Tag Archives: Jeesus ja Uskomuksien Myytit

Jeesus ja Uskomuksien Myytit

Mitä uskovaiset ajattelevat ja uskovat Jeesuksen Nasaretista olleen?

1970 vuosien aikana ihmisillä on ollut monenlaisia uskomuksia siitä mitä ja kuka Jeesus oli maan päällä?

Yksi syy siihen miksi ihmisillä on ollut niin laaja skaala uskomuksia ja myyttejä, pakanakansat Katollisen kirkon kautta hylkäsivät 2000 vuoden historian Juutalaisista pyhistä kirjoituksista. Enemmän tai vähemmän tekivät Jeesuksesta Juutalaisten vihollisen. Jeesus Jerusalemissa myös teki itselle Juutalaisen vihollinen, itsensä edustuksen kautta.

Uskomuksilla aina on joku oma alku ja tausta, niin myös oli Yeshuan elämällä oma alku ja tausta.

On tyhjän tekevää väittää uskomattomien kanssa, että Jeesuksen elämän alku ja tausta tulevat ulkopuolelta aikaa ja tilaa, siis ulkopuolelta materiaalista maailmaa. Siksi että se ei ollut Jeesus ihmisen ykkös todistus tai tarkoitus maan päällä 2003 vuotta sitten.  Jeesuksen ykkös tarkoitus oli tehdä Elämän Luojan tahto ja täyttää Juutalaisten Pyhät kirjoitukset siinä aika ikkunassa missä eli.

Luulisi että olisi ollut paljon loogisempi  ja tehokkaampi Elämän Luojan tuoda jonkun yliluonnollisen olemuksen suoraa ulkopuolelta aikaa ja tilaa.

Abrahamin elämässä yliluonollinen enkeli tapaus kokemus. Sitten todiste Elämän Luojasta olisi tullut suoraan ilman sekaantumista ihmisen naisen (Miriam) synnyttämistä Jeesus lapsen.  Jehovan poika olisi voinut sanoa, tulin suoraan taivaasta, enkä ole syntynyt ihmisestä.  

Toisin kävi, Jeesus syntyi Juutalaisena ihmisenä.  Miksi syntyi ihmisenä?   Se olisi mysteeri ilman 2000 vuoden Juutalaisten uskonnon pohjaa. Abrahamista Jeesukseen.     

Jeesus sai maailmakuvan heti jo nuorena lapsena, kuuli sen oman äidin Miriamin suusta. Jeesuksella ei ollut paljon liikkumavaraa sen suhteen kuka hän oli.

Miriamin kokemus ennen Yeshuan syntymää oli jo asettanut Jeesuksen Juutalaisten uskonnon väylälle. Henkilökohtaisen kokemuksen kautta yhdistänyt sen Juutalaiseen uskontoon.  Vastuu Juutalaisena oli laitettu hänelle heti elämän alussa.

Miriamin piti uskoa siihen mitä enkeli oli sanonut hänelle. Miriam uskoi ja jakoi sitä uskomista kertomalle sen Jeesukselle totuutena myöhemmin.   

Enkeli ilmoittaa Yeshuan syntymän

Luukas 1:26–38.

”Kun Elisabet oli kuudennella kuukaudellaan, Elohim lähetti enkeli Gabrielin Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Miriam. Miriam oli kihlattu Daavidin sukuun kuuluvalle Joosefille. Enkeli tuli sisään hänen luokseen ja sanoi:

»Shalom, suosittu nainen, Maria,! Adonai kanssasi!»

(“Shalom, favored lady! Adonai is with you!”) CJB.

Nämä sanat saivat Marian hämmennyksiin, ja hän ihmetteli, mitä sellainen tervehdys mahtoi merkitä. Mutta enkeli jatkoi: »Älä pelkää, Miriam, Elohim on suonut sinulle armonsa. Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Yeshua. Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Adonai Elohim antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen. Hän hallitsee Jaakobin sukua ikuisesti, hänen kuninkuudellaan ei ole loppua.

”Miriam kysyi enkeliltä: »Miten se on mahdollista? Minähän olen neitsyt.”

Enkeli vastasi:

”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Elohim Pojaksi.

Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Elohimille ei mikään ole mahdotonta.”

Silloin Maria sanoi: »Minä olen adonai palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.» Niin enkeli lähti hänen luotaan.”   

Yeshuan Tien Seuraajat

Jeesuksen tien seuraajat, Juutalaisten kokemukset, kertomukset ja kirjoitukset 1970 vuoden jälkeen on hyvin helppo pakanakansojen tulkita väärin. Pakanakansojen uskovaiset voivat hyvin helposti luoda myyttejä sillä perusteella, että tulkitsevat Uuden Testamentin kirjeet pakana kansojen maailmakuvan kannalta kierosti.  

