Tag Archives: Jeesuksen Hyperbola

Jeesuksen Hyperbola

Mitä tarkoittaa Jeesuksen Hyperbola?

Hyperbola sana viittaa liioitteluun, puhuja vie kuulijat liioittelun kautta asian ytimeen, se liioittelu herättää ihmisten älyn, tajunnan, mielikuvituksen, muistin ja tahdon kuulla ja käsittää mihin aiheeseen nyt pitäisi keskittyä.   Se on osa puhujan tai opettajan opetus tapaa missä yritetään tuoda jonkun asian tolkku ihmisen älyn, tajunnan ja mielen sisälle, niin että ihmisen äly ja tajunta sanoo, aah haa! Nyt minä tajuan ja ymmärrän sen asiasta ytimen mitä puhuja tai opettaja tuo esille.   

Hyperbola opetus keino saattaa tulla tarpeen silloin kun on suurempi kuulija määrä ihmisiä, ja puhuja tai opettaja havaitsee, että kuulijoitten mielen ajatukset ovat ihan toisissa asioissa, kun se asia mistä puhuja tai opettaja tuo esille. Kuulijat saattavat olla herätyksen tarpeessa, niin kuin auton tai traktorin moottori mitä moottorin akku ei jaksa kylmänä aamuna pyörittää käyntiin, sille sitten laitetaan toisia keinoja, että moottorin sytytys herkistyy, tai moottorin öljyt lämpenevät ja liikkuvat kitkan kesken helpommin.

Jesajan kokemus

Sitten kuulin Adonain äänen sanovan:

”Kenen minun pitäisi lähettää?

Kuka menee meidän puolestamme? ”

Vastasin: ”minä olen täällä, lähetä minut!” Hän sanoi: “Mene ja sano tälle kansalle:

Kyllä, kuulet, mutta sinä et ymmärrä.

Sinä todella näet, mutta et tajua asiaa! ”

“Tee näiden ihmisten sydän hidas rasvalla, Sulje heidän korvansa ja sulje heidän silmänsä.

Muuten, he voivat näkemällä heidän silmillänsä, ja kuulla heidän korviensa kautta, sitten ymmärtää heidän sydämensä kanssa, ja he saattaisivat kääntyä ja parantua! ”

Jesaja 6:8-10

Missä ja milloin Jeesus käytti hyperbola opetuksissa?

Tässä on Matteuksen lähde, luku 5: 27- 32.

Lue 32 jaetta ja kysy itseltä missä Jeesuksen hyperbola (liioittelu), missä todellinen opetus, missä hengellinen totuus, ja missä on aito Mooseksen kirjojen Toora opetus.  

”Teille on opetettu tämä käsky: ’Älä tee aviorikosta.’

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista niin, että alkaa himoita häntä, on sydämessään jo tehnyt aviorikoksen hänen kanssaan.”

”Jos oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se irti ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden osan ruumiistasi, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.”

”Ja jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä pois. Onhan sinulle parempi, että menetät vain yhden jäsenen, kuin että koko ruumiisi joutuu helvettiin.”

”On myös opetettu, että jos mies tahtoo erota vaimostaan, hänen on annettava tälle erokirja.

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden, ajaa hänet aviorikokseen. Ja aviorikoksen tekee myös se, joka nai miehensä hylkäämän naisen.”

Tämä sama aihe on mainittu myös Markuksen Evankeliumissa, 9:42-49. Markuksen lähteessä on myös mainittu jalka.

Viettelykset

”Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänet heitettäisiin mereen myllynkivi kaulassa.

Jos kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että käsipuolena pääset sisälle elämään, kuin että molemmat kädet tallella joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’]. Jos jalkasi viettelee sinua, hakkaa se pois. Onhan parempi, että jalkapuolena pääset sisälle elämään, kuin että sinut molemmat jalat tallella heitetään helvettiin , missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’].

“Ja jos silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Onhan parempi, että silmäpuolena pääset sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut molemmat silmät tallella heitetään helvettiin, missä ’mato ei kuole eikä tuli sammu’.”

