Informaatio Mikä Sisältää Älykästä Tietoa

Informaatio mikä sisältää älykästä tietoa on hyvin helppo ylittää huomaamatta. Nykyajan Informaation yleinen käyttö on suhteellisen uusi keksintö ihmiskunnassa. Uusi keksintö ilmentynyt tarkan digitaalisen teknologian kautta.

Teknologia on tuonut asioita ihmisen tietoon ja tajuntaan mikä aikaisemmin oli tietämätöntä ja täysin pois ihmisen tajunnasta.

Darwinin aikana harva tai ei yksikään biologi käsittänyt sellaista asiaa, että DNA ja RNA sisältäisi tietoa. Nykypäivänä tiedetään, että DNA, RNA ja proteiinit ovat tiedon säilytys paikkoja ja tiedon kantajia.

Biologit kertovat, että DNA ja RNA levittävät biologista tietoa. Niin että se ilmentää geenistä viestiä. Se sisältää varastoidut kokoonpano ohjeet, valmis geeninen toimintasuunnitelma. Digitaalinen koodi.

Biologi on Löytänyt Uuden Informaatio Ajansa Digitaalisen Teknologian Kautta

Tiedehenkilöt ketkä etsivät elämän alun lähdettä ovat huomanneet, että elämä ei ainoasta sisällä materiaalia ja energiaa, elämä sisältää tietoa.

Vaikka materiaali ja energia olisi ollut olemassa maan päällä pitkän aikaa ennen elämää, on huomattu tiedehenkilöiden kesken, että erittäin tärkeä kolmas tekijä elämälle on tieto.

Jossain vaiheessa maailman kaikkeutta biologinen tieto tuli olemaan. Mutta miten älykäs tieto tuli olemaan on yksi elämän ratkaisun tärkeimmistä kysymyksistä. Teoriat mitkä yrittävät selvittää elämän alun mysteerin pitää vastata tämä kysymys, mistä tieto tuli olemaan?

Mitä Tieto On?

Tiedämme että tieto voi ilmentyä monessa erimuodossa, se voi olla vaikkapa luola maalaus, kivilaatan symbolit, liikenne sääntö taulu, sanoma lehden kirjoitus, radion ääni viesti, koiran haukunta tai linnun laulu. Tieto ja äly ovat ehdottomia kumppania sillä ilman älyä tiedolla ei ole mitään merkitystä.

Siksi vasta tarkan digitaalisen teknologian kautta, älyn työkalujen kautta ihminen on huomannut, että elämä sisältää paljon sellaista biologista tiedon käsitettä mitä alkuperäinen luonnon ihminen ei jaksanut tajuta eikä ollut tarvetta ymmärtää.

Mikä on Biologinen Tieto?

1940 alussa matemaatikot ja tietokone tiedehenkilöt alkoivat tutkia, määritellä ja mitata tietoa. He tekivät erikoislaatuis käsitys huomioida. Minkälainen tieto DNA sisältää?  

Mitä elämän alkulähteen tutkijat pitää selvittää?

Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä sillä DNA sisältää erittäin yksityiskohtaista tietoa. Samalla se syventää sitä mysteeriä mikä on elämän alkulähteen ympärillä.  

Miten Määritellä Tieto?

Kaksi erikoislaatuisuutta.

Yleensä tieto luonnehditaan sanomalla, että se on jotain tai jonkun asian tuntemista.

  • Informaatio = Information.
  • Tieto = Knowledge.

Esimerkiksi jos sanomme että joku viestitti tietoa, se tarkoittaa, että joku tai jostain on saatu uutta tietoa.

Siten, uutta tietoa asiasta on tullut, mitä ei aikaisemmin ollut.  Siten sana Informaatio = tietoa.

  Tiedon Täydellinen Määritelmä.  Merriam Webster Online Tietosanakirja.

1 a (1) : tutkimuksesta, opiskelusta tai opastuksesta saatu tieto

(2): tiedustelu, uutiset

(3): tosiasiat, tiedot

b: attribuutti, joka sisältyy johonkin kahdesta tai useammasta vaihtoehtoisesta sekvenssistä tai järjestelystä johonkin (kuten DNA:n nukleolini tai tietokoneohjelman binäärinumeroihin) ja joka välittää tietyn vaikutuksen.

c (1) : dataa edustava signaali tai merkki (kuten viestintäjärjestelmässä tai tietokoneessa).

(2): jotain (kuten viesti, kokeellinen data tai kuva), joka oikeuttaa muutoksen fyysistä tai henkistä kokemusta tai muuta rakennetta edustavassa konstruktiossa (kuten suunnitelmassa tai teoriassa)

d: tiedon sisällön kvantitatiivinen mitta erityisesti: numeerinen suure, joka mittaa suoritettavan kokeen tuloksen epävarmuutta

2: tiedon tai älykkyyden välittäminen tai vastaanottaminen.

Tiedon & Älykkyyden Suhde

Tieto ja älykkyyden yhtenäisyys on aina lopputulokselle suhteellinen.  Vähällä älyllä tieto jää vähäiseksi. Suuremmalle älykkyydelle enemmän tieto ilmaisee enemmän tiedon sisältöä. Ja ilman älyä tieto ja täysin suljettu pois.

Siten DNA sisältää biologiset toimintaohjeet, miten rakentaa molekyylit solussa.

Samalla DNA molekyylit tai solujen koneistot, jotka saavat ohjeet, eivät ole tajunnallisia toimijoita.  

Yhdistää biologinen informaatio tietämisen kanssa ei oikein sovi yhteen. Mutta tietosana kirja antavat toisen määritelmän tiedolle mikä kyllä sopii.

”: attribuutti, joka sisältyy johonkin kahdesta tai useammasta vaihtoehtoisesta sekvenssistä tai järjestelystä johonkin (kuten DNA:n nukleolini tai tietokoneohjelman binäärinumeroihin) ja joka välittää tietyn vaikutuksen.”

https://www.merriam-webster.com/dictionary/information

Informaatio tämän määritelmän mukaisesti, vastaa   ”jotain mikä sisältyy johonkin kahdesta tai useammasta vaihtoehtoisesta sekvenssistä tai järjestelystä johonkin.”  erityisesti ”mikä tuottaa tietyn tuloksen, tai joka välittää tietyn vaikutuksen.”

Siten yleisessä käytössä, informaatio ei ole ainoastaan kirjoitettuja kirjaimia lausunnassa, se voi olla myös tietokoneohjelman binäärinumero sekvenssi.

Informaatio tässä merkityksessä ei tarvitse tajunnallista vastaan ottajaa. Informaatio saattaa laitta biologisen koneen toimimaan.

Tämä käsitys vahvistaa sen määritelmän, että DNA sisältää informaatiota.

DNA sisältää DNA:n vaihtoehtoisia nukleolini sekvenssiä, mikä tuottaa tietyn tuloksen, ja joka voi välittää tietyn vaikutuksen. Mutta samalla DNA tai solujen koneistot, jotka käyttävät sitä tietoa, eivät ole tajunnassa. Eikä myös ole lukukohta kirjassa tajunnassa, tai tietokoneen software, tai hardware, joka lukee sen. Mutta samalla software sisältää tietoa     

Tiedon todellinen ulottuvuus haastaa, laajentaa ihmisen tajuntaa ja ymmärrystä elämän monipuolisuudesta ja elämän luonteen kokoelmasta ja ihmeellisestä alkuperästä.

Rinnakkainen käännös kirjasta, Signature In the Cell.

Allekirjoitus Solussa. Stephen Myer. 

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Toivottovasti tämä oli mielenkiintoinen, hyödyllinen ja käytänöllinen sinun oppimiselle tiedon ymmärtämisen ja oppimisen kanssa.

Uuskolonialismi vai Roisto valtio?

Venäjän Ulkoministeri syyti Länsimaita Uuskolonismista.

Venäjän Ulkoministeri Sergei Lavrov

“Sääntöihin perustuva maailmanjärjestys.” Keskityimme kahdenväliseen kaupalliseen ja taloudelliseen yhteistyöhön.

Ryhmämme kasvaa tasaisesti. Pandemiasta ja Yhdysvaltojen laittomista pakotteista huolimatta se kasvoi 42 prosenttia tämän vuoden seitsemän ensimmäisen kuukauden aikana ja oli 1,9 miljardia dollaria.

Sovimme ja jatkamme tämän suuntauksen edistämistä

“Iranin ystävämme ja Venäjä torjuvat lännen edistämän uuskolonialistisen “sääntöihin perustuvan järjestyksen”.

Länsi luonnostelee tämän kulissien takana, välttäen yleismaailmalliset assosiaatiot, tarkoituksenaan pakottaa se myöhemmin muille. Kuten olemme useaan otteeseen todenneet, sääntömme perustuvat YK:n peruskirjaan. Koordinoimme toimintatapojamme eri kansainvälisissä paikoissa.”

Mikä on Uuskolonismi?

“Uuskolonialismi tai neokolonialismi tarkoittaa länsimaiden harjoittamaa kehitysmaiden hallintaa taloudellista hyötyä varten. Termin otti käyttöön Ghanan ensimmäinen presidentti ja panafrikanisti Kwame Nkrumah. Nkrumah kuvasi sillä toisen maailmansodan jälkeen tapahtunutta muutosta aikaisemmasta suorasta imperialistisesta vallankäytöstä kohti epäsuoraa vallankäyttöä, jossa entisten siirtomaiden johtajien ja eliitin kautta käytettiin niin taloudellista kuin poliittistakin valtaa ja maat pidettiin taloudellisesti riippuvaisina.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Uuskolonialismi

Venäjä Pesii Roistovaltion Juurilla

Enemmän pitää puhua Venäjän juurista.

Venäjän juuret ovat syvälle kytketty Neuvostoliiton juurille.

Samalla myös Stalinin hengelle.

Mistä tiedämme että asia on niin?

Venäjän historia ja Venäjän johtajat itse todistavat sitä.

Todellinen totuus historiassa 1900–1991 todistaa mikä henki puskee Idästä.

Mikä henki puski?

Mistä tämä kaikki historia kertoo?

Se todistaa näkymättömästä hengestä mikä ei pysy omassa nahassa. Se tekee väkivaltaa Elämän Luojan Hengen lakeja vasten.

Miten Suomen kansa on alistettu?

Se on alistettu vaikkapa kansa ei sitä hengellisesti tunnusta tai todista.

Miksi ei tunnusta? Siksi että sillä on psykologinen trauma vamma. Se valehtelee itselle, että selviäisi laittomuuden julmuudesta. Siten alistuu laittomuuden hengelle.

Miten alistuu laittomuuden hengelle?

Alistuu tunnustamalla laittomuuden legitiiminä.

Niin kuin, että Bolsevikkien anarkian hengen vallankumous olisi ollut legitiimi 1917–1923.

Se oli suoraan sanottuna Saatanan valtakunnan asettaminen Venäjälle.

Raamatun periaatteet todistavat sen 100 %.  

Stalin Ateisti valtio (Neuvostoliitto) todisti sen tekojen kautta 100 %.

Kaikki Neuvostoliiton väkivalta ja jumalattomuus todisti, että he olivat Saatanan asialla maan päällä.

Miksi sitten Suomessa, suuri osa kansasta on nielaissut sen kommunistien vale syötin niin kuin, että Kommunismi on oikeudenmukaisuuden puolella?

Tai oikeutettu Maailmakuva Elämän Luojan maailmassa.

Siinä on asian ydin.  Saatana on juonikas peto. Se valehtelee, varastaa, tuhoaa ja tapaa Elämän Luojan Valtakuntaa maan päällä.

John 10:10

Complete Jewish Bible

The thief comes only in order to steal, kill and destroy; I have come so that they may have life, life in its fullest measure.

https://www.biblegateway.com/passage/?search=John+10&version=CJB

Mitä Uskominen Tavoittelee?

Mitä uskominen tavoittelee, on laaja kysymys ja siihen pitää hakea vastausta ennen kävijöiden uskovien ihmisten elämästä, Juutalaisten kirjoituksista 4000–3400 vuotta sitten. Juutalaisten pyhistä kirjoituksista Abrahamin ajoilta Moosekseen, ja siitä eteenpäin Israelin Messiaan palvelus ajalle. Paljon sisältöä löytyy kirjoituksista uskon aiheeseen.

Juutalaisuuden monissa opetuksen suunnissa ei ole olemassa vakiintunutta muotoilua uskon periaatteista, jotka kaikki juutalaisuuden alat tunnistavat. Juutalaisuuden keskusvalta ei kuulu kenellekään henkilölle tai ryhmälle – vaikka Sanhedrin on korkein juutalainen uskonnollinen tuomioistuin.  Uskon pikemminkin juutalaisuudessa johtaa pyhiin kirjoituksiin, lakeihin ja perinteisiin.  Usko viittaa aina oikeudenmukaisuuden noudattamiseen, ja Adonai, Elohim ja ihmisen suhteeseen.   Ihmisen sydän ja elävän sielun mielen toiminnat kunnioittamaan Elämän Luojaa.

Kuka tai mikä siinä suhteessa on hukassa? Ihminen on se mikä on hukassa. Ihminen on usein myös täysin pihalla omasta elävän sielun mielen toiminnoista. Eikä tiedä kuka on, mikä on elämän tarkoitus, eikä tiedä minkälainen luonne Elämän Luojalla on. Siten YHWH persoonan ja luonteen ominaisuuksia ei tunneta. Ihmisen pitää alkaa ottamaan vastaan tietoa Elämän Luojasta.  Oppimaan YHWH tahto ihmiselle maan päällä.

Usko Elämän Luojaan    

Juutalaisuus vahvistaa Elohim olemassaolon ja ainutlaatuisuuden ja korostaa tekojen tai käskyjen suorittamista tiukan uskomusjärjestelmän noudattamisen rinnalla.

Monissa Instituution kirkon opetuksissa kristinuskon kaltaisissa perinteissä, vaativat selkeämpää Luojan tunnistamista. Usko juutalaisuuden opetuksessa edellyttää Elohim (YHWH) kunnioittamista jatkuvalla taistelulla YHWH ohjeiden (Tooran) ja niiden velvollisuus mitzvotin harjoittamisen kanssa.

Juutalaisuus kytkee ihmisen älyn, tajunnan, mielikuvituksen, tahdon, muistin ja tunteet, niin että ihminen on velvollinen Elämän Luojalle, miten niitä ihmisen elävän sielun mielen toimintoja käyttää kokonaisuudessa.

Tekeekö ihminen omasta sielu elämästä keskus navan, ja oletetaan että Elämän Luoja kiertää sitä perässä. Vai tekeekö Elämän Luojan ohjeista napa mitä ihminen seuraa, opettelee ja oppii noudattamaan. Joka vaiheessa tunnustaa Elämän Luojan olemassaolon ensisijaisesti.

Se on Adonain (YHWH) pelko, että tunnustaa Hänet ja kunnioitta YHWH sanaa.

Vanhurskauttamiseen tarvitaan YHWH Hengen suosio. Siis itse YHWH hyväksyy tai kääntää selkänsä ihmisen jääräpäiselle omalle tahdolle. YHWH päätöksen kautta ihminen saa anteeksi ja ihminen saavuttaa vanhurskauden.

YHWH ensiksi järjesti vapauden tien Hebrealaisille Egyptissä. Ohjeet tiedon kanssa miten Hebrealaisten ensisyntyneet säästyvät kuolemalta, ja miten kansa pääsee vapauden tielle. 

Pääsiäisen Karitsa

2 Mooseksen Kirja 12:1-10.

”Adonai sanoi Moosekselle ja Aaronille Egyptissä:

”Tämä kuukausi olkoon teille kuukausista ensimmäinen, aloittakaa siitä vuoden kuukaudet. Sanokaa Israelille: Tämän kuun kymmenentenä päivänä ottakoon kukin perheenpää karitsan, yhden karitsan perhekuntaa ja taloa kohti. Jos jonkun perhe on liian pieni syömään karitsaa kokonaan, hän ottakoon lähimmän naapurinsa kanssa yhteisen karitsan sen mukaan, montako tarvitaan karitsan syömiseen ja paljonko he jaksavat syödä. Eläimen tulee olla virheetön, vuoden vanha uros, ja se voi olla lammas tai vuohi.

Kukin pitäköön sitä kuukauden neljänteentoista päivään saakka, ja jokainen Israelin yhteisöön kuuluva teurastakoon karitsansa iltahämärissä. Ottakaa sen verta ja sivelkää sitä ovenpieliin ja ovenkamanaan niissä taloissa, joissa karitsaa syödään.

