Tag Archives: Elämän Luojaan Uskomisen Perusta

Elämän Luojaan Uskomisen Perusta

Uskomisen perustat ihmisille eivät ole samat, jokaisella ihmisellä on oman elävän sielun mielen toiminnat,  äly, tajunta, mielikuvitus, tahto, muisti ja tunteet. Jos esitetyt todisteet ovat vahvat sitten ihmisen äly, tajunta, mielikuvitus ja tahto pystyy tarttumaan siihen todisteen tieto lähteeseen ja uskoa asian olevan niin kuin todisteen tieto on viitannut.  Elämän Luojan hyvä tahto ihmiselle, Elämän Luojan Elämän ehdoilla.  

Yksi este ja ongelma ihmisen uskoa totuuden tietoon on ihmisen elävän sielun mielen toiminto häiriöt.  Ihmiset usein eivät ole elämän alussa saaneet riittävää peruskoulutusta, miten ajatella järkevästi ja loogisesti. Miten toimia ja tehdä järkeviä moraalisia päätöksiä elämässä.  Tai sitten ihmiset ovat saaneet hyvän peruskoulutuksen ja hallinneet moraaliset mielen toiminnot järkevästi ja loogisesti, mutta aikuisena luopuneet niistä hyvistä hengellisestä moraali perusrakenteista mitä olivat oppineet nuorena ihmisenä.

Sananlasku 18: 23.

”Köyhä puhuu pyydellen, mutta rikas vastaa tylysti.”

18:8

”Joka mieltä hankkii, se sieluansa rakastaa; joka ymmärryksen säilyttää, se onnen löytää.”

18: 21

”Monet ovat miehen mielessä aivoitukset, mutta Herran neuvo on pysyväinen.”

Sananlasku 3:3-10.

”Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua.

Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun, niin saat armon ja hyvän ymmärryksen Elohim ja ihmisten silmien edessä.

Turvaa Adonai Elohim kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.

Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.

Älä ole viisas omissa silmissäsi. Pelkää Adonai ja karta pahaa.

Se on terveellistä sinun ruumiillesi ja virkistävää sinun luillesi.

Kunnioita Adonai antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella, ja viini pursuu sinun kuurnistasi.”

Erikansojen Taustatekijät

Eri kansan ihmisillä on oma historian tausta ja kansalla on oma esi-isien kautta saavutettu tieto millä perustella luotettavan uskon.

Yhteisiä nimittäjiä ihmisillä ympärimaailma kylläkin on, ensisijainen todiste Elämän Luojasta luonnossa. Fyysisen ihmisen riippuvaisuus ilman hapelle, vedelle ja ruoka ravintoa. Samoin myös ihmisen fyysisen olennon syntyminen, kehitys ja kasvu aikuiseksi. Ihmisen perheen periaatteet, kehitys ja kasvu, myös ovat monella tavalla samat ominaisuudet perheissä ympärimaailman ihmisillä.

Tieto Elämästä maanpäällä 

Juutalaiset ovat poikkeus muista kansoista, Hebrealaisilla oli kirjoitus ja luku taito 3460 vuotta sitten, monet muut kansat eivät oppineet kirjoittamaan ja lukemaan kuin vasta 2000 vuotta myöhemmin.

Elämän Luoja ilmestyi 3460 vuotta sitten Israelin kansalle ja antoi selvät ohjeet mistä kaikki on tullut, mitä on meneillä Siinai vuorella, ja minne Israelin kansa on menossa.

Juutalaisilla uskonto on ollut peruskoulutus ainakin jo 3460 vuotta.  Miten voimme ymmärtää sen suuren eron, kun pakanat lukevat Juutalaisten pyhiä kirjoituksia Raamatusta ilman Juutalaista uskonnon peruskoulutusta.

Pakana kansan ihminen voi pelastua lukemalla Uuden Testamentin Evankeliumia, mutta ei saavuta kokonaisuuden ymmärrystä ennen kuin on lukenut ja ymmärtänyt Mooseksen Viisi Kirjaa (Torah). Paavali ei esitä peruskoulutusta pakanoille Mooseksen viidestä kirjasta. Uuden Testamentissa Messias Juutalaiset odottavat, että Juutalaisten Pyhä kirjoitukset ovat itsestään selvää Kristittyjen tutkia ja oppia. Juutalaiset Pyhät kirjoitukset Jeesuksen aikana olivat jo yli 1300 vuoden takaa, ja tulleet suoraan Elämän Luojan suusta Juutalaisille ja heidän kauttansa ihmiskunnalle.  