Rehelisyyden Suolaama

“Suola on tarpeellista. Mutta jos se menettää suolaisuutensa, millä te sen suolaatte? Olkoon teissä suola itsessänne ja eläkää sovussa toinen toisenne kanssa.”

Tässä ylläolevissa opetuksissa ja puheissa on vakavaa hyperbolaa, Jeesuksen puheen liioittelu työntää asian kuulijan älyyn, tajuntaan, mielikuvitukseen, muistiin ja tahtoon, se on hyperbola käytön tarkoitus. Tietoinen liioittelu on kuin veitsi kirurgin kädessä, mikä leikkaa syöpää pois terveistä soluista.  

Ihmisen pitäisi pitää huoli omasta älystä, tajunnasta, mielikuvituksesta, tahdosta, muistista, ja tunteista. Monet ilmeet osoittavat, että ihmiset eivät arvosta mielen terveyden älyä, tajuntaa, mielikuvitusta, vapaan tahtoa oikein käyttöä, ja terveellistä muistia hyvien moraalisten tekojen kautta.

Ainakin 5 ilmiötä mikä osoittavat, että ihmiset eivät käytä älyä ja tajuntaa arvostavalla tavalla

  1. Järjestäytynyt Instituution kirkon johtajat, eivät ole pitäneen Jeesuksen opetuksia kirkossa. Sen sijaan he ovat hylänneet Jeesuksen opetuksia ja noudattavat sekulaari humanismin hengen toiveita.
  2. Homoseksuaalisuuden synnin hyväksyminen Kristuksen Pyhään kirkkoon. Homoseksuaalisuus juuret perustuvat lihaisten himojen syntiin. Homoseksuaalisuus on kielletty synti 3460 ajan Pyhissä kirjoituksissa. Jeesuksen opetus hyväksyi Mooseksen ajoilta tulleet Elämän Luojan (YHWH) ihmeet, puhuneet sanat ja oppi ihmisille. Ihmisten lihan himoista ei ikinä tule epäjumalia, jos ihminen ottaa vastaan Elämän Luojan Hengen mukaisen viisauden. Moni ihminen kyllä kokee monta estettä, siksi että ihmisen oma tahto on vuosi kymmeniä rakentanut esteitä millä on itse eristänyt Elämän Luojan Hengen pois oman sielun hengestä, rakastamalla itsensä lihan mielen himoja.
  3. Kirkkojen eri nimityksien sekoilu. Kirkkojen sekoilu johtuu siitä, että joku henkilö, henkilöt, piiri, kirkko tulkitsevat Jesuksen opetukset ja pyhät kirjoitukset heidän oman subjektiivisen lihan mielen mukaisesti. Sitten ovat vakuuttuneet, että heillä on oikeus nimittää uusi kirkko uuden ”totuuteen” perustuvan opetuksen mukaisesti.   Järjestäyneen kirkon johtajat rakastavat sitä raha puuta mikä koostuu kirkon jäsenistä. Sunnuntain yleisen kokouksen rituaalit vaihdetaan rahaksi. kokousen esitys on sellainen mikä menee kansalle kaupaksi.
  4. Pakana kansojen kirkot erosivat Juutalaisuudesta. Noin 140 vuotta sen jälkeen kuin Paavali kuoli, joku sai sellaisen tiedon idean, että latoa Uusi Testamentti kirja, ja erotta Juutalaiset pois Uuden Testamentin kansasta. Katollinen kirkko vahvisti sitä samaa käsitettä, Juutalaiset ja Kristityt pitää erotta yhä kauemmaksi toinen toisesta.   Nolla toleranssi Juutalaisten uskonnon suhteen.
  5. Uskontojen johtajien hullut lihan mielet. Korvaus teologia on pakanan lihan mielen yritys, korostaa itseä yli 4000 vuoden Kirjan kansaa. Kaikki 4000 vuoden Elämän Luojan vuoden lupaukset ovat tullet uskollisten Juutalaisten kautta pakana kansoille. Vaikkapa Abraham ei ollut Juutalainen alussa, Abraham suurin elämän osa oli pakana ihmisenä. Järjestäytyneet Instituutio kirkot eivät seuraa Jeesuksen opetuksia ( niin kuin Jeesus odotti), instituutio kirkot seuraavat sekulaari humanismia ja maailman henkeä. Synti on uudesti määritelty, Pyhän kirjoituksien määritys synnistä ei enää pidä paikkaa sekulaari humanismin mielen mukaisesti. Sekulaari humanismi luulevat tietävän paremmin.  Siksi tuhannet sekulaari humanismi papit ovat tulleet pedofiliaksi, väärinkäyttäneet ja raiskanneet lapsia.  Tuhannet kirkot papit ovat syyllistyneet siihen syntiin mistä Jeesus varoitti. Miksi Kristuksen kirkon johtajat ja papit ovat syyllistyneet niin vakavaan syntiin? Siksi että he eivät ole arvostaneet Pyhien kirjoituksen Hengen älyä, tajuntaa ja Elämän Luojan viisautta, eikä arvostaneet Jeesuksen opetuksia. Mitkä asiat pitäisi olla päivän selvää kirkon johtajalle ja papille? 