Syökää liha sinä yönä, syökää se avotulella paahdettuna, happamattoman leivän ja karvaiden yrttien kanssa. Älkää syökö siitä mitään puoliraakana tai vedessä keitettynä, vaan paahtakaa se tulella päineen, jalkoineen ja sisälmyksineen. Älkää jättäkö siitä mitään jäljelle, vaan polttakaa tähteet ennen aamun koittoa.”

Oikea ja Väärä.  

5 Mooseksen kirja 13:1-5.

Epäjumalien suosijoita ei tule suvaita.

”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.

”Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia.

Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Adonai, teidän Elohim, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Adonai, Elohim, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.”      

Temppeli Uhrauksia

Aikakirja 30:13-21.

”Toisessa kuussa Jerusalemiin kokoontui paljon kansaa viettämään happamattoman leivän juhlaa. Väkeä oli koolla hyvin paljon. Väkijoukko poisti Jerusalemista epäjumalien alttarit ja kaikki suitsutusalttarit, ja ne heitettiin Kidroninlaaksoon. Toisen kuun neljäntenätoista päivänä teurastettiin pääsiäislampaat.

Papit ja leeviläiset olivat häpeissään ja pyhittivät itsensä nyt ajoissa, ja he uhrasivat Adonain temppelissä polttouhreja. He olivat paikoillaan siinä järjestyksessä kuin Mooses, Jumalan mies, oli säätänyt. Papit vihmoivat veren, jonka leeviläiset antoivat heille.

Seurakunnassa oli paljon sellaisia, jotka eivät olleet puhdistautuneet. Koska he eivät olleet kelvollisia pyhittämään pääsiäislammasta Adonaille, leeviläiset teurastivat sen heidän puolestaan.

Monet kansasta, varsinkin Efraimin, Manassen, Isaskarin ja Sebulonin heimoista, eivät olleet puhdistautuneet, vaan söivät pääsiäislammasta säädösten vastaisesti.

Silloin Hiskia rukoili heidän puolestaan: ”Adonai, sinä joka olet hyvä, anna anteeksi jokaiselle, joka tahtoo täydestä sydämestään palvella sinua, Adonai, isiensä Elohim, vaikka ei olekaan puhdistautunut pyhäkköä varten.” Adonai kuuli Hiskiaa eikä rangaissut kansaa.

Israelilaiset viettivät Jerusalemissa happamattoman leivän juhlaa seitsemän päivän ajan iloiten ja riemuiten, ja päivästä toiseen leeviläiset ja papit kaiuttivat soittimillaan Adonai ylistystä.”

Mitä Uskominen tavoittelee?

Jokaisella ihmiselle on oma uniikki lähtökohta elämälle. Jokainen ihmisen pitää hakea Elämän Luojan tahtoa omalle elämälle, ainoastaan sitten muodostuu suhde Elämän Luojan kanssa. Vähempi voi olla vain tietoa mitä ei ole itse kokenut. Uskon pitäisi tavoitella suhdetta Elämän Luojan tahdon suuntaan.

Almut, rukous ja paasto

Matteus 6:1–13.

”Varokaa tuomasta hurskaita tekojanne ihmisten katseltavaksi, muuten ette saa palkkaa taivaalliselta Isältänne.

”Kun siis autat köyhiä, älä toitota siitä niin kuin tekopyhät tekevät synagogissa ja kujilla, jotta ihmiset kiittelisivät heitä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. 3Kun annat almun, älköön vasen kätesi tietäkö mitä oikea tekee, 4jotta hyvä tekosi pysyisi salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet.

Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.  Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.

Rukoilkaa te siis näin:

– Isä meidän, joka olet taivaissa!

Pyhitetty olkoon sinun nimesi (YHWH).

Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.”

Yeshuan Asenne Ihmisten Uskosta

Matteus 8:5-13.

Jeesus ja Kapernaumin sadanpäällikkö.

Kun Yeshua oli saapunut Kapernaumiin, muuan sadanpäällikkö tuli hänen luokseen ja pyysi häneltä apua sanoen: ”Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa.” Yeshua sanoi: ”Minä tulen ja parannan hänet.”

Mutta sadanpäällikkö vastasi: ”Ei, Adonai, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee.  Minä tottelen itsekin toisten käskyjä ja komennan omia sotilaitani. Kun sanon sotilaalle: ”Mene”, niin hän menee, tai toiselle: ”Tule”, niin hän tulee, tai palvelijalleni: ”Tee tämä”, niin hän tekee.”

Tämän kuullessaan Yeshua hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.

Minä sanon teille, että niin idästä kuin lännestä tulee monia, jotka taivasten valtakunnassa käyvät aterialle yhdessä Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa.

Mutta ne, joiden oli määrä periä valtakunta, heitetään ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita.”

Sitten Yeshua sanoi sadanpäällikölle: ”Mene. Tapahtukoon niin kuin uskot.” Sillä hetkellä palvelija parani.”

Jae 10. ”Tämän kuullessaan Yeshua hämmästyi ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: ”Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella.”

Tämä oli hämmästyttävä uskon tunnustus Yeshualta.

Sadanpääliköllä oli hämmästyttävä usko Yeshua henkilöön, ja Yeshua kykyyn tehdä YHWH voimalla ihmeitä. Yeshua tunnusti sadanpäälikön uskon olleen hengellinen luottamus hyve.

Mitä Uskominen tavoittelee?

Laajemmin on olemassa yksi vastaus, joka sopii kaikille, se löytyy Toorah ohjeista Elämän Luojalta ihmiskunnalle.  Yksityiskohtina ihmisten tarpeissa maan päällä ei ole vain yksi ja sama tarve kaikilla ihmisillä.  Pelastajan ihmiset kyllä tarvitsevat, mutta se on prosessi, henkilökohtaisella tasolla. Ottaako vastaan Yeshuan saarnaamaan Hyvän Sanoman, vai ei. Jos ei ota vastaan sitten ihminen ei ole valmis Pelastajalle.  

Usko usein riippuu ihmisen tarpeesta. Yleensä ihmisillä oli tarpeita, ja miksi he lähtivät katsomaan Juutalaista parantajaa. Jotkut olivat sairaita, vammaisia, tautisia ja monia hengellisiä tarpeita. Tarpeen mukaan ihmiset uskoivat ja tavoittelivat jotain silloin 1985 vuotta sitten.  

Uskomista tulisi seurata vastaus. Uskon ja rukouksen vastausta tulisi seurata tottelevaisuus. Yeshuan seuraajille se merkitsee olla hengellisesti nöyrä ja oppia YHWH Toora sanasta. Oppia Yeshuan elämän esimerkistä ja Toora kirjojen oikea tasapainoinen tulkinta. Löytää omassa elämässä Elämän Luojan tahto.  

Matteus 6:  

Pyhitetty olkoon sinun nimesi (YHWH).

Tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.

Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.

Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.”

On hyvin selvää ihmiselle, että Elämän Luoja, (YHWH) on suuri piilotettu mysteeri. Jättänyt todisteet jatkuvasta luomus työn ylläpidosta, samalla poistanut itsensä materiaaliselta tasolta, niin että Elämän Luoja on näkymätön. Eikä vaan näkymätön mutta myös vailla tekojen todisteita, että ihmisen usko ei perustu suoraan Elämän Luojan olentoon. Miksi?

Luultavasti siksi että Elämän Luoja on jättänyt ihmisen tyhjän varaan, ja ihmisellä maan päällä on koetuksen ja näytön paikka lojaalisuudesta ja ketä ihminen palvelee. Vapaa tahto ja vapaa valinta ihmisen tunnistaa Elämän Luoja (YHWH).

Samalla Elämän Luoja vaatii ihmiseltä paljon. Miksi paljon?  Siksi että ihminen on luotu Elämän Luojan kaltaiseksi.

 Pelkkä uskominen ei sitä suurta mysteeri lukkoa aukaise. Voimme kyllä tutkia Elämän Luojan suuria ihmeitä maan päällä. Ne on luotu sitä varten, että ne todistavat Elämän Luojan olemassaolon.

Elämän Luoja ei muuta sitä suunnitelmaa mikä hänelle on ollut alusta lähtien. Ei edes Yeshua Nasaretista pystynyt muuttamaan YHWH tahtoa Hänen valtakunnan kokonaisuuden suhteen. Yeshua tunnusti avonaisesti, ei edes poika, eikä enkelit tiedä milloin loppu tulee.

Siinä on syvä totuus. Jos enkelit ei tiennyt lopun päivää, eikä Israelin Messias tiennyt lopun päivää, miksi sitten uskovaiset joskus luulevat tietävän sen? 

Toinen seikka on Yeshuan puheista, ja miten ne oli usein olosuhteitten mukaisesti sanottu, sen hetken kuulijoita varten.

Esimerkki tässä:

Ihmisen Pojan tuleminen

”Mutta kohta noiden päivien ahdingon jälkeen aurinko pimenee eikä kuu anna valoaan. Tähdet putoavat taivaalta ja taivaiden voimat järkkyvät.

Silloin taivaalle ilmestyy Ihmisen Pojan merkki. Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan.

Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut.

”Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä. Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.

Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.

Sen ajan sukupolvi katosi 1985 vuotta sitten, mutta enkelit eivät koonneet valittuja pois. Yeshuan puheet pitää selvittää. Ei voi olla toisin. Juutalaisissa Pyhissä kirjoituksissa sanotaan että jos joku profetoi asioitten tapahtuvan, mutta jos ei niin tapahdu niin sitten henkilö on puhunut jotain omasta sielusta eikä puhnut YHWH sanan pohjalta.

Ristiriita. Yeshua sanoi, Ei enkelit eikä poika tiedä sitä päivää milloin loppu tulee. Ainoastaan YHWH tietää sen päivän. Sitten Yeshua sanoo kirjoituksessa että “Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu”.

Yksi mahdollinen vaihto ehto on että Perkele on lisännyt jonkun raamatun kirjoittajan kautta lisä lauseita mitä Yeshua ei ikinä sanonut. On melkein mahdotonta 1985 vuotta myöhemmin Matti & Maija meikäläisten saada selville tai oikaista sellainen ristiriita UT kirjoituksissa, Yeshuan puheista.

Siksi ainoa luotettava pohja uskon elämälle on Juutalaisten Pyhät kirjoitukset. Toora kirjoituksien kokonaisus, ja UT kirjoitukset mikä eivät ole YHWH sanan kanssa ristiriidassa.

Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.

”Mutta sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä.

Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.

Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin.

Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.

»Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.

Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.

Seuraava Yeshuan puhe otettava huomioon Juutalaisten Pyhine Kirjoituksien kokonaisuudessa.

Suolana ja valona maailmassa

”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.

”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.

Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Jeesus ja laki

»Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan.

Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.

Sitä, joka jättää laista pois yhdenkin käskyn, vaikkapa kaikkein vähäisimmän, ja siten opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa vähäisimmäksi. Mutta sitä, joka noudattaa lakia ja niin opettaa, kutsutaan taivasten valtakunnassa suureksi.

Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainopettajat ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan.”

Mitä Uskominen Tavoittelee?

Mitä tästä kirjoituksesta on otettava huomioon?

Uskominen ei ole mikään suoja harhaopille, tai sielun vihollisen valheille. Uskovaista ihmistä sielun vihollinen voi pimittää ja huijata sinne suuntaan, minne henkilöllä on matalin aita, tai vyörynyt seinä.

Paras esimerkki annettu on itse Yeshua Nasaretista, ja hänen usko.

Yeshuan äiti Miriam, ja Yeshuan henkilökohtainen usko Elämän Luojaan (YHWH), ei ollut mikään uskottava tai turvallinen ydin.  Ainoa turva uskon elämälle on YHWH sana. Juutalaiset Toorah ohjeet Elämän Luojalta. Ne ovat tulleet suoraan YHWH suusta Siinai vuorella.

Yeshua elämän kutsumus Israelin kansa Messiaana ei tullut suoraan Yeshuan uskosta ja hänen rukous elämästä YHWH kanssa. Yeshua ei saanut rukouksen kautta Mission ohjeita mitä pitää tehdä. Mistä tiedämme asian olevan niin?  Me tiedämme asian olleen niin siksi että Yeshua itse todisti ja tunnusti asioitten olleen niin. Juutalaisten Pyhät Kirjoitukset oli Yeshuan lähde mille hän nöyryytti oman elämänsä.

Miksi asia on niin?  Siksi että Juutalaisten Pyhät Kirjoitukset ovat Pyhiä Kirjoituksia. YHWH Pyhä Henki on vaikuttanut ja YHWH on puhunut suoraan Siinai vuorelta ihmiskunnalle.

Miksi Juutalaiset Pyhä kirjoitukset ovat kompastus kivi pakankansan uskovaisille? Siksi että pakanakansan uskovaiset ovat niin jääräpäisiä, itsepäisiä, ja oma tahto on johdattanut, vaikuttanut ja jyrännyt uskovaistenkin elämää suurella tavalla.

Mitä olisi tehtävä?

Lukea, oppia ja uskoa Juutalaisten Pyhiä Kirjoituksia. Kääntää omaa tahtoa YHWH sanan suuntaan.

Kiitos Koti Uskonto Isänmaan verkkosivuilla käynnistä ja lukemalla tämä Mitä Uskominen Tavoittelee? Kirjoitus.

Toivottavasti tämä kirjoitus oli käytännöllinen ja hyödyllinen sinun YHWH uskon elämälle, Yeshuan elämän esimerkkiä seuraten.

Biologinen Ihminen Syntyy Maanpäälle

Biologinen Ihminen syntyy maanpäälle melkein samalla tavalla kuin biologiset eläimet, jotka syntyvät maan päälle.

Biologisella elämällä maan päällä on paljon yhtenäistä, ihmiset ja eläimet syntyvät emosta maanpäällä, ja ovat osa biologista elämää maanpäällä mikä kuolee, haudataan ja palaa takaisin multaa elämän kaaren päättyessä.

Hiilen kiertokulku tarkoittaa hiilen biogeokemiallista kiertoa ilmakehän, vesistöjen ja maaperän välillä. Myös kasvit ja eläimet ovat mukana hiilen kiertokulussa.

Mikä ja Kuka Ei Ole Syntynyt Maanpäälle?

Elämän Luoja (YHWH) ei ole syntynyt maanpäälle.

Mistä tiedämme, että Elämän Luoja ei ole syntynyt maanpäälle?

Sehän on todistettavissa logiikan, historiallisen tiedon ja järkevän periaate ymmärryksen kautta.

Mikä on Periaate Ymmärrys?

Periaate ymmärryksen voi todeta vaikkapa asiassa missä todetaan, että mikään esine maan päällä ei ole luonut itseään.

Riittävä Syy Periaate on neljäs Periaate, tai syy-yhteys.

Riittävän Syyn Periaate

Sanottu: Kaikkeen on riittävä syy.

Selitys: Periaatetta voitaisiin kutsua myös “syy -yhteyden periaatteeksi”. Siinä todetaan, että kaikella fyysisessä universumissa todellisuudessa olevalla on selitys sen olemassaololle. Periaatteessa oletetaan, että mikään fyysisessä universumissa ei ole itsestään selvää tai itsensä syy. (Jotta asia olisi itsensä syy, sen pitäisi jollain tavalla edeltää itseään, mikä on järjetöntä.)

Asian ydin on tässä lauseessa, ”Jotta asia olisi itsensä syy, sen pitäisi jollain tavalla edeltää itseään, mikä on järjetöntä.” Järjetöntä, siten että irtaantuu logiikan deduktiivisen päättelyn yhtenäisyydestä.

Deduktiivinen Päättely

Deduktiivinen päättely, myös deduktiivinen logiikka, on päättelyprosessi yhdestä tai useammasta lausunnosta (premissistä) loogisen johtopäätöksen tekemiseksi.

(Wikipedia).

Deduktiivinen päättely menee samaan suuntaan kuin ehdolliset, ja se yhdistää lähtökohdat johtopäätöksiin. Jos kaikki oletukset ovat totta, ehdot ovat selvät ja deduktiivisen logiikan sääntöjä noudatetaan, johtopäätös on välttämättä totta.

Deduktiivinen päättely (“ylhäältä alaspäin suuntautuva logiikka”) on ristiriidassa induktiivisen päättelyn (“alhaalta ylöspäin suuntautuva logiikka”) kanssa: deduktiivisessa päättelyssä johtopäätös tehdään pelkistävästi soveltamalla yleisiä sääntöjä, jotka koskevat koko suljetun keskustelun aluetta ja kaventavat välillä, kunnes vain johtopäätökset ovat jäljellä. Deduktiivisessa päättelyssä ei ole epävarmuutta.  Induktiivisessa päättelyssä johtopäätös tehdään yleistämällä tai ekstrapoloimalla yksittäistapauksista yleisiin sääntöihin, mikä johtaa johtopäätökseen, jossa on episteeminen epävarmuus.

(Wikipedia).