Jeesus  pystyi rakentamaan Juutalaisten Pyhien kirjoituksien perustan päälle, Nooan liitto, Abrahamin liitto, Mooseksen liitto ja Daavidin liitto.   Jeesus ei purkanut yhtäkään niistä neljästä liitosta mitä Elämän Luoja oli luvannut ja asettanut ennen Jeesuksen syntymistä.  Se on Juutalaisten Pyhien kirjoituksien kokonaisuus.

Elämän Luoja ei vihaa juutalaisia, vaikkapa moni Jeesuksen uskovainen niin tulkitsee Jeesuksen puheet ja Paavalin kirjeet. Katollinen kirkko vihasi Juutalaisia ja teki selvän pesäeron 1600 vuotta sitten Juutalaisten Pyhien kirjoituksien suhteen. Samalla tavalla Martti Luther lopulta vihasi Juutalaisia, ja kirjoitti vihaa Juutalaisista, niin uskottavasti että Adolf Hitler luki ja uskoi Juutalaisten olevan Elämän Luojan hylkäämä kansan ja samalla Luojan vihollisia.     

Pelastus ja usko ilman tietoa ja ymmärrystä mihin Pelastaja perustuu, on kapea pohja missä elää uskon elämää. Tieto Elämän Luojan Pyhyydestä ja moraali ohjeet ja säännöt löytyvät Mooseksen Viidestä kirjasta. Siellä Elämän Luoja ilmaisee Hänen Pyhyytensä ominaisuuksia.

Uuden Testamentin Ristiriidat

Uuden testamentin ristiriidat ovat useita, siellä on Juutalainen Fariseues Shaul, joka kirjoitti hänen ajallansa hänen aikansa tilanteisiin, ja hänen kuulijansa olivat eniten Juutalaisia tai pakanat ketkä olivat liittyneet Juutalaisten uskontoon.

Shaulin kirjeitten väitteet ovat kohdistettu henkilöihin ketkä ovat takertuneet Juutalaisen uskonnon äärimäiseen lakien pikku tarkkuuteen. Tietämättä sitä, että Israelille luvattu Messias oli saapunut Jerusalemiin noudattamalla Juutalaisten Pyhiä kirjoitukisa.  Shaul yritti kääntää kirjeitten vastaan ottajien mielen Israelin Pelastajan suuntaan.

Shaulin kirjeitten väitteet ovat Fariseusten väittely tapaisia, siinä yritetään kumota väärin ajattelijat kohti parempaa tietoon käyttämällä Juutalaisia Pyhiä Kirjoituksia. Shaul saarnaa kirjeissä Fariseuksen tapaan.

Shaulin Kirjeet

Paavalin kirjeillä on oma paikkansa, muta ne eivät ole samalla tasolla kuin Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset.

Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset ovat Torah ja Tanakh.

Elämän Luoja (YHWH) ilmestyi Siinai vuorella ja puhui suoraan kansalle. Mooses sai käskyn kirjoittaa ylös ohjeet mitä Elämän Luoja on sallinut ja mitä Elämän Luoja on kieltänyt.

Mooseksen Viisi Kirjaa ovat olleet Juutalaisten käytössä noin 3460 vuotta.

Eri aikoina Juutalaisten kulttuurit ovat tulkinneet ne Mooseksen kirjat eri tavalla, eri tilanteissa.

Vuosisatojen varrella Juutalaisten uskonnon johtajat ja kulttuuri ovat olleet  enemmän tai vähemmän tottelevaisia Elämän Luojan ohjeille.  

Jeremian Todistus Elämän Luojan Sanasta

Jeremia todisti hänen aikanansa Juutalaisten tottelevaisuuden puutteesta.  Silti Elämän Luoja piti lupauksien sanasta kiinni.

Jeremiah 25: 1–14.