Helluntailaiset usein sanovat niin että heidän ei tarvitse tulkita kirjoituksia väärin sillä pyhä henki heissä tulkitsee kirjoitukset oikein.

Minä sanoisin sellaiseen väitteeseen niin että Helluntaiset ovat täysin pihalla, jos he uskovat, että heidän ei tarvitse tulkita vaan antaa pyhän hengen tehdä tulkinnan heidän edestänsä.

Mikä pyhä henki on helluntaisissa? Joka tulkitsee heidän Raamatun lukemisen?

Se on useimmin heidän subjektiiviset tunteensa. Luottamus siihen kuin vaan itkee, valittaa ja vollottaa niin sitten kaikki on hoidettu. Heillä on uskomus, että Uuden Testamentin lukeminen menee nappiin tunteihin luottamalla.

Se on tyypillinen pakana kansoissa Helluntailaisten kulttuuri ja uskomus.

Mistä sellainen on saanut lähtönsä?

Osittain pakana kansojen taustasta, epäusko, epäjumalien palvonta, suppea uskonto, itseensä luottamusta  ja väärä tulkinta Raamatun kokonaisuudesta.

Tässä seuraavat jakeet mitä Helluntailaiset puolustavat itseensä.

1 Johannes kirje. 2:20.

“Te taas olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto.”

1 Johanneksen kirje 2:26–27.

”Tämän olen kirjoittanut teille niistä, jotka tahtovat johtaa teitä harhaan. Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.”

Esimerkiksi.

Jossain vaiheessa elämässä ihminen pelastuu maailman menolta, sitten kokee valtavat tunne kokemukset ja hengellisen helpotuksen kun on saanut omat maailmalla vaelluksen synnit anteeksi.

Sitten pian uskovien piirissä joku lukee ja saarnaa seuraavasti.  

  1. “Te taas olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto.”
  2. ”Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta”.

Siitä muodostuu uudelle uskovaiselle subjektiivinen tunne kokemus uskomus. Niin kuin se mitä koki pelastuksessa, jatkuu edelleen, ja se tunne kokemus on todiste, että heissä on pyhä henki.

30, 40  ja 50 vuotta myöhemmin helluntailaiset vatkaavat niitä samoja tunne kokemuksia itselleen, sillä ilman tunne kokemusta heissä ei ole pyhä henkeä. Jokainen, joka on käynyt helluntailaisten kokous piireissä ovat itse todistaneet sen, miten helluntailaiset hakevat tunne kokemuksia, niin kuin todiste, että heidän hengellisyytensä on aitoa.

Minä sanoisin, että tunteet hihan päällä ei ole mikään todiste hengellisyydestä, eikä ole todiste mistään muusta, kun vain se, että siinä kummutaan subjektiivisia tunteita pintaan.  

Luottamus niihin tunne kokemuksiin mitä ihminen kokee pelastuksessa ei edistä hengellistä kasvua.

Jeesuksen opetus on täysin toisin, Jeesus opetti, että uskokaan Mooseksen kirjoihin opetukseen, Juutalaisiin pyhiin kirjoituksiin, ja tehkää sitä mitä Jeesus opetti Isän meidän rukouksessamme. Sitä toteuttamassa antakaa oman tahdon itkeä ja potkia vastaan, jatkakaa huolimatta, ajan mittaan oma tahto lopettaa vollotukset ja äksyt. Sitä seuraa aito hengellisyys, kun olette tehneet omassa elämässä Isän Meidän Taivaassamme tahdon.

Oliko Jeesus ihmisellä mitään muistoja taivaasta?

Jeesus (Yeshua) Nasaretilla ei ollut mitään kokemuksia tai muistoja edellisestä elämästä. Miksi ei ollut?  Siksi että se oli ainoa Yeshua jonka Miriam synnytti.

Jeesus ihmisenä, joka syntyi Miriamista ei ollut mitään edellistä elämää ihmisenä. Ei ole sellaista käsitettä, että Jeesus ihmisenä Nasaretissa, ja Jeesus ihmisenä jossain aikaisemmassa ajassa. Jeesus Nasaretista oli ainoa uniikki ihminen, joka on ollut olemassa. Syntyi ja kuoli 33 vuotta myöhemmin. Sitä seurasi ylösnousemus kuolleesta 3 päivän jälkeen.

Viestit mitä enkeli antoi Miriamille.   

”Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinä annat hänelle nimeksi Yeshua.  Hän on oleva suuri, häntä kutsutaan Korkeimman Pojaksi, ja Adonai Elohim antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen.”