Uskossa Kärryt Voi Helposti Mennä Hevosen Edelle

Tuttu kysymys, hevonen vai kärryt edelle? Se on käytännöllisen logiikan näkökulmasta periaate kysymys.

Pelkästään uskomisella, ei noudateta mitään periaate lakeja. Siinä vaan uskotaan oman mielen tai tahdon mukaisesti. Uskominen ihmisen elävän sielun mielen toimintojen kautta ilman totuuden tietoa johtaa umpikujaan tai harhateille.

Syntyikö Yeshua Nasaretista Maan Päälle?

Kyllä syntyi. Kaikki silmän todistajat todistivat niin. Myös Yeshuan äiti, isä ja nuorimmat veljet ja siskot todistivat siitä, että Yeshua Nasaretista syntyi Miriamista maan päälle.

Kuka sitten voisi epäillä, ettei Yeshua olisi syntynyt Miriamista maan päälle?

Ihmisen elävän sielun mielen toimintojen sekoilut, niin sanottu ”sielun vihollinen” kyllä on niin väittänyt historiassa.

Sitten ihmiset alkavat hahmottamaan Yeshua Nasaretista ihmisen olleen joku yliluonnollinen jumala olento.

Mistä sellainen mielikuvituksellinen myytti voisi saada alkunsa?

Mielikuvitukselliset myytit saavat alkunsa siitä, kun tietoa vääristetään syöttämällä tietoa ihmisten mieleen, jotka eivät hallitse logiikan deduktion päättelyä. Heidän mielikuvituksensa rehottavat kuin rikkaruohot lanta kasassa. Siinä ei ole päätä eikä häntää, se vain rehottaa kasvua.

Yksi hyvä esimerkki siitä on itse Yeshua Nasaretista.

Yeshua innostettuna Pyhän Hengen voimalla ja Johanneksen kasteesta lähti erämaahan hakemaan lisää YHWH johdatusta hänen tulevaisuutensa suhteen. 40 päivän paaston aikana Yeshua haki vastauksia hänen elämänsä kutsulle, kysymyksillä mikä oli Yeshuan rooli YHWH valtakunnan työssä?

Matteus 4:1-

Kiusaaja koettelee Jeesusta

”Sitten Henki vei Jeesuksen autiomaahan Paholaisen kiusattavaksi. Kun Jeesus oli paastonnut neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, hänen vihdoin tuli nälkä.

Silloin kiusaaja tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: »Jos kerran olet YHWH Poika, niin käske näiden kivien muuttua leiviksi.”

Mutta Jeesus vastasi: ”On kirjoitettu: ’Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee YHWH suusta.”

Sitten Paholainen vei Jeesuksen pyhään kaupunkiin ja asetti hänet temppelimuurin harjalle.

Hän sanoi Jeesukselle: ”Jos kerran olet YHWH Poika, niin heittäydy alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.”

Jeesus vastasi hänelle: ”On myös kirjoitettu: ’Älä kiusaa Adonai, Elohim.”

Vielä Paholainen vei Jeesuksen hyvin korkealle vuorelle, näytti hänelle maailman kaikki valtakunnat ja niiden loiston ja sanoi:

»Kaiken tämän minä annan sinulle, jos polvistut eteeni ja kumarrat minua.”

Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene pois, Saatana! On kirjoitettu: Adonai, Elohim, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.”

Silloin Paholainen jätti Jeesuksen rauhaan, ja hänen luokseen tuli enkeleitä, jotka palvelivat häntä.”

Yeshuan henkinen taistelu erämaassa oli taistelu Yeshuan kutsunta ja roolista YHWH valtakunnassa. Sielun vihollinen syötti Yeshualle väärää tietoa, samalla tavalla kuin oli syöttänyt väärä tietoa Eevalle ja Aatamille.

Sielu vihollinen sanoi Yeshualle, “SINÄ OLET SE SUURI”. Tule isommaksi ja unohda ne Juutalaiset ja heidän vanha uskonto. Unohda Juutalaisten Pyhät Kirjoitukset. Unohda menneisyys ja tee itsestä suuri ja mahtava.

Yeshualla oli älyä, tajuntaa, mielikuvitusta, tahtoa, oikeudenmukaisuutta, armoa ja luottamusta YHWH sanalle. YHWH Sanan (Torah) + YHWH Hengen koriin Yeshua asetti kaikki munansa.

Totuus kertoo miten Yeshua Nasaretista oli ihminen, jossa oli sitä samaa kuonaa mitä ihmisissä on ollut Aatamin ja Eevan syntiin lankeamisen jälkeen.  Biologiesti äidin maidon kautta Yeshua syntyi maan päälle Juutalaisena vauvana Miriamille.

Mistä tiedämme asian olevan niin?

Totuuden tiedon ja totuuden todistajine kautta tiedämme asian olevan niin.

Matteus 1:1–17. Jeesuksen sukuluettelo.

”Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan ja Abrahamin pojan, sukuluettelo:”      

Yeshua oli syntynyt maanpäälle Abrahamin ja Daavidin sukuluettelo.

Miksi Juutalainen sukuluettelo oli tärkeä Juutalaisten Messiaan syntymiselle?

Kaksi syytä asialle:

  1. Juutalaisten Messiaan on oleva Juutalainen.
  2. Juutalaisten lunastaja on olevan Juutalainen.

Mooseksen kirjat määrittelevät, että Israelin kansan johtaja on olevan Juutalainen.

Mooseksen kirjat määritelevät, että Juutalaisen heimon lunastaja on oltava Juutalainen.

5 Mooseksen Kirja 18:15-22.

”Herra, teidän Jumalanne, antaa veljienne joukosta nousta profeetan, joka on minun kaltaiseni. Häntä teidän tulee kuunnella.

Tätähän te pyysitte Adonai, Elohim, kun Horebin juurelle kokoontuneina sanoitte: ’Me emme enää kestä kuulla Adonai, Elohim, ääntä emmekä nähdä tuota suurta tulta, sillä pelkäämme, että kuolemme.’ Adonai sanoi silloin minulle: ’Se, mitä he sanoivat, on oikein. Siksi minä annan heidän omien jälkeläistensä joukosta nousta profeetan, joka on sinun kaltaisesi; minä panen sanani hänen suuhunsa, ja profeetta puhuu kaiken, minkä minä hänen puhuttavakseen annan. Jos joku ei kuuntele niitä sanoja, jotka hän minun nimissäni puhuu, minä itse vaadin tilille sen miehen.

Jos taas joku profeetta julkeaa minun nimissäni puhua sellaista, mitä minä en ole käskenyt hänen puhua, tai puhuu vieraiden jumalien nimissä, hänen on kuoltava.’ Jos alatte kysellä mielessänne, mistä tiedätte, mikä sana ei ole lähtöisin Adonai, muistakaa tämä:

Jos se, mitä profeetta puhuu Adonai nimissä, ei toteudu, se ei ole Adonai sanaa vaan väärän profeetan röyhkeää puhetta. Älkää kuulko häntä.”

Oliko Yeshua röyhkeä puheissa? EI ollut. Päinvastoin Yeshua nöyryytti itsensä YHWH sanan mukaisesti.

Miten Yeshua Ihminen Koki Aatamin ja Eevan lankeamisen voiman omassa fyysisessä kehossa?

Kolmella tavalla:

  1. Lihan himot
  2. Silmien himot
  3. Elämän Ylpeys.

Mistä tiedämme asian olleen niin?

Kirje Hebrealaisille 4: 14-16.

Armon valtaistuimen eteen!

”Koska meillä siis on suuri ylipappi, joka on kulkenut läpi taivaiden, Jeesus, Elohim Poika, pysykäämme tässä tunnustuksessa.

Meidän ylipappimmehan, jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin.

Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme.”

” Meidän ylipappimmehan, jos kukaan kykenee ymmärtämään vajavuuksiamme, sillä häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan;”.

Tarkoittaen, Yeshua Nasaretista oli 100 % ihminen, saman Aatamin ja Eevan syntiin lankeamisen seurauksen biologissa ihmisessä, kun oli Juutalaisten kansassa, Yeshua koki sitä samaa synnin vetoa fyysisessä olennossa.

Miksi Sitten Uskovaiset Väittävät, että Yeshua oli Jumala maan päällä?

Uskovaiset väittävät niin siksi että sitä he itse haluavat uskoa. Todellisuudessa fyysisesti Yeshua oli 100 % Juutalainen ihminen.  

Onko totta myös sitten, että Yeshua ei ollut jotain enempää kuin ihminen?  Ei.

Yeshua oli enemmän kuin vain Juutalainen ihminen.  Yeshuan elämän kutsumus oli noudattaa YHWH tahto ja toteuttavan Juutalaisten Messiaani kutsumus.

Yeshua täytti myös synnin sovittaja karitsa roolin ristiinnaulittuna. Hänen toteutti sen ihmisenä.  Samalla tavalla kuin karitsa eläimet toteuttivat Mooseksen antamat uhraus vaatimuksen teltta majan uhraus aikana.

Karitsa eläin uhraukset täyttivät YHWH antamat ohjeet Moosekselle. Siksi että se uhraus perustui YHWH antamaan armoon, sovittaa synnit viattoman karitsan kautta.

Yeshua oli viaton ihminen, YHWH kutsu hänen elämälle oli toteuttaa Juutalaisten Messiaan rooli, niin kuin oli Juutalaisten Pyhissä kirjoituksissa kirjoitettu edellisen 2000 vuoden aikana.   

Yeshua antoi itsensä Juutalasiten Toora kirjoituksille. Nöyryytti itsensä Juutalaisten Pyhille Toora kirjoituksille, siten Yeshua vältti tekemistä syntiä, YHWH Hengen avulla. Yeshua ihmisenä, piti nöyrästi noudattaa ja kunnioittaa Juutalaisien pyhiä kirjoituksia.

Miksi se Ristiriita Karitsan Uhrauksessa?

Juutalaiset Papit uhrasivat karitsat kunnioituksella YHWH tahdon mukaisesti.

Yeshuan teurastus ristillä oli vihainen ja väkivaltainen synnin tuomitseminen, Juutalaisten Uskonon johtajien tahdosta mutta Roomalaisten sotilaitten voimalla.

Sehän on väkivallan ja vihan hengen ympäröivä teko, ristiinnaulita Juutalaisten uskonnon loukkaajana.

Miksi sellainen mysteeri Karitsan uhrauksen suhteen?

Johannes 10: 25–40.

Jeesus vastasi:

”Minähän olen sanonut sen teille, mutta te ette usko. Teot, jotka minä teen Isäni nimissä, todistavat minusta. Te ette kuitenkaan usko, koska ette ole minun lampaitani. Minun lampaani kuulevat minun ääneni ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.

Minä annan heille ikuisen elämän. He eivät koskaan joudu hukkaan, eikä kukaan riistä heitä minulta. Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kuin kukaan muu, eikä kukaan voi riistää heitä Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.”

Juutalaiset alkoivat taas kerätä kiviä kivittääkseen Jeesuksen. Jeesus sanoi heille: ”Minä olen teidän nähtenne tehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?” Juutalaiset vastasivat:

”Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen.”

Jeesus vastasi:

”Eikö teidän laissanne sanota: ’Minä sanoin: te olette elohim.”? Niitä, jotka saivat elohim ilmoituksen, sanotaan siis elohim, eikä pyhiä kirjoituksia voi tehdä tyhjäksi. Isä on minut pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan.

Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Elohim, kun sanon olevani Elohim Poika? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua.

Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä.”

Juutalaiset yrittivät taas ottaa Jeesuksen kiinni, mutta hän ei jäänyt heidän käsiinsä.

Jeesus meni jälleen Jordanin toiselle puolelle, sinne missä Johannes aluksi oli kastanut kansaa. Hän jäi sinne joksikin aikaa,

Mitä Yeshua tarkoitt kun sanoi seuraavasti?

”Kuinka te voitte väittää minun pilkkaavan Elohim, kun sanon olevani Elohim Poika? Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä.”

Oliko Yeshua tietämätön siitä mitä Mooseksen kirjoihin oli kirjoitettu?

Rikkoiko Yeshua tietämättä Mooseksen kirjojen ohjeita Juutalaiselle kansalle?

5 Mooseksen Kirja. 13:1-

Epäjumalien Suosijoita Ei Tule Suvaita

”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.

”Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja elohim.

Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Adonai, teidän Elohim, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Adonai, Elohim, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

Mutta teitä yllyttänyt profeetta tai unennäkijä on surmattava, koska hän houkutteli teitä luopumaan Adonai, Elohim, joka on tuonut teidät pois Egyptistä ja lunastanut teidät vapaiksi tuosta orjuuden maasta; se mies viekoitteli teitä kääntymään pois siltä tieltä, jota Adonai on käskenyt teidän kulkea. Hävittäkää paha keskuudestanne.

”Vaikka veljesi, oman äitisi poika, sinun oma poikasi tai tyttäresi, vaimosi, jota rakastat, tai paras ystäväsi salaa houkuttelisi sinua palvelemaan vieraita elohim, joita sinä ja sinun esi-isäsi ette ole entuudestaan tunteneet, niiden kansojen jumalia, jotka asuvat teidän ympärillänne maan äärestä toiseen, lähellä tai kaukana, älä suostu hänen ehdotukseensa äläkä kuuntele häntä. Älä sääli häntä, älä osoita hänelle armoa äläkä salaa hänen rikostaan, vaan surmaa hänet.

Heitä itse ensimmäinen kivi, ja sinun perässäsi tulkoot kaikki muut. Kivittäkää hänet kuoliaaksi, sillä hän yritti viekoitella teitä luopumaan Adonai, Elohim, joka vei teidät pois Egyptistä, orjuuden maasta.

Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tästä tuomiosta, jotta he pelkäisivät eivätkä enää tekisi sellaista pahaa.

YHWH Pelko ja Kunnioitus

Siinä on aihetta tutkia miten Juutalaiset kunnioittivat Mooseksen ohjeita YHWH pelossa.

Ja miten Mooseksen käskyt kohdistuivat Yeshuaan kun Yeshua teki itsestä niin suuren identiteetti numeron, jopa suurempi kuin Mooses palvelija.  

Yeshua on monella tasolla ristiriitainen henkilö, siten että hänen puheensa ja opetukset olivat olosuhteellisia. Tarkoittaen, sanat mitä hän sanoi, oli kohdistettu kuulijoita varten, eikä otettavissa kuin YHWH sanat Siinai vuorella.

Yeshuan sanat ja puheet jotka oli kohdistettu Jerusalemin uskonnon johtajiin tarkoituksen mukaisesti, oli se mekanismi millä Yeshua tuotti itselle ristiinnaulitsemisen.

Jos Yeshua olisi lähtenyt evankelistana maailman ympäri reissulle, eihän siellä kukaan olisi ristiinnaulinnut häntä hyvistä teoista. Päinvastoin ihmiset olisivat halunneet hänestä tehdä itselle johtajan tai kuninkaan.

Yeshuan ristiinnaulitseminen keskittyi YHWH antamiin ohjeisiin ihmiskunnalle Mooseksen kautta.

Tarkoittaako se sitten, että Mooses profeetta oli pahasta? Tai sitä että YHWH ei olisi antanut Moosekselle sanat mitä kirjoittaa ylös ja puhua?   

Ei. Se on vain ihmisen elävän sielun mielen toimintojen kyvyttömyys käsittää monimutkaisten asioitten monipuolisuutta ja löytää sieltä tasapainoa asioitten ymmärtämisessä.

Ihmisen usein puhuvat Elämän Luojasta ja jumalista, mutta todellisuudessa heillä ole vähän tietoa tai ymmärrystä mistä puhuvat. Siksi että Elämän Luoja on tietoisesti salannut itsensä ihmisiltä.

Elämän Luoja ei ole antanut eikä anna fyysistä todistusta itsensä olemassaolosta. Hän on kyllä antanut todisteet Hänen työstänsä elämän luomisessa.  Psalmi 19.

Elämän Luoja vaatii ihmiseltä tekoja ja uskoa. Ihmisen pitää itse kasvaa Elämän Luojan tuntemisessa. Samankaltainen elämän alku ja kokemus oli Yeshua Nasaretista, hänen piti kasvaa, kehittyä ja oppia uskomaan ja luottamaan YHWH tahtoon maan päällä.  

Miksi niin oli?  Siksi että Yeshua oli 100 % Juutalainen ihminen. Syntynyt Miriamista ihmisen lapsena.

Kenen Voimalla Yeshua teki Ihmeitä?

Kenen voimalla Yeshua Nasaretista teki ihmeitä? On hyvä kysymys. Miksi se on tärkeä aihe selvittää nimenosaisesti?

Siksi että ihmisen elävän sielun mielen toiminnat ovat niin pahasti alttiit virheille, ja perustamaan omat subjektiiviset uskomukset ihmisen elävän sielun mielen toiminto kuplan sisälle.