Kuka Yeshua Nasaretista oli?
  • Mitä Yeshua opetti?
  • Mikä tarkoitus Kristuksen kirkolla on maan päällä?
  • Mille opetukselle Kristuksen kirkon johtajat pitää alistua?
  • Mikä on synnin määritelmä?
  • Mitä Pyhät kirjoitukset sanovat synnistä?
  • Mitä pakan pitää tehdä saadakseen synnit anteeksi?
  • Miten pakana ihminen saa synnit anteeksi?  

Jeesuksen Opetuksien Hyperbola

Jeesuksen kolmen vuoden palvelu työssä oli paljon tekoja ja opetuksia, Jeesus oli Juutalainen ja hän oli osa Juutalaista uskontoa noudattavaa kansaa. Synagogassa kuuntelemassa, lukemassa pyhä kirjotuksia ja opettamassa Elämän Luojan pelkoa ja vanhurskauden noudattamista.

Tässä muutama hyperbola lisää.           

  • Lausuntoja, jotka ovat kirjaimellisesti mahdottomia [esim. Matt. 19:24; Matta. 6: 3; Matte. 7: 3-5]
  •      Lausunto on ristiriidassa Jeesuksen muualla sanoman kanssa [vertaa Matt. 23: 9 Matte. 19:19; katso myös Matt. 6: 6; Luuk. 14:26]
  •      Lausunto on ristiriidassa Jeesuksen toiminnan kanssa muualla [vertaa Luuk. 14:26 ja Mark. 7: 9-13; John 19: 26-27]
  •      Lausunto on ristiriidassa Raamatun laajemman opetuksen kanssa (esim. Vrt. Matte. 5: 33-37 2 Kor. 11:31; Gal. 1:20; Fil. 1: 8).
  •      Lause ei aina täyty kirjaimellisesti käytännössä (esim. Mark. 13: 2; Mark. 11: 22 – 24).
  •      Lausunnon kirjallinen toteutuminen ei saavuta toivottuja tavoitteita (vrt. Matte. 5: 29-30).
  •      Lausunnossa käytetään erityisen kirjallista muotoa, joka on alttiina liioitteluun (esim. Sananlaskut, runous ja profetia; ks. 2. Sam. 1:23).
  •      Lauseessa käytetään kaikki sulkeva tai universaalia kieltä (esim. Sarakkeessa 1:23; vrt. Room. 15:20)

Lähde:  https://www.thegospelcoalition.org/blogs/justin-taylor/did-jesus-ever-exagerrate/

Oliko Jeesus ihmisenä täydellinen teoissa, ajatuksissa, opetuksissa ja saarnassa?

Jeesus oli ihminen, ja hänen elämässänsä oli valtavat haasteet, ja koetukset edessä. Hänellä oli selvät ohjeet, miten hänen tuli toimia Juutalaisena Toora noudattavana ihmisenä, ja Synagooga Rabbi opettajana, ajatella, rukoilla, puhua, opettaa ja saarnata.