”Kuningas Jojakimin, Josian pojan, neljäntenä hallitusvuotena, joka oli samalla Babylonian kuninkaan Nebukadnessarin ensimmäinen hallitusvuosi, tuli profeetta Jeremialle Juudaa koskeva sana. Tämän sanan hän puhui koko Juudan kansalle ja kaikille Jerusalemin asukkaille.

Jeremia sanoi:

»Juudan kuninkaan Josian, Amonin pojan, kolmannestatoista hallitusvuodesta alkaen tähän päivään saakka – kaikkiaan kaksikymmentäkolme vuotta – Adonai on puhunut minulle. Minä olen yhä uudelleen julistanut teille, mitä Adonai on sanonut, mutta te ette ole kuunnelleet. Jo ennenkin Adonai on yhä uudelleen lähettänyt luoksenne palvelijoitaan, profeettoja, mutta te ette ole kuunnelleet heitä. Te ette ottaneet kuuleviin korviinne, mitä he puhuivat! Herra lähetti heidät sanomaan: ’Kääntykää kaikki pahoilta teiltänne ja pahoista teoistanne, niin saatte asua maassa, jonka minä annoin teille ja teidän isillenne ikuisiksi ajoiksi. Älkää seuratko vieraita jumalia, älkää palvelko ja rukoilko niitä! Älkää suututtako minua jumalilla, jotka olette itse tehneet, muuten minä syöksen teidät tuhoon!’

Mutta te ette kuunnelleet minua, vaan suututitte minut epäjumalankuvillanne ja veditte päällenne onnettomuuden.

»Sen tähden Adonai Sebaot sanoo näin: Koska te ette ole kuunnelleet minun sanojani, minä kutsun tänne kaikki pohjoisen kansat ja palvelijani Nebukadnessarin, Babylonian kuninkaan. Minä tuon heidät tämän maan, sen asukkaiden ja kaikkien sen naapurikansojen kimppuun. Minä vihin teidät tuhon omaksi, teen maanne autioksi, pelkäksi rauniokasaksi, jossa ei koskaan enää asuta. Kaikki kavahtavat teidän kohtaloanne!

Minä vaiennan keskeltänne riemun ja ilon huudot, sulhasen äänen ja morsiamen äänen. Minä vaiennan jauhinkivien äänen ja annan lamppujen valon sammua. Koko tämä maa tulee täyteen raunioita ja autioituu, ja nämä kansat palvelevat Babylonian kuningasta seitsemänkymmentä vuotta.

»Mutta kun seitsemänkymmentä vuotta on kulunut, minä vaadin Babylonian kuninkaan ja hänen kansansa tilille rikoksistaan, sanoo Elohim (YHWH).

Myös heidän maataan minä rankaisen, minä teen sen autiomaaksi, jossa ei koskaan enää asuta. Minä annan toteutua kaiken, mitä olen sanonut tuosta maasta – kaiken, mitä Jeremia on eri kansoista ennustanut ja mitä tähän kirjaan on kirjoitettu. Tulee aika, jolloin babylonialaiset joutuvat vuorostaan palvelemaan muita kansoja ja suuria kuninkaita. Minä rankaisen heitä heidän tekojensa ja töittensä mukaan.»

Daniel Todisti Elämän Luojan Luotettavasta Sanasta Jeremialle
Daniel todisti Juutalaisten tottelemattomuudesta.  Silti Elämän Luoja piti sanasta kiinni.

Daniel 9: 1–20.

Danielin rukous. Seitsemänkymmentä vuosiviikkoa.

”Daarejaveksen, Ahasveroksen pojan, ensimmäisenä hallitusvuotena, hänen, joka oli meedialaista sukua ja oli tullut kaldealaisten valtakunnan kuninkaaksi — hänen ensimmäisenä hallitusvuotenaan, minä, Daniel, kirjoituksista huomasin vuosien luvun, josta Adonai Elohim sana oli tullut profeetta Jeremialle, että Jerusalem oli oleva raunioina seitsemänkymmentä vuotta.

Ja minä käänsin kasvoni Adonai Elohim puoleen hartaassa rukouksessa ja anomisessa, paastossa, säkissä ja tuhassa. Minä rukoilin Adonai, Elohim, tunnustin ja sanoin: “Oi Adonai, sinä suuri ja peljättävä Elohim, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.