Mitä se tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että ihmisen elävän sielun mielen toiminnat muodostavat ihmiselle subjektiivisen kuplan. Sen subjektiivisen kuplan tunne elämän muodostuminen kehitys alkaa jo emon kehossa.   Silmät tukossa ihminen kasvaa ja kehittyy kohossa noin yhdeksän kuukautta, ja sitten tapahtuu väkisin vasten tunne keskeistä elämää ulos puristus emon kehosta ihmisten ilmoille maan päälle.

Ihmisen vauva hitaasti tulee ymmärtämään, että elämän ulottuvuus on paljon suurempi kuin emon kehon kuplan nesteet. Väkisin vauva joutuu materiaalisen maailman syy ja seurauksien voimien alaiseksi. Materiaalisen maailman syy ja seuraus vaikutuksia pitää kunnioittaa ja oppia hallitsemaan, se ainoa keino miten selviää ja välttää turhat vammat, vauriot, tapaturmat ja tappiot.

Ihmisiä ja eläimiä venytetään syntymisen alusta elämän loppu päähän asti. Mikä venyttää ihmistä ja eläimiä? Elämässä selviytyminen venyttää ihmistä ja eläimiä. Elämä on taistelua elämän ja kuoleman välillä, että ihminen ja eläimet selviytyvät elossa, niiden pitää oppia ajattelemaan järjellä, pärjätä ja taistella elämän puolesta.  Ihmisen ja eläimen eläminen on suoritusta elämän ehdoilla.

 Kenen ja Millä Voimalla Yeshua Nasaretista Teki Ihmeitä?

Tämän kysymyksen aihe on keskeinen aihe Yeshua ihmisenä, Yeshua Juutalaisena ja Yeshua Elämän Luojan poikana.

Tähän yllä olevaan kysymykseen on selvä vastaus, vastaus on selvä siksi että vastaus on annettu noin 1985 vuotta sitten. Tiedon pohjalta ei ole mitään epäselvyyksiä siitä millä ja kenen voimalla Yeshua teki ihmeitä.

Mitä sitten epäselvyyksiä tulee? Mistä tulee virheelliset tiedot? Mistä tulee kaksimieleiset ajattelu kaavat ihmisten mieleen?

Kaikki se tulee ihmisten elävän sielun mielen toiminnoista, jos sytytys ei ole oikeassa järjestyksessä.

  • Äly
  • Tajunta
  • Mielikuvitus
  • Tahtoo
  • Muisti
  • Tunteet

Onko uskovaisilla ihmisillä sytytys virheitä elävän sielun mielen toiminoissa?

Oikeasti kysyisin, mikä on se ”uskovainen” määritelmä ja käsitys ihmisestä?

Usein uskovainen ihminen tarkoittaa ”uskonnollista” (religious) harrastajaa.

Vaikkapa uskova ja rehellisesti todistava Kristitty.  Hänellä on uskoa sille Hyvälle Sanomalle mitä Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset ovat viestittäneet noin viimeiset 4000 vuotta.

Uskovaisten Ihmisten Sytytys Virheet.

Uskovaisten ihmisten sytytys virheet usein ovat huonoja ajatus tapoja mitä ihmiset oppineet jo heti elämän alussa nuorena.

Miksi huonoja ajatus tapoja? Usein se saattaa olla siksi että heillä ei ole ollut tehokasta määrätietoista kasvatusta rehellisesti elämän lakien objektiivisten totuuksien pohjalle.

Esimerkiksi ihmisen olemuksen määritelmä:

  • Fyysinen terveys
  • Hengellinen terveys
  • Mielen terveys
  • Sosiaalinen terveys

Jos kasvatuksessa ei ole tietoa siitä kokonaisuudesta mihin Elämän Luoja on luonut ihmisen Hänen oman kuvaksensa, niin sitten ihminen usein kompastuu, eksyy tai hakee turvaa oman elävän sielun mielen toiminto kuplaan. Tulee yli luottamusta omille subjektiivisille tunteille. Kasvaa siten subjektiivisen kuplan sisään. Ja valitettavasti joutuu sen kuplan orjuuden vangiksi.  Samalla huijaa itseään, tunne elämän kuplan tyydytyksillä, eikä pääse ulos omasta subjektiivisen tunne elämän kuplasta.

Mikä On Objektiivinen Todellisuus Elämästä?

Objektiivista elämää Elämän Luojan näkökulmasta on esitetty ihmiselle jo melkein 4000 vuotta. Ainakin ihmisen oma elämän tien varrella ihminen näkee, kuulee ja tapaa monia viittoja elämässä mitkä viittaavat ihmiselle tulla ulos omasta subjektiivisen tunne elämän kuplasta, ja tunnistaa Elämän Luojan materiaalisen todistuksen ja todellisuus maan päällä.

Mitä se Viitta Edustaa?

Viitta edustaa Elämän Luojaa. Elämän Luojan materiaalinen todistuksien todellisuus maanpäällä.

Kasvit, puut, linnut, eläimet, ihmiset, hyönteiset, kalat, perhoset, ja kaikki luonnollinen elämä mikä ilmestyy maan päällä.  Ihmisen tulee tunnustaa arvokas terve elämä maan päällä niin kuin Elämän Luojan tekona.

Miksi Tunnustaa Elämän Luojan Teot?

Siksi että löytäisi oman paikkansa Luomus työssä.

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat ovat niin virheellisiä, että jos ihminen ei tunnusta Elämän Luojaa omassa elämässä, sitten sen ihmisen elämän hyvin helposti lähtee lapasesta, paisuu ja turpoaa oman mielikuvituksien erämaassa. Ei ole mitään moraalisia rajoja tai raameja mitkä ohjaisivat tai minkä sisällä turvallisesti pysyttelisi.

Ihminen tarvitsee oikean tiedon ruokaa millä kasvaa ymmärryksessä. Ihminen ei ole kuin eläin mikä vaan syö, juo, lepää ja nukkuu enemmän tai vähemmän levollisesti. Ihmisellä on paljon korkeamman tason sielun mielen toiminnat. Niin Elämän Luojan antama osa järjen voimassa on ihmiselle annettu. Sitä pitää oppia käyttämään oikean tarkoituksen mukaisesti.

Mikä on oikea tarkoitus mielen toiminnoissa?

Ihmisen pitää oppia hallitsemaan itsensä oikean tiedon kautta.

Oikea moraalinen tieto on annettu ihmiselle noin 3460 vuotta sitten.

Sallitut teot Elämän Luojan tahdossa ihmiselle löytyy Mooseksen kirjoissa.

Kielletyt teot ihmiselle on kirjoitettu Mooseksen kirjoissa.

Kuka kärsii eniten Mooseksen Kirjoista?

Ihmisen oma tahto, halut ja himot kärsivät eniten Mooseksen Kirjojen totuudesta.

Ihmiset ovat niin itsepäisiä, omavaraisia että Mooseksen kirjojen tieto on melkein kauhistus heille. Miksi kauhistus? Siten että joka elämän hetki pahimmassa tapauksessa ihminen ajattelee liian usein omia etuja, siis keikkuu oman tunne kuplan sisällä. Eikä välitä yhtään mitään siitä mitä Elämän Luoja on sanonut Siinai vuorella.

Yrittää päästä ulos elävän sielun mielen subjektiivisesta kuplasta?

Miten se on mahdollista?  

Se on mahdollista, jos alkaa ottamaan vastaa oikeata tietoa ulkopuolelta omaa kuplaa.  

Juuri sitä Yeshua Nasaretista edusti, opetti ja johdatti.  

Kenen ja millä Voimalla Yeshua teki Ihmeitä?

Yeshua voima oli YHWH Hengen voimaa.

Yeshua Juutalaisena ihmisen poikana oli oppinut Juutalaiseen tapaan uskomaan, ylistämään ja luottamaan Israelin kansan YHWH. Abraham, Isaac, ja Jaakob, Elohim (Elämän Luoja).

Yeshualla oli objektiivinen uskonnon opetus alusta loppuun saakka. Oikea opetus auttoi Yeshuan päästä ulos elävän sielun mielen toimintojen subjektiivisestä kuplasta. Yeshua päätti itse elämän tavat ja suunnan. Se oli osa Juutalaista kasvatusta.  

Yeshua piti seitsemännen lepo päivä Sabatin. Siksi että se oli Elämän Luojan tahto ihmiselle luomus työstä lähtien.  

Elämän Luoja alusta lähtien on osoittanut ihmiselle oikeata viisauden tietoa, että ihminen ei lähtisi ja joutuisi oman elävän sielun mielen subjektiivisen kuplan ansaan.

Ihminen, joka hylkää Elämän Luojan Sanan viisauden, on jo valinnut oman subjektiivisen kuplan omaksi jumalaksi mitä palvelee.

Ihminen kenellä on korvat ja kuulee, on silmät ja näkee, kuuntelee ja ottaa vastaa Elämän Luojan Sanan viisauden, ja seuraa Yeshuan sanojen opetusta, että oppii tuntemaan Yeshuan ihmisenä, ja YHWH Elämän Luojana.

Oikean tiedon ymmärryksen pohjalta ihminen kunnioittaa Elämän Luojaa.

Oikean tiedon ymmärryksen pohjalta ihminen voi ymmärtää miksi Yeshua rajusti hylkäsi oman elävän sielun tunne kuplan, ja haki YHWH tahtoa maan päällä kaiken elävän sielun mielen voimin.

Kenen ja millä Voimalla Yeshua teki Ihmeitä?

Yeshua ensiksi elämässä itse oppi uskomaan ja tuntemaan Abraham, Isaac ja Jaakob Elohim (YHWH).

YHWH Hengen voimalla Yeshua teki ihmeitä.

Yeshua itse sanoi, että joka uskoo YHWH sanan ja tahdon voimaan, voi tehdä suuria tekoja YHWH nimessä.

Yeshua paransi ihmisten sairauksia ja vaivoja. Yeshua sanoi ihmisille, tapahtukoon teidän henkilökohtaisen YHWH uskon mukaisesti.

Yeshua odotti ihmisiltä YHWH uskoa. Sillä ihmiset olivat Juutalaisia, ja Juutalaisilla on heidän YHWH uskon perille.

Yeshualla oli suuri ulottuvuus ylöspäin kohti YHWH uskon ja tottelevaisuuden kautta.

Niin oli myös Abrahamilla, Mooseksella, ja monella sadoilla tuhansilla Juutalaisella ja tuhansilla Juutalaisilla profeetoilla.

Yeshua Nasaretista ristiin naulittuna Golgatalla

Yeshua Nasaretista tuomittuna ja ristiinnaulittuna.

Kuka kuoli ristillä?

Kuoliko YHWH?

Kuoliko YHWH Henki?

Kuoliko Yeshua ihminen Nasaretista?

Kyllä niin.  Yeshua Ihminen Nasaretista kuoli ristiinnaulittuna.

Miten sitten Yeshua Nasaretista eli ja ilmestyi myöhemmin Yeshuan ystäville?

Se oli YHWH Henki, joka herätti Yeshuan kuolleesta.

Samalla tavalla Yeshuan herätti YHWH Henkeen vetoamalla, kun herätti Lasaruksen kuolleesta.

YHWH Henki herätti Lasaruksen kuolleesta. Samoin YHWH henki herätti Yeshua ihmisen Nasaretista kuolemisen jälkeen.  Kuolleesta takaisin tulemisen mahdollistaminen oli itse YHWH ja Hänen Pyhä Henkensä.

Oliko Yeshua Nasaretista sittenkin vain Ihminen, vaikkapa monet kirkon Instituutiot opettavat, että Yeshua oli Elohim tai suomeksi ”Jumala”?

Mistä sellainen tiedon ristiriita johtuu?

Yeshualla itsellä oli ristiriitaa saman tiedon aiheesta.

Ristiriita johtui siitä, että Yeshua oli 100 % ihminen.

Lähtökohta Yeshuan identiteetin tiedon ristiriidalle oli hänen oma äitinsä. Joka jossain vaiheessa kertoi Yeshua lapselle mikä hänestä tulee isona. Hänestä tulee isona sitä mitä taivaan isä oli enne hänen syntymäänsä luvannut hänestä tulevan isona. Ihme lapsi, enkelien viestit Pelastajasta.

Samankaltainen Juutalaisten YHWH uskon perinne ja lapsien kasvatus tarinat istuttivat lapsiin Juutalaisten perinne uskomukset ja Mooseksen ohjeet, miten palvella Elämän Luojaa oikealla tavalla.

Se mitä Miriam kertoi Yeshua lapselle ei ollut ensisijaista tietoa, se oli enemmänkin toisen kätistä tietoa. Eihän kenenkään vasta syntynyt aivot ole niin kehittynyt ja kasvanut tajunnassa ja tiedossa, että seuraisi itsensä syntymää ja laittaisi sen muistiin.  Tai niin että seuraisi tiedollisesti asioita mistä Miriam äiti keskusteli, kun Yeshua oli hänen kehossansa. Ajatus on absurdi.

Miten Voimme Käsittää ja Ymmärtää Yeshua Nasaretista Ihmisenä?

Hyvin helposti, jos emme ala sekoittamaa tiedon ymmärrystä uskomisilla.

Sillä uskominen monen ihmisen mielessä ei kunnioita mitään materiaalisen maailman syy ja seuraus lakeja. Toisin sanoen ei kunnioita Elämän Luojan materiaalista maailman todellisuutta.

Joku voi uskoa, että Jeesus oli ”jumala”.  Mitä se ”jumala” hänen mielessänsä tarkoitta, on Pohjoismainen kansan kulttuurin subjektiivinen käsite ja uskomus.

Kaikillahan ihmiskunnilla on ollut joskus joku käsite tai osoitus yliluonnolliseen olemukseen jossain ylhäällä tai alhaalla.  Sehän on yksi pakana kansojen ominaisuus tehdä jumalia puista, kivistä tai eläimistä. Mutta mitä tai mihin se osoitus esittää ihmisestä?

Johonkin, mutta ei tietoa.

Yksi asia tulee ilmi Juutalaisten pyhissä kirjoituksissa viime 4000 vuoden aikana, Elämän Luoja on itse salannut itsensä ihmisiltä. Vain Hänen luomuksensa teot ovat esityksellä.

Voi hyvin helposti hahmottaa, että Elämän Luojaa ihmiset ovat loukanneet pahasti viime 6000 vuoden aikana, lähtien eedenin paratiisista. Ihminen on menettänyt täysin Elämän Luojan luottavuuden. Siksi Hän on vetäytynyt pois näyttämöltä, että ihmisen ja Elämän Luojan välillä ei ole mitään merkkiä Hänen olemassaolostansa.

Ihmisen pitää valita itse ilman suoraa fyysistä todistusta Elämän Luojasta.  Siis uskoa Elämän Luojan tekojen ja elämän ilmiöitten kautta, se vaatii uskoa ja luottamusta. Se vaatii myös järjen älyä, tajuntaa, ja tahtoa. Oikea mielinen uskonta Elämän Luojan sanan kautta.

Kiitos Koti Uskonto ja Isänmaa vierailusta ja tämän kirjoituksen lukemisesta. Toivottavasti tämä oli käytännöllinen ja hyödyllinen Juutalaisten pyhien kirjoituksien sanan uskon elämässä.

Uskonnon Harha Luulot Osa 1

Uskonnon harhaluulot muodostuvat uskovaisten subjektiivisista uskomuksista.

Uskovainen ihminen hyvin helposti saattaa lähteä menemään oman subjektiivisen uskomuksen oksalla, ja jos persoona on itsepäinen ja jäykkä oikean tiedon suhteen (ei arvosta oikeata tietoa) sitten henkilö lopulta päätyy oman uskon oksalle, ja se ei vie totuudessa paljonkaan eteenpäin uskon elämässä.

Miten Ihmisen Subjektiivinen Uskomus Voisi Viedä Ihmistä Harhaan?

Se on totuus ihmisen elävän sielun mielen toimintojen rakenteista. Ihmisen elävän sielun subjektiivinen mielen toiminta ei ole mikään totuuden lähde. Se on enemmänkin kuin suljettu kala tankki mikä vaatii veden vaihtoa ja säännöllistä puhdistusta. Muuten suljetusta vesi tankista tulee kuollut vesi mikä ei kannata elämää.

Ihmisen elävän sielun mielen toiminnat eivät luo uutta elämän tietoa. Ihminen on luotu suljetuksi olennoksi, ja samalla luotu Elämän Luojan kaltaiseksi. Ihmisen pitää hyötyä Elämän Luojan viisauden luovuudesta ja Hänen mielen ajatuksien suunnitelman tarkoituksesta ihmistä varten. Oppia ottamaan vastaan oikeata tietoa Elämän Luojan näkökulmasta, ja toisten ihmisten viisaudesta. Oikea tieto mikä kiertää vuorovaikutuksessa voi hyvinkin pysyä tuoreena ja kannattaa elämää.  