Paljon vaikeampi asia hänelle oli miten toimia Kristuksena, se Juutalaisille luvattu Messias. Hänen elämänsä suunnitelma ainakin viimeisen kolmen vuoden aikana maan päällä oli kulkea sen Messiaan persoonan roolin matkakartan mukaisesti. Hänen roolinsa muuttui loppu elämässä, hän ei vain elänyt sitten hyvänä Juutalaisena miehenä, olla synagoga Rabbi opettaja, ja hänen piti tutkia ja pitää mielessä hänen tulevaisuuden Kristuksen rooliinsa.  Kristuksen roolin loppu vaihe esitys kirjoitus oli kauhistuttava ajatus hänelle myös.  Miten Jeesus toteuttaisi loppuun asti niin intohimoisen ja haastavan roolinsa?

  • Tehdä kaikille selvää Jerusalemissa mikä on aito usko Elämän Luojan palveluksessa
  • Poistaa kansasta esi-isiltä perityiltä virheelliseltä opilta
  • Avata uusi portti pakana kansoille saada synnit anteeksi, synnittömän uhrin kautta
  • Fyysisesti antautua kuolemalle
  • Fyysisesti poistua maailmasta ja luottaa Uusi Juutalainen (Se Tie) opetus lahko opetuslapsille
  • Luottaa että sen uuden opetuksen Hyvä Sanoma lähtee eloon, Pyhän Hengen voimalla
  • Luottaa että ihmisissä herää aito usko siihen samaan maailmakuvaan mikä oli Jeesuksella
  • Jeesuksen Luottaa, että Taivaan Isä hoitaa asiat, kun Jeesus surmataan ja hän kuolee fyysisesti 3 päivän ajaksi. Ja ajatus siitä mihin Jeesus oli menossa kolmen päivän ajaksi, sehän oli kirjoitettu Toorassa jo ennalta.     

Kysymys siitä oliko Jeesus täydellinen ihmisenä, vastaus on helppo kyllä, Jeesus oli täydellinen ihmisenä.

Mutta Jeesuksen elämä ei loppunut siihen, että hän oli ihminen, hänen fyysinen olemuksensa kuoli ihmisenä, ruumis oli kuollut kolme päivää. Ja sitten Jeesus heräsi kuolleesta.

Mihin Pakana kansojen usko tulisi kohdistua Jeesuksen elämästä?

Onko Jeesus kosminen cowboy, joka aloitti uuden Juutalaisen uskonto lahkon mikä levisi sitten pakana kansoille ympäri maailmaa.  Ja lopulta pakan kansa aloitti vainota Aabraham Juutalaista uskontoa. Niin kuin Jeesuksen aloittama Juutalainen lahko olisi ollut bumerangi minkä Jeesus tietoisesti heitti ja se lensi satoja vuosia ja sitten lopulta palasi Jerusalemiin ja kolahti Juutalaisten uskon otsaan.

Oliko Juutalaisten fariseuksen niin pahoja mikä loukkasi Jeesuksen uskomuksia ja toleranssia Jerusalemissa, ettei Jeesus voinut antaa anteeksi heille. Tämä on vain kuvitteellinen ajatus siitä, miten se alkuperäinen Juutalainen lahko Jerusalemissa sai alkunsa, kun Jeesus toimi 3 vuoden aikana. Eri Juutalaisten uskonto lahkojen opetuksien vastakohdat, uskomukset, tulkinnat, tavat, perinteet ja moni muu ajan ja kultuurin tekijät.

Jeesuksen opetukset ovat saman kaltaisia hengessä niin kuin Kuolleen meren Essenit olivat kehittäneet.  Jeesus Juutalaisena ihmisenä piti lukea pyhiä kirjoituksia, oppia uskomaan, kuunnella opetuksia, keskustella pyhistä kirjoituksien tulkinnasta,  ja kehittää hänen oman uskon elämän mukaista opetusta mitä sitten alkoi jakamaan toisille.

