertaa Jeesus koki koetuksia ja haasteita elämässä 33 vuoden aikana?
  19. Luultavasti jotain samaa luokaa kuin mitä Mooses koki 120 vuoden aikana.                   

Paavalin kirjeet vaan heijastavat ja viittaavat niitä totuuksia mitä on kirjoitettu Mooseksen viidessä kirjassa (Torah).

Kirkkojen johtajat ovat tehneet suuria virheitä Raamatun opetuksessa  kuin opettavat ihmisiä käyttämään Paavali korttia.

Helluntailaiset ketkä oppivat tulkitsemaan Juutalaisen Pyhän Raamatun Paavali kortin kautta supitavat itseltä Juutalaisen Pyhän Raamatun kokonaisuudesta, siis Elämän Luojan Sanalta.  

Toinen virheellinen tulkinta on ultra liberaali kirkot, ketkä tulkitsevat Paavalin kirjeitten viestin täysin toiseen äärilaitaan, niin kuin Paavali kirjeissä ei olisi Elämän Luojan totuuksia ollenkaan.

Totuus Paavali kirjeistä sen suhteen löytyy alkuperäisestä Sanasta, Mooseksen kolmas kirja.

VAY’IKRA ( Adonai kutsui)

Adonai kutsui ja erotti Israelin kansan toisista kansoista. Samalla tavalla Uskovaiset on kutsuttu tulemaan pois maailman pää väylältä. Olemaan Pyhä Kansa.     

Yksi ja sama periaate, yksi ja sama sana. Yksi ja samat ohjeet.

    שְׁמַע יִשְׂרָאֵל יְהוָה אֱלֹהֵינוּ יְהוָה אֶחָֽד

 Sh’ma Yisrael, Adonai, Eloheinu, Adonai echad.

”Kuule, Israel: Adonai, meidän Elohim on ainoa Adonai. Rakasta Adonai, Elohim, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.”

Tärkeä erotta yksi totuus toisesta.

Yksi totuus on Jerusalemin uskonnot johtajat 2000 vuotta sitten. Sen ajan ukonnon johtajine kulttuuri ja henki.

Toinen totuus on Mooseksen ajan ohjeet ja Henki. 3460 vuotta sitten.  

Vaikka Jeesus saarnasi ja vastusti Jerusalemin uskonnon johtajia 1950 vuotta sitten, se ei ole yhtä ja samaa että Jeesus olisi saarnannut vasten Moosesta.

Moni uskovainen ajattelee, sillä tavalla, että hyvä Jeesus kuin kumosit Mooseksen antamat ohjeet ja lait, nyt me saamme elää oman elävän sielun mielen mukaisesti. Kaikki on sallittua, kaikki on voitettu, ei ole epäpuhdasta eikä ole syntiä, kaikki on pyhää, kun vain ”rakastaa”. Rakastaa, siis sielullista rakkautta.

Aito rakkauksen koe testi usein tulee Torah opetuksen kautta.  Ketä rakastaa, kenen ohjeita rakastaa, kenen Henkeä rakastaa.

Uskovaisen elämä voi olla sielullista elämää, jos ei ole elävää uskoa, jos ei ole uskoa ja tekoja.     

Miten ja Miksi? Jeesus saarnasi vasten Lain Opettajia ja Fariseuksia Jerusalemissa silloin 1990 vuotta sitten? 

Matteus 23:

Itsensä korottamisesta

”Sitten Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:

”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa.  

Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa.

Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.

”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä.

Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Messias.

Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.

Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.

—————

Jae 13.

”Voi teitä!

Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.]

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette.

”Voi teitä, te sokeat oppaat! Te sanotte: ’Jos vannoo temppelin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo temppelin kullan kautta, vala on sitova.’ Te sokeat typerykset! Kumpi on tärkeämpi, kulta vai temppeli, joka sen kullan pyhittää? Te sanotte myös: ’Jos vannoo alttarin kautta, se ei merkitse mitään, mutta jos vannoo alttarille pannun uhrilahjan kautta, vala on sitova.’

Te sokeat! Kumpi on tärkeämpi, uhrilahja vai alttari, joka lahjan pyhittää? Se, joka vannoo alttarin kautta, vannoo sekä alttarin että kaiken sen päällä olevan kautta, ja se, joka vannoo temppelin kautta, vannoo samalla hänen kauttaan, jonka asuinpaikka se on. Niin myös se, joka vannoo taivaan kautta, vannoo Jumalan valtaistuimen kautta ja hänen kauttaan, joka sillä istuu.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta, tillistä ja kuminasta, mutta laiminlyötte sen, mikä laissa on tärkeintä: oikeudenmukaisuuden, laupeuden ja uskollisuuden. Näitä teidän pitäisi noudattaa, noita muitakaan unohtamatta.

Te sokeat oppaat! Hyttysen te siivilöitte, mutta nielaisette kamelin!

—–

Jae 25-33.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te puhdistatte maljanne ja vatinne ulkopuolelta, mutta mitä niissä on sisällä: riistoa ja hillittömyyttä!

Sinä sokea fariseus, puhdista malja ensin sisältä, muuten sitä ei saada ulkopuoleltakaan puhtaaksi!

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te olette kuin kalkilla valkaistut haudat. Ulkopuolelta ne kyllä ovat kauniita mutta sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa.

Samalla tavoin tekin olette hurskaita ulkonaisesti, ihmisten silmissä, mutta sisältä täynnä teeskentelyä ja vääryyttä.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te rakennatte profeettojen haudoille muistomerkkejä, te koristelette vanhurskaiden hautakiviä ja sanotte: ’Jos me olisimme eläneet isiemme aikana, emme olisi heidän kanssaan tahranneet käsiämme profeettojen vereen.’

Näin te kuitenkin itse tunnustatte olevanne niiden jälkeläisiä, jotka murhasivat profeetat. 32Jatkakaa toki isienne tapaan, kunnes mitta on täysi!

Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt! Miten te voisitte välttää kadotustuomion?

Jae 34-36.

”Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen.

Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Lisää aiheita ja sisältöä löytyy Koti Uskonto Face Book sivulla. https://www.facebook.com/OikeusElamaanvapauteenJaOmaisuudelle/

Mikä oli Yeshua Nasaretista Erikoisuus?

Jeesus Nasaretista oli historiallinen ihminen. Mikä oli hänen erikoisuutensa?

Tällaisen kysymyksen jos tekee ihmisille, sieltä saa monenlaisia vastauksia. Melkein jokaisella länsimaassa asuvilla ihmisillä on omassa mielessä jonkunlaista tietoa siitä kuka se historiallinen Yeshua niminen ihminen oli ja mikä oli hänen elämänsä tarina. Miten hän vaikutti, mitä hän opetti, ja mikä oli hänen erikoisuutensa?

Melkein 2000 vuoden ajan Jeesuksen syntymisen jälkeen sukupolvesta sukupolveen yhteiskunnissa on opetettu  Juutalaiskansan 4000 vuoden historia. Ensimmäinen Juutalainen oli pakana, jonka Elämän Luojan kutsui ja hänestä tuli ensimmäinen Juutalainen nimeltä Aabraham. 

Seuraava merkittävä Juutalainen ihminen oli Mooses, joka eli noin 700 vuotta Abrahamin jälkeen. Mooses oli ensimmäinen kaiken ajan sovittajista, tai välimies Elämän Luojan ja ihmiskunnan välillä. Toinen Sovittaja oli Yeshua Nasaretista.   Siinä kaikki Juutalaisen kansan kautta sovittajat Elämän Luojan ja ihmiskunnan välille, eikä uusia sovittajia tule olemaan.

Mitä yhtenäistä on näissä kahdessa suuressa sovittajassa? Mooses ja Yeshua?

  • He olivat Juutalaisia
  • Taistelivat elämässä Juutalaisen kansan puolesta
  • He olivat syntymästä lähtien syntyneet Juutalaiseen tehtävään
  • Heidän elämällensä oli tarkoitus ja kutsu Elämän Luojalta
  • He olivat profeettoja
  • He olivat opettajia
  • He puhuivat Elämän Luojan puolesta
  • He todistivat Elämän Luojan todellisuudesta
  • He rehellisesti tunnustivat olevan ihmisiä, Mooses ja Yeshua Nasaretista
  • He olivat kansan opettajia
  • He ovat osa Juutalaiskansan historiaa

Mooseksen Kirjat Hebrean kielestä käännetty Kreikan kielelle.

”Juutalaisen perimätiedon mukaan Septuagintan kääntäminen tapahtui Egyptin kuninkaan Ptolemaios II Filadelfoksen (285–247 eaa.) pyynnöstä. Nimen sanotaan tulevan niistä seitsemästäkymmenestäkahdesta (pyöristettynä seitsemänkymmentä, latinaksi septuaginta) kääntäjästä, jotka perimätiedon mukaan laativat Mooseksen kirjoja kääntäessään kukin täsmälleen samanlaisen käännöksen.” (Wikipedia).

Kreikan kielen Raamattu Latinaksi.

”Lännen kirkossa syntyi 100-luvulta lähtien latinankielisiä raamatunkäännöksiä. Nämä käännökset syntyivät kreikankielisen Septuagintan pohjalta. Paavi Damasus I (noin 305–384) antoi Hieronymukselle (n. 347–420) tehtäväksi vakiinnuttaa latinankielinen tekstin. Hieronymus laati psalmien käännökset Septuagintan pohjalta. Myöhemmin hän vakuuttui varhaisemmista hepreankielisistä teksteistä ja aloitti uuden käännöstyön niiden pohjalta.

Käännös valmistui vuonna 405, mutta sen käyttö vakiintui vasta vuosisatoja myöhemmin. Katolinen kirkko julisti Vulgatan viralliseksi raamatuntekstiksi Trenton kirkolliskokouksessa vuonna 1546. Vulgatan vakiinnuttaminen oli vastine Martti Lutherin aloittamalle vaiheelle, jossa protestanttiset maat tuottivat omia kansankielisiä raamatunkäännöksiä.” (Wikipedia).

Tieto 4000 vuoden Juutalaisuudesta tulee Juutalaisten kirjoituksien kautta.

2023 vuotta Jeesuksen syntymisen jälkeen ihmiset yhä ovat kiinnostuneet maailman historian tapahtumista, ja erikoisesti menneen ajan ihmisistä.  Kaksi suurta Sovittajaa suoraan Juutalaisen kansan ja Elämän Luojan välillä. Samoin epäsuoraan Ihmiskunnan ja Elämän Luojan välillä. Mooses ja Yeshua.

Mitä näissä Suurissa Sovittajissa oli erikoista?

Mooses ja Yeshua Nasaretista olivat profeettoja, eikä edustaneet ensisijaisesti itseään. Heidän elämänsä kutsumus oli puhua Elämän Luojan puolesta. Heidän kutsumuksensa kohde oli Juutalaisten kansa, ja laajemmin ihmiskunta.

Mooses oli kakista suurin Juutalaisten profeetta,  suhteessa mihin tehtävään Elämän Luoja kutsui hänet, miten Elämän Luoja ilmestyi, ja mitkä olivat Elämän Luojan ihmeet. 

Miten Uskovaiset ihmiset tulkitsevat historian kirjoja?

Se riippuu ihmisten historian tiedon koulutuksesta, käsittelystä ja mielentilasta?

Usko ilman todellista tietoa vie ihmisen ymmärryksen harhaan.

Mitä on Yleisiä Helluntailaisten Uskon tunnustuksen ominaisuuksia?

Helluntailaisilla on tyypillisiä uskon tunnustus klisee, em. Jeesuksen opetus on uusi opetus, päinvastoin Mooseksen lain opetusta. Jeesus toi armon, Mooses toi lain. Helluntai uskovaiset eivät elä lain alla, vaan uskosta ja armosta. Ja myös se Evankelista työn yhteydessä tai todistus klisee, että Jeesus on Jumala.

Onko Helluntailaisten klisee uskomukset yli käytettyjä ilman todellisuuden tietoa?

 

Todellisuudessa, paljon tulkinta virheitä. Uskovaiset väärentävät todellisuutta oman subjektiivisen uskon kautta.   Syypää on se, että uskovaiset eivät tiedä MITÄÄN  JUUTALAISESTA RAAMATUN OPETUKSESTA. Vaikkapa ovat lukeneet Vanhan Testamentin, heillä ei ole mitään kulttuurista taustan tuntemista millä sovittaa sitä 3000 tuhannen vuoden takaista opetusta. Mooseksen kirjat sisältävät niin monimutkaista yksityiskohtaisia sääntöjä, mitkä vaativat hyvin paljon tietoa ja käsitteiden ymmärrystä.

Ymmärrys ei muodostu tyhjästä tilasta. Em. Yhden äidin kielen tieto ja ymmärrys, ei aukaise ymmärtämään toisen kansan kieltä. Omissa kansan kielissä on omat kielen sanat, käsitteet ja tiedon sisältö. Se on täysin salattu tietämättömältä.

Uskovaisen Jeesus käsite Rakkaudesta?

Uskovaisille opetetaan, että jeesus opetti Rakkautta. Rakastamaan ihmisiä, ja uskovaiset rakastavat ihmisiä ”Jeesuksen rakkaudella”.

Mihin Jeesuksen opetus rakkaudesta perustui 2000 vuotta sitten?

Toiko Jeesus jotain uutta opetusta Mooseksen kirjoista silloin vuotena 30 AD.

Ei tuonut.  Jeesus itse tunnusti Mooseksen kirjat.

Markus 12: 28-31.

”Jeesus vastasi heille:

“Te kuljette eksyksissä, ja mistä syystä? Koska ette tunne kirjoituksia ettekä Elohim voimaa. Kun noustaan kuolleista, ei oteta vaimoa eikä mennä vaimoksi. Ylösnousseet ovat kuin enkelit taivaassa. Ja kun nyt puhumme kuolleiden herättämisestä – ettekö ole Mooseksen kirjasta lukeneet kertomusta palavasta pensaasta? Siinä Elohim puhuu Moosekselle ja sanoo: ’Minä olen Abrahamin Elohim, Iisakin Elohim ja Jaakobin Elohim.’ Ei hän ole kuolleiden Elohim, vaan elävien. Te olette pahasti eksyksissä.”

Mikä käsky on kaikkein tärkein?

”Jeesus vastasi:

שְׁמַע יִשְׂרָאֵל יְהוָה אֱלֹהֵינוּ יְהוָה אֶחָֽד

Sh’ma Yisrael, Adonai, Eloheinu, Adonai echad.

”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Adonai, meidän Elohim on ainoa Adonai. Rakasta Adonai, Elohim, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.”

Toinen on tämä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Jerusalemin Juutalaisten Uskonnon Johtajat 2000 vuotta sitten

Erikoisen tärkeä erottaa kansan kulttuurin hengen, siitä hengestä missä uskonnon johtajat elivät.

Saman tavalla erottaa uskonnon johtajien hengen siitä aikaisemmasta 1300 vuoden Mooseksen lain hengestä.

Eihän laki voi ilmestyä ilman Henkeä. Eihän Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat voi noudattaa sääntöjä tai lakeja ilman jonkunlaista henkeä. Elävällä ihmisellä on aina joku henki päällä, mikä ajaa eteenpäin.