Kaikkialla on todisteita siitä, miten ihminen usein ajattelee liian lyhyesti elämän kokonaisuutta. Ihminen usein luottaa oman mielen ajatuksiin, omiin haluihin, omiin toiveisiin tai oman lihan himoihin. Ja sitten oman elävän sielun tunteitten perusteella lataa koko elämän subjektiivisen tunteitten varaan. Hylkäämällä vanhempien, tai ystävien viisauden.

Hylkäämällä tuhansien vuosien ihmisen ja Elämän Luojan näkökulma ihmisestä, niin kuin on kirjoitettu Juutalaisten Pyhien kirjoituksissa. Siellä tuodaan esille uudestaan ja uudestaan, että ihmisen pitää oppia ajattelemaan järkevästi, oppia ajattelemaan elämää maan päällä Elämän Luojan näkökulmasta, eikä luottaa ihmisen subjektiivisiin tunteisiin asioissa.

Yeshua Nasaretista Esimerkkinä

Yeshua Nasaretista 100 % ihmisenä oli samalla tavalla altis hänen elävän sielun subjektiivisille tunteille. Yeshua kertoi siitä hänen opetuslapsillensa. Eihän muuten Matteus, Markus ja Luukas, olisi saanut mitään tietoa sellaisesta Yeshuan kokemuksesta, jos Yeshua ei olisi itse sitä kertonut hänen läheisille.

  • Matteus 4:1–11
  • Markus 1:12–13
  • Luukas 4:1–13

Mitä Yeshua halusi tuoda esille kertomalla siitä kokemuksesta mitä hän koki, kun lähti erämaahan 40 päivän ajaksi paastoamaan, Johannes kastajan kasteen jälkeen? Yeshua rehellisesti halusi tuoda esille, että hän oli 100 % ihminen.

Yeshuan YHWH elämän kutsumus ei ollut itsestään selvää, eikä hänen identiteettinsäkään ollut itsestään selvää. Miksi ei ollut itsestään selvää?

Siksi että Yeshua ei syntynyt maailmaan yliluonnollisena olentona, suomen kielellä sanottu ”jumalana”.

Ei.

Yeshua Syntyi Maailmaan 100 % Ihmisenä.

Yeshua 30 vuoden aikana, ei ollut Papistoa, fariseusten laitosta tai uskollisia Juutalaisia ketkä olisivat tulkinneet Juutalaisista pyhistä kirjoituksista täsmällisesti Yeshuan identiteetin Juutalaisena ihmisenä.  Yeshuan itse piti hakea Juutalaisista pyhistä kirjoituksista YHWH tahto hänen elämänsä kutsulle, ja mikä oli hänen henkisen olemuksensa identiteetti YHWH tahdossa.

Yeshua itse piti olla luottamusta siihen kuka hän oli ja mikä oli hänen elämänsä kutsumus.

Tässä vaiheessa saattaa nousta se vanha kysymys, kumpi tuli ensiksi, kana vai muna?

Vastaus on selvä, kana tuli ensiksi, siis YHWH on yli hallitseva kaiken. Juutalainen mies nimeltä Yeshua Nasaretista oli, on ja tulee olemaan käskynalainen YHWH tahdolle. Totta myös on, että Yeshua on tuleva Kuningas kenelle kaikki kansat ovat hänelle käskynalaisia.

2000 vuotta myöhemmin, Yeshuan kuolemisesta Helluntailaisten keskuudessa realistinen keskustelu Yeshua ihmisenä, ja Juutalaisten Pyhien kirjoituksien teologia usein kumotaan.  Eikä ainoastaan Helluntailaiset uskovaiset.

Yeshuan ensisijaiset silminnäkijät, ja heidän kirjoituksien todistukset usein kumotaan. Paavali kirjoitti Yeshua ihmisenä, samoin myös Yeshuan veli Jaakob, ja monet muut kirjoittajat.

Mikä Osa Yeshua Ihmisestä on Kaikesta Vaikea Luojaa Etsivän Ihmisen Uskoa?

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli Juutalainen?  Ei. Yeshuan sukupuu todistaa sen. Matteus 1:

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli neitsyt Miriamin poika?  Ei.  Se ei ollut ainoa ihme lapsi Juutalaisten historiassa. Abraham ja Saaran lapsi oli myös ihme lapsi, joka syntyi Saaralle 90+ vuotiaana.      

Onko vaikea uskoa, että Yeshua oli olemassa ennen kuin syntyi? Kyllä on vaikea ja outo alue. Miksi?

Siksi että sellainen käsitys on täysin mysteeri ihmisen käsittää? Sellainen käsityksessä ihmisen ajatuksen lähtevät täysin tyhjän päällä liikkumaan, mistä ei ole mitään tietoa. Siten se on puhtaasti mysteeri.

Monet uskovaiset on opetettu ja uskotettu uskomaan asioihin, vaikka heillä ei ole mitään käsitystä tai ymmärrystä uskomuksen sisällöstä. Mitä hyötyä sellaisesta uskosta on? Kuka siitä hyötyy?

Siitä nousee kysymys, mikä on uskomuksen tarkoitus?

Uskomisen tarkoitus Juutalaisissa Pyhissä kirjoituksissa viime 4000 vuoden aikana on osoitettu tai annettu ihmiselle tietoa, ja ihmisen tulee pitää kiinni siitä tiedosta tai ilmoituksesta, siksi että ihminen oppisi noudattamaan Elämän Luojan (YHWH) tahtoa maan päällä.

Siitä suurin ja toistuva todiste on seuraava:  YHWH kasvattaa Israelia kuin lasta aikuiseksi.

”Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä YHWH sanoo. (Tai on sanonut).

5 Moosekesen Kirja 8:1-5.

”Painakaa mieleenne se laki, jonka minä nyt annan teille. Noudattakaa sitä tarkoin, että saisitte elää, lisääntyisitte ja pääsisitte ottamaan omaksenne sen maan, josta Herra on valalla vannoen antanut lupauksen teidän esi-isillenne.

Muistakaa, kuinka Herra neljänkymmenen vuoden aikana johdatti teitä pitkällä matkallanne autiomaassa. Hän kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette.

Tehdäkseen teidät nöyriksi hän piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla, jota ette olleet ennen maistaneet, eivät myöskään teidän isänne. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.

Noina neljänäkymmenenä vuotena eivät vaatteet kuluneet päältänne eivätkä jalkanne turvonneet.

Painakaa siis mieleenne, että niin kuin isä kasvattaa lastaan, niin Herra, teidän Jumalanne, kasvattaa teitä. Noudattakaa hänen käskyjään, kulkekaa hänen tietään ja pelätkää häntä.”

5 Mooseksen kirja 8:

Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien perustalta, pakkomielisellä uskolla voi olla hyötyä, että säästyy hengeltä. Joku hätä tilanne, että ihmisen tulee lähteä paikalta tai menettää henkensä. Siitä on hyötyä, vaikkapa Sodoma ja Gomora.

 Juutalaiset pyhät kirjoitukset opettavat ihmiselle oppia arvostamaan viisautta ja ymmärrystä. Yeshua opetti sitä saman kaltaista uskoa hänen seuraajillensa ja kansalle yleensä. Vertaukset kallista helmestä, ja aarre mikä on peitetty, ja myös kylväjän vertauskuvat YHWH valtakunnasta. Kaikki Yeshuan vertaukset puhuivat ihmisen älylle, siis Yeshua oletti hänen seuraajansa olevan ajattelevia ihmisiä, ketkä ovat tutkineet asioita ja ovat välineet itse sen tien mitä he seuraavat YHWH valtakunnassa.  

Entä sitten pakkomielinen Helluntailaisuuden saarnat? Miksi useat saarnat ovat pakkomielisiä saarnoja?

Luultavasti sinä haetaan herätystä ihmisten elävän sielun mielen toimintoihin. Siis saada ihminen tajuamaan, että hänen itse pitää valita oikea tie mitä päin kulkee elämässä. Sehän lähtee tiedosta, hakea kirjasta tietoa mikä puhuu aiheelle. Jos on hälyttävä tilanne, että tieto ei enää auta, niin sitten voi olla tarpeen hengellinen ensiapu, uskovaisten hengellisyyden avulla. Hengellistä apu hengitystä. Sitähän monet maailmalle menneet ihmiset tarvitsevat. Mutta se ei ole mikään normaali tilanne missä ihmisen uskon elämä tulisi alkaa.

Normaali uskon elämä tulisi alkaa turvallisessa kodissa. Missä vanhemmat ovat tajunneet älyllisesti ja tajunnallisesti että ihminen ei ole vaan lihaa ja verta. Ihminen ei ole pelkkä eläin, mikä syö, juo ja hakee turvaa ja lepoa. Vaikkapa monet eläimet elävät enemmän ihmisesti tai viattomasti kuin ihmiset. Esimerkiksi monet lintu lajit, nehän ovat täysin viattomia, kun eivät tee kenelläkään pahaa, eikä ryöstä toisten lintujen pesijä kuin roisto linnut.    

Yeshuan Kasvu ja Kehitys Ihmisenä.

Yeshuan kehitys ja kasvatus, aistien kehitys ja tiedon oppiminen tuli samalla tavalla Yehualle kuin muillekin Juutalaisille lapsille.  EI ollut mitään oikopolkua tai etuoikeuksia Yeshuan kasvatuksessa ja kehityksessä. Yeshua oli teini ikäisen Miriam äidin lapsi, joka hoivasi Yeshuata kuin teini ikäiset tytöt hoivaavat leikki nukke vauvoja.   100 % inhimillisesti tiedon, varojen, kokemuksen ja taidon mukaisesti. Miriamilla oli suuri vaikutus Yeshuan elämään aikuisena. Mutta se ei ollut kaikki kaikessa.

 Uskonnon Harha Luulot Osa 2 on tulossa, siinä yritän tuoda esille miten uskovaisen uskomukset ovat usein hyvin pinnallisia teologian näkökulmasta. Miksi teologian näkökulmasta?

Siksi että Yeshua uskon elämä oli täysin teologian tiedon perusteella.

Yeshua itse todisti siitä sanomalla.

Jeesus ilmestyy Emmauksen tiellä

Luukas 24:13-

”Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.

Jeesus kysyi heiltä: ”Mistä te oikein keskustelette, matkamiehet?” He pysähtyivät murheellisina, ja toinen heistä, Kleopas nimeltään, vastasi: ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”

”Mitä te tarkoitatte?” Jeesus kysyi. He vastasivat: ”Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä.

Meidän ylipappimme ja hallitusmiehemme luovuttivat hänet tuomittavaksi kuolemaan ja ristiinnaulitsivat hänet.

Me kuitenkin olimme eläneet siinä toivossa, että hän olisi se, joka lunastaa Israelin. Eikä siinä kaikki. Tänään on jo kolmas päivä siitä kun se tapahtui, ja nyt ovat muutamat naiset meidän joukostamme saattaneet meidät kerta kaikkiaan hämmennyksiin. He kävivät varhain aamulla haudalla mutta eivät löytäneet hänen ruumistaan. Sieltä tultuaan he lisäksi kertoivat nähneensä näyn: enkeleitä, jotka sanoivat, että Jeesus elää.”

Muutamat meistä menivät silloin haudalle ja totesivat, että asia oli niin kuin naiset olivat sanoneet. Jeesusta he eivät nähneet. ”Silloin Jeesus sanoi heille: ”Voi teitä ymmärtämättömiä! Noinko hitaita te olette uskomaan kaikkea sitä, mitä profeetat ovat puhuneet?

Juuri niinhän Messiaan piti kärsiä ja sitten mennä kirkkauteensa.”

Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.

He olivat jo saapumassa kylään, jonne olivat menossa. Jeesus oli jatkavinaan matkaansa, mutta he estivät häntä lähtemästä ja sanoivat: »Jää meidän luoksemme. Päivä on jo kääntymässä iltaan.» Niin hän meni sisään ja jäi heidän luokseen.

Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: »Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?»

Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin. Siellä olivat koolla yksitoista opetuslasta ja muut heidän joukkoonsa kuuluvat.

Nämä sanoivat: ”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” Nuo kaksi puolestaan kertoivat, mitä matkalla oli tapahtunut ja miten he olivat tunteneet Jeesuksen, kun hän mursi leivän.

Suomalainen käännös? ”Taidat olla Jerusalemissa ainoa muukalainen, joka ei tiedä, mitä siellä on näinä päivinä tapahtunut.”

Sana muukalainen on outo käännös. Monessa muissa käännöksissä on vieras (visitor) Jerusalemissa, tai ”stranger”.

Muukalais tulkinta sanaa en löytänyt muita UT käännöksistä.

Luke 24:18

Wycliffe Bible

“And one, whose name was Cleopas, answered, and said [to him], Thou thyself art a pilgrim in Jerusalem[a], and hast thou not known, what things be done in it in these days?”

Luke 24:18

King James Version

“And the one of them, whose name was Cleopas, answering said unto him, Art thou only a stranger in Jerusalem, and hast not known the things which are come to pass there in these days?”

Luke 24:18

New American Standard Bible

“One of them, named Cleopas, answered and said to Him, “Are You possibly the only one living near Jerusalem [a]who does not know about the things that happened here in these days?”

Luke 24:18

Darby Translation

“And one [of them], named Cleopas, answering said to him, Thou sojournest alone in Jerusalem, and dost not know what has taken place in it in these days?”

Vincent’s Word Studies

“Art thou only a stranger in Jerusalem (σὺ μόνος παροικεῖς Ἰερουσαλὴμ)”

“Παροικεῖν, to dwell as a stranger, is used in later Greek of strangers who have no rights of citizenship, and no settled home. Compare Hebrews 11:9. See on strangers, 1 Peter 1:1; and compare sojourning, 1 Peter 1:17. The only of the A. V. is commonly understood adverbially: “Are you nothing but a stranger?” But the emphasis of the question falls there, and the word is an adjective. Render “Dost thou alone dwell as a stranger in Jerusalem?” Are you the only one who sojourns as a stranger in Jerusalem, and who does not know, etc. So, nearly, Wyc., Thou alone art a pilgrim in Jerusalem.”

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla. Toivottavasti tämä kirjoitus oli hyödyllinen ja auttavainen sinun YHWH sanan (Toorah) uskon elämässä.

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Osa 3

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Osa 1 toi esille Israelin kansan Messiaan syntykirjan, Matteuksen evankeliumista.  

Yeshua Messiaan, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.

Matteuksen evankeliumi Luku 1.

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Osa 2 toi esille Erik Eriksonin luoma psykososiaalisen kehityksen teoria, joka on yksi tunnetuimmista persoonallisuusteorioista. Teoria eroaa monista muista siinä, että se käsittelee kehitystä koko eliniän ajan syntymästä kuolemaan asti.

Kussakin vaiheessa ihminen käsittelee konfliktia, joka toimii käännekohtana kehityksessä. Kun konflikti ratkaistaan ​​onnistuneesti, henkilö pystyy kehittämään kyseiseen kehitysvaiheeseen liittyvän psykososiaalisen laadun.

Inhimillisen kehityksen 8 vaihetta voimme heijastaa luonnolliseen ihmisen kehitykseen. Samalla tavalla voimme käyttää psykososiaalisen kehityksen teoriaa Yeshua Nasaretista elämään. Siksi että Yeshua Nasaretista oli 100 % ihminen, ja siten voimme tutkia Yeshuan elämää ja heijastaa hänen psykososiaalisen kehityksensä. Ja havaita mitkä ympäristö vaikuttajat vaikuttivat Yeshuan elämään.

Yeshuan kehitys ja kasvatuksesta on selvät todisteet, syntynyt Juutalaiseen perheeseen Miriamin lapsena. Yeshua itse vahvistaa puheissa ja opetuksissa mitkä oli hänen kasvatuksen arvot Juutalaisena lapsena. Yeshua jatkoi niitä samoja arvoja ja opetuksena kun alkoi tulkitsemaan ja opettamaan toisia Juutalaisena Fariseus Rabbina. Ainoastaan Fariseukset ylläpitivät Synagoga Instituutiota, kokous, opetus ja YHWH palveluksen kokous paikkana.

Tärkeä saada selville, miten Juutalaisuus jakautui neljään eri uskonto ryhmään Yeshuan aikana. Yeshuan kasvatus oli väistämättä Juutalaisten uskonnon opettajien vaikutuksen alaisena. Monella tasolla Juutalaiset 1900 vuotta sitten seisoivat Abrahamin ja Mooseksen olkapäillä, tiedon ja ilmestyksen suhteen.