Me olemme syntiä tehneet, olemme väärin tehneet, olleet jumalattomat ja uppiniskaiset; me olemme poikenneet pois sinun käskyistäsi ja oikeuksistasi emmekä ole kuulleet sinun palvelijoitasi, profeettoja, jotka puhuivat sinun nimessäsi kuninkaillemme, ruhtinaillemme ja isillemme ja kaikelle maan kansalle.

Sinun, Adonai, on vanhurskaus, mutta meidän on häpeä, niinkuin se on tänä päivänä Juudan miesten ja Jerusalemin asukasten ja koko Israelin, läheisten ja kaukaisten, kaikissa maissa, joihin sinä olet heidät karkoittanut heidän uskottomuutensa tähden, jota he ovat sinulle osoittaneet.

Adonai, meidän on häpeä, meidän kuninkaittemme, ruhtinaittemme ja isiemme, koska me olemme tehneet syntiä sinua vastaan.

Adonai, meidän Elohim, on armo ja anteeksiantamus, sillä me olemme olleet hänelle uppiniskaiset; me emme ole kuulleet Adonai, meidän Elohim, ääntä emmekä vaeltaneet hänen laissansa, jonka hän asetti meidän eteemme palvelijainsa, profeettain, kautta.

Vaan koko Israel rikkoi sinun lakisi ja poikkesi pois eikä kuullut sinun ääntäsi, ja niin vuodatettiin meidän päällemme se kirous ja vala, joka on kirjoitettu Mooseksen, Elohim palvelijan, laissa; sillä me olimme tehneet syntiä häntä vastaan.

Ja hän toteutti sanansa, jonka hän on puhunut meitä ja meidän tuomareitamme vastaan, jotka meitä tuomitsivat, ja antoi meidän päällemme tulla niin suuren onnettomuuden, ettei senkaltaista ole tapahtunut koko taivaan alla, kuin Jerusalemissa tapahtui. Niinkuin on kirjoitettu Mooseksen Torah laissa, niin tuli kaikki tämä onnettomuus meidän päällemme. Mutta me emme koettaneet lepyttää Adonai, meidän Elohim, niin että olisimme kääntyneet pois synneistämme ja ottaneet vaarin sinun totuudestasi.

Sentähden Adonai valvoi ja antoi tämän onnettomuuden tulla meidän päällemme; sillä Adonai, meidän Elohim, on vanhurskas kaikissa töissänsä, jotka hän tekee, mutta me emme ole kuulleet hänen ääntänsä.

Ja nyt, Adonai, meidän Elohim, joka toit kansasi pois Egyptin maasta väkevällä kädellä ja teit itsellesi nimen, niinkuin se vielä tänä päivänä on: me olemme syntiä tehneet ja olleet jumalattomat. Adonai, kaiken vanhurskautesi tähden, kääntyköön sinun vihasi ja kiivastuksesi pois sinun kaupungistasi Jerusalemista, sinun pyhästä vuorestasi; sillä meidän syntiemme tähden ja meidän isäimme pahojen tekojen tähden on Jerusalem ja sinun kansasi tullut kaikkien häväistäväksi, jotka meidän ympärillämme ovat. Ja nyt, meidän Elohim, kuule palvelijasi rukous ja hänen anomisensa ja valista kasvosi pyhäkkösi ylitse, joka on autiona; Adonai tähden.

Minun Elohim, kallista korvasi ja kuule, avaa silmäsi ja katso meidän hävitystämme ja sitä kaupunkia, joka on otettu sinun nimiisi; sillä me annamme rukouksiemme langeta sinun eteesi, emme omaan vanhurskauteemme, vaan sinun suureen armoosi luottaen. Adonai, kuule, Adonai, anna anteeksi, Adonai, huomaa ja tee tekosi itsesi tähden, älä viivyttele, minun Elohim; sillä sinun kaupunkisi ja sinun kansasi ovat sinun nimiisi otetut.”

Ja vielä minä puhuin ja rukoilin ja tunnustin syntini ja kansani Israelin synnit ja annoin rukoukseni langeta Adonai, Elohim, eteen minun Elohim pyhän vuoren puolesta.”   