On todella tyhmää yhdistää yhden ajan kulttuurin, em. Jerusalemin Juutalainen kulttuuri 2000 vuotta sitten, ja sulattaa niin kuin juuri se kulttuuri olisi edustanut Mooseksen kirjojen opetuksen Henkeä.

Sehän on itsestään selvää, että kirjan ohjeet ja säännöt voidaan tulkita monella tavalla, ja sovittaa niitä ihmisten subjektiivisen tahdon mukaisesti. Samalla vetää asiat käyrälle kuin banaani, pois suoran Hengen linjalta.  

Miten se on mahdollista?  Miten kirjan sanat ihmiset voisivat tulkinta eri tavalla? Samaan aikaan tai eri vuosi sadoilla?

Siksi että ihmisillä yleensä on paha taipumus valehdella ensin itselle, ja sitten alkavat etsimään saman hengen kaltaisia ihmisiä mille voi valehdella, tietoisesti tai tietämättä. Jos heillä ei ole totuuden tietoa, sitten he valehtelevat tietämättä. He eivät tiedä mitä tekevät. He ovat hengellisesti sokeita. He ovat hengellisesti kuuroja.

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat ovat seuraavat.

  • Äly
  • Tajunta
  • Mielikuvitus
  • Tahto
  • Muisti
  • Tunteet.  

Mihin tarkoitukseen ihmiset näitä mielen toimintoja yleensä käyttävät?

Omat halut, omat himot, kilpailla, voittaa ja saavuttaa. Seksuaalisuutta, tyydytystä, nautintoja, ja elämän ylpeyttä.  Tietämättömyyden kuplassa hemmotellaan, siellä ei jakseta ajatella loogisesti, eikä etsiä elämän totuutta järkevästi. Kaikki todellisuuden asiat pyöristetään sielullisen ”rakkaus” kokemuksen mukaisesti.

Huijatut ihmiset huijaavat itseä ja huijaavat toisia.

Mikä oli Jeesuksen Erikoisuus?

Mitä enemmän oppii tuntemaan Juutalaisen Pyhän raamatun opetukset, Mooseksen viidestä kirjasta, sitä enemmän havaitsee, että Jeesus ei tuonut mitään uutta opetusta Mooseksen kirjojen opetukseen. Jeesus osasi Torah kirjojen opetukset, ja oli elänyt sen mukaisesti yli 30 vuotta. Jeesus oli synnitön? Miten Jeesus oli synnitön?

Oliko Jeesus synnitön neitsyt äidin kautta? Ei. Jeesuksella oli vapaa tahto ja olisi voinut itse valita rikkoa Torah lakeja, jos hänellä ei ollut Torah opetuksen tietoa. Jeesuksella oli Torah opetuksen tieto, siten noudatti sitä opetusta uskollisesti, ja siten eli synnittömän elämän.

Jeesus itse kertoi hänen opetuslapsille, mitä hän koki kun oli paastonnut 40 päivää. Jeesus kertoi että hän koki että hänessä oli lihan himoa, silmien himoa ja elämän ylpeyttä. Ne kolme synnin syypäätä yrittivät huijata ja viedä Jeesusta harhaan, ihmisen elävän sielun halujen tielle.

Aatamin jälkeläiset, lihan syntiin langeneet, ilman tietoa mikä on oikein ja mikä on väärin. Jeesus syntyi Israelin kansan suvun siemenestä. Daavidin poika, Abrahamin poika. Jeesuksella oli syntiin langenneen Aatamin lihan ominaisuuksia, niin kuin Israelin kansan sukuluottelossa on Aatamin lihan jälkeläisiä. Jeesuksen missio oli lunastaa omiaan, Israelin kansaa.

Jeesuksella on keino, korkeampi äly, suurempi voima minkä oli saanut Juutalaisessa kodissa, Rakkaus Torah opetukselle, noudattaa Elshaddai, Adonai Elohim tahtoa, torah sanan tiedon kautta.

Erikoiskuus kyllä, että Jeesus on Israel kansan Pelastaja Messias.

Jeesus toi suuren vallankumouksen Jerusalemin Uskonnonjohtajien hengen kulttuuriin 2000 vuotta sitten.  Se Jerusalemin uskonnon johtajien hengen vallankumous oli suurin tekijä mikä räiskyi kaikille näkyvästi. Siksi Juutalaiset uskonnon johtajat tuomitsivat Jeesuksen kuolemaan.

Samalla siitä Jerusalemin uskonnon johtajista tulee esille ihmisen elävän sielun mielen toimintojen virheet.   

Heillä oli suurin määrin samat Mooseksen Torah kirjat käytettävissä kuin Mooseksen ajalla. Mutta kulttuurin ja ajan hengen tulkinta oli täysin eri.

Miten se on mahdollista?  Onko se vain sen ajan virhe?

Ei. Samat ihmisen elävän sielun  mielen toiminnan virheet ovat olleet yleisiä viime 2000 vuoden aikana. Törkeitä Raamatun tulkinta virheitä.

Yksi esimerkki siitä.

Kristityt kirkon opetukset suhteessa .

  • Mooseksen Torah ja Tanakh
  • Mikä on moraalisesti sallittu
  • Mikä on moraalisesti kieletty
  • Mikä on oikea Torah tulkinta
  • Mikä on oikea Jeesus ihmisenä tukinta

Suurin määrin tulkinta virheet johtuvat siitä, että ihmiset tulkitsevat Juutalaisen Pyhän Raamatun kirjoituksia oman subjektiivisen sielun mielen kautta tai sitten tämän ajan hengellä. Niin kuin tämän ajan kulttuurinen henki olisi Pyhä Henki. Siten kirkot papit voivat harrastaa homoseksuaalisuutta. Sehän on sama epäpyhä ja saastainen asia kuin teurastaisi sian Jerusalemin pyhässä temppelissä.   

 Jos uskovaisilla ei ole tietoa Juutalaisesta Pyhästä Raamatusta, he irtaantuvat todellisesta Raamatun tulkinnasta?

 

Miten Jeesus tulkitsi Mooseksen kirjat?

Jeesus tulkitsi Mooseksen kirjat Mooseksen lain hengessä. Sen hengen kautta, joka ilmestyi Moosekselle Siinai vuorella 3460 vuotta sitten.

Jeesus oli Juutalainen. Jeesus sai 30 vuoden Juutalaisen opetuksen, Mooseksen kirjojen Torah opetuksen. Vain loppupäässä 3 lyhyen vuoden aikana Jeesus opetti ja palveli opetuslapsia. Vaikutti ympäristöön ja kävi Johannes kastajan kasteella. Miksi ? Siksi että hänellä olisi varmuus, että hän on kuullut Elämän Luojalta, Yehovalta.  Jeesus toimi kolmen vuoden aikana tiedon perustalta. Torah kirjat ja Juutalaisten profeettojen kirjoituksen perusteella.

Luukas 7:22.

”Jeesus oli silloin juuri parantanut monien taudit ja vaivat, karkottanut pahoja henkiä ja antanut monelle sokealle näön. Niinpä hän vastasi: »Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet:

Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”   

Jeesus 30 vuoden aikana oli täysin riippuvainen Torah kirjojen opetukseen. Sanan opetus toimi Jeesuksen elämässä samalla tavalla niin kuin muut Juutalaiset profeetat kenellä niitä kirjoja oli siihen aikaan.

Jeesus syntyi ihmisenä, kehittyi ja kasvoi ihmisenä. Jeesuken opetukset ovat ihmisä varten, opeus siitä miten Jeesus voi lihan himot, silmien himot ja elämän ylpeyden. Samalla tavalla Jeesuken seuraajat löytävät totuuden, ja totuus tekee heistä vapaita ihmisä pois syntisestä elämästä.

Torah kirjojen Sana on ikuinen sana. Siksi että se on tullut suoraan Elämän Luojan älystä.

Suomalaiset Emigrantit Australiassa

Monet Suomen siirtolaisten perheitten vanhemmat lähtivät ulkomaille töihin keski-iässä, noin 40-vuotiaana.

Sitä ennen usein heillä ei ollut paljonkaan koulutus pohjaa tai Englanti kielen taitoa,  heidän Uudenmaan kielen oppi oli täysin opittava uudessa maassa päivä päivältä. Heillä oli rohkeutta, henkeä, ja aloitus kykyä keski-iässä lähteä suuren perheen kanssa sellaiselle seikkailulle työn, palkan ja parempien mahdollisuuksien maahan.

Töitä oli paljon, palkka oli monelle paljon suurempi mitä oli kotimaassa. Talot olivat laajan isoja, autot olivat kovia Aussie rautoja, moottorit usein V-kaseja, ja sää oli kuin Suomen kesää parhaimmillaan ympäri vuoden.  

Suomalaiset emigrantit olivat ylpeitä työstään, tekivät sitä ahkerasti. Maan isännät hyvillään, että oli niin ahkeraa ja innokasta työ voimaa. Kuumat aurinkoiset kesä päivät tuottivat auringon polttoa ja hikeä. Kova työ, hyvä palkka avasi oven viikon lopuilla rentoutua oluet porukan kanssa. Six-pack,  ja keissi.  Meni vuosi, meni useita, tuli rahaa, autoja, talot ja vaimot.   

Hyvät olosuhteet emigranteille olivat useille liian hyvät, niin hyvät että heillä ei ollut keinoja millä hallita uuden maan vapautta, rahaa ja saatavaa alkoholia.  He eivät olleet jäseniä missään yhteyskunnan järjestössä, eivätkä kuuluneet hyvän kunnon tai urheilu harrastus ryhmään niin kuin on luonnollista kotimaassa. He olivat siirtolaisia kaukana pois kotimaasta, tekivät töitä kaikin voimin, ja lankesivat usein itsekkyyden ansaan.       

Suhteellisen huono Englanti kieli taito, verrattuna äidin kieleen, ohjasi ihmiset siirtolaisten piiriin.

Siirtolaisten piirit ajan mittaan ajautuvat yhä enemmän eristykseen uuden tiedon ja mielen ajatuksien uudistumisesta.  Puhtaasti totuuteen perustuvaa tiedon vuorovaikutusta. Ihmisen mielen terveys vaatii totuuteen perustuvaa tietoa, ja se totuuden tieto antaa ihmiselle todellisuuden pohjan missä elää.

Subjektiiviset Mielen Ideat

Mitä enemmän keskitymme ideoihimme tavalla, joka jättää systemaattisen huomion niiden objektiivisen alkuperään, sitä epäluotettavammiksi nämä ideat tulevat.

Terveet siteet, jotka sitovat yhdessä subjektiiviset ja objektiiviset järjestykset, joutuvat kovan rasituksen alaiseksi, ja jos työnnämme prosessia liian pitkälle, sidokset voivat rikkoutua.

Sitten olemme tosiasiallisesti irtaantuneet itsemme objektiivisesta maailmasta. Sen sijaan, että näemme maailman sellaisena kuin se on, näemme heijastetun maailman, sellaisen, jota ei ole esitetty meidän mieleemme, mutta joka on subjektiivisen mielemme tuote.

Meidän Ideamme ovat selkeät ja ymmärryksemme niistä on selviä, vain siltä osin kuin pidämme jatkuvasti välilehtiä asioihin, joihin ne viittaavat.

Painopisteen on oltava aina objektiivimaailman idean alkuperään. Emme oikein ymmärrä omia ideoitamme, jos luulemme niiden olevan itse tuottavia, toisin sanoen emme johda niiden olemassaolosta ylimääräisiin todellisuuksiin.

Mitä tänä tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että ihmisen halut ja mielen toiminnat, ovat hyvin alttiit huijaamaan itseä. Hakea helpoin polku, vaikkapa se oikopolku onkin epäselvä. Halut tai himot määräävät, ja tekee päätöksen vasten mielen ymmärrystä. Siten ihminen omien halu valintojen kautta survoo mielen toiminnan ymmärrystä alas, ja lopulta tukahduttaa sen älyllisestä toiminnasta.

Uskonnon suhteen uskovaiselle ihmiselle se tarkoittaa, että uskon kohde ei saa olla oman mielikuvituksen tuote.   Valitettavasti usein pakana lahkoissa uskovaiset ihmiset ovat luoneet oman mielen kautta itselle uskon kohteen.  Jeesus uskon kohteena, hyvin helposti voi tuottaa kultin tai lahkomaisen uskon.

Juutalaisen Pyhän Raamatun kokonaisuutta tarvitaan. Siellä on 4000 vuoden tausta tekijät. On Yehova (YHWH) Abrahamin, Isaakin, ja Jaakobin Elohim.  

Samoin myös ihmisen käsite ja uskomukset jumalasta. Sehän voi olla ihan mitä vaan ihminen omassa mielessä kokoaa.  Pakanat ovat vuosi tuhansia koonneet ja keksineet itselle jumalia.  Sitten vielä, jos ihmiset yhdistävät heidän subjektiiviset kokemuksensa heidän jumalaansa, siitähän voi tulla vaikka subjektiivinen jumala.

Suomalaiset Emigrantit

40 vuoden aikana, 20 vuotta eläkkeellä,  heidän tietonsa käsittely taito on romahtanut, suhteessa kotimaan ihmiset. Erikoisesti ihmisissä ketkä eivät ole harjoittaneet itse aloitteista hyvää kuntoilua ja seurakunta piiri elämää.  Äidin kielikin alkaa kärsimään emigrantilla vuosi kymmenien jälkeen.

Äidin kielen tiedon käyttö vuorovaikutuksessa  ei juokse samaan tapaan kuin kotimaassa. Emigranttien mielen kehitys hiljenee ja supistuu vuosikymmenine ajalla ja erikoisesti sitten kun he vanhenevat. Miksi? Siksi että heillä ei ole ollut kielen käyttö työkaluja millä ylläpitää mielen tiedon prosesseja tuoreena.  

Ihmisistä tulee erittäin laiskoja älyllisesti, käytännöllisen tiedon vuorovaikutuksen suhteen. Heillä ei ole totuuteen perustuvaa tietoa mitä he jakaisivat toisille. Sitten hyvin helposti kaikki viestintä on negatiivistä, alas ajoa, virheellisen Uutisten tulkinnan kautta. Salaliitto teoriat sitten tuottavat uusia virityksiä ihmisten keskustelussa.      

Emigranteilla pitäisi olla luonnollinen äidin kielen lukeminen ja kuuleminen käytössä, että heidän ajatuksensa saisivat hyvän mielen terveyden voimistelua.  Samalla maailmakuvan käsityksessä pysyisi luonnollisia siteitä todellisuuteen.  Mutta niin ei ole. Usein he eivät edes ole kiinnostuneet mistään asiasta mikä poikkeaa heille tutuista ajattelu tavoista.

Tiedon vaihto ja tiedon selvittäminen on monipuolinen prosessi

Tiedon vaihtoa pitäisi harjoittaa monella tavalla.

  • Kuunnella
  • Kirjoittaa
  • Lukea
  • Keskustella
  • Vuoro vaikuttaa palvelun kautta
Kotimaan Koulutus Nuorena

Suomalaiset kotimaassa saivat asepalveluksen, koulutuksen tai kansan peruspalveluksen, se oli monelle köyhän perheen lapsille suuri elämän hyöty. Armeijan kautta monet saivat itselle ammatti koulutuksen alun.