Enkeli vastasi:

”Ruach Hakodesh tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Elohim Pojaksi. Ja tiedä tämä: Myös sukulaisesi Elisabet kantaa poikalasta, vaikka on jo vanha. Hän on jo kuudennella kuukaudella – hän, jota on pidetty hedelmättömänä! Elohim, ei mikään ole mahdotonta.”

Elämän Luojan Poika.

Uskovaisilla saattaa olla sellainen käsite Jeesus ihmisestä ja Jeesus Elohim Poikana, että kun Jeesus käveli Jerusalemissa ja Galilean järven rannalla, hänellä oli samankaltainen suora yhteys taivaaseen niin kuin ihmisillä on yhteys fyysisessä maailmassa paikasta toiseen. Sellainen uskomus fyysisen maailman todellisuudesta toiseen ulottuvuuteen on harha usko.

Jeesus ihmisellä ei ollut mitään muistoa sieltä ulottuvuudesta missä Elämän Luoja on ulkopuolella fyysistä maailmaa. Jeesus syntyi ihmisenä materiaaliseen syy ja seuraus maailmaan, kehittyi samalla tavalla niin kuin normaalit ihmislapset kehittyvät ja kasvavat.

Jeesus sai kuulla äiti Miriamin suusta mitä oli tapahtunut Miriamille ennen kuin Jeesus syntyi fyysiseen maailmaan. Samalla tavalla niin kuin Johannes kastaja sai kuulla oman Elisabeth äitinsä suusta mitä oli tapahtunut ennen Johannes kastajan syntymää. Niin Juutalaiset äidit asettivat lapsensa uskoa kohti Juutalaisen uskonnon elämänsä kohtaloa.

Enkeli sanoi Miriamille.

Abraham, Issak, Yakov Elohim, ei mikään ole mahdotonta.” (vapaa käännös).

Mutta aina on joku tarkoitus.  Ei mitään ole tapahtunut niin satumaisesti mitä uskovaiset haluavat uskoa omassa subjektiivisessa uskossa.  Joku saattaa ajatella, että Yeshua Elohim poikana, oli ja eli maan päällä ja taivaassa edes takaisin.  Niin kuin hänellä olisi ollut vapaa käynti maan ja taivaan välillä.  

Jeesus syntyi ja oli ihminen. Syntyi ihmisenä, kehittyi ja kasvoi ihmisenä. Jeesus ei ollut mikään hybridi ihminen. Eikä ollut super- ihminen. Jeesus oli intohimoinen Juutalainen, joka noudatti Juutalaisten uskontoa uskollisesti.

Jeesus ei tiennyt paljonkaan asioita etukäteen viimeisen 3 vuoden aikana. Jeesus eli päivä päivältä, Pyhän Hengen johdatusta noudattamalla. Samoin oli myös Johannes kastaja.

Kun Johannes kastaja lähetti opetuslapset kysymään, oletko sinä se, ja mitä?

 Johannes Kastajan kysymys Jeesukselle

Matteus 11: 1-6.

”Annettuaan kaikki nämä ohjeet kahdelletoista opetuslapselleen Jeesus lähti muihin sen seudun kaupunkeihin opettamaan ja julistamaan. Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään:

»Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?»

Jeesus vastasi heille:

»Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette:

Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, iho tautiset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”

—————–

Johannes Kastajan kysymys Jeesukselle

Luukas 7: 18-23.

”Johanneksen opetuslapset kertoivat kaikesta tästä opettajalleen. Silloin hän kutsui kaksi heistä luokseen ja lähetti heidät kysymään Herralta:

 »Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?»

Miehet tulivat Jeesuksen luo ja sanoivat:

 »Johannes Kastaja lähetti meidät kysymään sinulta: ’Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?’»

Jeesus oli silloin juuri parantanut monien taudit ja vaivat, karkottanut pahoja henkiä ja antanut monelle sokealle näön.

Niinpä hän vastasi:

”Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, iho tautiset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.”

Kaikki Juutalaisen Pyhät kirjoitukset todistavat siitä, että Elämän Luojan kutsumukset ihmisille ottivat paljon aikaa ja liikkuivat hitaasti. Ainoa poikkeukset olivat Egyptistä vapautus, ja muutamia ihmeitä profeettojen kautta.

  1. Abrahamin kutsumus ja elämä,  koetuksien kautta, tuottaa uskon hedelmää maan päällä.  
  2. Joosefin kutsumus ja elämä, koetuksien kautta, tuottaa uskon hedelmää maan päällä.  
  3. Mooseksen kutsumus ja elämä, koetuksien kautta, tuottaa uskon hedelmää maan päällä.  Jeesuksen kutsumus ja elämä,  koetuksien kautta, tuottaa uskon hedelmää maan päällä.  

Jeesus lapsi Juutalaisena piti syntyä, kehittyä ja kasvaa samalla tavalla niin kuin Abraham, Joosef, ja Mooses. Jeesuksella ei ollut mitään taivaan isä korttia mitä vilauttaa ahtaassa tilanteessa ihmisenä.