Mihin Jeesus oli Kasvatettu Uskomaan Ihmisenä?

Siihen aikaan 2000 vuotta sitten Jeesuksen opetuksella oli neljä kilpailijaa Juutalaisten lahkojen, ja uskonnon opettajien kesken.

  1. Saddukeukset eli saddukealaiset olivat juutalainen uskonnollispoliittinen ryhmä, joka syntyi noin 150 eaa. ja vaikutti aina Jerusalemin hävitykseen asti 70 jaa.
  2. Farisealaiset pitivät itseään juutalaisten uskonnollisina johtajina. Farisealaisille tunnusomaista oli Farisealaisten itse asettamat lait, ja lakien tarkka noudattaminen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten.
  3. Farisealainen puolue syntyi alemman papiston keskuudessa noin vuonna 100 eaa. vastavoimaksi ylemmän papiston saddukealaisille. He pitivät itseään juutalaisten uskonnollisina johtajina. Farisealaisille tunnusomaista oli juutalaisen lain tarkka noudattaminen pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Samarialaisten perinteiden mukaan jako heidän ja juutalaisten johtamien eteläisten israelilaisten välillä alkoi papin Elin raamatun aikana, kun eteläiset israelilaiset irtaantuivat keski-israelilaisesta perinteestä, niin he havaitsevat sen olevan.
  4. Essealaiset olivat juutalainen lahko tai ryhmittymä toisen temppelin kaudella. Essealaiset mainitaan useissa aikalaislähteissä ja Qumrania pidetään tavallisesti essealaisten yhteisönä. Qumran on puolestaan tunnettu Kuolleenmeren kääröjen löytöpaikkana, ja kääröjä pidetään Essealaisten kirjoittamina. Essealaiset hävisivät toisen juutalaissodan jälkeen, mutta jotkin tutkijat ovat ehdottaneet heidän tapojensa vaikuttaneen esimerkiksi karaiitteihin ja varhaisen kristillisen kirkon tapoihin

Karaiitit

“Karaiitti juutalaisuus on juutalaisuuden suuntaus. Erityistä sille on Tanakhin käyttö ainoana pyhänä kirjana sekä niin sanotun suullisen Tooran (Mišnan ja Talmudin) hylkääminen uskonnollisina lakikirjoina. Sana karaiitti juontuu heprean sanasta קְרָאִים (keraim, suom. ”lukijat”). Liikkeen kannattajat valitsivat nimen erottuakseen niin sanotusta rabbiinijuutalaisuudesta, joka taas korostaa suullisen lain (Tora be’al pe) merkitystä uskonnollisen elämän ja Tooran tulkinnan kannalta.”

Karaiitit ja suullinen laki (Talmud)

“Karaiittijuutalaiset eivät hyväksy suullisia rabbiinilakikokoelmia halakhana eli uskonnollisena lakina, koska heidän näkemyksensä mukaan:

  • Toora ei mainitse niin sanottua suullista lakia (Tora be’al pe)
  • Toora kirjoitettiin kokonaisuudessaan Mooseksen ja Joosuan elinaikana eikä sen lisäksi ole muuta Tooraa
  • Suullinen laki sekä ”lisää” että ”ottaa pois” kirjoitetun Tooran perusmerkityksestä (vertaa 5. Moos. 4:2)
  • Suullinen laki on useissa kohdin ristiriidassa Tanakhin kanssa
  • Mišna ja Talmud koostuvat toinen toistensa kanssa eri mieltä olevien rabbien kirjoituksista. Rabbit selittävät erimielisyyksiä sillä, että ”molemmat mielipiteet ovat elävän Jumalan sanoja”. Karaiittien mukaan on järjetöntä ajatella Jumalan kiistävän omat sanansa.
  • Tanakhin mukaan Toora oli kadoksissa ja unohduksissa yli 50 vuotta, kunnes Temppelin papit löysivät sen uudelleen (2. Kun. 22:8, 2. Aikak. 34:15). Karaiittien mukaan niin sanottu suullinen laki ei olisi voinut säilyä kirjoitetun lain ollessa unohdettuna.