Viime 40 vuoden aikana olen seurannut miten Sumalaiset Emigrantit ovat syrjäytyneet Australian kansalaisten tiedon ja vuorovaikutuksesta. Hyvin selvästi esitetty uutisten aihe Suomalaiset emigrantit kuulevat, ja prosessoivat sen uutisen aiheen sisällön usein päin vastoin oman mielen kautta.

Olen itse kuullut moneen kertaan, se kauhea totuus miten aikuiset emigrantti ihmiset väärentävät tietoa, mitä alaluokan oppilas kotimaan lapsi pystyy prosessoimaan ja toistamaan alkuperäisen Uutis viestin mukaisesti ilman yhtään virheitä.

Eikä asia lopu siihen. Usein väärin tulkittu tietoa levitetään kylissä kahvipöydän ääressä tai nuotiolla kala retkellä. Se on hirvittävää kuultavaa kuin aikuiset ihmiset puhuvat ja levittävät niin paljon väärää tulkintaa, suoraan sanottuna tiedon puppua. Vääristä tulkinnoista ei kukaan hyödy. Se vain sitoo ihmiset älyttömyyden oravan pyörään.  

Helluntai uskovaisten ihmisen keskuudessa on se sama emigrantti ilmiö. Uskovaiset ihmiset vajavaisesti tulkitsevat tietoa, ja levittävät sitä heidän mielensä mukaista totuutena.

Järkyttäviä Harha Uskoja

Yksi esimerkki mitä Karjalaisten emigranttien mielen ajattelu poikii ulkomailla. Tuon esille karjalainen, siksi että Karjalaisilla on ollut syvä taikauskon perinne kotimaassa. Se on istutettu syvällä ihmisten elävään sieluun äidin maidon kautta lapsille.

Suomalaiset Australiassa usein muuttivat etelä osa valtioihin usein siksi että siellä oli suhteellisen viileä talvi sää. Yöt olivat pakkasen puolella ja luntakin satoi 1000 metrin korkeudella vuorilla. Toinen tekijä oli lohi järvet, joet ja mäntymetsä metsurin työt. Useat kymmenet Suomalaiset emigrantit muuttivat Tumut nimiseen maaseutu kylään, ja lähellä olevaan Batlow niminen kylä NSW osa valtiossa. Suuri osa heistä oli uskovaisia helluntailaisia.  Heillä oli myös perhettä, ja lapset olivat usein vanhemmille uuden maan Englanti kielen tulkkina, asioissa missä vanhemmat eivät pystyneet ymmärtämään virka asioitten yksityiskohtia.

40 vuotta aikaa on mennyt eteenpäin, Suomalaiset metsuri vanhemmat ovat luopuneet työstä ja päässeet eläkkeelle. Heidän emigrantti lapsensa vielä ovat työ iässä.

Mikä on Suomalaisen Emigrantin Maailmakuva?

Mikä on heidän elämänsä filosofia?

Yksi Helluntaisen perheen poika Batlowissa uskoo ja on täysin vakuuttunut, että maailma on lättänä kuin pannukakku. Hänellä on täysi usko siihen, että littana maa on totta ja Raamatussa on vihjattu se totuus.

Yritin kertoa hänelle, että littana maa pallon voi todistaa olevan väärä usko ja valheellinen tieto. Käytin esimerkkinä maa pinnan kaartavuus. Jos menee Australian meren itä rannalle, aikaisin ennen  auringon nousua. Sitten kohdistaa katseen sille vuori vyöhykkeelle mikä on merestä sisämaahan päin lännessä.  Noin kello 6:00 aamulla huomaa, että aurinko alkaa paistamaan ensin vuoren harjulle, ja valon säteen rintama hitaasti tulee alaspäin vuoren rinnettä. Kello 6:30 aikaa auringon säteet saattavat paistaa kerros talon yläkerrokseen, ja siitä ajassa eteenpäin auringon säteet keila laskee alaspäin. Kello 7:00 aamulla auringon säteet saattavat jo paistaa suoraan henkilöön, joka seisoo meren hiekka rannalla.

Lättänä maailmakuva opetukseen hurahtanut henkilö ei ota vastaan järkevää ajattelua. Miksi? Siksi että uskossa on pakkomielinen, eikä ajattele uskon asioita järkevästi.

 Sellainen pakkomielinen ajattelu tapa on huono todistus uskovaisen vanhempien pojalta koulutetuille yhteyskunnan ihmisille. Siinä huvin helposti yhdistetään pisteet Karjalan takapajulan taikauskoon, ja lahkolaisuuteen.  Uskovaisten vanhempien maailmakuva usein ei ole saanut mitään sijaa tai vaikuttanut toiseen sukupolveen. Miksi? Siksi että puuttui teologian ymmärrys Raamatusta. Heillä kyllä oli uskoa, ja paljon ystävällistä rakkautta, mutta todellisuuden tieto Juutalaisesta Pyhästä Raamatusta oli heikko. Eikä mitään kunnioitusta Juutalaisten 3460 vuoden historialle, suhteessa Elämän Luojan säätämät ruoka säännöt. He eivät kunnioittaneet Elämän Luojan selkeitä sanan käskyjä. Heillä oli käytössä Paavali kortti, millä hylkäsivät suurin osin kaikki Juutalaisten Pyhän Raamatun lait.         

Järkevän logiikan avulla ihminen voi löytää totuuden asioissa. Siksi logiikan neljä periaatetta on malli kaava, miten ihminen oppii ajattelemaan järkevällä tavalla.

Karjalaisten Taikauskon perinne on vaarallinen ominaisuus subjektiiviselle uskonnolle.

Juutalaisen Pyhän Raamatun uskovaisille

Helluntailaisten yhteydessä on niitä samoja taikauskon ominaisuuksia, heille on vaikea keskustella asioista tiedon pohjalta järkevästi. He korostavat uskoa. Yksi uskovainen entinen metsuri väitti minulle, että pelastusta ei voi ymmärtää. Niin kuin Pelastus käsitettä ei voi tiedon kautta perustella.  Hänellä ei ollut mitään objektiivistä tietoa millä perusteella ihminen voi tietää että on Pelastunut.

Helluntalaisille on opetettu että heidän kokemus, se uikutus, syntinen ihminen parkua, huutaa ja itkeä, saadakseen syniit anteeksi. Se on ymmärrettävää silloin kuin on pelastunut. Mutta jos 50 vuotta vyöhemmin vielä hakee sitä samaa tunnetta, parkumista, uikuttamista, valitusta ja vollotusta, sellainen käytäntö ei löydy Juutalaisesta Pyhästä Raamatusta.

Sehän on selvä piirre pakkomielisestä lahkolaisuudesta. Siinä henkilö on luonut omassa mielessä subjektiivisen uskonnon käsitys kohteen itselle, tunne kokemus, eikä voi selittää millään puntaan tiedon perusteilla miksi hän on pelastunut.  

Henkilö kyllä vaatii, että ihmisten pitää uskoa, ja viittaa Paavalin Uuteen Testamenttiin, miten uskon kautta ihminen pelastuu. Mutta ymmärryksen tasolla tietoa hän ei kykene selvittämään itselle tai toisille.

Onko olemassa tiedon peruste, miten ihminen voi pelastua?

Kyllä on. e tieto löytyy Juutalaisesta Pyhästä Raamatusta. Uskovainen ehnilö voi ottaa sen viestin vastaan. Tunnustaa uskon itselle, ja toisille. Kirkon opetukset käyttävät sanaa Uskon Tunnustus.

Jossain kirkoissa on Kirkon Opetuksen tunnustus. Se ei ole sama kuin Uskon tunnustus.

Kirkon opetuksen tunnustuksen kautta henkilö sitoo itsensä opetukselle tullakseen kirkon jäseneksi.  

Ihminen pelastus alkaa pienillä askeleilla uskolla. Usko Juutalaisen Pyhän Raamatun sanaan.

Tieto pelastuksesta tulee lukemalla Evankeliumia  

Ihminen usein itse tuntee oman elävän sielun tilansa. Ja hakee Elämän Luojan Hengeltä rehellisesti ratkaisua, että paha oma tunto tai kuoleman pelko siirtyisi.

Syntien päästö, vapaus ja pelastus tulee Jeesuksen kautta. Jeesus on se sovittaja ihmisen ja Yehovan välillä.

Taivaan isä, Alku Syy, Elämän Luoja, YHWH, Yehova, Abrahamin; Isaakin, ja Jaakobin Elohim.

Ei ole sama kuin Yeshua Nasaretista. Se vaatii järkevää ajattelua, että ei runttaa tietoa yhteen tunne putkeen.

Helluntailaiset uskovaiset ovat unohtaneet, että Elämän Luoja on huippu älyllinen olento.

Joka on suunnitellut kaikki elämän terveet muodot maan päällä. Se vaatii paljon aikaa, että edes alkaa ymmärtää minkälaisen  maailman keskelle ihmiset ovat syntyneet.

Totta on, että ensisijainen  todiste Elman Luojasta löytyy luonnollisesta elämästä. Kasvit, kukat, kalat, perhoiset, hyönteiset,  linnut, ihmiset, ja eläimet.   

Mutta eihän pakkomielisillä uskovaisilla ole sellaiseen aikaa, kun viettää aikaa luonnon keskellä. Heillä on aina kiire hakemaan lisää begonia pöytään.

Siksi pitää mennä alkuperäiseen tiedon lähteeseen, Yeshua Pelastaja elämän esimerkin ja opetuksen lähteeseen. Matteus 6:15-34.

Elämän Luojan Huolenpito

”Sen tähden minä sanon teille: älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa?

”Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää.

Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä.

Kun Elohim näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset!

”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?

Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä.

Etsikää ennen kaikkea Adonai valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”     

Tässä yksi esimerkki Presbyteeri kirkon luku 2.  Käännetty Englanti Suomeksi.

Luku 2 – Jumalasta ja Pyhästä Kolminaisuudesta

I. On olemassa vain yksi elävä ja todellinen Jumala, joka on ääretön olemuksessa ja täydellisyydessä, puhtain henki, näkymätön, ilman ruumista, osia tai intohimoja, muuttumaton, valtava, iankaikkinen, käsittämätön, kaikkivaltias, viisain, pyhin , vapaimmin, ehdottomimmin, työskentelee kaikessa oman muuttumattoman ja kaikkein vanhurskaimman tahdon ohjeiden mukaisesti, oman kunniansa puolesta, rakastavin, armollinen, armollinen, pitkä kärsivä, runsaasti hyvyydessä ja totuudessa, anteeksiantavan vääryyden, rikkomuksen, ja synti; palkinto niistä, jotka etsivät häntä ahkerasti; ja oikeudenmukaisimpia ja kauheimpia tuomioissaan; vihaa kaikkea syntiä; ja joka ei missään nimessä selvitä syyllisyyttä.

II. Jumalalla on koko elämä, kirkkaus, hyvyys, siunaus itsessään; ja on yksin sisällään ja riittää kaikkiin, hän ei tarvitse mitään luomiaan olentoja, jotka eivät ole saaneet niistä mitään kunniaa, vaan osoittavat vain omaa kunniaa niissä, heillä ja heillä; hän on kaiken olennon ainoa perusta, jolle, kenen kautta ja kenelle kaikki ovat; ja hänellä on kaikkein suvereenin hallinto heitä kohtaan, heille tai heille tapahtuvaksi, mitä hän itse haluaa. Hänen silmissään kaikki asiat ovat avoimia ja ilmeisiä; hänen tietonsa ovat äärettömiä, erehtymättömiä ja riippumattomia olennosta; joten mikään ei ole hänelle ehdollista tai epävarmaa. Hän on kaikkein pyhin kaikissa neuvoissaan, kaikissa töissään ja kaikissa käskyissään. Hänelle johtuu enkeleistä ja ihmisistä, ja kaikista muista olennoista, jumalanpalvelusta, palvelusta tai kuuliaisuudesta, joita hän mielellään vaatii heiltä.

III. Jumalan yhtenäisyydessä on kolme henkilöä, joilla on yksi sisältö, voima ja ikuisuus: Jumala Isä, Jumala Poika ja Pyhä Henki Jumala. Isä ei ole ketään, ei syntynyt eikä etene; Poika on ikuisesti syntynyt Isästä; Pyhä Henki, joka tulee ikuisesti Isästä ja Pojasta.

https://www.presbyterian.org.au/index.php/resources/westminster-confession-of-faith

Aleksandr Solzhenitsyn Äänikirja-The Gulag Archipelago

Jokainen oikeudenmukaisuutta rakastava Ihminen tulisi tutustua Aleksandr Solzhenitsyn kirjoihin, hänen kokemus Neuvostoliitossa.
On täysin uskomatonta ja älytöntä että Suomessa vielä vuonna 2020 on intohimoisia Bolshevikki Kommunisteja.

The Gulag Archipelago-Aleksandr Solzhenitsyn 23 tuntia, 28 minuttia pitkä äänikirja. Englanti kielellä.

“Jos kirjan avulla oli mahdollista havaita muiden ihmisten katkera kokemus, Kuinka paljon helpompaa tulevaisuuden kohtalo olisi toisille?

Ja kuinka monta onnettomuutta ja virheitä sitten voisi välttää?

Mutta se on erittäin vaikeaa. On aina tämä virheellinen uskomus; että se ei olisi sama täällä. Täällä sellaiset asiat ovat mahdotonta?

Valitettavasti kaikki 2000-luvun pahuudet ovat mahdollisia kaikkialla maan päällä.

En ole kuitenkaan luopunut kaikesta toivosta, että ihmiset ja kansakunnat pystyisivät kaikesta huolimatta oppimaan muiden ihmisten kokemuksista, ja välttämään joutumatta elämään sitä samaa henkilökohtaisesti.”

– Aleksandr Solzhenitsyn. 1983.

Vuonna 1994 lännessä pakotetun maanpakolaisuuden jälkeen 20 vuotta Aleksandr Solzhenitsyn palasi Venäjälle.

Yhdessä kaupunkikokouksessa, joka pidettiin hänen TRAN–Siperian pillikierroksensa aikana uudelleen tutustua kotimaahansa, hän kohtasi tällainen nuhde.

“Se olet sinä ja sinun kirjoituksesi, joka aloitti kaiken ja toivat maamme romahduksen ja tuhojen partaalle. Venäjä ei tarvitse sinua. Joten mene takaisin siunattuun Amerikkaasi. ”

Solzhenitsyn vastasi heti, että hänen kuolevaan päivään hän jatkaa taistelua pahaa ideologiaa vastaan, joka kykeni tappamaan yhden kolmanneksen osan maansa väestöstä. Kokous puhkesi suosionosoitukseen.

Tämä lyhentynyt vuosisata, joka jatkui vuosina 1914–1981–1991, oli virhe, kun utopistiset unelmat juurtuivat valaistuneeseen optimismiin, tulivat luottamaan raakaan voimaan.

Saadakseen Ideologisten suunnitelmat vallitsemaan.

Kahdeskymmenestoista vuosisata on osoittanut ainakin määrällisesti ihmiskunnan historian murhaisimpana.

Missä diktaattorit ja lailliset valtion hallitukset tappoivat alaansa ennätyksellisen nopeasti maailmansodassa.

Vuosikymmenien ajan sana Holokausti toimi lyhenteenä modernin ihmisen epäinhimillisyydelle ihmiselle.

Sitten yksi yksinäinen ihminen lisäsi toisen sellaisen termin, Gulag, joka esiintyy nyt sanakirjoissa kollektiivisena substantiivina. “

…………………..