Abraham kohtasi Elämän Luojan omassa elämässä.

Abraham sai tietoa Elämän Luojan tahdosta henkilökohtaisesti suoraan.

Adonai Elohim kutsuu Abramin

1 Mooses 12:1-

”Adonai sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille.”

Niin Abram lähti Adonai Elohim käskyn mukaan, ja Loot lähti hänen kanssaan. Harranista lähtiessään Abram oli seitsemänkymmenenviiden vuoden ikäinen. Abram otti mukaan vaimonsa Sarain ja veljenpoikansa Lootin sekä perheiden koko omaisuuden, myös Harranissa hankitut orjat. Sitten he lähtivät kulkemaan kohti Kanaaninmaata ja saapuivat sinne.

Abram kulki Kanaaninmaan halki Sikemin seudulle, Moren tammelle asti. Siihen aikaan maassa asuivat kanaanilaiset.  Adonai ilmestyi Abramille ja sanoi:

»Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan.» Ja Abram rakensi sinne alttarin Adonaille, joka oli ilmestynyt hänelle. Sieltä hän siirtyi Betelin itäpuolen vuorille, ja hän pystytti telttansa niin, että Betel oli länsipuolella ja Ai itäpuolella. Hän rakensi sinne alttarin ja rukoili Adonai. Sieltä Abram siirtyi paikasta toiseen etelään Negeviin päin.”

Shaulin Tilanne

Paavali kirjoitti sen ajan tilanteeseen. Saada selville mikä se tilanne oli, ei ole helppoa.

Oli tilanne mikä oli, silti Elämän Luoja, Mooses ja Jeesuksen sanoilla on ylempi auktoriteetti kuin Paavalin kirjeet. Elämän Luojan Pyhä on Pyhää, ikuisesti sitä ei voi viilata eikä poistaa.

Homoseksuaalisuus on vakava synti. Elämän Luoja ei siedä sitä yhtään enemmän kuin pedofiilien synnit, tai raiskaus tai murhat. Elämän Luojan Pyhyydessä ei ole harmaita alueita varattu ihmisille, kaikki palaa mitä Elämän Lujan Pyhä Juutalaisten Raamatun Sana ei ole pyhittänyt ennen ihmisen tuomiota.    

Paavalin Kirje Galatalaisille. 3:1–8.

Shaulin Saarnan Väite

”Te mielettömät galatalaiset, kuka teidät on lumonnut? Asetettiinhan teidän silmienne eteen aivan avoimesti Jeesus Kristus ristiinnaulittuna!

Vastatkaa vain tähän kysymykseen: saitteko te Hengen tekemällä lain vaatimat teot vai kuulemalla ja uskomalla evankeliumin? Kuinka voitte olla noin mielettömiä! Te aloititte Hengen varassa. Pyrittekö nyt päämäärään omin avuin? Turhaanko tämä kaikki on tullut teidän osaksenne? Tuskinpa vain. Lahjoittaako Elohim teille Hengen ja antaako hän voimatekojen tapahtua teidän keskuudessanne sen tähden, että te noudatatte lain käskyjä, vai sen tähden, että te uskotte kuulemanne evankeliumin?

Muistattehan Abrahamin: »Hän uskoi Adonai Elohim lupaukseen, ja Adonai katsoi hänet vanhurskaaksi.»

Tietäkää siis, että todellisia Abrahamin jälkeläisiä ovat ne, joilla on usko.

Pyhät kirjoitukset tiesivät jo edeltäpäin, että Adonai tekee vanhurskaiksi kansat, kun ne uskovat. Adonai Elohim näet ilmoitti edeltäpäin Abrahamille hyvän sanoman: sinun kanssasi saavat kaikki kansat siunauksen.”

Juutalaiset Pyhät Kirjoitukset

Pysyvät Pyhänä. Pyhä Henki voi antaa voiman ja siivet minkä kautta ruoka lait ei ole mikään taakka, päin vastoin ilon asia. Samoin Seitsemäs päivän Sabatti, ei taakkana, mutta kyllä on ilon aihe.

Matteus 5: 17-20

Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.

Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.

Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.