Jopa ennen Yeshuan syntymistä monet sukupolvet Miriamin ja Joosefia ennen, siellä Juutalaiset uskonnon opettajat olivat vaikuttaneet heidän sukunsa juurille.

Syy ja seuraus maailmassa monet asiat virtaavat alaspäin, samoin myös ihmisten suvussa edeltä kävijät vaikuttavat jälkipolviin ajan juoksun alapäässä.   

Uusi ihminen kun syntyy biologisesti, se on biologisesti kaikki uutta materiaalia, ainoa mikä uudelle syntyneelle lapselle tulee vanhaa, on se tieto, maailman kuva ja elämän filosofia mitä vanhemmat latavaat lapsien elämään.

Se voi olla hyöty tai haitta.  Totta tai valhetta.  Yleensä ihmiset eivät tajua, miten edelliset sukupolvet ovat luoneet ja myyneet totuutena tiedon ohjelmistoja lapsien mieleen. Ilman asioitten ymmärrystä, tai tutkintaa onko se tieto mitä he jakavat totta vai edellisten sukupolvien mielikuvituksien myyttejä. Tai niin että suora totuus muutaman sukupolven jälkeen on muutettu kieroksi valheeksi, alkuperäisen tiedon vääristyksen kautta.  Ihmisillä yleensä on valtavan paljon myyttejä mielessä.

Yeshua sai rehellisen hengellisen Juutalaisen kasvatuksen, Mooseksen ohjeitten, ja YHWH Pyhän hengen avulla. Yeshuan kasvatuksen kodissa ei peitelty epärehellisyyttä, siellä ei haudotettu syntiä.  Mistä tiedämme asian olevan niin? Tiedämme asian olevan niin tutkimalla Yeshuan puheita ja opetuksia, kokonaisuudessa Juutalaisten historia.

Miten Yeshuan koti oli hengellisesti rehellinen?  Siksi että heillä oli Mooseksen kirjan ohjeet ja Juutalaisten uskonnon opettajien varoituksen ihmisille ketkä hautovat salaa omassa elämässä syntiä. Synti on negatiiviinen, sitä pitää kiertää kaukaa. Synti on kuin rutto tauti mikä yrittää tuhota ihmisen elävän sielun ja mielen toiminnat.    

Yeshua sanoi seuraavasti synnistä. Matteus 5:30.

“Te olette kuulleet sanotuksi: ‘Älä tee huorin’.

”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.

Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.”

Eikös ole suoraa puhetta Yeshualta? Se tuo esille Yeshuan elämän filosofian ja Maailmakuvan. Mooseksen viisi kirjaa (Torah).

Saddukeukset

”Saddukeukset olivat kehittyneet vanhasta pappisylimystöstä. He ottivat nimensä luultavasti kuningas Salomon ylipapilta Zadokilta, joka oli Jerusalemin temppelin esimies. Saddukeukset tähdensivät Tooraa ainoana sitovana lakina ja vastustivat farisealaisia, toista tuon ajan merkittävää ryhmää. Saddukeukset kiistivät farisealaisten uskon enkelien ja henkien olemassaoloon sekä sielun elämään kuoleman jälkeen. Saddukeukset eivät myöskään uskoneet siihen, että Jumala olisi puuttunut ihmeiden kautta ihmisten elämään. Saddukeukset torjuivat suullisesti välitetyt perinnäissäännöt, ja he alistivat ihmisen valinnanvapauden Jumalan kaitselmukselle. He eivät hyväksyneet myöskään ylösnousemusta.”…………………….

https://fi.wikipedia.org/wiki/Saddukeukset

Farisealaiset

Fariseuksille tunnusomaista oli sitoutuminen Mooseksen lakiin ja erikoisesti vanhinten säädöksiin, joita oli noudatettava tiukasti.

He eivät noudattivat erikoisesti Juutalaisten suullista perimätietoa. Paljolti fariseusten vaikutuksesta syntyi nykyisen kaltainen lakikeskeinen juutalaisuus.

Temppeli pappien, Saddukeukset rooli Jerusalemin temppelin uhrauksissa, ja Juutalaisten Mooseksen asettamat vuotuisten yhteisten juhlien ympärille rakentunut juutalaisuus koki takapakkia vuonna 73 AD.

Saddukeusten aristokratia murtui, ja juutalaisuus siirtyi yhä enemmän Farisealaisten synagoga opettajien haltuun koteihin ja synagogiin.

Jeesus oli itse lähempänä farisealaisia kuin muita Israelin tuon ajan puolueita, saddukeuksia, Selootteja ja Essealaisia.

”Raamatun Uudessa testamentissa farisealaiset esitetään Jeesuksen vastustajana (Matt. 12:14, Mark. 3:6). Fariseusten vastustajina puolestaan esitettiin saddukeukset. Toisin kuin saddukeukset farisealaiset uskoivat kuolemanjälkeiseen elämään, kuolleiden ylösnousemukseen ja enkeleiden olemassaoloon. Apostoli Paavali oli alun perin fariseus nimeltään Saulus Tarsolainen.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Farisealaiset

Jeesus oli itse lähempänä farisealaisia kuin muita Israelin tuon ajan puolueita, saddukeuksia, selootteja ja Essealaisia? Miksi niin? Siksi että Yeshua opetti Fariseusten instituution synagogassa usein. Yeshuata kutsuttii Rabbiksi, siis opettaja. Missä Rabbit tekivät työtään? Synagogassa.   

Johannes 8:1–3 kertoo että Yeshua opetti myös Pyhäkössä, siis Temppelin alueella Jerusalemissa.

“Mutta Jeesus meni Öljymäelle. Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Farisealaiset

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Maan Päällä?

Yeshua kehittyi Miriamin kehossa niin kuin muutkin Miriamin lapset. Yeshualla oli veljiä ja siskoja.

Johannes 14:1-11.

“Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa YHWH, ja uskokaa minuun.

Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?

Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. Ja mihin minä menen — tien sinne te tiedätte.”

Tuomas sanoi hänelle: “Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?”

Jeesus sanoi hänelle: “Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.”

Filippus sanoi hänelle: “Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme”.

Jeesus sanoi hänelle: “Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: ‘Näytä meille Isä’?

Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.

Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.”

Etkö Usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on Minussa?

Yeshua oppi uskomaan Israelin kansan Elämän Luojaan, jonka henkilökohtainen nimi on YHWH.

Yeshua Nasaretista ei ollut yksi ja sama kuin YHWH persoona.

Taivaan ja maan, Elämän Luoja on YHWH.

Johannes 3: 13–15.

”Silloin Yeshua tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. Mutta tämä esteli häntä sanoen: “Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!”

Yeshua vastasi ja sanoi hänelle: “Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus”. Silloin hän salli sen hänelle. Kun Yeshua oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki YHWH Hengen tulevan alas niin kuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.”

Juutalaisten Pyhiä Kirjoituksien Israelin Messiasta.

 Jesaja 11:1-4.

Messias-kuningas ja hänen valtakuntansa.

Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.

Ja hänen päällänsä lepää YHWH Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja YHWH pelon henki.

Hän halajaa YHWH pelkoa; ei hän tuomitse silmän näöltä eikä jaa oikeutta korvan kuulolta, vaan tuomitsee vaivaiset vanhurskaasti ja jakaa oikein oikeutta maan nöyrille; suunsa sauvalla hän lyö maata, surmaa jumalattomat huultensa henkäyksellä.”

Kuka ja Mikä on Iisain Kannon Virsi ja Vesa?

Apostoli Shaul kirjoitti seuraavasti kirjeen Rooma nimiseen kaupunkiin.

”Sillä ei Messias elänyt itsellensä mieliksi, vaan niin kuin kirjoitettu on: “Niiden herjaukset, jotka sinua herjaavat, ovat sattuneet minuun”.

Sillä kaikki, mikä ennen on kirjoitettu, on kirjoitettu meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Torah lohdutuksen kautta olisi toivo.

Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Elohim suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Messias Yeshuan mielen mukaan, niin että te yksimielisesti ja yhdestä suusta ylistäisitte YHWH ja meidän Adonai Yeshua Messiaan isää.

Hoivatkaa sen tähden toinen toistanne, niin kuin Messias on teidät hoivaansa ottanut YHWH kunniaksi. Sillä minä sanon, että Messias on tullut ympärileikattujen palvelijaksi YHWH totuuden tähden, vahvistaaksensa isille annetut lupaukset, mutta että pakanat laupeuden tähden ovat ylistäneet YHWH, niinkuin kirjoitettu on:

“Sentähden minä ylistän sinua pakanain seassa ja veisaan kiitosta sinun nimellesi”.

Ja vielä on sanottu:

“Riemuitkaa, te pakanat, hänen kansansa kanssa”.

Ja taas: “Kiittäkää YHWH, kaikki pakanat, ja ylistäkööt häntä kaikki kansat”.

Ja myös Esaias sanoo:

“On tuleva Iisain juurivesa, hän, joka nousee hallitsemaan pakanoita; häneen pakanat panevat toivonsa”.

On hyvin selvää, että ennen materiaalisen maailman olemassaoloa, oli Alku Syy, Elämän Luoja, jonka henkilökohtainen nimi on YHWH.”

YHWH ei ole luopunut tai luovuttanut Hänen olemassaolonsa ikuisuutta, ja kaikki voimaa toiselle.

YHWH ei ole siirtynyt eläkkeelle, silloin kun Juutalaisena syntynyt Messias kuoli ristillä, ja YHWH Henki herätti Yeshuan kuolleesta.

Lahkojen Uskonto

Yksi sana mitä ei ikinä ylensä kuule Helluntalaisten piirissä on sana “mysteeri”.

Miksi Helluntalaiset eivät käytä sanaa mysteeri?

Siksi että heidän uskonto vaatii yksinkertaisesti uskomaan kaikki asiat läpi, eikä mitään aihetta Juutalaisten Pyhistä Kirjoituksista, tai Elämän Luojasta saa jäädä ulkopuolelle uskomista. Vaikkapa ei olisi yhtään mitään selitettävää tietoa asiasta. Siten tietäminen ja asioitten ymmärrys nähdään negatiivisesti ja suljetaan pois. Tiede yleensä vanhassa Helluntalaisten ikäluokassa ei kunnioitettu oleenkaan. Vaikkapa he ajoivat pensa autoilla kirkoon, käyttivät sähkö lamppuja kotona, ja nauttivat tieteen tuotteista niin kuin ääni nauhat, televisiot ja kamerat.

Suomalaiset Helluntalaiset ulkomailla jäivät Juutalaisten Pyhien Kirjoituksien ymmärryksessä takapajulaan. Heiltä puuttui kokonaiskuva Elämän Luojan Evankeliumille, minkä viesti alkoi jo Abrahamin tai Aatamin ajoilta. Abraham noudatti YHWH lakia jo ennen Mooseksen aikaa. Siinäpä on aihetta raaputtaa päätä.

Kiitos Koti ja Uskonto ja Isänmaa verkkosivulta vierailusta.

Toivottavasti tämä kirjoitusksen kolme sarjaa oli auttava ja hyödyllinen.

 Proverbs 27:17
Complete Jewish Bible

Just as iron sharpens iron,
a person sharpens the character of his friend.

Niin kuin rauta rautaa teroittaa, niin henkilö toistansa henkilöä teroittaa.”

Vapaasti rinnastettu. Englanti / Suomi. Sananlasku 27:17.

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Osa 2

Inhimillisen kehityksen 8 vaihetta

Inhimillisen kehityksen 8 vaihetta voimme heijastaa luonnolliseen ihmisen kehitykseen.

Samalla tavalla voimme käyttää psykososiaalisen kehityksen teoriaa Yeshua Nasaretista elämään.

Miksi tekisimme niin?  Siksi että Yeshua oli 100 % ihminen, ja siten voimme ruotia Yeshuan elämästä hänen psykososiaalisen kehityksen ominaisuuksia.

On hyvin selvää lukea Matteuksen evankeliumia ja havaita että Yeshuan persoona oli täysin rehellinen persoona, eikä peitellyt mitään vilppiä, puoli totuuksia tai epävarmuuksia Elämän Luojan sanan suhteen. Sillä Israelin kansa edeltä kävijä johtajat, opettajat, ja profeetat olivat tehneet hyvin selväksi, että ihmisillä luonnostaan on taipumus salailla, peitellä, ja kiertää totuus kaukaa.  

Israelin kansalla oli Mooseksen kirja ohjeet mistä kansan piti pitää kiinni hengellisellä tasolla. Epärehellisyys ja vilpin peittely on vakava rikos ja synti, siten ihmiset olivat hyvin herkkiä noudattamaan itsessä hengellistä kurin alaisuutta. Jos Israelin kansalainen jäi kiinni tietoisesta lain rikkomisesta, tai epärehellisyyden peittelemistä, sitä sitten seurasi kuoleman tuomio.          

Inhimillisen kehityksen 8 vaihetta

Erik Eriksonin luoma psykososiaalisen kehityksen teoria on yksi tunnetuimmista persoonallisuusteorioista. Teoria eroaa monista muista siinä, että se käsittelee kehitystä koko eliniän ajan syntymästä kuolemaan asti

Kussakin vaiheessa ihminen käsittelee konfliktia, joka toimii käännekohtana kehityksessä. Kun konflikti ratkaistaan ​​onnistuneesti, henkilö pystyy kehittämään kyseiseen kehitysvaiheeseen liittyvän psykososiaalisen laadun.

Vaihe 1: Luottamus vs. epäluottamus

Luottamus vs. epäluottamus on varhaisin psykososiaalinen vaihe, joka tapahtuu lapsen ensimmäisen vuoden aikana. Tämän kriittisen kehitysvaiheen aikana lapsi on täysin riippuvainen hoitajistaan.1 Kun vanhemmat tai hoitajat vastaavat lapsen tarpeisiin johdonmukaisesti ja huolehtivasti, lapsi oppii sitten luottamaan maailmaan ja ympäröiviin ihmisiin.  Tämä vaihe alkaa syntymästä ja kestää, kunnes lapsesi on noin 18 kuukauden ikäinen.

Mikä ympäristö vaikutti Yeshuan elämään?

Vastaus: Miriam oli teini ikäinen äiti. Teini ikäinen äiti hemmotteli Yeshua vauva lasta niin kuin teini ikäiset tytöt yleensä hemmottelevat luonnostaan heidän nukkeja.  

Mitä tietoa Yeshualla oli elämästä maan päällä?

Vastaus: Ei yhtään mitään muuta kuin vain vauvan tunne kokemuksia.  Aivot olivat kehitys vaiheessa, eikä ollut kokemusta syy ja seuraus materiaalisen maailma ympäristöstä.  

Vaihe 2: Autonomia versus Häpeä ja Epäily

Toiseen psykososiaaliseen vaiheeseen liittyy autonomian ja häpeän tai epäilyn välinen ristiriita.1 Kun vauva siirtyy pikkulapsi ikään, henkilökohtaisen hallinnan lisääntyminen on yhä tärkeämpää. Tehtävät, kuten wc-käytön oppiminen, ruokien valitseminen ja lelujen valinta, ovat tapoja, joilla lapset saavat suuremman itsenäisyyden tunteen.

Tämä vaihe tapahtuu 18 kuukauden iästä noin 2 tai 3 vuoden ikään. Eriksonin mukaan lapset keskittyvät tässä vaiheessa suuremman itsekontrollin kehittämiseen.

Mikä ympäristö vaikutti Yeshuan elämään?

Vastaus: Miriam ohjasi ja kasvatti Yeshua lasta Juutalaisen uskonnon ohjeitten mukaisesti.  Seitsemäs päivä oli lepo päivä, muistaa Elämän Luojan tekoja. Ruoka lakeja oli noudattava.  

Vaihe 3: Aloite Versus Syyllisyys

Kolmas psykososiaalinen vaihe tunnetaan nimellä aloite vs. syyllisyys ja se tapahtuu noin 3–5-vuotiaiden välillä.1 Tässä vaiheessa keskitytään oma-aloitteisen tunteen kehittämiseen. Lapset, joiden sallitaan ja rohkaistaan ​​harjoittamaan itseohjautuvaa peliä, syntyvät voimakkaasta aloitteellisuudesta, kun taas masennetut voivat alkaa tuntea syyllisyyttä omasta aloitteestaan.

Tämä vaihe tapahtuu 18 kuukauden iästä noin 2 tai 3 vuoden ikään. Eriksonin mukaan lapset keskittyvät tässä vaiheessa suuremman itsekontrollin kehittämiseen.

Mikä ympäristö vaikutti Yeshuan elämään?

Vastaus: Juutalainen perhe ja Juutalainen yhteyskunta.  Uskonto.  