”On puhdasta historiallista tosiasiaa, että Gulagin saaristolla oli ensisijainen rooli tuotaessa Neuvostoliiton imperiumi polvilleen.

Vaikka taloudellisesti se ei ollut kestävä, hallitsijat olivat korruptoituneimmalla mahdollisella tavalla ja luottivat kansalaisten orjuuteen ja pakko petoksiin. Neuvostoliiton järjestelmä onnistui kompastelemaan eteenpäin aivan liian monta vuosikymmentä, ennen kuin leikattiin poikki nopeasti.

Juuri Solzhenitsyn teki positiivisesti häpeäksi puolustaa paitsi Neuvostoliiton valtiota myös itse ajatusjärjestelmää, joka teki siitä valtiosta sen mitä se oli.

Solzhenitsyn teki ratkaisevan tärkeän tapauksen kommunismin kauhistuttaviin liiallisuuksiin, joita ei voinut ainoastaan syyttää sopivasti Neuvostoliiton johdon korruptioon.

Stalinia ympäröivä persoonallisuuskultti tai epäonnistuminen muuten tähtien, ihailtava utopistimainen  marksismin periaatteiden saattamista, osaksi tarvitsi vain oikeaa käytäntöä. (BS).

Se oli Solzhenitsyn, joka osoitti, että miljoonien kuolema ja monien muiden tuhoaminen olivat sen sijaan filosofian suoraa syyseurausta.

Tai ehkä pahemmin Kommunistisen järjestelmän ateismin Repressio teologiaa. ”

https://www.audible.com.au/pd/The-Gulag-Archipelago-Audiobook/

Paavalin Filosofian Hölön Pölyä?

Useat kohdat Paavalin kirjeissä ovat selkeästi kirjoitettu, helppo lukea ja seurata viestiä mitä Paavali halusi jakaa hänen kirjeidensä kautta ryhmien kanssa. Ja samalla Paavalin kirjiessä on myös paljon epä-loogista kirjoitusta, siis sekoilua.

Suurin haaste on ymmärtää mitä Paavalilla oli mielessä kuin kirjoitti, mihin uskoi ja mikä oli hänen Juutalaisuuden uskonnon Raamatun opetus?

Paavali kirjoitti kirjeitä yli 1900 vuotta sitten.

Paavali sanoi olevan Juutalainen, syntynyt ja kasvanut Juutalaisten vanhempien perheessä Diasporassa.

Samalla Paavali usein puolustaa kirjeissä Juutalaisia, sanomalla että Juutalaiset ovat se kansa minkä Elämän Luoja (YHWH) valitsi tuoda pelastuksen ihmiskunnalle. 

Kaikki Raamatun säännölliset lukijat ovat kokeneet, että Paavali kirjeitten lukeminen on usein kuin sirkus näyttelyn katsomista, siellä mennään äärimäisen pitkälle, ja äkisen nopeasti, että saadaan katsojissa huomiota.    

Usko ja Jumalan lupaus

Paavalin Kirje Rooma Nimiseen kaupunkiin.

”Alkutervehdys

Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Elohim evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Elohim rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä.

Julistamani evankeliumi, jonka Elohim on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Elohim Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Adonai, ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.

Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te. Elohim (YHWH), meidän Isämme, ja Adonai Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille”.

Yllä oleva kohta on alussa helppo lukea ja ymmärtää.  Seuraava kirjeen kohta myös on selkeätä kieltä.

Rooma. 1: 16,17.

Evankeliumin voima

”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Elohim voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Elohim vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ”Uskosta vanhurskas saa elää”.

Paavali viittaa Habakuk profeetan kirjaan. Korostamalla miten usko ja vanhurskas elämä käy käsi kädessä. 

Habakuk. 2:1-4.

 

Elohim vastaus: Vanhurskaat pelastuvat

”Profeetta sanoi: – Minä seison vartiopaikallani, asetun tähystämään saadakseni tietää, mitä Adonai puhuu minulle, mitä hän vastaa valituksiini. Adonai vastasi minulle: – Kirjoita näky niin selvästi tauluihin, että sen voi vaivatta lukea.  Näky odottaa vielä toteutumistaan, mutta määräaika lähestyy joka hetki, se hetki tulee vääjäämättä.

Jos se viipyy, odota, näky toteutuu varmasti ja ajallaan.

Kirjoita siis: Tuo kansa on perin juurin röyhkeä ja väärämielinen. Mutta vanhurskas saa elää, kun hän pysyy uskollisena”.

Ihmisten Syyllisyys.

Kirje Rooma kaupunkiin. 1:18-21.

Ihmisten syyllisyys

”Elohim viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa. Sen, mitä Elohim voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Elohim ilmaissut sen heille.

Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

Vaikka he ovat tunteneet Elohim, he eivät ole kunnioittaneet ja kiittäneet häntä Elohim, vaan heidän ajatuksensa ovat käyneet turhanpäiväisiksi ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt”.

Yllä olevat jakeet ovat kirjoitettu selkeästi. Siinä Paavali kohdistaa saarnaa ihmisiin ketkä eivät kunnioita Elämän Luojaa. He ovat valinneet itselle epäuskon ja synnin tien.

Rooma 4: 13.

”Ei Elohim sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi”.

Yllä oleva Paavali kirje kohta on alussa helppo lukea ja ymmärtää. ”Abraham katsottiin vanhurskaaksi”.

Siis Elämän Luoja (YHWH) itse valitsi Abrahamin, ja antoi hänelle uskomisen kutsun koetukset. 

Juutalaiset ja laki

4: 17-

Kuinka siis on? Sinä sanot itseäsi juutalaiseksi, sinä luotat lakiin ja ylpeilet Elohim (YHWH).

Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää. Sinä uskot olevasi sokeiden opastaja ja pimeydessä elävien valo, ymmärtämättömien kasvattaja ja kokemattomien opettaja, kun sinulla on tieto ja totuus hallussasi lakiin kirjoitettuna.

Kun siis opetat muita, etkö opetakaan itseäsi? Varastatko itse, vaikka julistat, ettei saa varastaa?

Teetkö itse aviorikoksen, vaikka kiellät muita tekemästä? Anastatko itsellesi temppelien aarteita, vaikka inhoat epäjumalia?

Kuinka sinä, joka ylpeilet laista, häpäiset Elohim rikkomalla lakia?

On kirjoitettu: ”Teidän vuoksenne pakanakansat pilkkaavat Elohim nimeä”.

”Ympärileikkaus on kyllä hyödyksi, jos noudatat lakia. Mutta jos olet lainrikkoja, ympärileikkauksesi on mitätön. Jos ympärileikkaamaton noudattaa lain säännöksiä, eikö häntä silloin tule pitää ympärileikattuna?

Ulkonaisesti ympärileikkaamaton, joka noudattaa lain käskyjä, on tuomitseva sinut, joka lain kirjaimesta ja ympärileikkauksesta huolimatta rikot lakia. Oikea juutalainen ei ole se, joka on juutalainen ulkonaisesti, eikä oikea ympärileikkaus ole se, joka on ulkonaisesti näkyvänä ruumiissa.

Oikea juutalainen on se, joka on juutalainen sisimmässään, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus, jota ei saa aikaan laki, vaan Henki. Tällainen juutalainen saa kiitoksen Elohim, ei ihmisiltä.

Mitä etuja sitten on juutalaisilla, ja mitä hyötyä on ympärileikkauksesta? Paljonkin, kaikin tavoin. Elohim on ensiksikin uskonut sanansa juuri heille.

Mutta vaikka jotkut ovatkin olleet epäuskoisia, ei kai heidän epäuskonsa tee Elohim uskollisuutta tyhjäksi?

Ei toki! Vaikka kaikki ihmiset olisivat valheellisia, Elohim on luotettava. Onhan kirjoitettu:

– Näin sinun sanasi osoittautuvat tosiksi ja sinä voitat, kun joudut oikeuteen”.

Mitä Paavalin yrittää tuoda esille? 

Paavalilla on inho teeskentelijöitä vasten. Paavali itse oli ollut teeskentelijä Fariseus, Paavali hyvin haisti teeskentelijä Juutalaiset, erikoisesti Fariseukset. Jos paavali jostain tiesi jotain, se oli Juutalainen kultuuri.

Uskonnolla teeskentely meni vastakarvaan Paavalin evankeliumi työssä, Paavali saarnasi teeskentelijöitä vasten, ja siten kirjoittaa samassa hengessä Juutalaisia uskonnon teeskentelijöitä vasten.

Jeesus samalla tavalla saarnasi käämit kuumana Fariseusten teeskentelyä vasten.

Katso Matteus luku 23.  Jakeet 1- 39.  

Voi teitä!

Jae 13-15.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te suljette taivasten valtakunnan ovet ihmisten edestä. Itse te ette mene sisälle ettekä päästä niitäkään, jotka menisivät.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te viette leskiltä talot ja latelette pitkiä rukouksianne vain näön vuoksi. Sitä ankarampi tulee olemaan teidän tuomionne.

”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset! Te teeskentelijät! Te kierrätte maat ja meret hankkiaksenne edes yhden käännynnäisen, ja kun siinä onnistutte, teette hänestä helvetin oman, kahta vertaa pahemman kuin itse olette”.

Miten tällaisia kirjoituksia pitää käsitellä?

Hyvin helposti saa sellaisen mielikuvan, että Juutalaiset Fariseukset Jerusalemissa olisivat olleet pahoja ihmisiä. Samalla saa sellaisen mielikuvan, että heidän Juutalainen uskontonsa myös oli pahuuden uskonto. 

Samoin saddukeukset Jerusalemissa.

Fariseukset

”Farisealaiset eli fariseukset (hepr. ‏פרושים‎, perushim, sanasta parash, “erottaa”, lat. pharisæ|us, -i) olivat juutalainen uskonnollis-kansallinen puolue nykyisen Israelin alueella. Farisealainen puolue syntyi alemman papiston keskuudessa noin vuonna 100 eaa. vastavoimaksi ylemmän papiston saddukealaisille. He pitivät itseään juutalaisten uskonnollisina johtajina. Farisealaisille tunnusomaista oli juutalaisen lain tarkka noudattaminen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten.

Fariseukset olivat yhteiskunnallinen liike, johon jäseniä liittyi kaikista yhteiskuntaluokista. Tavallisen kansan keskuudessa fariseukset olivatkin suosittuja yläluokkaisiin ja aristokraattisiin saddukealaisiin verrattuna. Suosiota kansan keskuudessa lisäsi myös Rooman miehittäjähallinnon vastustaminen ja vahva kansallismielisyys, johon liittyi hellenististen vaikutteiden vastustaminen juutalaisessa yhteiskunnassa. Fariseukset eivät kuitenkaan varsinaisesti olleet aktiivisessa vastarinnassa. Liikkeen piirissä oli myös sovinnaisempia näkemyksiä, joiden mukaan Rooman kanssa toimeen tuleminen oli järkevää, koska se takasi kohtalaisen rauhalliset olot”.  

https://fi.wikipedia.org/wiki/Farisealaiset

Saddukeukset

”Saddukeukset eli saddukealaiset olivat juutalainen uskonnollis-poliittinen ryhmä, joka syntyi noin 150 eaa. ja vaikutti aina Jerusalemin hävitykseen asti 70 jaa.

Saddukeukset olivat kehittyneet vanhasta pappisylimystöstä. He ottivat nimensä luultavasti kuningas Salomon ylipapilta Zadokilta, joka oli Jerusalemin temppelin esimies. Saddukeukset tähdensivät Tooraa ainoana sitovana lakina ja vastustivat farisealaisia, toista tuon ajan merkittävää ryhmää. Saddukeukset kiistivät farisealaisten uskon enkelien ja henkien olemassaoloon sekä sielun elämään kuoleman jälkeen. Saddukeukset eivät myöskään uskoneet siihen, että Jumala olisi puuttunut ihmeiden kautta ihmisten elämään. Saddukeukset torjuivat suullisesti välitetyt perinnäissäännöt, ja he alistivat ihmisen valinnanvapauden Jumalan kaitselmukselle. He eivät hyväksyneet myöskään ylösnousemusta”.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saddukeukset

Jeesuksen ja Paavalin kuuma käämi saarnoista saa hyvin helposti sellaisen mielikuvan, että kaikki Juutalaisten uskonnot Jerusalemissa olivat menneet pilalle, ja ainoa tie eteenpäin oli perustaa Uusi Uskonto, Jeesuksen opetusten kautta. Sitä samaa ajattelua on Kristilliset kirkot jatkaneet tuhansia vuosia. Entinen on mennyt pilalle ja uusi on perustettu entisen tilalle.

Paavali koki ihmeellisen valon, ja menetti näkönsä ajaksi. Sen uuden uskon käänteen jälkeen Paavali alkoi sovittaa ja perustella entistä Juutalaisten uskontoa uuteen Yeshua tien seuraajien uskontoon.

Paavali kaivoi syvälle Juutalaisena Fariseuksena, saadakseen jonkun kovan pohjan mille rakentaa hänen uuden uskontonsa teologiaa. Paavali fariseuksena, hänen Juutalaisen uskonnon ylpeys oli mennyt palaiseksi. Hän koki, että hänen Juutalaisessa uskonnossansa oli enemmän kaasun ilma reikiä kuin sveitsiläisessä juustossa.

Juutalainen järjestäytynyt uskonnon Instituutiot Jerusalemissa oli kokenut hengellisen katastrofin,  siellä alkoi hengellisyys vuotamaan ulos teeskentelyä ja ulkokultaista epäpyhyyttä. Niin kuin uppoava puu laiva missä tuhannet rotat alkavat tulla ulos kannen päälle, kun vesi täyttää kannen alla alakerrokset. 

 Mikä oli Alkuperäisen Juutalaisuuden totuus?

Eihän Mooseksen saama Toora kirjojen ohjeet ollut saatu Jerusalemissa.  Toora tuli Israelin kansalle Siinain vuoren huipulla erämaassa. 

Mooseksen Toora ja Jerusalemia ei pidä yhdistää yhteen ja samaan. Muuten siitä kehittyy virheellinen käsitys Elämän Luojan ohjeista ihmiskunnalle.

Siihen samaan Jerusalemin kivi seinää Jeesus ja Paavali löivät päätänsä usean kerran.  Ja sen päävaiva seurauksen kautta usein heittivät Juutalaisen vauvan pesu veden kanssa ulos pihalle.

Siten myös Länsimainen kirkko myös on tulkinnut Paavalin kirjeitten kirjoituksia ja Jeesuksen puheita siihen kanttiin, että Juutalaisten laki on paha asia. Siinä erehtyvät tulkitsemaan Mooseksen saama Toraa Juutalaisten perinteellisiin uskonnon opetuksien viilauksiin. Eihän sellaisessa tulkinnassa ole mitään järkeä.

Kansan pelastus Egyptistä

Parempi keino tulkita on mennä sinne ensisijaiseen Siinai vuoren Toora lähteeseen. Sinne missä Elämän Luoja ilmestyi Israelin kansalle. Se oli Elämän Luojan (YHWH) antamat sanan ohjeet mitä myös Jeesus ihmisenä noudatti 2000 vuotta sitten, ja sen Toora kirjojen opetuksen uskon kautta ihmisenä, Jeesus voitti elävän sielun silmien himot, lihan himot, elämän ylpeyden ja Saatanan juonet viedä häntä harhaan.       