Jeesus teki ihmeet oman uskon, ja taivaan Isän tahdon kautta

Jeesus ei sanonut hänen seuraajillensa, teillä opetuslapsille ei ole mitään mahdollisuuksia tehdä ihmeitä elämässä, minähän olen Abraham, Isaac ja Yakov Elohim ainoa poika, siksi minä pystyn tekemään suuria ihmeitä.

Jeesus kysyi henkilöltä, joka halusi parantua,  onko teissä uskoa? Uskotteko Jehovaan? Uskotteko häneen?     

Monet uskovaiset uskovat Jeesuksen olleen Elohim poika siksi että hän teki ihmeitä. Jeesus sanoi, että se ei ole ainoa todiste siitä, että hän olisi erikoinen Elohim poika.

Mooseksen kautta tapahtui suuremmin vaikuttavia ihmeitä Juutalaisille, kun Jeesuksen ihmeet.

Tekikö ne ihmeet Mooseksesta Elohim pojan? Ei. Entä Elisa? Tai Elias?

Juutalaiset Pyhät kirjoitukset 2000 vuoden aikana rakensivat sen perustan mille Jeesus pystyi rakentamaan pakana kansoille uuden Juutalaisen uskon myöhemmin.

Monet uskovaiset ovat rakentaneet oman elämän kirkon doktriinin varaan. Samalla he ovat päättäneet olla vakuuttuneita siitä, että heillä on juuri se oikea Raamatun tulkinta, ja oikea doktriini. Sitä samaa kirkon doktriinin uskottelua jatkaneet 50-60 vuotta.    

2 Samuel 7:11–14.

»Minä, Herra, ilmoitan sinulle, että minä rakennan sinulle kuningashuoneen. Kun päiväsi ovat päättyneet ja sinä lepäät isiesi luona, minä asetan hallitsemaan sinusta polveutuvan suvun ja vakiinnutan sen kuninkuuden. Poikasi rakentaa nimelleni temppelin, ja minä pidän hänen kuninkaallisen valtaistuimensa vahvana ikiaikoihin asti. Minä olen oleva hänelle isä, ja hän on oleva minulle poika, ja jos hän tekee väärin, kuritan häntä niin kuin ihmiset lapsiaan. Mutta minä pysyn uskollisena enkä hylkää häntä, niin kuin hylkäsin Saulin, jonka siirsin pois sinun tieltäsi. Ja sukusi ja kuninkuutesi pysyvät edessäni ikuisesti lujina, ja valtaistuimesi on kestävä ikuisesti.»

Naatan kertoi Daavidille kaikki nämä sanat ja koko tämän näyn.”

Elämän Luojan Poika käsite saattaa olla mitä vain uskovaiselle, jos ei ajattele sitä Juutalaisten Raamatun kirjoituksien kokonaisuuden pohjalta.

Psalmi 2: 4-

”Hän, joka hallitsee taivaassa, nauraa, Herra pilkkaa heitä. Hän puhuu heille vihassaan ja kauhistuttaa heidät kiivaudellaan: »Minä itse olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni!»

Nyt kerron, mitä Herra on säätänyt.

Hän sanoi minulle: »Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Pyydä minulta, niin saat kansat perinnöksesi, ja maan ääriin ulottuu sinun valtasi. Sinä alistat kansat rautaisella valtikalla, murrat ne kuin saviastiat.» Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat! Ottakaa opiksenne, maan mahtavat! Pelätkää Herraa, palvelkaa häntä, vaviskaa, kohottakaa hänelle riemuhuuto. Tervehtikää poikaa, hänen voideltuaan, suudelkaa häntä, muuten Herra vihastuu teihin ja te suistutte tieltänne tuhoon, sillä hetkessä syttyy hänen vihansa. Hyvä on sen osa, joka turvaa häneen!”

Paavalin Kirje Roomalaisille, 8:10–14.

”Jos Kristus on teissä, teidän ruumiinne tosin on kuollut synnin vuoksi, mutta Henki luo elämää, koska teidät on tehty vanhurskaiksi.

Jos siis teissä asuu Elohim Ruach, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, niin hän, joka herätti Kristuksen kuolleista, on tekevä eläviksi myös teidän kuolevaiset ruumiinne teissä asuvan Henkensä voimalla.

Meillä on siis velvollisuuksia, veljet, mutta ei itsekästä luontoamme kohtaan; ei meidän pidä elää sen mukaan.

Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää. Kaikki, joita Elohim Ruach johtaa, ovat Elohim lapsia.”

 

Kaikki, joita Elohim Ruach johtaa, ovat Elohim lapsia.”