Vaihe 4: Teollisuus vs. Alemmuus

Noin 6–11-vuotiaiden keskilapsuudessa lapset siirtyvät psykososiaaliseen vaiheeseen, jota kutsutaan teollisuudeksi alemmuudeksi.1 Kun lapset käyvät sosiaalista kanssakäymistä ystävien kanssa ja akateemista toimintaa koulussa, heistä alkaa kehittyä ylpeyden ja suorituksen tunne. Työ ja kyvyt.

Ylistettyjen ja rohkaistavien lasten kehittää osaamisen tunne. Lannistuneille jää alemmuuden tunne.

Mikä ympäristö vaikutti Yeshuan elämään?

Vastaus:

Koulutus Galileassa 2000 vuotta sitten.

Lähde: https://www.thattheworldmayknow.com/rabbi-and-talmidim

Mishna kuvaa nuoren juutalaisen pojan koulutusprosessia Jeesuksen aikana.

  • Viiden vuoden ikäinen on sopiva Juutalaisille Kirjoituksille.
  • Kymmenen vuoden ikäisenä Mishna (suullinen Toora, tulkinnat).
  • Kolmetoista vuotisena käskyjen täyttäminen.
  • Viisitoista Talmudilla (rabbiinien tulkintoja),
  • Kahdeksantoista morsiamen kammio
  • 20-vuotiaana, joka harjoittaa kutsumusta,
  • 30-vuotiaana auktoriteetista (kykenevä opettamaan muita).

Tämä kuvaa selvästi poikkeuksellista opiskelijaa, sillä vain harvoista tulisi opettajia, mutta se osoittaa Raamatun keskeisyyden Galilean koulutuksessa.

On mielenkiintoista verrata Jeesuksen elämää tähän kuvaukseen. Vaikka lapsuudestaan ​​on sanottu vähän, tiedämme, että hän “kasvoi viisaudessa” poikana (Luukas 2:52) ja että hän saavutti “käskyjen täyttämisen”, jonka ensimmäiset pääsiäiset ilmoittivat 12-vuotiaana (Luukas 2:41). .

Sitten hän oppi ammattinsa (Matt. 13:55, Markus 6: 3) ja vietti aikaa Kastajien kanssa (Luukas 3:21; Johannes 3: 22-26) ja aloitti palveluksensa noin kolmenkymmenessä (Luukas 3: 23).

Tämä yhtyy Mishnan kuvaukseen melko läheisesti. Se edellyttää varmasti Galilean koulutusprosessin tarkempaa tarkastelua.

Vaihe 5: Identiteetti vs. Sekavuus

Viidennessä psykososiaalisessa vaiheessa keskitytään identiteettiin vs. roolihämmennykseen. Tässä kehitysvaiheessa henkilökohtaisen identiteetin muodostuminen tulee kriittiseksi. Murrosiässä teini-ikäiset tutkivat erilaisia ​​käyttäytymismalleja, rooleja ja identiteettejä.

Tämä vaihe tapahtuu murrosiässä noin 12–18-vuotiaiden välillä.

Erikson uskoi, että tämä vaihe oli erityisen tärkeä ja että vahvan identiteetin luominen on perusta tulevaisuuden elämänsuunnan löytämiselle. Ne, jotka löytävät identiteetin tunteen, tuntevat olonsa turvalliseksi, itsenäiseksi ja valmiiksi kohtaamaan tulevaisuuden, kun taas hämmentyneet voivat tuntea itsensä eksyneiksi, epävarmoiksi ja epävarmoiksi paikastaan ​​maailmassa.

Vaihe 6: Läheisyys vs. Eristäminen

 Kuudes psykososiaalinen vaihe keskittyy läheisyyteen, kun taas eristäminen keskittyy läheisten, rakastavien suhteiden muodostamiseen muihin ihmisiin. Treffit, avioliitto, perhe ja ystävyyssuhteet ovat tärkeitä läheisyyden tai eristämisen vaiheessa, joka kestää noin 19–40-vuotiaita.

Muodostamalla menestyksekkäästi rakastavat suhteet muihin ihmisiin ihmiset voivat kokea rakkautta ja nauttia läheisyydestä. Ne, jotka eivät pysty luomaan kestäviä suhteita, voivat tuntea itsensä eristäytyneinä ja yksin.4

Vaihe 7: Generatiivisuus vs. Pysähtyminen

 Kun aikuiset ovat siirtyneet keskiaikuisuudessa tapahtuvaan generatiivisuuden ja pysähtymisen vaiheeseen, psykososiaalinen konflikti keskittyy tarpeeseen luoda tai hoitaa asioita, jotka kestävät yksilön kauemmin.

Tämä vaihe tapahtuu keskiaikuisuudessa noin 40-65-vuotiaiden välillä.

Perheen kasvattaminen, työskenteleminen ja yhteisöön osallistuminen ovat kaikki keinoja, joilla ihmiset kehittävät tarkoituksensa. Ne, jotka eivät löydä tapoja osallistua, voivat tuntea itsensä irti ja hyödyttömiksi.

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan

Yeshua syntyessä vauvana ei ollut valmis ihmisen paketti mikä olisi sisältänyt tietoa edellisestä elämästä, tai toisen ulottuvuuden tietoa ja ymmärrystä.

Ihmisen aivojen kehitykseen ei voi siirtää tietoa niin kuin uusi tietokone ja siihen ladataan tietokoneen ohjelmisto. Ihminen kasvaa ja kehittyy solu tasolla, ei siellä siirretä tieto pakettia yhdestä ulottuvuudesta toiseen.

Mistä sitten Yeshua sai sellaista tietoa mitä Jerusalemin Uskonnon johtajat eivät olleet saanut?

Yeshua sai tietoa aikuisena ilmestyksen kautta. Samalla tavalla niin kuin Mooses tai Johannes sai tietoa Elämän Luojalta (YHWH Hengen) ilmestyksen kautta.

Yeshuan kuolli ristillä.

Yeshua kuoli ristiinnaulittuna siksi että Yeshua oli fyysisesti 100 % ihminen.

Samalla Yeshuassa vaikutti YHWH Pyhä Henki, joka herätti Yeshuan kuolleesta.

YHWH Pyhä Henki antoi tietoa Yeshualle, ja Yeshua itse sanoi, että hän puhuu sitä mitä YHWH Henki vaikuttaa hänessä.

YWHW Henki saattoi sanoa vaikkapa ”Minä olen A ja O”. Siten Yeshua olisi sanonut kansalle ”Minä olen A ja O.”

On itsestään selvää, että Yeshua Nasaretista oli 100 % ihminen.

Samalla tiedämme, että Yeshuassa vaikutti vahvasti YHWH Pyhä Henki. Samoin myös Mooseksessa, ja monet kymmenet Israelin kansa profeetat.

Siten on väärin uskovaisen kuvitella, että Yeshua vauva lapsi olisi syntynyt tieto paketti valmiina vauvan aivoissa. Yeshua piti kehittyä normaali tavalla niin kuin ihmisen lapset kehittyvät syy ja seuraus maailmassa, ilman erikois- tietopaketin latauksia. Ei ollut mitään poikkeusta normaalista Yeshuan syntymisen jälkeen. Sehän on selvä historiallinen totuus. Yeshua noudatti Mooseksen saamat ohjeet ja niin eli ilman tekemättä syntiä.

Yeshua nöyryytti itsensä, YHWH Hengen avulla. 100 % ihmisenä koki miten luonnollisen ihmisen ominaisuuksia vetivät häntä suuntaan ja toiseen erämaan 40 päivän ja yön paaston aikana.  Se oli Aatamin ja Eevan lankeamisen seurasta, mikä on levinnyt ympärimaailmaa tuhansia vuoria kuin synnin kiusauksen rutto tauti.   

Uskon Harhatiet

Uskominen ilman Juutalaisten Pyhien kirjoituksien totuutta ei ole terve menetelmä kasvaa uskon elämässä. Usko ilman historiallista totuutta on itse huijausta. Siis itsekeskeinen subjektiivinen toivon uskomus, tai mielikuvitusmaailman uskonto. Esimerkiksi mikä on syntiä. Synnin määritys on selvää Mooseksen viidessä kirjoissa.

Kymmen ohjetta on selkeä lista mikä määrittelee, mikä on Elämän Luojan tahto ihmisen toiminnalle.

Seuraava Kirjoitus Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan Osa 3, liittää lopuksi tähän aiheeseen liittyviä asioita.

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla.

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan?

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan on hyvä kysymys.

On itsestään selvää ensisijaisilta todistajilta että Yeshua tai Jeesus oli 100% ihminen, joka syntyi Miriamin kehossa.

Siten voimme hahmottaa Yeshuan kehityksen Miriamin kehosssa samalla tavalla niin kuin muut ihmiset yleensä.

Jos ihminen on fyysisesti 100% ihminen sitten voimme sanoa että ihmisen kehitys kehossa oli 100 % luonnollisen ihmisen kasvu ja kehitys.

Raamatun ennustukset Israelin kansan Messiasta sanoo että Messian on olevan Abrahamin siemenestä, ja Kuningas Daavidin siemenestä. Siis Israelin kansan sukuluettelon mukaisesti.

Matteuksen Kirja.

Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja.

Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob,

Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet;

Juudalle syntyi Faares ja Sera Taamarista,

Faareelle syntyi Esrom, Esromille syntyi Aram;

Aramille syntyi Aminadab, Aminadabille syntyi Nahasson, Nahassonille syntyi Salmon;

Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booaalle syntyi Oobed Ruutista, Oobedille syntyi Iisai;

Iisaille syntyi Daavid, kuningas.

Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta;

Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa;

Aasalle syntyi Joosafat, Joosafatille syntyi Jooram, Jooramille syntyi Ussia;

Ussialle syntyi Jootam, Jootamille syntyi Aahas, Aahaalle syntyi Hiskia;

Hiskialle syntyi Manasse, Manasselle syntyi Aamon, Aamonille syntyi Joosia;

Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina.

Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi Serubbaabel;

Serubbaabelille syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor;

Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud;

Eliudille syntyi Eleasar, Eleasarille syntyi Mattan,

Mattanille syntyi Jaakob;

Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi YESHUA, jota kutsutaan Kristukseksi.

Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea, ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea, ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.

Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin.

Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.

Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli, joka sanoi:

 “Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.”

Ja hän on synnyttävä pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.” Tämä kaikki on tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka sanoo:

“Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on annettava nimi Immanuel”, mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Herättyään unesta Joosef teki, niinkuin Herran enkeli oli käskenyt hänen tehdä, ja otti vaimonsa tykönsä eikä yhtynyt häneen, ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan. Ja hän antoi hänelle nimen Yeshua.   

Alku Ihme Miriamin Kehon Hedelmöitymisessä

Mikä on kehon hedemmöityminen?

Hedelmöittyminen ihmisillä

”Ihmisillä hedelmöitys tapahtuu yleensä munanjohtimen yläpäässä sijaitsevassa ampullassa. Ejakulaatiossa emättimeen vapautuu jopa satoja miljoonia siittiöitä, mutta tyypillisesti vain muutama sata niistä saavuttaa ampullan. Siittiöt etenevät emättimestä kohtuun ja sieltä munanjohtimiin. Kohdunkaulan ja kohdun sileiden lihasten liikkeet avustavat niiden etenemistä. Ampullassa siittiöt säilyvät hedelmöittämiskykyisinä yhdestä kolmeen päivään. Hedelmöitys on mahdollinen mikäli ne tänä aikana kohtaavat munasarjasta irronneen munasolun.”

Wikipedia. Fertilization.

 

Miriam Koki Lapsen Synnyttämisessä Ihmeen

Oliko Miriamin lapsen ihme synnyttäminen ensimmäinen lapsen synnyttämisen ihme Israelin kansan historiassa?

EI ollut.  Abraham ja Saara kokivat lapsen synnyttämisen ihmeen 90–100 vuoden ikäisenä. Eikös se ole 100 % varma lapsen synnyttämisen ihme?  Että 90 vuotinen Saara tulee raskaaksi ja synnyttää lapsen.

Sehän on samassa ihmeen luokassa kuin Miriamin lapsen synnytys. Ei täysin sama mutta kyllä samassa lapsen synnytys ihmeen luokassa jos ajattelee asiaa järkevästi ja loogisesti.

1 Mooseksen Kirja 17:1-

Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha, ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle:

“Minä olen Elohim, Kaikkivaltias; vaella minun edessäni ja ole nuhteeton.

Ja minä teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen runsaasti.”

Ja Abram lankesi kasvoilleen, ja Jumala puhui hänelle sanoen:

“Katso, tämä on minun liittoni sinun kanssasi: sinusta tulee kansojen paljouden isä.

Niin älköön sinua enää kutsuttako Abramiksi, vaan nimesi olkoon Aabraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän.

Minä teen sinut sangen hedelmälliseksi ja annan sinusta tulla kansoja, ja sinusta on polveutuva kuninkaita. Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun jälkeläistesi Elohim, ja minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja minä olen heidän Elohim.” Ja YHWH sanoi Aabrahamille: “Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.

Ja tämä on minun liittoni sinun ja sinun jälkeläistesi kanssa; pitäkää se: ympärileikatkaa jokainen miehenpuoli keskuudessanne. Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän.

Sukupolvesta sukupolveen ympärileikattakoon jokainen poikalapsi teidän keskuudessanne kahdeksan päivän vanhana, niin hyvin kotona syntynyt palvelija kuin muukalaiselta, keneltä tahansa, rahalla ostettu, joka ei ole sinun jälkeläisiäsi.

Ympärileikattakoon sekä kotonasi syntynyt että rahalla ostamasi; ja niin minun liittoni on oleva merkitty teidän lihaanne iankaikkiseksi liitoksi. Mutta ympärileikkaamaton miehenpuoli, jonka esinahan liha ei ole ympärileikattu, hävitettäköön kansastansa; hän on rikkonut minun liittoni.”

Ja YHWH sanoi Aabrahamille: “Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä.

Ja minä siunaan häntä ja annan hänestäkin sinulle pojan; niin, minä siunaan häntä, ja hänestä tulee kansakuntia, polveutuu kansojen kuninkaita.”

Aabraham lankesi kasvoillensa ja naurahti, sillä hän ajatteli sydämessään:

“Voiko satavuotiaalle syntyä poika, ja voiko Saara, joka on yhdeksänkymmenen vuoden vanha, vielä synnyttää?” Ja Aabraham sanoi YHWH: “Kunpa edes Ismael saisi elää sinun edessäsi!”

Niin YHWH sanoi: “Totisesti, sinun vaimosi Saara synnyttää sinulle pojan, ja sinun on pantava hänen nimekseen Iisak, ja minä teen liittoni hänen kanssaan iankaikkiseksi liitoksi hänen jälkeläisillensä.

Mutta myös Ismaelista minä olen kuullut sinun rukouksesi; katso, minä siunaan häntä ja teen hänet hedelmälliseksi ja annan hänen lisääntyä ylen runsaasti. Hänestä on polveutuva kaksitoista ruhtinasta, ja minä teen hänestä suuren kansan.

Mutta liittoni minä teen Iisakin kanssa, jonka Saara sinulle synnyttää tähän aikaan tulevana vuonna.”

Kun YHWH oli lakannut puhumasta Aabrahamin kanssa, kohosi hän ylös hänen luotansa.”

Saara Synnyttää Ihme Lapsen.

”Ja ELohim piti Saarasta huolen, niin kuin oli luvannut; ja Elohim teki Saaralle, niin kuin oli puhunut. Ja Saara tuli raskaaksi ja synnytti Aabrahamille pojan hänen vanhoilla päivillään, juuri sinä aikana, jonka YHWH oli hänelle sanonut. Ja Aabraham nimitti poikansa, joka hänelle oli syntynyt, sen, jonka Saara oli hänelle synnyttänyt, Iisakiksi.

Ja Aabraham ympärileikkasi poikansa Iisakin, tämän ollessa kahdeksan päivän vanha, niin kuin YHWH oli hänen käskenyt tehdä.

Aabraham oli sadan vuoden vanha, kun hänen poikansa Iisak syntyi hänelle. Ja Saara sanoi: “ELohim on saattanut minut naurunalaiseksi; kuka ikinä saa tämän kuulla, se nauraa minulle”. Ja hän sanoi vielä:

“Kuka olisi tiennyt sanoa Aabrahamille: Saara on imettävä lapsia? Ja nyt minä kuitenkin olen synnyttänyt hänelle pojan hänen vanhoilla päivillään.”

Ja poika kasvoi, ja hänet vieroitettiin. Ja Aabraham laittoi suuret pidot siksi päiväksi, jona Iisak vieroitettiin.”…………..

1 Mooseken kirja 21: 1-8.

Mikä Aihe Yeshuan Olemuksessa Tuottaa Eniten Tietämättömyyttä?

Miksi niin on?