Mikä todellisuudessa oli Paavalin saama koulutus ja opetus Mooseksen ohjeitten suhteen?

Todennäköisesti sen ajan kulttuurissa Saatana oli sekoittanut sitä alkuperäistä Juutalaisten Toora opetuksen ohjeita niin kierosti kansan keskellä, että jopa Paavali alkoi uskomaan, että sen ajan kulttuurin perinteellinen Juutalainen Toora laki koulutus minkä oli saanut, olikin harhaan vievä pahuuden lähde. Sellaisen johtopäätöksen voi saada, kun lukee Paavalin käsi kirjoituksia.  Paavali seuloo Juutalaisten uskonnon opetusta moneen kertaan, niin kuin pakkomielisesti.

Paavali yrittää ruotia itsestä sen subjektiivisen Juutalaisen Fariseusten instituution opetuksen.  Häntä vaivaa se totuus, että hän oli uskonut johonkin opetukseen olevan täysi totuus, mutta myöhemmin itse koki ja huomasi että se oli ollut vain puoli totuus. Se laittoi Paavalin toimimaan saadakseen kiinni täyden totuuden opetuksen itselle, ja päästä eroon niistä puoli totuuksista.

Mitä Paavalin mielessä oli, kun kirjoitti seuraavasti?  

”Laki tuo mukanaan Jumalan vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.

Todennäköisesti Paavali kokemuksessa on hänen pitkän elämänsä Juutalaisuuden hairahdus, ollut intohimoinen fariseus, ja samalla hengellisesti täysin pihalla. Paavali fariseuksena oli ollut lihassa, ja pettänyt itseä omassa mielikuvituksessa, siis elämän ylpeydessä.   

Tämän Paavalin Filosofointi että ”laki tuo Elohim vihan”, on hölön pölyä. Niin kuin, jos ei ole lakia niin sitten ei ole rikkomustakaan. Sehän on mielettömän ajatus.

Kirjoitus johtaa sinne missä että Aatami ja Eevalle oli annettu ohjeet, tai sääntö, tai laki, ne ovat yhtä ja samaa. Sillä Elämän Luoja vaati Aatamilta ja Eevalta, että he käyttävät kuuliaisuutta, älyä, tajuntaa, mielikuvitusta, tahtoa, muistia ja tunteita. Ei ole mitään väliä mikä se elämän puu paratiisissa oli, yksi asia oli selvä, siihen ei saanut koskea.  Se oli laki minkä Elämän Luoja asetti Aatamille ja Eevalle.

Miksi? Siksi että Elämän Luoja on aina oleva yli Hänen luomuksensa työn. Ihminen ei ikinä tule olemaan yli Elämän Luojaa.

Vertauskuvana voi käyttää ihmistä ja lemmikki elämiä. Ihminen voi ihastua lemmikki eläimeen, vaikkapa koiraan, ja koira voi olla hyvä ihmisen kaveri, mutta ei ikinä ”ihmisen paras kaveri”.

Ei ikinä tule olemaan sellaista tulevaisuutta, että ihminen alistaa itsensä lemmikki eläimelle, sehän olisi ihmisen älyn ja tajunnan sosiaalinen häpäisy.

Jos koiralla ja ihmisellä on pitkä välimatka Elämän Luojan silmissä, ihmisellä ei ole näkyä siitä miten pitkä välimatka on ihmisen ja Elämän Luojan välillä. Tiedämme että Elämän Luoja ei ole materiaalinen, myös on Infinite, ja ihminen on suurin osin materiaalinen, ja finite.

Jos Elämän Luojan yksi päivä voi olla tuhat vuotta, ja Elämän Luojan tuhat vuotta voi olla yksi päivä, ihmisen on hyvä pitää mielen ajatuksia joustavana, kun heijastaa itseään elämän Luojaan.   Ihminen on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi, elävän sielun mielen toimintojen äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet. Siinä on ihmisen työkalut oppia ajattelemaan Elämän Luojan tahdon mukaisesti maan päällä.     

Rooma 4:13- 25.

Usko ja Jumalan lupaus

”Ei Jumala sen vuoksi luvannut Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen koko maailmaa perinnöksi, että Abraham noudatti lakia, vaan siksi, että Abraham katsottiin vanhurskaaksi, kun hän uskoi. Jos näet perillisiä ovat ne, jotka vetoavat lain noudattamiseen, silloin usko menettää merkityksensä ja lupaus raukeaa.

Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.

Lupaus ja usko kuuluvat yhteen sitä varten, että kaikki olisi armoa. Näin lupaus on varma ja koskee kaikkia Abrahamin jälkeläisiä, ei vain niitä, joilla on laki, vaan myös niitä joilla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä, niin kuin on kirjoitettu: »Minä olen tehnyt sinut monien kansojen isäksi.» Tähän Jumalaan Abraham uskoi, häneen, joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat olemaan”.

Mitä Paavali ajatteli, kun hän noin kirjoitti?

Paavali kirjoitti Rooma nimiseen kaupunkiin, sen ajan Juutalaisten hengellisyyden imu tilaan. Siellä Juutalaisessa kultuurissa oli hengen puute, siis hengellinen imu tila, ja samalla ne Juutalaiset olivat innokkaita harrastamaan uskonnon rituaalia. Heillä oli yritys uskonnon rituaalien kautta tuottaa hengellisyyttä. Niin kuin katolliset kirkon rituaalit. Yritys tuottaa sillä hengellisyyttä.

Tämä yllä oleva Paavalin kirjeen jakeet, ”Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.  Sitä ei pidä ymmärtää väärin.

Moni helluntailainen uskovainen on lukenut sen Paavalin kirjeen kohdan ja ymmärtänyt se väärin suhteessa Juutalaisen Raamatun kokonaisuuden suhteen. Sitten jakaa sellaista tietoa, että Elämän Luojan ilmestyminen maan päälle Siinai vuorella oli väliaikainen ilmiö.

Elämän Luoja ei tee väliaikaisia ilmiöitä. Hän sanoo mitä tarkoittaa ja tarkoittaa mitä sanoo. Kymmenen sanan ohjeet ovat Elämän Luojan viisaus ihmiselle ottaa vastaan. Se oli Elämän Luojan viisaus 3460 vuotta sitten, ja on Elämän Luojan viisaus ihmiselle niin pitkään kuin ihminen kävelee maan päällä.  

Ihminen ei ikinä ole ollut vapaa laista materiaalisessa maailmassa. Materiaalinen maailma toimii monella tasolla lakien vuorovaikutuksen kautta. Ilman lakeja materiaalinen maailman kaikkeus ei pystyisi olemaan tasapainossa.

Ilman lakia ihmisellä ei ole älyä , tajuntaa, mielikuvitusta eikä vapaata tahtoa. Ihminen itse pitää hallita elävän sielun mielen toiminnat, sen kautta ihminen saa tietoa ja kasvaa ymmärryksessä Elämän Luojan tiedossa.

Paavali kirjoitti Rooma nimiseen kaupunkiin, siellä oli varmaan useita Juutalaisia piirejä ja kulttuuria. Nämä Juutalaiset Rooma nimisessä kaupungissa olivat diaspora juutalaisia. Kaukana pois Juutalaisten koti maasta. Kolme kertaa Jerusalemissa vuodessa, Juutalaisten kalenterin mukaan?

Kuka kävi Jerusalemissa, kuka ei, kävi enemmän tai kävi vähemmän. Onko mitään uutta mitä emme tiedä ihmisistä? Uskosta, luopioista, herätyksestä.

Me tiedämme sen verran että Timoteuksen äiti oli Juutalainen, ja myös Juutalainen luopio. Vaikkapa Paavali kirjoitta Timoteukselle niin ruusuisasti. 2 Timoteus 1:5.  

”Kiitän Elohim, kun muistan sen vilpittömän uskon, joka sinulla on ja joka oli jo isoäidilläsi Looiksella ja äidilläsi Eunikella; myös sinulla se on, siitä olen varma”.

Timoteuksen äiti Eunice, oli kasvanut diasporassa. Juutalaisena hänen olisi pitänyt mennä Juutalaisen kanssa naimisiin. Niin ei käynyt. Eunice liittyi kreikkalaisen miehen kanssa ja sai pojan. Juutalaisena äitinä, 8 päivän jälkeen hänen lapsi olisi pitänyt ympärileikata. Mutta niin ei käynyt. Miksi eivät noudattanut Juutalaista lakia? Siksi että Eunice oli tehnyt kreikkalaisen pakanan kanssa liiton. Timoteus ei saanut Juutalaista kasvatusta ainakaan isältä.

Mitä Paavali sanoi Timoteuksen äidille?

Skenaario: Hyvä Eunice.  Olet suuresti rakastettu. Kuule Eunice, älä välitä, vaikkapa sinä et ole noudattanut Juutalaista lakia. Kuule Eunice, mehän tiedämme, että ”Laki tuo mukanaan Elohim vihan; ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan”.

Skenaario jatkuu: Siis Timoteus ilman ympärileikkausta, ilman Juutalaisen lain noudattamista, hän säästyy rikkomukselta.

Paavalin Hölön pölyä. Paavali oli Juutalainen Fariseus, pahasti rappeutunut ihmisenä, niin rappeutunut että oli täysin sokea hengellisesti, ei edes Stephanus hengellisyys herättänyt mitään muuta Saulissa kuin vain Samarialaisia vasten murhaavaa vihaa.

On hyvä erottaa Paavalin kirjeistä Paavalin hölön pölyt. Sillä Paavali kirjoitti ensisijaisesti Juutalaisten tilanteisiin. Sen ajan Juutalaisten pakkomieliseen maailmakuvaan, ja se ristiriita mitä Israelille luvattu Messias, Yeshua Nasaretista tuotti.  

Paavali ei kirjoittanut kuin paavi antamassa ohjeita pakan kansoille. Paavalilla ei edes ollut mitään hajua että hänen kirjeistä joskus myöhemmin tehtäisiin niin suuri numero. “Pyhä Paavi”?

Paavalin ajalla oli vain yhdet pyhät Kirjoitukset, Toora ja Tanakh. Siinä alkuperäinen Juutalaisen Raamatun kokonaisuus.

Mitä Paavali sanoi Timoteuksen äidille? Jotain seuraavaa.

Olet tehnyt väärin, kun et Juutalaisena ympärileikannut poikaasi Timoteusta. Se on Juutalaisille annettu käsky, ja Juutalainen tapa, ja Juutalaisten pitää noudattaa Elämän Luojan antamia lakeja. 

Eunice noudatti Paavalin ohjetta ja Timoteus ympärileikattiin nuorena aikuisena. Sitten Timotouksesta vihdoin tuli aito Juutalainen, Juutalaisten lain mukaisesti.

Oliko Yeshua Nasaretista ympärileikattu?

Oliko Jeesus Juutalainen? Siinä vastaus.

Jeesus ja laki

Mattus 5: 17-20.

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan”.

Kumpi tuli ensiksi, kana vai kanan muna?   Elämän Luoja vai Mooses?

Mooses vai Jeesus?  Jeesus vai Paavali?   Kaikissa nämä palvelivat yhtä Elämän Luojaa, Yehovaa (YHWH).

Moni uskovainen palvelee Paavalin kirjeitten epä-logiikan lakia, ja samalla sekoilee. Eikä tiedä paljonkaan mitään Elämän Luojan tarjolla olevasta uudesta elämästä.  

Uskon Kohteen Tiedon Puoli Totuus

Ihmisen elävän sielun mielen toimintojen kautta uskominen on usein enemmän subjektiivinen uskomus kuin objektiivinen uskominen. Uskominen tai epäusko ovat luonnollisia ominaisuuksia ihmisen elävän sielun mielen toiminoissa. 

Usko.

“Usko on asenne siitä, että jotain on niin tai on totta.

Epistemologiassa filosofit käyttävät termiä “uskomus” viittaamaan todellisiin tai vääriin ideoihin ja käsitteisiin liittyviin henkilökohtaisiin asenteisiin”.

“Uskomus” ei kuitenkaan vaadi aktiivista itsehavaintaa ja ympäri tarkkailua. Esimerkiksi harvat pohtivat, nouseeko aurinko, oletetaan vain. Koska “uskomus” on tärkeä osa arkipäivää, Stanfordin filosofian tietosanakirjassa Eric Schwitzgebel toteaa, siihen liittyvä kysymys: “Kuinka fyysisellä organismilla voi olla uskomuksia?”

https://en.wikipedia.org/wiki/Belief

Uskon Psykologia

“Valtavirran psykologia ja siihen liittyvät tieteet ovat perinteisesti käsittäneet uskoa ikään kuin se olisi mielenterveyden yksinkertaisin muoto ja siksi yksi tietoisen ajattelun rakennuspalikoista.

Filosofit ovat yleensä olleet abstraktimpia analyysissään, ja suuri osa uskomuskonseptin elinkelpoisuutta tutkivasta työstä perustuu filosofiseen analyysiin.

Uskomuksen käsite edellyttää subjektia (uskovaa) ja uskon objektia (ehdotus). Joten, kuten muutkin ehdotukselliset asenteet, usko merkitsee mielentilojen ja tarkoituksellisten olosuhteiden olemassaoloa, jotka molemmat ovat mielenfilosofian kiihkeästi keskusteltuja aiheita, joiden perusta ja suhde aivotilaan ovat edelleen kiistanalaiset.

Uskomukset jaetaan joskus keskeisiin uskomuksiin (joita ajatellaan aktiivisesti) ja dispositiivisiin uskomuksiin (jotka voidaan omistaa jollekin, joka ei ole ajatellut asiaa). Jos esimerkiksi kysyt “uskotko, että tiikerit käyttävät vaaleanpunaista pyjamaa?” joku voi vastata, että he eivät, vaikka he eivät ehkä ole koskaan ajatelleet tätä tilannetta aikaisemmin.

Tällä on tärkeitä vaikutuksia uskomuksen neuropsykologian ja neurotieteen ymmärtämiseen. Jos uskomuksen käsite on epäjohdonmukainen, kaikki yritykset löytää taustalla olevia hermoprosesseja jotka tukevat sitä, epäonnistuu”.

https://en.wikipedia.org/wiki/Belief

Siis jos tutkiva ihmisen uskoa löytävät ristiriitaista tietoa siitä mikä on hajanainen uskon aiheessa, sitten kaikki yritykset kaivaa tietoa mielestä mikä tukisi uskon tarjousta epäonnistuu.   

Kysymyksen taustalla  on Älyllinen, Tiedollinen, Intellektuellisuuden Rehellisyys

Eihän ihminen voi ottaa vastaan tarjousta, olipa se tarjous mitä vain, ruoka tavaraa, esine tavaraa, auto kauppa, vaate kauppa, talo kauppa, tai ihmisen suhde tarjous.

Jotain perusteita pitää löytyä tarjouksen esityksessä.

Tarjouksen edustajat yleensä tekevät itsealoitteita, tavata ihmisiä ja tarjota ihmisille sitä mitä heillä on tarjottavissa.

Ruoka kaupassa saattaa olla tarjous mitä saa maistaa, ja sitten sen esinäytteen ja maku testin kautta saavuttaa luottamusta ja uskoa että se tarjous olisi hyödyllinen hyväksyä ja ottaa vastaan.