Teoriassa ajatus Tooran tulkinnan perusrakenteesta sekä uskonnollisen lain kehityksestä ei olisi karaiiteille mahdoton. Erimielisyys syntyy nostettaessa Talmudin ja rabbien kirjoitukset Tooran sanojen yläpuolelle. Karaiittien näkemyksen mukaan rabbiinijuutalaisuus vaalii monia tapoja sekä perinteitä, jotka ovat ristiriidassa Tooran kanssa. Tämä näkyy erityisesti siinä, että karaiiteilla on omia aikaisemmilta sukupolvilta ja hengellisiltä auktoriteeteilta periytyviä traditioita, sevel ha’jeruša. He kuitenkin katsovat, että traditioiden tulee olla Raamatun mukaisia; kirjoituksille vieras perinne hylätään.”

Lähde: Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Karaiitit

Uskontojen ja lahkojen ristiriitaiset jännitteet olivat jo paikallan ennen Jeesuksen syntymää. Paljon on opittavaa Jerusalemin uskonto opetuksien ympäristön jännitteistä, hyvin helposti havaitsee, että loukkuja oli asetettu ja viritetty eri ajattelijoille vasten joka suuntaan, etteivät toisten opetukset tulisi häiritsemään heidän mielensä uskomuksia, ja häiritsemään heidän rauhaansa.

Mihin Jeesus sopi Jerusalemissa Ihmisenä?

Jeesus yritti tehdä selvää Jerusalemin uskontojen ja lahkojen eroista, saada jotain päätä ja häntää siitä kaikesta sekoilusta mihin ihmiset olivat hurahtaneet uskoissa ja opetuksissa. Kaikilla oli jotain totuuteen perustavaa opetusta, mutta kokonaisuutta ei kukaan näyttänyt löytävän uskonnon käytännön opetuksista.

Aikaa oli mennyt noin 1460 vuotta siitä, kun Aabrahamin, Isakin ja Jaakobin Elohim oli ilmestynyt voima tekojen kautta Egyptissä, ja kertonut Elämän Luojan henkilökohtaisen nimen Moosekselle.

Ensimmäinen temppeli oli tuhottu noin 600 vuotta aikaisemmin, Juutalaiset olivat täyttäneet paluu matkansa Jerusalemiin noin 400 vuotta aikaisemmin Babyloniasta. Paikan päällä oli uskonnon johtajien kilpailu meneillä, Saddukeukset temppelin papit ja Fariseukset synagoga kokouspaikka opetuksien johtajat.

Mihin opetukseen Jeesus oli kasvatettu?

Toora. Mooseksen 5 kirjaa ja profeetat.

Jeesus opetti synagoga kokouspaikoilla Juutalaisten yhteyskunnassa.

Seuraava kirjoitus liitty tieto lähteeseen Flavius Josephus, ja Essenit

Flavius Josephus

”Flavius ​​Josephus oli ensimmäisen vuosisadan juutalainen historioitsija, poliitikko ja sotilas, jonka kirjalliset teokset tarjoavat tärkeän dokumentoinnin Rooman Palestiinasta ensimmäisellä vuosisadalla. D. 29-vuotiaana hänet nimitettiin Galilean juutalaisten joukkojen kenraaliksi. Lopulta Vespasia vangitsi hänet, joka oli tuolloin Rooman armeijan ylin komentaja.

Josephus antautui ja yritti syventää itsensä roomalaisen kenraalin kanssa ja päätyi lopulta osaksi Rooman keisarillista tuomioistuinta. Hän oli silminnäkijä Jerusalemin ja toisen temppelin tuhoamisesta Rooman armeijan toimesta vuonna 70. Hän vietti loppuelämänsä Roomassa harjoittamalla kirjallisuusuransa, jonka jäljellä olevat tulokset ovat tärkeä historiallisen tiedon lähde. Juutalaisten Sota, Kirja II, luku 8.” –