Siksi että monet Uskonto piirit, Kirkkokunnat ja lahkot johtavat keskittyvät ja seurakuntalaisia uskomaan heidän Raamatun Tulkinnan opetukseen. Siis seurakunnan uskovaiset ihmiset asettavat heidän henkilökohtaisen uskonsa Raamatun tulkinnan opetukseen.

Mihin muuhun uskovainen ihminen voisi kohdistaa oman henkilökohtaisen uskonsa?

Sehän on Elämän Luojan (YHWH) Sanaan, ja Elämän Luojan Tahtoon.

Siis Elämän Luoja on puhunut ihmiskunnalle Israelin kautta jo melkein 4000 vuotta. Siinai vuorelta aikaa on mennyt noin 3460 vuotta.

Helluntalaiset rukoilevat Jeesukselle. Katolliset rukoielvat Miriamille.

Mitä Yeshua opetti rukouksen suhteen? Yeshua opetti miten rukoilla oikein, että Elämän Luojan tahdon mukaisesti.

Matteus 6:9-13.

Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi (YHWH);

tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;

äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, [sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen]

Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan kirjoitus Osa 1.

Seuraavassa kirjoituksessa Osa 2 tuon esille Mistä Yeshua Aloitti Uskonsa Elämän Luojaan, siis kun Yeshua ihmisenä kehittyi ja kasvoi mitkä oli Yeshuan elämässä ne alku palikat hänen uskon elämässä.

Tiedämme hyvin ihmisen olemuksen kehityksestä ja kasvusta että äidit syöttävät ja valavat lapsiinsa uskoa elämään. Vauva lapsia ohjataan ja kasvatetaan elämän uskoon. Miriamin kohdalla se tarkoitti johdattaa Yeshua vauva lapsi YHWH uskoon, erikoisesti siksi että Miriami oli kokenut ihmeen Yeshuan synnyttämisessä.

Ajatella. että Miriam koki sellaisia ihmeitä Yeshuan synyttämisessä, täysin varma siitä että Yeshua teini ikäisenä lapsena sai kuulla nistä usein Miriamin suusta. Sehän oli Miriamin velvollisuus uskollisena Israelin kansan Juutalaisena olla hengellisesti rehellinen Yeshuan ihme syntymisen suhteen. Siis Miriam tiesi että Yeshuan ihme syntymisellä ja Yeshuan elämällä oli oleva tarkoitus YHWH Pelastus työssä Israelin kansan suhteen.

Miriamin tiedon viestinnästä, ja Israelin kansan uskonnosta muodostui Yeshua lapsen uskon elämän alku. Lisää seuraavassa osa 2 kirjoituksessa.

Jos tämä kirjoitus Yeshuan elämästä 100 % ihmisenä tuntuu jollekin lukijalle kuin silittäisi vasta karvaan, tiedä se että se lukija sitten on laitanut kaikki omat subjektiivi uskon munat yhteen Raamatun tulkinnan opetuksen koriin, ettei voi keskustella Yehuasta kuin 100 % ihmisenä. Ja se on usein sitten enemmän lahkon opetuksen vaikutusta kuin Pyhän Raamatun Hengen kokonaisuuden mukainen opetus. Matteus käsitteli Yeshuata kuin 100 % Juutalainen ihminen. Eihän se totuus Raamatussa ole muutunut 2000 vuoden ajalla mihinkään.

Kiitos vierailusta Koti Uskonto ja Isänmaa verkkosivulla.

Paavalin Väittely Olkiukon kanssa Osa 3

Shema = Kuulla ja tehdä.

Miten Israel kuuli?

Evankeliumin kautta.

Kuulla Evankeliumi.

Evankeliumi tulee Hänen viestin tuojien kautta.

Ja kuka oli hänen viestinsä tuojat?

Profeetat, Messias, Apostolit, ja uskovaiset.

Mitä viesti sisälsi?

Hyvän Sanoman

Kuka jakaa Hyvää Sanomaa?

Uskovaiset jakavat Hyvää Sanomaa.

Vielä tarkemmin vielä Juutalaisille YHWH viesti tuli Mooseksen kautta.

Kymmenen sanaa, ja Torah ohjeet.

Juutalaiset olivat saaneet Hyvän Sanoman kahden eri kanavan kautta jo 2000 vuotta sitten.

  • Taivaat, Luomuskunta
  • Mooseksen ajan ihmeet ja Torah ohjeet, ensimmäinen välimies Israelin ja YHWH välillä.

Israelilla ei ole mitään annettavaa tekosyytä miksi he eivät olisi kuulleet (Shema) Hyvän Sanoman.

Psalmi 19: 15

”Kelvatkoot sinulle minun suuni sanat ja minun sydämeni ajatukset sinun edessäsi, YHWH, minun kallioni ja lunastajani.”

Paavalin Olkiukko ei ole vielä tyytyväinen, ja sanoo että jospa Israel kuuli mutta he eivät ymmärtäneet Hyvän Sanoman sisältöä?

Paavali vastaa Olkiukolle Juutalaisella kirjoituksilla.

5 Mooseksen kirja 32:18-32.

Mooseksen Laulu.  Mooses puhui seuraavan laulun kansalle suoraan, vähän ennen kuin hän kuoli.

”Kalliota, joka sinut synnytti, sinä et muistanut; sinä unhotit YHWH, joka sinulle elämän antoi.

YHWH näki sen ja hylkäsi heidät, sillä hän vihastui poikiinsa ja tyttäriinsä.

Hän sanoi: ‘Minä peitän heiltä kasvoni, minä katson, mikä heidän loppunsa on;

sillä he ovat nurja suku, lapsia, joissa ei ole uskollisuutta.

He ovat herättäneet minun kiivauteni jumalilla, jotka eivät jumalia ole, ovat vihoittaneet minut turhilla jumalillansa;

niin minäkin herätän heidän kiivautensa kansalla, joka ei ole kansa, vihoitan heidät houkalla pakanakansalla.

Sillä minun vihani tuli on syttynyt, ja se leimuaa tuonelan syvyyksiin saakka; se kuluttaa maan kasvuinensa ja polttaa vuorten perustukset.

Minä kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun.

He nääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojen hampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn.

Ulkona surmaa miekka ja sisällä kauhu sekä nuorukaisen että neitosen, sekä imeväisen että harmaapään.

Minä sanoisin: ‘Minä puhallan heidät pois, hävitän heidän muistonsa ihmisten seasta’, jollen varoisi, että vihollinen tuottaisi minulle mielipahaa, että heidän vastustajansa selittäisivät sen väärin, että he sanoisivat:

‘Meidän kätemme oli korotettu, eikä YHWH ole tästä kaikesta mitään tehnyt’. Sillä he ovat neuvoton kansa, eikä heissä ole ymmärrystä.

Jos he viisaita olisivat, niin he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä heidän loppunsa on.

Kuinka yksi ajaisi tuhatta takaa, kuinka kaksi ajaisi pakoon kymmenentuhatta, jollei heidän kallionsa olisi heitä myynyt ja YHWH luovuttanut heitä!

Sillä heidän kallionsa ei ole niin kuin meidän kalliomme; niin vihollisemmekin päättelevät.

Sillä Sodoman viinipuita on heidän viinipuunsa, se on kotoisin Gomorran viinitarhoista; heidän rypäleensä ovat myrkkyrypäleitä, heidän viiniterttujensa maku on karvas.”

Juutalaiset ja Pakana kansat

YHWH antoi itsensä etsittäväksi pakana kansoille.

YHWH sanoo, että Israelin kansa oli kuullut ja tiesi YHWH tiet Mooseksen kautta, mutta Israelia ei kiinnostanut seurata YHWH ohjausta. Siten Israel itse valitsi omantien omien halujen ja himojen perustalta.  Israelin uskonnon johtajat olivat ulkokullattuja, ja sanoivat Elohimille (Elämän Luojalle), älä tule lähelle, me olemme enemmän pyhiä, kun sinä.

Nämä Jesajan kirjan jakeen sanoma kuulostaa paljon samankaltaiselta ja rinnakkainen asenne mitä monet kirkkokunnat ympärimaailma Länsimaissa ovat omaksuneet itselle Maailman hengestä.

Kirkon papit sanovat Elämän Luojalle (YHWH) me olemme enemmän valistuneet mitä Mooses, Profeetat ja Israelin Messias.

Ja niin siten Länsimaitten papit ruotivat 2000 vuoden Juutalaisten Pyhät Kirjoitukset pois uuden testamentin Hyvän Sanoman perustalta. Niin kuin kirjoittavat Juutalaiset Pyhät Kirjoituksen uudestaan 2000 vuoden ajan hengen mukaisesti.  Kirkon opetusta ei pidä rakentaa Roomalais- kirjeen kymmenenteen luvun päälle. Paavali ei pilkkonut kirjeitä luvuilla ja jakeilla. Kirje pitää lukee alusta loppuun. Luku 10 seuraa luku 11, jne.

Ilman 2000 vuoden Israelin kansan YHWH johdatuksen perustaa Hyvä Sanoma on tyhjän päällä.  Kaikki liitot YHWH on tehnyt Juutalaisten kanssa, pakana kansoilla ei ole pohjaa mille rakentaa Hyvää Sanomaa ilman Juutalaisten kansan liittoja ja Juutalaisten Pyhien kirjoituksien perusta Hyvälle Sanomalle.

Mutta pakana kansat romuttavat Juutalaisia Pyhiä kirjoituksia, siten että pakana kansa ei tunne YHWH ohjeita, sanaa ja lakeja. Vaikkapa YHWH on sanonut, että sian liha ei ole ihmisille varten annettu ruoka.  Pakanat heittävät YHWH ohjeet, sanat ja käskyt sikalaan.   

Samoin myös seitsemäs päivän lepopäivä. Pakanat eivät arvosta sitä että YHWH on sanonut että seitsemäs päivä on pyhitettävä lepopäiväksi, silloin vietetään aikaa YHWH sanan ha Hengen tuntemiseen.  

Miksi pakanat käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät? Siksi että heillä on vähän tuntemista YHWH sanasta ja YHWH tahdosta ihmiskunnalle. Vaikkapa YHWH on ilmaissut oman tahtonsa noin 3460 vuotta sitten Siinai vuorella.  

YHWH opetti Juutalaisia kirjoittamaan ja lukemaan 3000 vuotta ennen kuin Suomessa oli kansan kirjoitus kieli, tai edes osattiin lukea Juutalaisia Pyhiä Kirjoituksia.  Mitä se ilmaisee nykymaailman menosta?

Se ilmaisee, että se henki mikä ajaa ihmisiä Länsimaailmassa ja Länsimaan kirkoissa yleensä on maailman henki. Se ei kunnioita YHWH sanan opetuksia. Ei kunnioita sitä samaa Torah ohjeita mille Yeshua Nasaretista oli rakentanut oman elämänsä pienestä lapsesta saakka. EI Jeesus ole muuttanut mieltään Juutalaisten Pyhine kirjoituksien suhteen.   Hän on sama eilen, tänään ja tulevaisuudessa. Se joka tuntee Mooseksen Torah kirjojen sanan tuntee myös Jeesuksen asenteen YHWH sanalle.

Jesaja 65:1–7.

”Minä olen suostunut niiden etsittäväksi, jotka eivät minua kysyneet, niiden löydettäväksi, jotka eivät minua etsineet; minä olen sanonut kansalle, joka ei ole otettu minun nimiini:

Tässä minä olen, tässä minä olen!

Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä,

omain ajatustensa mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani, uhraa puutarhoissa ja suitsuttaa tiilikivialttareilla.

He asustavat haudoissa ja yöpyvät salaisiin paikkoihin; he syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa.

He sanovat: “Pysy erilläsi, älä tule minua lähelle, sillä minä olen sinulle pyhä”.

Nämä ovat savu minun sieraimissani, tuli, joka palaa kaiken päivää.

Katso, se on kirjoitettuna minun edessäni.

En ole minä vaiti, vaan minä maksan, maksan heille helmaan heidän pahat tekonsa ynnä teidän isienne pahat teot, sanoo Herra, niiden, jotka ovat vuorilla suitsuttaneet ja kukkuloilla minua häväisseet;

ja ensiksi minä mittaan heille palkan heidän helmaansa.”

Onko Juutalaisia Kristittyjä maailmalla?

Kyllä on, niitä kutsutaan Messias Juutalaisiksi.

Paavali oli Juutalainen Kristitty, eikä Paavali ikinä hylännyt Juutalaisuuttansa.

Yeshua oli Juutalainen. Apostolit olivat Juutalaisia. Tuhansia Juutalaisia uskoivat, että Yeshua oli se Israelin kansalle luvattu Messias.  

Apostolien teot luku 2:41.

Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: “Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?”

Niin Pietari sanoi heille: “Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.”

Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: “Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta”.

Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.”

Alku Seurakunnan Uskovaiset

Tuhansia Juutalaisia uskoi Yeshuan olevan se Israelille luvattu Messias. Noin kolme tuhatta lisääntyi uskovaisiin yhtenä päivänä.

Sellainen sanonta että Juutalaiset ”eivät uskoneet” Jeesuksen olevan luvattu Messias, on suorastaan tietämättömyyttä.

Kaikki uskovaiset alku ajan seurakunnissa olivat Juutalaisia.  Ainoat ketkä eivät uskoneet Yeshuan tekoihin ja sanaan kolmen vuoden aikana olivat sen ajan Juutalaiset uskonnon johtajat, Fariseukset ja Saddukeukset, siis Synägoogan Rabbit ja Temppelin papit.  

Miksi Juutalaisen Uskonnon Instituution Johtajat eivät Uskoneet Pelastajaan?

He olivat ammattilaisia pappeja, ja ammatti laisia synagoga Rabbi opettajia.  

Heillä oli arvovaltaa, ylpeyttä, hyvät ammatin urat, heillä oli myös mielen asenteessa opit ja dogmit, mistä pitivät kiinni kynsin ja hampain.  

Vastaava tänä päivänä on valtion kirkon kassan vahtijat, jos maailman henki yhteyskunnassa suojelee synnin tekoja, siksi että ihmiset rakastavat omia himoja ja haluja, ja tekevät syntiä kaikesta sydämestä. Siitä sitten pian tulee yhteyskunnan normi ja se hyväksytään uusissa sukupolvissa suhteellisesti hyvänä tapana.

Siten pakana yhteyskunnat täysin hylkäävät YHWH moraaliset ohjeet ja YHWH Hengen johdatuksen ihmisen elävälle sielulle.  Valtion kirkon johtajat menevät maailman hengen mukana, kumartelevat maailman hengen elämän ylpeydellä täyttämille persoonat. Yhteyskunnassa ja piireissä suosiolla on niin vahava vaikuttaja että siinä ihmiset menevät maailman hengen virran mukana.

YHWH sanoo, kunnioittakaa Elämän Luojan sanan ohjeita enemmän kuin pakanoitten tapoja, ja välttäkää synnin pahuutta kuin ruttoa.

Antamalla aikaa YHWH sanan tuntemiselle, ihminen voi purkaa väärät ennakkoluulot ja väärät odotukset Elämän Luojasta. Ja kunnioittamalla seitsemännen päivän lepopäivän ihminen voi hankkia oikeata tietoa Elämän Luojasta, Hänen sanansa kautta ja Hengen avulla.

Oppia uudestaan ei ole aikuiselle helppoa. Vanha sanonta, vanha koira ei opi uusia temppuja.

Samoin ihmiset, monilla on sellainen jääräpäinen asenne oppimisen suhteen, niin kuin, jos on kerran jotain oppinut niin sitten sitä ei ikinä kyseenalaisteta.

Sehän ilmaisee, että älyä, tajuntaa ja ymmärrystä ei arvosteta. Enemmän sitten arvostetaan vanhoja tapoja tehdä ja vanhan tiedon oppimista.

Ihmisen teknologinen kehityksen historia on aina vaatinut ihmisiä muuttamaan keinoja ja muuttamaan ajatuksen tietoa. Hevoset jäivät sivuun, kun polttomoottori autot ja koneet alkoivat ylentyä.

Poltto lamput ja kynttilät jäivät sivuun, kun tuli yleiset sähköt.

Satoja tuhansia muutoksia ihmisten yhteyskunnassa, ovat vaatineet ihmisten ajatella asioita toisella tavalla.

YHWH tahdon tunteminen Hänen Sanansa kautta myös vaatii mielen muutosta. Entisen tilalle tulee uutta tietoa ja ymmärrystä.  Luonto toimii saman periaatteen nojalla, entinen syksyllä poistuu ja keväällä tulee uutta kasvua.

Elämän Luojan tahto on, että ihmisten elämässä myös olisi uutta tiedon kasvua. Elämän Luojan tuntemisen ja tahdon suhteen.  

Matematiikka taidon kanssa