Auto kaupat antavat koe ajoja, yleensä käytetyille autoille. Koe ajon ajalla ihminen saa enemmän luottamusta koe ajon kokemuksen kautta,  ja sen siten sen kokemuksen tai näytteen kautta tekee johtopäätöksen, että onko se auto tarjous riittävän sopiva siinä tilanteessa.

Mitä tarjouksia kalastajat tekevät kaloille?

Kalastajat myös tekevät tarjouksia kaloille, mutta ei rehellisesti. Kalastajat jopa suoraan huijaavat kaloja tai kalastavat näkymättömillä verkoilla, haavilla tai nuotalla. Ihmisen ja kalan suhde on surkea ja peto eläimen kaltainen suhde. Niin kuin susi mikä juoksee peura parven perässä metsässä, yrittäen saavuttaa jonkun, joka on hitaampi toisia tai tekee esteen kanssa virheen.

Millä tavalla järjestäytynyt Uskonto tarjoaa uskontoa?

Se on yleensä Elämän Luojan  palveluksen kautta, kirkon jäsenyyden tai kirkon tapahtumisten kautta.

Kirkon totuuteen liittyvät väitteet yleensä osoittavat Raamatun  opetuksiin. Kirkko puolustaa itseä ja olemassaoloa Raamatun totuuksilla.

  • Kirkkojen yksi ongelma on, että heidän opetuksensa ovat oman kirkko tunnustuskunnan tulkinnan varassa. Kirkon tunnustuskuntia on maailmalla tuhansia, siis eri tulkintoja Raamatun totuuden väitteet.  Monesti jossain määrin virheellisiä ihmisten tulkintoja.
  • Toinen ongelma on kansojen ja kulttuurien erot.  Kulttuuri erot ovat alttiita tulkinta virheille.
  • Kolmas ongelma on kansojen kielen erot. Hebrea, Kreikka, Englanti, Ruotsi, ja Suomien kieli. Sanan huippu älyn alkuperäinen viesti rappeutuu usein tulkinta prosessin kautta.
  • Neljäs ongelma on ihmisen tietämättömyys 4000 vuoden historian tapahtumista.
  • Viides ongelma on ihmisten tietämättömyys ihmisen elävän sielun subjektiivisen mielen toimintojen virheistä. Äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet. Ihmisen ajattelu on helposti altis virheille.  
  • Kuudes ongelma on elämän kiire. Ihmiset yleensä elävät työ elämän kiireissä. Työ elämästä ihmiset saavat motiivit uhrata itseä, uhrata aikaa ja uhrata resursseja tehdä työtä.
  • Seitsemäs ongelma on elämän kunnioituksen puute. Ihmiset usein eivät ole antaneet riittävästi aikaa viettää luonnon parissa, ajatella elämän ihmettä, ja kaikkea sitä hyvä mitä elämä antaa täysin ilman pyytämättä mitään vastiketta. Siksi se on ihmisen vastuu antaa aikaa hyvälle järjestyneelle elämälle, olla kiitollinen elämän suhteen.

Miten Yeshua Nasaretista esitti Juutalaisen Raamatun totuuden väitteet?

 Jeesus Nasaretista oli Juutalainen, Jeesus Nasaretista oli opettaja Rabbi, Profeetan henkinen evankelista ja saarnaaja ja samalla myös Suuri Sovittaja. Kaksi Suurta sovittajaa ihmiskunnan ja Elämän Luojan välillä, Mooses ja Yeshua Nasaretista.  

Mikä oli elämän Luojan kutsumus Jeesuksen elämälle?

Yeshua, (Pelastaja) Nasaretista oli Israelin kansan Pelastaja Messias. Ja myös suuri Sovittaja, Israelin kansa,  ihmiskunnan ja Elämän Luojan (YHWH) Yehovan välillä.

Perus Asiat Raamatun Totuuksien Väitteistä

On olemassa perusasioita Raamatun totuuden väitteessä.

Raamattu väittää olevan totuuden sana ihmiskunnalle Elämän Luojalta.

Raamatun kirjat veistit pitää kuulla tai lukea itse, mutta se sitten on altis ihmisen elävän sielun mielen toimintojen subjektiiviselle tulkinnalle. Subjektiivisen mielen kautta ihminen helposti tulkitsee Raamatun tekstiä virheellisesti. Sehän oli myös Jeesuksen kokemus Pyhistä Kirjoituksista. Ihmisen on vaikea päästä kiinni puhtaaseen Raamatun Pyhään totuuteen. Miksi niin on?

Siksi että ihmisen elävän sielun mielen toiminnot ovat alttiita synnin virheille:

  • Silmien himot
  • Lihan himot
  • Elämän Ylpeys
Miten ihminen voi lukea Raamatun totuuksia objektiivisesti?

Mistä ihminen tietää mikä on syntiä?

Ihmiskunnalle on annettu synnin määrityksen Mooseksen Kolmannessa kirjassa. Siinä kirjassa yksiselitteisesti tavataan mitä tekoja on sallittu ihmiselle, ja mitä tekoja ei ole sallittu ihmiselle. Ne teot mitkä eivät ole sallittu ihmiselle on syntiä.

Raamatusta ei voi lukea pedantti mielen asenteella. Niin kuin keräisi ja pitäisi kirjaa pisteistä. Raamatun opetus on Pyhän Elämän Luojan kunnioitusta Pyhässä Hengessä. Siinä ei pidetä kirjaa pisteitä, ei. Siinä pitää olla elävä usko, Elämän Luojan suhteen. Yehova (YHWH), Alku Syy. Elämän Luoja. Abba Isä. Ihminen voi mennä luonnon keskellä ja ottaa pisteet ylös mitä Elämän Luoja on antanut ihmiskunnalle elämän kautta.

Uskovaisten Sekoilu

Hyvin helposti uskovaiset uskovat, ja uskovat lisää, ja vielä uskovat lisää, mutta he ovat samalla olleet laiskoja oppimisen, lukemisen, ja tiedon suhteen.  Moni uskovainen on uskossa oman subjektiivisen uskon kanssa. Eikä Objektiivisen Pyhän Raamatun kokonaisuuden suhteen.

Mitä Oppia Jeesuksen Elämästä on Uskovaiselle?

Tässä muutama opin aihetta:

  1. Jeesus 2000 vuotta sitten oli 100 % ihminen maan päällä.
  2. Jeesuksen piti kuolla ihmisenä. Eihän Elämän Luojaa voi tapaa. Siis Jeesus oli 100 % ihminen maan päällä.
  3. Jeesuksen syntyminen ja elämän kutsumus oli Israelin Messias, suuri Sovittaja ihmiskunnan ja Elämän Luojan välillä.
  4. Jeesus syntyi maan päälle 2000 vuotta ihmiseksi, eikä mikään yliluonnollinen jumalallinen olemus.
  5. Jeesus itse sanoi, että sen mitä hän tekee uskossa, Elämän Luojan (YHWH) kautta.  Jeesus myös sanoi että hänen jälkeen tulee myös muut uskovaiset ihmiset tekemään suurempia tekoja kun hän teki uskon kautta.
  6. Jeesus suorasti tunnusti, olevan ihminen, ja suurien uhrauksien kautta, uskon ja rukouksen kautta teki ihmeitä maan päällä.
  7. Mooses myös teki valtavia ihmeitä YHWH Uskon kautta. Elias teki ihmeitä YHWH uskon kautta. Monet muut hebrealaiset profeetat tekivät suuria ihmeitä heidän YHWH Hengen kautta.
  8.  Jeesus on hyvä paimen. YHWH Abba Isän ominaisuuksien kaltainen.

Mitä Oppia Raamatun Pyhistä Kirjoituksista on Uskovaisille?

Pyhät Raamatun kirjotukset ovat kirjoitettu Torah ja Tanakh kirjoihin.

Karismaattinen kristillisyyden opetus vai kuolleen uskonnon opetus?

Kumpikin on täynnä vääriä tulkintoja.

  1. Kristityillä on yksi Korkea pappi. Se on Yeshua Messias Pelastaja.
  2. Kristityt eivät ole saaneet lupaa/vapautta mennä kaikista Pyhään Temppelin osaan. Se on varattu vain Korkealle Papille, Jeesukselle. Sama perusjärjestys pysyy ja pitää Elämän Luojan suunnitelmasta, niin kuin oli Mooseksen aikana Teltta majassa. Sehän oli maali kaava todellisesta Hengellisestä taivaasta. Yksi korkea Pappi.
  3. Pyhä Pappeus. Leviläiset olivat papisto klaani. Silti ei kaikki Leviläiset olleet telttamajan pappi virassa. Suuri osa olivat apulaisia. Papin virka oli suuri etuoikeus, siis päästä telttamajan pyhään paikaan. Sitä varten oli ohjeet ja suuret vaatimukset pyhästä ja epäpyhästä. Kristityt ovat päässeet pyhään paikaan mutta ei kaikesta pyhään paikaan. Väärä opetus sen suhteen johtuu sanan tulkinnasta. Hebrea kielen sanasta kaikista pyhä, ja kreikkalaisen sanan tulkinta pyhälle. Tulkinta virhe, pyhän paikan ja kaikesta pyhän paikan välillä.   
  4. Vihollisuuden kysymys? Telttamaja malli taivaasta, Torah ja Tanakh kirjoitukset eivät olleet ihmisten vihollinen.  Suurin vihollinen on ihmisen oma tahto. Silmien himot, lihan himot ja elämän ylpeys.  Miksi sitten syyttää Mooseksen saamia ohjeita Elämän Luojalta viholliseksi?   
  5. Moosekselle annetut ohjeet Elämän Luojalta pitää ja pysyy.  Ohjeet tulivat ulkopuolelta aikaa ja tilaa. Elämän Luoja ei ole muuttunut 3.5 päivässä. 3500 vuotta vai 3.5 päivää? Kuusi kappaletta yhtä tai puolitusinaa toista, sama summa määrä.
  6. Saako ihminen syödä mitä haluaa? Ei. Sanoo Elämän Luoja. Aatami ja Eeva eivät hyväksyneet sitä, ja mikä riesa heidän tottelemattomuudestansa tuli koko ihmiskunnalle. Syömisellä on väliä. Se on suuri osa itse hallintaa ja itsekuria.
  7. Ruuan ohjeitten suhteen, Mooseksen kolmas kirja on vain kaksi sivua. Ei sen enempää. Mitä sitten.
  8. Lepopäivä Sapatti.  Se on ikuinen käsky. Se myös liittyy vanhempine kunnioitukseen. Vanhempien kunnioitus ja lepo päivä sapatin pito ovat osa toisia, erikoisesti lapsien kasvatuksessa.
  9. Lasten kuuliaisuutta koetellaan kasvuiässä, alusta lähtien. Sapatti antaa hyvän mahdollisuuden kasvattaa ja opettaa lapsia kunnioittamaan Elämän Luojaa.
  10. Alkuperäinen Shabbath käsky, Mooseksen aikana, oli perheille, koti tiloissa. Sitä pidetiin kotona, perheen kesken. Ei mitään yleisiä kokousia Shabbath aikana. Perjantai aurinko laskun hetkestä 24 tunnin ajan. Lepopäivä, Shabbath.

Kirkon opetukset ovat usein täysin pihalla Raamatun opetuksista.

Miten?

Siten että he ovat luoneet Länsimaisen lahkon Paavalin opetuksista.  

Eikä mitään tasapainoa Raamatun Pyhine kirjoituksien suhteen.

Pyhät Kirjoitukset sanovat, että Torah ohjeet ovat yhä voimassa.

Kirkko tulkitsee, että Torah ohjeet ovat LAKI. Ja että Jeesus poisti LAIN uskovaisten elämästä.

Siten uskovaiset Kristityt elävät uskosta, Jeesuksen uskossa.

Siten monet uskovaiset ovat Jeesus lahkolaisia.

Jeesus lahkolaisuus on ihan hyvä asia, jos siihen ottaa mukaan Torah ja Tanakh opetukset. Yehova (YHWH).

Pitää Pyhä Shabbath. Ei siksi että keräisi pisteitä. Siksi että kunnioittaa Elämän Luojan ohjeita elämässä.

Eikä syödä sellaista mitä Elämän Luoja ei ole sallinut ihmisten syödä. Ei siksi että keräisi pisteitä, vain siksi että kunnioittaa Elämän Luojan ohjeita ihmiselle.

Kysymys Jeesus lahkolaisista ja Messias Juutalaisien opetuksien eroista on perin pohjin ihmisten omasta tahdosta. Ihmisillä on vapaa tahto, ja enemmän tai vähemmän omaa tahtoa käytössä.  

Ihmisen oma tahto on paha asia, jos sitä käyttää väärin. Monen ihmisen pahin vihollinen mitä ikänä tapaa on itse, oma tahto. Ihmiset tekevät tyhmiä omasta tahdosta.  Miten ihminen vapautuu omasta tahdosta?

Oppimalla ja elämällä Elämän Luojan tahdon mukaisesti. Sehän alkaa elämän kunnioituksella maan päällä, kerran viikossa lepo päivänä. Uhrata oman tahdon Elämän Luojan asettamalle lepo päivän hyväksi. Siitä lähtee oppiminen, tajuta, uskoa, mitä Elämän Luoja on sanonut ihmiskunnalle?

Miksi monesti uskovaisten perheen lapset eivät usko Elämän Luojaan? Heidän oma tahto.

Miksi kaikki Juutalaiset eivät usko Elämän Luojaan? Miksi kaikki Juutalaiset eivät usko Yeshua opetuksiin? Oma tahto.

Miten voisi auttaa ihmisiä uskomaan Elämän Luojan sanomalle? Aloita Shabbath lepopäivällä. Uhraa yksi päivä omasta tahdosta, (viikolla) Elämän Luojan kunnialle. Aloita ja opi se tapa ennen kuin menet naimisiin ja ennen kuin sinulle itsellä on lapsia perheessä.

Kun ensiksi opit Elämän Luojan ohjeet, siis opit tuntemean totuuden Elämän Luojasta, sitten on jonkunlainen mahdollisuus että sinun perheen lapset tai ystävät alkavat uskomaan Elämän Luojan ohjeisiin, sinun esimerkin kautta.

Kiitos vierailusta Koti Uskonto Isänmaa verkkosivuilla.

Toivottavasti tämä kirjoitus oli älyllinen, provokatiivinen ja ajatuksia herättävä kirjoitus aihe.    

Tieto Vai Usko?

Tieto vai usko kysymys on yleinen ilmiö ihmisten keskustelussa. Uskominen on usein epävarmaan, pelkästä uskosta usein puuttuu varmuus. Uskominen usein ihmiselle on halu, himo tai toive. Sekulaarit humanistit uskovat vaikkapa eivät aina ymmärrä miksi uskovat.

Henkilö kohtainen uskominen on eniten subjektiivinen uskomus. Uskomisesta usein puuttuu objektiivinen totuus.   Rakkaus myös on usein henkilökohtainen uskomus, siitä usein puuttuu objektiivinen totuus.  

