Mistä totuus löytyy ihmisille?

Mistä totuus löytyy ihmisille?

Mistä totuus löytyy ihmisille? kysymystä ajattelevat järkevät ihmiset ovat kysyneet itseltä ja toisilta ainakin 5000 vuotta, totuus on se mikä on kehittänyt ihmisen sydämen ja aivot ajattelemaan järkevästi, vastuullisesti ja moraalisesti. Ilman henkisen totuuden tunnustusta, ihmiset alistuvat villien eläinten tasolle, lihan mielen alle, kyvyttömiä rakentamaan mitään vastuullista järkevää ihmisten yhteyskuntaan.

Mistä totuus löytyy ihmisille

Teknologian kehitys maan päällä perustuu raakaaineitten totuuden tuntemiseen

Teknologian kehitys ei olisi ollut mahdollista, jos ihminen ei olisi ollut kiinnostunut raaka aineitten totuudesta, ihmisen on pitänyt tunnustaa se totuus mikä on olemassa maailman raaka aineissa, ja etsimällä etsinyt ja puhdistanut raaka aineita, että sieltä saada vaikkapa pienenkin määrän arvokasta kultaa, hopeaa, pronssia, rautaa, muita arvometalleja.

  1. Kulta (Au) 6000BC – kivikauden ihminen oppi muotoilemaan kulta koruja. Suosio kulta johtuu pitkälti sen niukkuudesta, arvo ja ihmiskuntaa kiehtovaa metalli.
  2. Kupari, (Cu) 4200BC – Kuparin käyttö antiikissa on ollut enemmän merkitystä kuin kulta ensimmäisenä työkaluna, toteuttaa ja valmistaa aseet kuparista.
  3. Hopea, (Ag) 4000BC – Hopeaa oli laajalti käytetty koko ajan rahajärjestelmän pohjana ja pelasi keskeisen roolissa valuutassa Roman ja Kiinan Empiirissä.
  4. Lyijy, (Pb) 3500BC – Uskomus on, että lyijynsulatusteknologia on alkanut vähintään 9000 vuotta sitten, ja vanhin tunnettu artefakti lyijystä on patsas, mikä löytyy temppeli Osiris paikalle Abydos päivitetty noin 3800 eaa.
  5. Pelti, (Sn) 1750BC – Alussa sulatettu yhdessä kuparin kanssa noin 3500 eKr tuottamaan pronssia. Vanhimmat esineet vuodelta noin 2000 eKr.
  6. Rauta, sulatettuna, (Fe) 1500BC – Löytöjä raudan sulatuksesta ovat noin 3000 eKr johti rautakauden alkuun noin 1200 eKr ja tuotti näkyvää käyttöä rauta työkaluissa ja aseissa.
  7. Elohopea, (ca) 750BC – Tiedetty jo muinaisessa Kiinassa ja Intiassa ennen 2000 eKr, ja löytynyt myös Egyptin haudoista vuodelta 1500 eKr.

http://www.makin-metals.com/about/history-of-metals-infographic/

Mitä ihmisen ja metallin suhde historiassa todistaa?

Se todistaa, että totuus on ollut olemassa, olipa ihmisen sydän tai mieli kiinnostunut totuudesta vai ei, ihmisen mieli ja sydän voi vai seurata sivusta sitä totuutta mitä maailman kaikkeudessa on. Älykäs järkevä ihmisen mieli ja sydän oppivat tutkimaan ja saamaan tietoa siitä ympäristöstä mihin ihminen on tullut maan päälle, ja todeta että sellainen on totuuden olemassaolo maan päällä. Sen kautta ihminen kasvattaa omaa tajuntaa itsestä, ihmisistä, eläimistä ja maailmasta, hän voi tietää mitä totuus elämästä on. Ja niin sitten tehdä valintoja mitkä ovat totuuden johdon mukaisia päätöksiä. Totuus antaa pohjan mille rakentaa loogista järkevää johdonmukaista ajattelua.

Seuraavassa kirjoituksessa on tulossa Osa 2 totuudesta.

Kiitos käynnistä talla http://kotiuskontoisanmaa.fi/ verkkosivuilla ja ottaen aikaa lukea tiedot artikkeli postista. Toivottavasti tämä oli hyödyllinen ja sinulle hyötyä. Muista jakaa tämä Koti Uskonto Ja Isanmaa.fi/ ystäviesi kanssa. Tule uudelleen lukemaan artikkeleita koti, Uskonto ja isanmaa.