Raamatun esikuvat uskosta aina perustuu tietoon. Henkilökohtaiseen tietoon, olipa se tieto yliluonnollinen kokemus, tai luotettava tieto elämästä.  Abrahamilla oli tietoa hänen kutsumuksestansa ja uskosta. Samoin Mooseksella oli tietoa hänen kutsumuksestansa ja uskosta. Mooses suoraan kysyi, kun koki yliluonnollisen ihmeen, Kuka olet? Mitä kerron sinun olevan? Vastaus oli ensiksi ”Minä olen”. Ja myöhemmin luotettavuuden koetuksen kautta Elämän Luoja antoi Hänen henkilökohtaisen nimensä Moosekselle, YHWH.  Abraham ja Mooses tarvitsivat tietoa, että pystyivät jatkamaan eteenpäin uskon tiellä.     

Jokainen ihmisen, terveen mielen prosessin tiedon kautta, ottaa selvää ympäristön tilanteesta, älyn, tajunnan, muistin ja mielikuvituksen avulla.

Suuri osa ihmisen valinnoista perustuu tietoon

Ihmisen tajunta ja ajattelu mudostuu tiedosta. Henkilökohtaista tietoa mikä on omistettu itselle omaksi oman mielen prosessien kautta. Henkilökohtainen tieto muodostaa ihmisen identiteetin ja persoonan. Henkilökohtaista persoonaa muokkaa oman mielen äly, tajunta, tahto, halut, mielikuvitus ja arvot.  

Ihmisen vauvan mielen toiminnat avitetaan toimimaan terveellisesti rakastavien vanhempien piirissä. Samalla tavalla avustetaan lasta ajattelemaan niin kuin lasta avustetaan seisomaan ja kävelemään pystysuorassa asennossa. Ihmisen mielen ajatukset samalla tavalla pitää kehittyä ja kasvata seisomaan pysty suoraan syy ja seuraus maailman totuuden edessä.

Ihmiselle Elämän Luoja on asettanut raamit, moraaliset raamit. Ohjeet elämän raamien sisälle löytyvät Mooseksen kirjojen sisältä, Toisen Mooseksen kirja luku 20, ja kolmas Mooseksen kirjan luku 18. Siellä Elämän Luoja (YHWH) kirjaimellisesti antaa ohjeet mitä tekoja ihmiselle on sallittu, ja mitä tekoja ihmiselle ei ole sallittu. Siis Ensimmäinen Syy, Elämän Luoja, ulkopuolelta materiaalisen maailman aikaa ja tilaa, toimii rajattoman huippu älyn tiedon perustalta, luonut ihmisen rajallisesti ajattelevaksi, itsensä kaltaiseksi, toimimaan syy ja seuraus maailmassa moraalisella tavalla.

Ihmisen vapaa tahto antaa ihmiselle autonomisen kyvyn toimia itsealoitteisesti. Luoda ja tehdä hyvää, Elämän Luojan tahdon mukaisesti, tavoilla mitkä antavat kunniaa Elämän Luojalle, Elämän Luojan maailmassa.

Ihmisen mielen tahdossa vakava hairahdus

Ihminen on vakavasti eksynyt, jos ei saa oikeata tietoa vanhempien kautta Elämän Luojasta. Ihminen ilman tietoa Elämän Luojasta, tai ilman uskoa Elämän Luojan Luomus työhön on Saatanan valheitten huijaama ihminen. Ja samalla tekee itsestä oman kaltaisen jumalan.

Miksi ihminen kieltäisi sitä tietoa mikä on esillä elävässä luonnossa? 

Ensisijainen todiste Elämän Luojasta

Vastaus siihen ristiriitaan on väärä usko. Ihminen saattaa ”uskotella” itselle, kun kokee ristiriitaa sisäisesti subjektiivisen ja ulkopuolisen tiedon kanssa. Kumpi tieto on enemmän luotettava tieto?

  • Lihan mielen himot ja halut
  • Objektiivisen tiedon raamit

Jos ihmistä on kasvatettu perillisiin kaavoihin, lapsesta asti sillä tavalla, että ihminen on kuin karja tai riista eläin, syö, juo, oppii, syö, juo, menee töihin, tekee töitä, lepää, nukkuu, herää, syö, juo, tekee enemmän töitä ja palaa kotiin. Sitten sellaisesta elämästä muodostuu henkilökohtainen maailmakuva.  Usein sellaisesta elämän rytmin tavoista puuttuu laajempi ajattelu mikä olisi ulkopuolella työelämää. Ajatuksia elämän filosofiasta, arvoista, elämisen päämääristä.

Työ elämä on usein erittäin vaativa

Työ elämä usein vie voimat, ajan, vapauden, ja liikkumisen varaa. Että voi saada selvää objektiivisen maailmakuvasta ihmisen pitää oppia arvostamaan tietoa uudella tavalla. Uudella tavalla siksi että tiedon määrä on lisääntynyt monin kerroin. Yhä enemmän ihmiset ovat riippuvaisia tiedolle. Tieto liikkuu uusien tiedon kanavien kautta.  

Tieto pitää olla tarkkaa, että tieto on luotettava

Kaikki tieto ei ole tarkkaa. Oppiminen pitäisi tapahtua tarkan tiedon yhteydessä. Epävarma tieto lisää epävarmuutta. Epävarma tieto syövyttää uskoa. Epävarma tieto tuottaa sekoilevia ajatuksia ihmisen mielessä. Uskominen on halpaa, ilman luotettavaa tietoa.

Luotettavaa Tietoa.

Matteus 1: 24.

Jeesuksen sukuluettelo

”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo:

Abrahamille syntyi Iisak, Iisakille Jaakob, Jaakobille Juuda ja tämän veljet,

Juudalle Peres ja Serah, joiden äiti oli Tamar, Peresille Hesron, Hesronille Ram,

Ramille Amminadab, Amminadabille Nahson, Nahsonille Salma, Salmalle Boas, jonka äiti oli Rahab, Boasille Obed, jonka äiti oli Ruut, Obedille Iisai ja Iisaille Daavid, kuningas”………………..

”Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut:

– Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel –

se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme. Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.”

—————

 

Johannes Kastaja

Matteus 3:1- 12.

Noihin aikoihin Johannes Kastaja tuli ja alkoi julistaa Juudean autiomaassa: ”Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle!” Juuri häntä tarkoittaa profeetta Jesajan sana:

– Ääni huutaa autiomaassa:

”Raivatkaa Adonaille tie, tasoittakaa hänelle polut!”

Johanneksella oli yllään kamelinkarvavaate ja vyötäisillään nahkavyö, ja hänen ruokanaan olivat heinäsirkat ja villimehiläisten hunaja. Hänen luokseen tuli paljon väkeä Jerusalemista, joka puolelta Juudeaa ja kaikkialta Jordanin ympäristöstä. He tunnustivat syntinsä, ja Johannes kastoi heidät Jordanissa.

Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia* , hän sanoi heille:

”Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan?

Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!

Älkää luulko, että voitte ajatella: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Elohim pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Kirves on jo pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.

”Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta minun jälkeeni tulee toinen, joka on minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes riisumaan kenkiä hänen jalastaan. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.”

Matteus 1: 3:

Matteuksen kirjoitus on tietoa. Se sisältää objektiivista totuutta, Israelin kansan historiaa, noin 2000 vuoden ajalta. Meidän näkökulmastamme se on tietoa 4000 vuoden ajalta. Meidän uskomme Elämän Luojan Pelastus tarinaan ihmiskunnalle tulee tiedon kautta. Pyhien kirjoituksien tiedon kautta.

Ensisijaisia tiedon todisteita Elämän Luojasta

  • Luomus työ. Luonnon ilmiö elämästä.
  • Siinai vuoren ihmeet. Elämän Luojan (YHWH) ilmestyminen.  
  • Israelin kansan pelastus Egyptistä
  • Mooseksen elämän ihmeet
  • Kymmenen Sanaa. Ohjeet ihmiskunnalle Elämän Luojalta.
  • Israelin kansalle luvattu Messias, Yeshua Hamashiach, Nasaretista.
  • Yeshuan ihme teot Jerusalemin alueella, 2000 vuotta sitten.
  • Jeesuksen opetus
  • Totuuden tunteminen vapaana
  • Vapaus synnistä

 

Henkilökohtainen kokemus tieto elämästä on osittain sovitettu oman halun/arvojen kautta ja tallennettu  muistiin.

Sitähän ihmisen lapsuus on, ottaa selvää, etsiä, hakea tietoa, minne ihmeen maailmaan ihminen on syntynyt, ihmisen elämän ympäristöstä. Vasta syntyneellä lapsella ei ole yhtään mitään tiedon tajuntaa materiaalisesta elämästä, silmät eivät ole nähneet elämän ihmettä.

Aivojen prosessit toimivat fyysisen olemuksen tunteisiin, vauva ei vielä tiedä yhtään mitään Elämän Luojan Luomus työstä materiaalisessa maailmassa. Vasta syntyneen lapsen elämä on siihen asti eletty täydessä pimeydessä. Äly ja tajunta on saanut tietoa äänien, tunteitten, ja kemikaalisiin kokemuksien virikkeisiin se lapsen elämä on keskittynyt täysin. Ihmisen lapsen älyn, tajunnan sisäinen kehitys fyysisen elämän hyvän tunteisiin. Se on ihmisen elämän alku kokemukset, kun ihminen tutustuu omaan olemuksen älyyn ja tajuntaan.

Lapsi vauvalla elämän alkuvaiheissa ei ole tajunnaista ulkopuolista tietoa, kaikki elämän uskomus perustuu subjektiivisiin fyysisiin tunteisiin, olla osa suurempaa toista, siis omaa emoa. Mitä ne kaikki kemikaaliset syy ja seuraus, vaikutteet saattavat merkitä? Ihmisen vauvan mielen äly, tajunta, mielikuvitus ja tahto alkaa ottamaan selvää mistä ne tunteet tulevat, mitä ne tarkoittavat ja mihin ne vievät?

Ihmisen elämän kokemuksen alku on lihallinen alku.  Lihan nautintojen riippuvuuden kautta seksuaalisuutta kukoistetaan  ja lihan kautta yhdytään, ja lihan halujen himojen kautta naisia raskautetaan, ja seksuaalisuuden lihallinen teko synnyttää ihmisten keskuudessa ihmisten lihan lapsia.

Usein lapsen kasvatus vuoden ovat lihallisesti hemmottelun yhteydessä, lapsia hemmotellaan lihan tunteitten kautta olemaan hyvällä päällä. Lihalliset tunteet muokataan ohjaamaan ihmisen elämää ensisijaisesti. Tietysti sitten seksuaalisuuden hyvän olon huume tunteista tehdään suuri numero, tietoisesti tai tietämättä.

Lapsen kasvatus vuosina vanhemmat nauttivat seksuaalisuudesta, ja elävät seksuaalisuuden yhteisessä pilvessä. Se sumuttaa vanhempien älyä, tajuntaa, ja luovuutta kasvattaa ja kehittää lapsien elämään hengellisesti.

Työelämän tuntien määrän vaatimukset ja työn teon paineet yhä enemmän riistävät vanhemmilta tiedon jakamista lapsiensa kanssa, siten lapsien kasvatus jätetään maailman teknologialle. Lehdet, kirjat, televisio ohjelmat, radio, videot, internet, kadun ja koulun kaverit.

Usein elämässä lapsi joutuu itse aloitteisesti hakemaan tietoa elämästä. Ei ole vanhemmilla aikaa tai tietoa, kertoa ja jakaa hengellisyyden todellisuuden maailmakuvaa lapsille.

Tiedon puute on hyvin yleistä tyypillisesti keskiarvo työ perhe elämässä. Onko sitten mitenkään outoa, jos ihmiset hylkäävät kirkon uskovaiset, ja hakevat objektiivista tietoa maailmalta? Uskon piiri ja tiedon piirit ovat usein yksinkertaistettuna vastapuolisia ilmiöitä. Miksi? Siksi että uskovaiset liian usein eivät arvosta objektiivisen tiedon merkitystä.  Heille riittää oma subjektiivinen usko.  

Sehän on itsestään selvää, että ihmiset hakevat tietoa maailmalta omalle tiedon nälälle, sillä usein maailmalla löytyy niitä instituutioita ketkä arvostavat objektiivista tietoa.  Sitä materiaalisen syy ja seuraus maailmankaikkeuden tietoa, puhtaasti älyn ja tajunnan nimessä.

Ensimmäinen Syy. Materiaalisen maailmankaikkeuden Elämän Luoja

Alkuperäinen Syy, Elämän Luoja, on huippu älyllinen, tajunnassa, rajattoman luova, ja täynnä hyvää tahtoa Elämän luomus työtä kohden.  Elämän olemassaolo ja menestys perustuu älylliseen tietoon. Elämän siemenet perustuvat monimutkaisiin elämän biologisiin rakennus palikoihin. Nanoteknologia tutkii ja todistaa elämän monimutkaisuutta, ja todistaa että elämä on älyllisen tiedon luomus työ.    

Evoluution teorian sattumaa ja ihmisten huijausta

Ihmisillä on omat halut ja himot. Ihminen usein etsii tekosyytä millä puolustaa oman tahdon haluja.

Evoluutio teoria on yksi sellainen tekosyy, millä ihminen yrittää heittää pois moraalisen vastuun tunteen Elämän vaihtoehdoista. Jos saadaan ihmiset uskomaan, että Elämän Luojaa ei ole olemassa, sitten se teorian tieto antaa ihmisille vapauden tehdä mitä heidän subjektiivisen relativisminsa halut ja himot kehittävät ajan mittaan.

Luonnostaan ihminen haluaa elää kuin karjaeläin oman lihan mukaisesti. Illman mitään vaivaa ajatella moraalisesti valintojen edessä.  Kuin häkki kanat,  ja turkki eläimet, tuomittu syntymään ja elämään pienissä häkissä, alle vuoden ikäiset vasikat alku elämän vaivassa, teurastetaan ilman niitten kokea elämän ihmeitä avaralla laitumella. Miksi sellaista tapahtuu?

Siksi että ihmisten hengelliset reiät ovat täysin tukossa. Vasikan pihvi kuumassa pannussa, rätisevän voin tuoksu sieraimissa, sadekaarin värit setelit lompakossa, ihminen ähkii ja puhkuu itsetyytyväisesti, ja samalla täysin tietämätön Elämän Luojan mielen ajattelusta.

Ihmiset usein hakevat ja ottavat mallia itselle luonnosta oman maailmakuvalle, ja asettavat itsensä alas peto eläinten tasolle mielen ajattelussa.  Samalla ihmisillä on älyä ja tajuntaa, että eivät itse hyväksy sellaista kohtelua kuin häkki kanat,  turkki eläimet, nuorten vasikoiden teurastus.  Mitä sitten ihmisten ajattelusta puuttuu?  Kun toimivat niin julma peto eläimen tavalla suhteessa luonnon eläimet?   

Ihmisiltä puuttuu Elämän Luojan kunnioitus

Elämän Luoja (YHWH) sanoo

3 Mooseksen kirja 19:

Pyhyyttä ja oikeutta koskevia säännöksiä

Herra sanoi Moosekselle:

»Sano Israelin kansalle: Olkaa pyhät, sillä minä, Adonai, teidän Elohim, olen pyhä.

»Jokainen teistä kunnioittakoon äitiään ja isäänsä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Minä olen Adonai, teidän Elohim.

Älkää kääntykö seuraamaan epäjumalia älkääkä valako itsellenne jumalankuvia. Minä olen Adonai, teidän Elohim.

»Kun uhraatte teuraan Adonai yhteysuhrina, toimittakaa uhri oikein, jotta Adonai olisi teille suosiollinen. Uhrieläin on syötävä teurastuspäivän ja sitä seuraavan päivän kuluessa, mutta jos siitä jää jotakin tähteeksi kolmanteen päivään, tähteet on poltettava. Jos lihaa kuitenkin syödään vielä kolmantena päivänä, jolloin siitä on tullut uhriksi kelpaamatonta, Adonai ei hyväksy uhria, vaan jokainen, joka sitä syö, joutuu vastaamaan teostaan. Hän on häpäissyt Adonai pyhyyden, ja hänet on poistettava kansansa keskuudesta.

»Kun korjaat maassasi satoa, älä leikkaa pelloiltasi viljaa reunoja myöten äläkä korjaa maahan pudonneita tähkiä leikkuun jälkeen. Älä myöskään suorita jälkikorjuuta viinitarhassasi äläkä poimi maahan varisseita rypäleitä. Jätä ne köyhiä ja muukalaisia varten. Minä olen Adonai, teidän Elohim.

»Älkää varastako, älkää valehdelko älkääkä pettäkö toisianne.

Älkää vannoko väärin minun nimeeni, sillä jos niin teette, häpäisette Elohim nimen. Minä olen Adonai.

»Älä tee toiselle vääryyttä äläkä ota mitään väkisin. Älä pidä päivätyöläisen palkkaa itselläsi yli yön.

Älä pilaile kuuron kustannuksella äläkä pane estettä sokean tielle, vaan pelkää ja kunnioita Elohim. Minä olen Adonai.

»Älkää oikeutta jakaessanne tehkö vääryyttä. Älä ole puolueellinen köyhän hyväksi, mutta älä myöskään suosi mahtavaa, vaan ole lähimmäisesi tuomarina oikeudenmukainen.

Älä kulje panettelemassa heimolaisiasi, älä saata lähimmäistäsi syytöksilläsi hengenvaaraan. Minä olen Adonai.

»Älä paheksu lähimmäistäsi vain ajatuksissasi, vaan nuhtele häntä avoimesti; muuten joudut osalliseksi hänen syyllisyydestään.

Älä kosta omaan kansaasi kuuluvalle äläkä pidä yllä riitaa hänen kanssaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Minä olen Adonai.

»Noudata näitä minun lakejani. Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua keskenään. Älä kylvä samaan peltoon kahta erilaista siementä. Älä pue yllesi vaatekappaletta, joka on kudottu kahdesta erilaisesta langasta.

»Jos mies makaa orjattaren kanssa, joka on luvattu toiselle miehelle vaimoksi mutta jota ei vielä ole lunastettu vapaaksi tai vapautettu, teko vaatii hyvityksen. Älköön heitä silti surmattako, koska nainen ei ollut vielä vapaa.

Miehen on kuitenkin tuotava pyhäkköteltan ovelle pukki omana hyvitysuhrinaan Adonai. Kun pappi on toimittanut sovitusmenot Adonai edessä uhraamalla pukin hyvitysuhriksi, mies saa tekemänsä synnin anteeksi.

»Kun tulette omaan maahanne ja istutatte sinne erilaisia hedelmäpuita, pidättykää kolme vuotta koskemasta niiden hedelmiin, ikään kuin ne olisivat ympärileikkaamattomia ja siksi epäpuhtaita. Kolmen vuoden ajan ne ovat teiltä kiellettyjä; älkää siis syökö niitä. Mutta neljäntenä vuotena hedelmäpuiden koko sato pyhitettäköön Herralle ilojuhlassa. Vasta viidentenä vuotena saatte syödä hedelmiä. Näin puut tuottavat teille suuremman sadon. Minä olen Herra, teidän Elohim.

»Älkää syökö lihaa, jossa vielä on verta. Älkää harjoittako ennustamista tai noituutta.

Älkää leikatko hiuksianne lyhyiksi ohimoilta älkääkä leikkaamalla turmelko parran reunaa.

Älkää vainajaa surressanne viillelkö itseänne älkääkä tatuoiko mitään merkkejä ihoonne. Minä olen Adonai.

»Älä saata tytärtäsi häpeään antamalla hänen ruveta portoksi, etteivät irstaat tavat leviäisi maassanne ja täyttäisi sitä iljetyksellä. Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut. Pelätkää ja kunnioittakaa minun pyhäkköäni. Minä olen Adonai.

Älkää kääntykö vainajahenkien puoleen älkääkä kysykö neuvoa tietäjiltä, ettette saastuttaisi itseänne. Minä olen Adonai, teidän Elohim.

»Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Elohim. Minä olen Adonai.

»Kun maahanne tulee muukalaisia asumaan keskuudessanne, älkää sortako heitä. Kohdelkaa joukossanne asuvia siirtolaisia ikään kuin he olisivat heimolaisianne ja rakastakaa heitä kuin itseänne, sillä te olette itsekin olleet muukalaisina Egyptissä. Minä olen Adonai, teidän Elohim.

»Älkää pettäkö jakaessanne oikeutta, älkää myöskään mitatessanne pituutta, painoa tai tilavuutta. Teillä tulee olla virheetön vaaka, ja punnusten, eefa-mitan ja hin-mitan on oltava oikeat. Minä olen Adonai, teidän Elohim, joka toin teidät pois Egyptistä. Sen tähden noudattakaa kaikkia minun lakejani ja käskyjäni ja täyttäkää ne. Minä olen Adonai.»  

3 Mooseksen kirja 19:

Kiitos käynnistä Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Toivotavasti tämä kiKiitos käynnistä Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Toivottavasti tämä kirjoitus on ollut käytännöllinen ja hyödyntävä sinulle. Lisää aiheita löytyy Koti Uskonto Isänmaa Facebook sivulta. https://www.facebook.com/OikeusElamaanvapauteenJaOmaisuudelle/

Oletko Laittanut Uskosi Harmaiseen Vertauskuvaan?

Vertauskuvien avulla opettaminen on joku tietoinen tarkoitus, luultavasti vertauskuvat selvittävät ihmisissä älyn, tajunnan, mielikuvituksen, tahdon, muistin ja tunteet. Vertauskuvat seulovat ihmisten mielen tiedon työkalun avulla.  Jokainen kuulija ihminen oli itse vastuussa omasta elävän sielun mielentoimintojen tajunnasta.  Jokainen kuulija selvittäköön itse mitä arvostavat elämässä. Ottakoot huomioon Elämän Luojan ensisijaiset todisteet elämän ilmiöstä, Hänen luomuksensa työstä.  

 Seuraava osa on lainaus, Opi Uskonto verkkosivut.  https://www.learnreligions.com/what-is-a-parable-700744

Vertauskuvien Ominaisuudet

Vertaukset ovat tyypillisesti lyhyitä ja symmetrisiä. Pisteet esitetään kaksosina tai kolmena sanasäästöllä. Tarpeettomat yksityiskohdat jätetään pois.

Tarinan asetukset on otettu tavallisesta elämästä. Puheen luvut ovat yleisiä ja niitä käytetään kontekstissa ymmärtämisen helpottamiseksi.

Esimerkiksi paimen ja hänen lampaansa käsittelevä keskustelu saisi kuuntelijat ajattelemaan, Elämän Luoja Elohim, ja hänen kansansa Toora ja Tanakh, viittausten perusteella Israelin kansan kuvioihin.

Vertaus sisältää usein yllätys- ja liioitteluelementtejä. Kuulijoita opetetaan niin mielenkiintoisella ja vakuuttavalla tavalla, että kuuntelija ei pääse pakenemaan siinä olevaa totuutta.

Vertauspyynnöt pyytävät kuuntelijoita arvioimaan tarinan tapahtumia. Seurauksena on, että kuuntelijoiden on tehtävä vastaavia arvioita omassa elämässään. Ne pakottavat kuuntelijan tekemään päätöksen tai tulemaan totuuden hetkeen.

Tyypillisesti vertauksissa ei jätetä tilaa harmaille alueille. Kuuntelija pakotetaan näkemään totuus konkreettisissa, ei abstrakteissa kuvissa.

 Jeesuksen Opetuksen Vertauskuvat

Mestari vertauskuva opettaja, Jeesus puhui noin 35 prosenttia tallennetuista sanoista vertauksina. Tyndale Raamatun-sanaston mukaan Kristuksen vertaukset olivat enemmän kuin illustraatiot hänen saarnaamisellensa, ne olivat suuressa määrin hänen saarnaamistaan.

 Paljon muutakin kuin yksinkertaisia ​​tarinoita, tutkijat ovat kuvanneet Jeesuksen vertaukset sekä “taideteoksiksi” että “sodankäynnin aseiksi”.

Vertausten tarkoituksena Jeesuksen Kristuksen opetuksessa oli keskittää kuuntelija Abrahamin, Isakin, Jaakobin Elohim ja hänen valtakuntaansa.

Nämä tarinat paljastivat Israelin Elohim luonteen:

  • Millainen Hän on?
  • Kuinka Hän toimii?
  • Mitä Hän odottaa seuraajiltaan?

Useimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että evankeliumeissa on ainakin 33 vertausta. Jeesus esitteli monia näistä vertauksia kysymyksellä.

Esimerkiksi vertauksessa Sinapin siemenestä Jeesus vastasi kysymykseen: “Millainen on Elohim valtakunta?”

 Millainen on Elohim valtakunta

 Vertauskuva Kylväjästä

Matteus 13:1-52.

”Samana päivänä Jeesus lähti ulos, meni järven rantaan ja asettui istumaan. Hänen ympärilleen kokoontui silloin niin suuri joukko ihmisiä, että hänen oli siirryttävä veneeseen. Hän istui veneessä ja väkijoukko seisoi rannalla, ja hän puhui heille pitkään vertauksin.

Hän sanoi:

”Mies lähti kylvämään. Ja kun hän kylvi, osa siemenestä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät.

Osa putosi kallioiseen paikkaan, missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta.

Osa taas putosi ohdakkeisiin, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan.

Mutta osa jyvistä putosi hyvään maahan ja antoi sadon, mikä sata, mikä kuusikymmentä, mikä kolmekymmentä jyvää. Jolla on korvat, se kuulkoon!”

Vertausten tarkoitus

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Miksi sinä puhut heille vertauksin?”

Jeesus vastasi:

”Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät.

Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.

Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä.

Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:

– Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö. Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.

Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

”Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat!

Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”

Yksi Kristuksen tunnetuimmista vertauksista Raamatussa on tuhlaaja pojan tarina, Luukas 15: 11-32.

Tämä tarina on läheisesti sidoksissa kadonneiden lampaiden ja kadonneen kolikon vertauksiin. Jokainen näistä kertomuksista keskittyy suhteeseen Elämän Luoja Elohim, osoittaen, mitä tarkoittaa eksyminen ja kuinka taivas juhlii ilolla, kun kadotetut löytyvät.

He piirtävät myös innostuneen kuvan Taivaan Isän rakastavasta sydämestä kadonneille ihmisen sieluille.

Toinen tunnettu vertaus on hyvän samarialaisen kertomus Luukas. 10: 25-37.

Tässä vertauksessa Jeesus Kristus opetti seuraajilleen rakastaa maailman syrjäytyneitä ja osoitti, että rakkauden on voitettava ennakkoluulot.

Useat Kristuksen vertauksissa käskevät valmistautua loppuaikoihin.

Vertauksessa kymmenestä neitsyestä korostetaan sitä tosiseikkaa, että Jeesuksen seuraajien on aina oltava valppaina ja valmiina hänen paluutaan varten.

Vertaus talenteista antaa käytännön ohjeita siitä, kuinka elää valmiina siihen päivään.

Tyypillisesti Jeesuksen vertausten merkit pysyivät nimettöminä, mikä loi laajemman sovelluksen hänen kuuntelijoilleen. Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta Luukas. 16: ainoa, jossa hän käytti oikeaa nimeä.

Yksi Jeesuksen vertausten silmiinpistävimmistä piirteistä on, kuinka ne paljastavat Israelin Elohim luonteen.

He vetävät kuulijat ja lukijat todelliseen ja läheiseen kohtaamiseen elävän Elämän Luojan kanssa, joka on paimen, kuningas, Isä, Vapahtaja ja niin paljon muuta.

Lähde: Käännetty Englanti/Suomi.  .  https://www.learnreligions.com/what-is-a-parable-700744

Miten Apostolit ajattelivat ja Mitä Uskoivat?

Apostolien kirjoittamat kirjeet selvittävät mitä heillä oli mielessä. Mitä ajattelivat, miten sovittivat pyhät kirjoitukset, Israelin Elohim ja Messiaan lupaukset.

Jeesuksen syntymä ja lapsuus

Matteus 1: 1

Jeesuksen sukuluettelo.

”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo:………………….

………..15-17.

”Eleasarille Mattan, Mattanille Jaakob ja Jaakobille Joosef, Marian mies. Maria synnytti Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi. Sukupolvia on siis Abrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista, Daavidista pakkosiirron aikaan samoin neljätoista, ja siitä taas neljätoista Kristukseen.”  

Paavalin Kirje Rooma Kaupunkiin

Alkutervehdys. 1:1.

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen palvelija, kutsuttu apostoliksi ja valittu julistamaan Jumalan evankeliumia, tervehtii kaikkia Roomassa olevia Jumalalle rakkaita ja hänen kutsumiaan pyhiä.

Julistamani evankeliumi, jonka Elohim on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan.

Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Elohim Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Adonai,

ja häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.

Näitä Jeesuksen Kristuksen kutsumia olette myös te.  Elohim, meidän Isämme, ja Adonai Jeesuksen Kristuksen armo ja rauha teille.”

 Ensimmäinen kirje Timoteukselle

Alkutervehdys. 1:1

”Paavali, Kristuksen Jeesuksen apostoli, jonka Elohim, meidän pelastajamme, ja Kristus Jeesus, meidän toivomme, ovat määränneet tähän virkaan, tervehtii Timoteusta, omaa hengellistä poikaansa. Abba Elohim  ja Adonai Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!”

Toinen Pietarin kirje

1:1

”Simon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, tervehtii teitä, joille Elohim ja Vapahtajamme Jeesus Kristus vanhurskaudessaan on suonut saman kalliin uskon kuin meille.

Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Elohim ja meidän Adonai Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa.”

  

Johanneksen ilmestys

1:1

”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Elohim antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.

Elohim lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Elohim sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.

Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä.”    

Silminnäkijät Israelissa todistivat siitä, että Yeshua oli se Israelin Pelastaja Messias, mikä täytti Elämän Luojan lupaukset, Abrahamille, Moosekselle ja kuningas Daavidille.  

 

Vertauskuva Hyvästä Paimenesta

Johannes 10: 1- 16.

”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”

Totisesti, totisesti, minä olen lampaiden portti.

Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi: 

”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti.

Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä.

Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen.

Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.

”Minä olen hyvä paimen, oikea paimen, joka panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Susi saa lampaat saaliikseen ja hajottaa lauman, koska palkkapaimen ei välitä lampaista.

”Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut,

niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta.

Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen.”

Kiitos vierailusta Koti Uskonto Isänmaa verkkosivuilla. Lisää aiheesta Face Book sivuilla. Koti Uskonto Isänmaa.

Matematiikka taidon kanssa